Avainsana-arkisto: kuukauden kieli -haaste

Kuukauden kieli 2019 – yhteenveto

Kuukauden kieli -haasteen kakkososa päättyi vuoden 2019 lopussa, ja nyt on aika tehdä loppukooste.

Idea oli siis sama kuin edellisvuotena, eli jokaiselle kuulle oli valittu tietty teemakieli, jolla alunperin kirjoitettua kirjallisuutta oli tarkoitus lukea. Tai ainakin pohtia, ja lukea sitten jonakin toisena ajankohtana, jos ei teemakuun aikana ehtinyt.

Tällä kertaa luimme (tai ainakin aioimme lukea) kirjallisuutta, jotka oli kirjoitettu alunperin koreaksi, norjaksi, islanniksi, unkariksi, albaniaksi, hollanniksi, kiinaksi, viroksi, hepreaksi, tanskaksi, tšekiksi ja kreikaksi. Sekoitus siis vaikeita tärppejä ja helpompia, mutta kaikista niistä löytyy myös suomennettuja teoksia.

Matkaan lähtivät seuraavat blogit (linkki kunkin omaan koostepostaukseen):

Jos oma blogisi uupuu listalta, laitathan viestin kommenttiboksiin, niin lisään sen.

Kiitokset kaikille ostallistujille sekä lukijoille, matka on ollut mielenkiintoinen, avannut silmiä ja tuonut esiin sellaista kirjallisuutta, jota ainakaan minä en tiennyt olevan olemassakaan. Ja vaikka osallistujakaarti ei niin valtava ollutkaan, on näin haaste-emäntänä ollut ilo huomata, että aihe on kiinnostanut ja näitä juttuja ahkerasti luettu. Eläköön moniääninen kirjallisuus!

Tässä vielä linkki edellisvuoden loppukoosteeseen.

Kuukauden kieli 2019 – mitä luin ja mitä piti lukea

Onhan se tietenkin hiukan noloa, että haaste-emäntä ei saa omaa haastettaan suoritettua – edes puoliksi. Mutta näin kävi minulle tällä kertaa. Kuukauden kieli -haaste, jonka esikuva on ruotsalaisen Ugglan & boken -blogin Månadens språk, starttasi tammikuussa ja päättyy nyt joulukuun lopussa.

Ideana oli lukea kunkin kuukauden aikana tietyllä kielellä alunperin kirjoitettu kirja. Tai novelli, kuten viime vuonna tein, mutta tänä vuonna en enää siitä innostunutkaan. Sen sijaan koitin lukea kokonaisia kirjoja, mikä onnistui aikomaani huonommin – luin nimittäin kuluneen vuoden aikana pääosin kirjaston e-kirjoja, ja ne painottuvat enimmäkseen suomen-, ruotsin- ja englanninkielisiin* melko uusiin teoksiin sekä dekkareihin, joita en oikein välitä lukea. Suomessa ollessani olisin voinut toki lukea muutakin, olin jopa tehnyt kirjalistan, mutta unohdin sen olemassaolon kirjastoon mennessäni. No, näinkin voi käydä.

Niinpä ajattelin tehdä tästä omasta haastekoonnistani vähän toisenlaisen. Sellaisen ”mitä luin ja mitä mun piti lukea”. Osaa jopa aloittelin… Kokonaan luetut kirjat olen merkinnyt kursiivilla.

(* Tarkistin tänään tilanteen, jonka mukaan HelMetin e-kirjastossa on tarjolla 1270 suomalaista sekä 139 ruotsista ja 370 englannista suomennettua kirjaa. Vastaavasti esimerkiksi koreasta oli viisi, norjasta 29 ja unkarista 0. Minusta tämä kertoo aika paljon käännösten ja hankintojen painotuksista sekä sitä kautta yleisestä näkökulman kapenemisesta.)

Tammikuu: korea Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä. Korealaista kirjallisuutta on yhtäkkiä alkanut ilmestyä suomennettuna, ja e-kirjastossakin oli valinnanvaraa. Luin Kyung-sook Shinin romaanin Pidä huolta äidistä, josta pidin paljon. Sen lisäksi yritin lukea Sun-mi Hwangin aikuisten satua Kana joka tahtoi lentää, joka ei kuitenkaan iskenyt minuun, sekä Han Kangin The Vegetaristia, johon en englanniksi jaksanutkaan keskittyä. Myöhemmin sitten.

Helmikuu: norja Henrik Ibsen: Nora – Näytelmä kolmessa näytöksessä. Norjasta oli tarjolla paksuja e-dekkareita, mutta ajattelin käyttää tilaisuuden hyväksi ja lukea Henrik Ibsenin näytelmän Nukkekoti, joka löytyi Gutenberg-projektista nimellä Nora. Luin sitä aika hitaanlaisesti ja lopettelin syksyllä, todetakseni vain näytelmän hienouden. Olisi sen voinut tosiaan kerrallakin lukea!

Maaliskuu: islanti. Islanti on kielialue, joka minua kiinnostaa. E-kirjastossa oli tarjolla suomeksi islantilaisia dekkareita ja englanniksi Sjónin From the mouth of the whale sekä Halldór Laxnessin Independent people. Englanti ei e-kirjana nyt maittanut, joten molemmat jäivät kesken. Kirjastomuistilapullani oli lisäksi Vigdis Grimsdottirin kirjoja, joihin olisin halunnut parinkymmenen vuoden tauon jälkeen palata. Nuorena tykkäsin niistä valtavasti. Luin minä sentään jotain islanniksi kirjoitettuakin, ensimmäisen novellin netistä löytämästäni novellikokoelmasta Seven Icelandic Short Stories. En kuitenkaan syystä tai toisesta jatkanut lukemista.

Huhtikuu: unkari – Samoin kuin Islanti, myös Unkari kiinnostaa minua kirjallisuusmaana. Luin Suomessa asuneen taiteilijan Sándor Vályn kirjaa Erään maalarin merkintöjä, mutten päässyt loppuun. Pidän kuitenkin kirjasta paljon, Vály kirjoittaa päiväkirjamaisia merkintöjä niin taiteesta, tästä ajasta kuin myös pyhiinvaelluksestaan Santiago de Compostelaan. Vályn kirjan lisäksi luettavanani oli netistä lataamani novellikokoelma 1800- ja 1900-luvuilta, minkä lisäksi halusin lukea uudestaan Istvan Örkényn teoksen Minuuttinovelleja. Myös Imre Kertész pysyttelee tiukasti paikoillaan lukujonossani. E-kirjastossa ei valitettavasti ollut tarjolla yhtään mitään.

Toukokuu: albania. Albaniasta ei ole montaa kirjaa suomennettu, mutta Ismail Kadaren pariin olin ajatellut palata uudestaan. Kivisen kaupungin kronikka minun piti napata matkaan kotikirjahyllystäni, mutta unohdin. Kirjastosta taas olisin halunnut poimia luettavaksi runoantologian Olipa kerran toivo. Vaikka albaniaksi kirjoitettua kirjallisuutta en lukenutkaan, Albania maana kulki kintereilläni. Koitin lukea Pirjo Mellasen e-kirjaa Matkalla Albaniaan, mutta se ei oikein vetänyt. Pajtim Statovcin Tiranana sydän oli sekin lukulistallani, mutta jäi toistaiseksi. Sen sijaan luin Äiti Teresan nuoruusvuosista kertovan kirjan, jossa Albania näyttäytyy tavallisten ihmisten ja rautaesiripun peittämänä maana. Kiinnostukseni vain lisääntyy.

Kesäkuu: hollantiAukje Vergeest: Les yeux dans les yeux Vincent van Gogh. Hollanti oli siitä mielenkiintoinen tärppi, että mieleeni ei ensin noussut yhtään kirjailijaa. Pienellä haulla löytyi sitten Koch, Dorrestein ja Ida Simons, esimerkiksi, mutta e-kirjoina ei suomeksi mitään. Pelastukseni nousi Van Gogh, josta kertovan kirjan olin ostanut taidemuseosta. Se oli kuin olikin kirjoitettu alunperin hollanniksi.

Heinäkuu: kiinaLu Wenfu: Herkkusuu. Kiinan kohdalla tartuin oman kirjahyllyni kirjaan, joka uudelleen luettuna avasikin siihen ihan uuden – poliittisen – näkökulman. Lisäksi aloittelin lukemaan e-lainana Mai Jian Koodinmurtajaa, mutta se jäi toistaiseksi kesken. Kiinalaista kirjallisuutta alkaa nyt kuitenkin näkyä aiempaa enemmän, minkä olen pannut mielenkiinnolla merkille.

Elokuu: viro. Vironkielistä kirjallisuutta ei ollut liiaksi tarjolla e-kirjastossa, vain Indrek Harglan Apteekkari Melchior, jonka lukisin mielelläni paperikirjana, sekä Kai Aarelaidin Korttitalo, jota aloittelin parikin kertaa. Nyt ei vain ollut sen aika, vaikka kirja kiinnostaakin. Muuten olisin halunnut lukea mm. Jaan Kaplinskin teoksen Kirje isälle, joka on ollut pitkään lukulistallani. No, myöhemmin.

Syyskuu: hepreaHepreasta tulee mieleen Amos Oz, jonka tuotantoon olisinkin halunnut tutustua. E-kirjastosta löysin vaihtoehdoks(en)i David Grossmanin kirjan A horse walks into a bar, jota en e-kirjana englanniksi jaksanutkaan lukea, mutta aion palata siihen kyllä myöhemmin, sillä teos on suomennettu nimellä Hevonen meni baariin.

Lokakuu: tanskaNaja Marie Aidt: Jos kuolema on ottanut sinulta jotakin anna se takaisin – Carlin kirja. Lokakuun kirjan luin jo keväällä, Grönlannissa syntyneen, tanskalaisen kirjailijan surukirjan. Muuten e-kirjoina oli tarjolla dekkareita. Omassa kotikirjahyllyssäni tai jossain kirjalaatikossa odottaa uusintalukemista Isak Dinesenin eli Karen Blixenin Winter’s Tales, joka jäi nyt kumminkin yhä odottamaan.

Marraskuu: tšekki. Tšekki merkitsee minulle ennen kaikkea Milan Kunderaa, ja hetken jo mietin että lukisin uudestaan Olemisen sietämättömän keveyden. Muut kirjahyllyni Kunderat on ranskaksi kirjoitettuja. Muuten olisin halunnut vihdoin lukea Jarošlav Hasekin Kunnon sotamies Svejkin ja Karel Čapekin Puutarhan vuoden. Kirjaston e-kirjoina tšekkihylly näytti pyöreää nollaa.

Joulukuu: kreikka. Latasin Gutenberg-projektista teoksen Lauluja Anakreonilta ynnä myös laulu Sapfolta, jota aloittelin, mutten ehtinyt lukea kokonaan. Omassa hyllyssä olisi myös kreikkalaisia faabeleita, mutta uuttakin kreikkalaista olisin halunnut lukea – jos olisin muistanut sen muistilapun kirjastossa käydessäni. Uusintalukuun olisi päässyt esimerkiksi Andreas Staikosin Herkullisia suhteita. E-kirjastosta löytyi kyllä muutama kreikasta käännetty kirja, mutta valitettavasti venäjä tai arabia eivät minulta taivu.

Tällainen oli siis oma vuoteni kuukauden kielien parissa. Ajatukseni on ollut, että kukin kielikuukausi herättelisi miettimään haasteen kielialueita kirjallisuuden kantilta, ja näin kävi siitäkin huolimatta, että lukusaldoni jäi vähäiseksi. Mainitsemiini kirjoihin aion kuitenkin palata paremmalla ajalla, samoin kuin moniin muilta bloggaajilta bongailemiin teoksiin.

Teen pienen loppuyhteenvedon tammikuun puolella, joten tämän postauksen kommenttilaatikkoon voi laittaa linkin omasta koostepostauksestaan.

Joulukuun kieli oli kreikka

Kuukauden kieli -haasteen viimeistä sijaa piteli kreikka, kieli, jonka dokumentoitu historia ulottuu 1400-luvulle eKr. Kieli jaetaan muinais- ja nykykreikkaan, ja jälkimmäistä puhutaan Kreikan ja Kyproksen lisäksi Albaniassa, Italiassa ja Turkissa sekä tietenkin niissä maissa, joihin kreikkalaisia on muuttanut. Kreikkaa kirjoitetaan kreikkalaisella kirjaimistolla, mikä tekee siitä poikkeuksellisen eurooppalaisten kielten keskuudessa. (Näin kertoilee meille jälleen Wikipedia.)

Nyt olisi ollut hyvä tilaisuus tarttua antiikin Kreikan klassikoihin tai sukeltaa nyky-Kreikan kirjallisuuteen – mikäli sellaista suinkin löytää. Mitenkään kovin runsaasti sitä ei nimittäin ole suomennettu, siitäkin huolimatta miten paljon Kreikka on viime vuosina uutisissa esiintynyt. Olisikin ollut mielenkiintoista lukea, miten maailma makaa kreikkalaisesta näkökulmasta katsottuna.

Itse päädyin lukemaan Gutenberg-projektista lataamaani teosta Lauluja Anakreonilta ynnä myös laulu Sapfolta. Kovin pitkälle en sen kanssa päässyt, mutta Sapfon tarinaan oli mielenkiintoista tutustua, samoin kuin lukea vanhahtavaa suomea. Vastakkainasettelu oli sikälikin mielenkiintoinen, että kreikkaa on kirjoitettu tuhansia vuosia, suomea vasta muutama sata. Jatkan tämän kirjan lukemista kenties paremmalla ajalla ensi vuonna.

Kreikkaa sain silti aimo annoksen tänä vuonna, sillä katsoin Costa Gavrasilta yhden sekä  Theo Angelopoulokselta kolme elokuvaa. Ne kuvaavat hyvinkin tarkkaan (Angelopoulos tosin usein sumun läpi) nyky-Eurooppaa ja -Kreikkaa. On todella harmi, että Angelopoulos kuoli tapaturmaisesti ennen viimeisen elokuvansa ilmestymistä. Costa-Gavras sen sijaan on hyvinkin elossa, ja häneltä ilmestyi tänä vuonna Kreikan rahakriisiin paneutuva elokuva Adults in the Room. En ehtinyt sitä vielä nähdä, kenties ensi vuonna? Tässä traileri:

Luitko sinä joulukuussa jotakin kreikaksi alunperin kirjoitettua?

Kuukauden kieli oli tšekki

Kuukauden kielen toiseksi viimeinen eli marraskuun kieli oli tšekki, jota puhuu äidinkielenään noin 10 miljoonaa ihmistä pääosin Tšekin tasavallassa. Kielenä se kuuluu länsislaavisiin kieliin ja on läheistä sukua slovakialle. Wikipedia, joista nämä tiedot poimin, jatkaa vielä kertomalla, että Tšekkoslovakian aikana tšekit ja slovakit ymmärsivät toisiaan hyvin, koska kuulivat molempia kieliä televisiosta, mutta nuoremalle väestölle toistensa kielellinen ymmärtäminen ei enää olekaan ihan yhtä selvää. Mielenkiintoinen huomio!

Omalla kohdallani kuukauden kieli meni juuri niin kevyesti kuin arvelinkin. Luin suosikkikirjailijaltani Milan Kunderalta yhden novellin, jonka löysin The New York Timesista, mutta se on alunperin ranskaksi kirjoitettu ja sitten käännetty englanniksi. Tosin en ole edes varma, onko se todella novelli vai vain katkelma romaanista, joka minulla on hyllyssäni suomennettuna, muttei tässä vieressä. Samat teemat ja samat tapahtumat, eli naisen napa.

No, merkintää ei siitä tule, koska se on kirjoitettu alunperin ranskaksi. Kiehtovaa minusta silti on se, miten jotkut kirjailijat voivat vaihtaa ilmaisunsa kieltä jokseenkin vaivattomasti.

Entä sitten toinen yritykseni? Menisikö se läpi? Katsoin nimittäin animaation, jossa ei ole ainuttakaan sanaa. Mutta se on tšekkiläisen animaattorin ja kuvittajan Zdeněk Milerin (1921–2011) luomus, nimittäin tietenkin Myyrä! Rakastin pikkutyttönä Myyrää, sekä kirjoina että animaatioina. Liekö sillä (ja muilla tuon ajan Pikku Kakkosen itäeurooppalaisilla animaatioilla) jotakin tekemistä sen kanssa, että olen koko ikäni ollut kiinnostunut itäeurooppalaisesta kirjallisuudesta ja kulttuurista? En niinkään näiden maiden valtiomalleista, vaan arkikulttuurista ja ajattelun tavasta, joka tulee esiin nimenomaan kirjoissa (ja elokuvissa).

Aikaa on kulunut monta kymmentä vuotta, mutta kyllä minä tuon Myyrä kemistinä -animaation pian muistin. Youtubesta löytyy lisää, jos ken katsella ja kenties nostalgisoidakin haluaa.

Vuoden ja samalla tämän puolisattumalta emännöimäni haasteen viimeinen kielialue eli alkuperäkieli, jolla kirjoitettua (käännös)kirjallisuutta tulisi lukea, on kreikka. Haastekohta on vaikea ja helppo: koko eurooppalaisen kulttuurinhan sanotaan ponnistavan antiikin Kreikasta, joten nyt sitten Iliasta ja Odysseiaa lukemaan! Tai Aisopoksen tarinoita. Tai jotakin uudempaa (tämä onkin vaikeampi, oletko kuullut viime aikoina kreikankielisistä käännöskirjoista? Aiheitahan toki olisi…), kuten Zorbasin kertomukset tai Andreas Staikosin mainio pikku kirja Herkullisia suhteita. Itse asiassa kyllähän kirjaston valikoimista kaikenlaista löytyy, kun alkaa oikein penkomaan!

Kuukauden kieli -haaste päättyykin sitten ainakin omalta kohdaltani joulukuuhun. Jos joku haluaa aiheella ensi vuonna jatkaa, niin kaikin mokomin, luovutan kapulan mielelläni seuraavalle. Itse aion kyllä sen verran jatkaa, että keräilen vähitellen niitä kieliä, jotka ovat jääneet täyttämättä kokonaisilla kirjoilla, kuten puola, tämä tšekki, heprea, arabia… riittäähän noita.

Luitko sinä marraskuussa jotakin tšekin kielellä alunperin kirjoitettua?

Lokakuun kieli oli tanska

Kuukauden kieli -haasteessa oli lokakuussa tanskan vuoro, eli ideana oli lukea jotakin alunperin tanskaksi kirjoitettua. Virallisena kielenä tanska on emämaa Tanskan lisäksi Färsaarilla, minkä lisäksi sitä puhutaan vähemmistökielenä Grönlannissa ja Saksan Schleswig-Holsteinissa (kertoo meille Wikipedia).

Tanskasta ainakin minulle tulee dekkaristien sijaan ensimmäisenä mieleen Karen Blixen, joka kirjoitti myös salanimellä Isak Dinesen. Jälkimmäisellä nimellä kirjoitettu tarinakokoelma Winter’s Tales löytyy jostakin kirjahyllystäni tai kirjalaatikostani, ja siihen olisi tehnyt mieleni nyt palata, sillä totta puhuen en muista tarinoista mitään, vain tunnelman. Luettavien pinossa oli myös Blixenin novelli Babette’s Feast, jonka pohjalta tehty elokuva Ranskalainen illallinen on yksi suosikkejani. Mutta enpä lukenut sitäkään, olisi tehnyt mieli lukea suomeksi englannin sijaan. (Yritin viime vuonnakin yhtä huonolla menestyksellä. Hmm. Miksiköhän?)

Tanska on kuitenkin tullut suoritettua, sillä keväällä luin Naja Marie Aidtin surukirjan Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin (joka voisi saada hankalimman kirjanimen palkinnon, jos sellaisia jaettaisiin). Kirja on äidin surukirja, jonka hän on kirjoittanut poikansa (huume)kuoleman jälkeen. Olen miettinyt tuota kirjaa useaan otteeseen jälkikäteen. Minullahan meinasi mennä oleisin ohi e-kirjan bugin vuoksi, enkä ensin tajunnut yhtään mikä tässä on surullista, se vaikutti pikemminkin käsittämättömän pinnalliselta, mutta lopulta itkin kirjailijan kanssa löytäessäni sen, minkä bugi ohitti käänneltyään sivuja reippaalla kädellä. Mutta nyt jälkikäteen näen kirjan hiukan toisella tavalla. Se nimittäin tuo mieleeni Ang Leen hienon elokuvan Ice Storm, jossa aikuiset keskittyvät omaan hedonistiseen elämäänsä suhdesotkuineen ja heräävät vasta, kun heidän keskellään pieni lapsi tapaturmaisesti kuolee. Aidtin kirja ei ole fiktiota vaan totta, kaikesta runollisesta ilmaisustaan huolimatta, mikä tekee siitä vielä kylmäävämmän. Sehän ei tietenkään ole tarkoitus, mutta näin minulla lukijana kävi.

Löysin Aidtilta vielä yhden englanniksi käännetyn novellin netistä ja ajattelin, että se voisi tuoda vastapainoa surukirjan muodostamalle mielikuvalle kirjailijasta, mutta niin sekin vielä odottaa lukemistaan.

Marraskuun kieli onkin sitten tšekki, joka on suhteellisen helppo rasti jos on kirjasto vieressä, on Kunderan alkutuotantoa (myöhemmin hän alkoi kirjoittaa ranskaksi), Myyriä ja Sotamies Švejkejä. Muuten voi olla hankalampaa. Saa nähdä, tuleeko tästä omalla kohdallani taaskaan mitään.

Luitko sinä jotakin tanskaksi kirjoitettua?

Syyskuun kieli oli heprea

Kuukauden kieli -haasteessa oli syyskuun kohdalla heprea. Kieli, joka kertaalleen oli jo katoamassa ja joka heräteltiin uudestaan henkiin viime vuosituhannen lopulla. Kieli, jota kirjoitetaan pelkillä konsonanteilla ja jota puhuu äidinkielenään viitisen miljoonaa ihmistä. Kieli, jolla tunnetusti on kirjoitettu mm. Raamattu. Ja joka on eri asia kuin jiddiš, johon mm. Woody Allenin elokuvissa usein viitataan.

Minulla oli luettavana tällä kertaa hepreasta englanniksi käännetty kirja, David Grossmanin A Horse Walks Into a Bar, josta on tehty itse asiassa myös suomennos nimellä Hevonen meni baariin. Kirja alkaa aika kiehtovasti standup-koomikon piruilulla, mutta loppujen lopuksi minulla ei ollut aikaa eikä kiinnostusta lukea kirjaa tietokoneen näytöltä englanniksi. Joten korvamerkkaan sen ja palaan kenties aiheeseen saadessani suomenkielisen paperikirjan käsiini.

Kun kirja jäi kesken ryhdyin selailemaan hepreasta käännettyjä novelleja, joita löytyy sieltä samalta Words without borders -sivustolta, mistä monet muutkin novellit haastetta varten olen poiminut. Mutta, eh, en oikein jaksanut sittenkään sukeltaa täysin tuntemattomaan, taitaa olla vähän haasteväsymystä ilmassa. Sitten muistin Amos Ozin, jonka tuotantoon olen halunnut pitkään tutustua, ja kas, The New York Timesin sivuilta löytyikin häneltä kokonainen novelli, hepreasta englanniksi käännettynä. Se odottaa nyt tuossa vieressäni lukemista. Niin, vieressä. Printtasin sen, näytön tuijottaminen väsyttää.

Tällainen onneton yritys oli haastekuukauteni tällä kertaa. Menikö sinulla paremmin?

Lokakuussa onkin sitten tanskan vuoro, ja kerrankin voin sanoa että se on jo suoritettu! Luin nimittäin keväällä tanskalaisen Naja Marie Aidtin surukirjan. Ehkä lokakuussa käännynkin taaksepäin ja palaan johonkuhun niistä kielistä, jotka listastani vielä puuttuvat? Kuten viroon, löysin e-kirjastosta sittenkin jotakin kiinnostavaa. Ja kyllähän hepreakin yhä kiinnostaa, Israel jo valtiona on niin valtavan ristiriitainen. Olisi hyvä kurkata siihen sisään kirjallisuuden avulla.

Kesäkuun kieli oli hollanti

Kuukauden kieli -haasteessa oli kesäkuussa hollannin vuoro. Täytyy tunnustaa, että mieleeni tuli siitä oikeastaan vain yksi teos, Anne Frankin päiväkirja, jonka olisin mieluusti uudelleen lukenut, jos olisi kohdalle osunut. Perehtymällä hollanninkieliseen kirjallisuuteen hiukan tarkemmin nousi muutama muukin nimi esiin, kuten Herman Koch ja Renate Dorrenstein. Mutta olisiko sittenkin niin, että Alankomailta puuttuu se suuri kirjailijanimi, joka nousisi heti kaikkien huulille kun kielialueen kirjallisuudesta puhuttaisiin? Vai olenko unohtanut jotakin oleellista?

Huomaan myös, että minuun on iskenyt pieni väsymys. Olen tähän mennessä lukenut novelleja kustakin kielialueesta, mutta nyt en jaksanut millään. Olisihan niitä muutama ollut netissä tarjolla, mutta nimet eivät sanoneet mitään, enkä jaksanut sukeltaa mihinkään täysin tuntemattomaan. Yritin kyllä, mutten jaksanut.

Rasti hollannista tulee siitä huolimatta, sillä tajusin jo aiemmin talvella lukeneeni jotakin alunperin hollanniksi kirjoitettua. Vincent van Gogh tuli avukseni. On oikeastaan aika mielenkiintoista, että hän itsehän kirjoitti ne kuuluisat kirjeensä pääosin ranskaksi, hänestä oli helpompi ilmaista itseään vieraalla kielellä etenkin silloin kun asui Ranskassa, mutta lukemani museokirja oli hollantilaista alkuperää.

Tämä huomio on ollut minulle ehkä kiehtovinta antia tämän haasteen kohdalla: kirjallisuuden kieli ei välttämättä määräydy asuin- tai synnyinpaikan mukaan, ei välttämättä edes äidinkielen mukaan. Useimmiten kyllä, muttei suinkaan aina. Van Gogh kirjoitti kirjeitään ranskaksi, mutta missä päin ollaan kirjoitettu hollanniksi? Paitsi Alankomaissa, ainakin Belgiassa, kenties myös Etelä-Afrikassa, missä se vähitellen alkoi muuttua afrikaansiksi? Ajatus on kiehtova, joten katsotaan, josko väsymykseni väistyisi ja jaksaisin vaikka jälkikäteen palata aiheeseen…

Heinäkuussa onkin sitten kiinan vuoro. Siitä olisi jokunen opus hyllyssäkin odottamassa.

Luitko sinä kesäkuussa jotakin hollanniksi alunperin kirjoitettua?