Edita Morris: Hirošiman kukat

Mutta mitä on tapahtunut haro-sanille? Hänen silmiensä ilme on muuttunut. Ehkä se johtuu siitä, ettei hän enää ole ihminen, joka näkee ulkopuolelta. Hän on nyt sisäpuolella.

Hiroshiman atomipommi-iskusta on kulunut tänä vuonna 75 vuotta. Yle huomioi sen paremmin kuin vuosiin, julkaisi useamman artikkelin ja yhden yllättävän hyvän videon. Hesari? Naah, nothing. Blogimaailmassakin päivä näytti unohtuneen, paitsi yhdessä: Sheferijm – ajatuksia kirjoista nosti esiin Edita Morrisin Hirošiman kukat, ja päätin saman tien, että nyt on aika se lukea.

Aloitin tosin toisella aiheeseen liittyvällä kertomuksella, nimittäin Keiji Nakazawan mangalla Hiroshiman poika, ja täytyy sanoa että se oli niin voimakas lukukokemus, että Morrisin romaani jäi hiukan valjuksi sen jälkeen. Vaan paikkansa on silläkin kirjallisuuden kentällä, vaikkei se ehkä mitään suurta maailmankirjallisuutta lukuisista käännöksistään huolimatta olekaan.

Hirošiman kukat kertoo atomipomminuhrien (hibakusha) elämästä neljätoista vuotta pommin pudottamisen jälkeen. Päähenkilö on keski-ikäinen nainen, joka asuu sisarensa, miehensä ja lastensa kanssa Hiroshimassa eräänlaista kaksoiselämää: on ulkopuolelle näytettävä tyyni ja pärjäävä ihminen ja toisaalta se sodan varjoissa lopun elämänsä elävä ihminen. Arvet ovat näkyviä tai vaattein peitettävissä, tai kokonaan piilossa kehon ja mielen sisällä. Tämän Morris tuo esiin amerikkalaisnuorukaisen kautta, joka tulee liikematkalle Hiroshimaan ja päätyy naisen alivuokralaiseksi, ja jolle  atomipommin uhrien tarkasti varjelema salaisuus vähitellen valkenee. Yhteiskunnassa kun hibakushat ovat alinta paarialuokkaa: heidän arpensa ja säteilysairautensa pelottavat muita, eivätkä he niin ollen pääse julkisiin kylpylöihin, töihin saati naimisiin, sillä säteilyä saanut nainen on saastunut, ja saattaa synnyttää epämuodostuneita lapsia – mikä toki onkin totta. Sairauksien puhkeaminen ja sen pelko vuosia atomipommituksen jälkeen on sekin taakka, jota hibakushat joutuvat kantamaan.

Hirošiman kukat ilmestyi vuonna 1959, jolloin aihe lienee ollut edelleen aikamoinen tabu. Ja kun kohdeyleisö on ollut pääosin amerikkalaista, on kirjoittaja sanoissaan varovainen sikäli, että pommi ”putoaa”, ja ainoa tarinassa esiintyvä amerikkalainen on mieleltään  ja käytökseltään  jalo. Sodan kauhut, sen aiheuttama kärsimys ja potilaitten vammat on kuitenkin kerrottu yllättävänkin suoraan, kuten seuraavassa sitaatissa:

”’Tässä vuoteessa makaava poika – silmäluomien kutistumien atomiräjähdyksessä.’ Tohtori Domoto alkaa jälleen selittää englanniksi. ’Neljätoista vuotta nukkunut silmät auki – tai ei nukkunut ollenkaan. Molemmat korvalehdet poissa. Suu – no niin, voitte itse nähdä, miten suulle on käynyt…'”,

tai kuten tässä:

”Aivan oikein! Enemmän kobolttisäteitä, enemmän epämuodostumia. Viikon kuluttua kalalle kasvaa kaksi päätä, neljä silmää. Samoin voi tapahtua ihmislapselle ennen syntymää – jos äiti saa säteilyä – tai tuon lapsen lapselle vielä todennäköisemin. Mutaatiot saattavat ehkä jättää väliin yhden sukupolven. Säteilylle alttiiksi joutunut ihminen ei voi koskaan tietää, etteivät hänen lapsenlapsenlapsensa ole sen näköisiä kuin – kuin tuo kauhukala.”

Kaikkiaan lukukokemus oli, näin jälkikäteen arvioituna, yllättävä. Toisaalta kertomus oli likipitäen naiivi ja herttainen, siitä tuli hetkittäin mieleen Hilja Valtonen, vaikken Valtosta ole edes lukenut, mutta siis mielikuvana. Mitään ihmismielen tutkiskelua Morris ei tarjoa. Toisaalta kirja jätti kuitenkin yllättävän voimakkaan jäljen. Ehkä siksi Hirošiman kukat onkin niittänyt mainetta ympäri maailmaa, kirja on käännetty 39:lle kielelle. Kyllä se lukea kannattaa. Ehdottomasti.

”Lapsi on rakastunut. Hän on okay.”

Nyökkään ja yritän pakottaa itseni uskomaan, että hän on oikeassa. Mutta tiedän, että asia on toisin. Kukaan ”lapsi”, joka on kokenut saman kuin Ohatsu, ei voi olla ”okay”. Sitä en kuitenkaan aio sanoa haro-sanille.

Edita Morris on hänkin aika mielenkiintoinen tuttavuus. Hän syntyi ja kasvoi Ruotsissa, missä hän myös tapasi tulevan miehensä, rikkaan amerikkalaisen toimittaja-kirjailija Ira Morrisin. Molemmat toimivat aktiivisesti ydinaseita vastaan ja maailmanrauhan puolesta, ja Hirošiman kukat perustuu Morrisin pojan, Ivan Morrisin kertomuksiin Hiroshimasta, missä hän oli palvellut Yhdysvaltain armeijan leivissä tiedustelijana. Myöhemmin Edita Morris perusti Hiroshimaan lepokodin atomipommiuhreille sekä Hiroshima-säätiön, jonka on tarkoitus edistää maailmanrauhaa ja sovinnon tekemistä.

Edita Morris: Hirošiman kukat
englanninkielinen alkuteos The Flowers of Hiroshima, 1959
suomentanut Juha Jaskari
WSOY, 1980 (4. painos)
170 sivua