Avainsana-arkisto: Davodeau

Sarjakuvahaasteen (lyhykäinen) koonti

Hurja Hassu Lukija -blogissa käynnistyi vuoden alussa sarjakuvahaaste, joka päättyy nyt marraskuun lopulla. Ensin ajattelin, että tämä jää minulta tällä kertaa väliin, mutta kesällä innostuinkin lukemaan sarjakuvia e-kirjoina ja sitten menin ja ostin pari albumia ihan perinteisenä printtinäkin (vaikka lopulta ehdin lukea niistä vain toisen, olivat niin paksuja ja ranskaksi, seliseli…). Saldoni jäi vaatimattomaksi, mutta ajattelin siitä huolimatta listata lukemani albumit, hyviä kun olivat jokainen.

Nämä seuraavat albumit ehdin lukea kevään ja kesän aikana:

Hugo Pratt: Corto Maltese etelämerellä eli Suolaisen meren balladi. Corto Maltese on eurooppalaisen sarjakuvan kulttikamaa, mutta suomennoksia niistä näyttää tulleen vasta 80-luvulta alkaen ja senkin jälkeen hyvin vähitellen. Jäivät siis lapsuudessa lukematta ja sitten kokonaan. Nyt pääsin korjaamaan tämän puutteen ja aloitin tuosta Suolaisen meren balladista. Aivan ensimmäiseksi yllätyin todella kauniista ja maalauksellisesta piirrostyylistä. Olisin voinut vain katsella kuvia. Itse tarina ei vetänyt ihan samalla tavalla puoleensa, juoni oli aika ennalta arvattava ja hahmot, etenkin naiset, kliseisiä. Eipä silti, voisin minä Corto Maltesen pariin jatkossakin palata. Niin, ja sain samalla uuden merkinnän hitaasti etenevään Le Monden vuosisadan 100 kirjaa -haastelistaanikin. Bloggaus jäi tekemättä, kun palautin albumin ja unohdin ottaa kuvia.

Étienne Davodeau: Lulu Anew. Kirjaston englanninkielisten e-sarjisten joukosta löysin omani, ranskalaisen Étienne Davodeaun kaksi sarjakuvaa. Ihastuin ikihyväksi ensin Luluun, sen hyvin kauniiseen piirrostyyliin ja myös tarinaan. Tällaista haluan lukea enemmänkin.

(Valitettavasti e-kirjaston 117 sarjiksen joukosta en löytänyt mitään muuta mielenkiintoista luettavaa. Ei sukkahousumiehiä minulle, kiitos, eikä isosilmäisiä mangahahmoja. Yritin jotain amerikkalaista sotajuttuakin, mutta amerikkalainen kertomatapa ja piirrostyyli ei vaan nappaa vaikka miten yrittäisin.)

Étienne Davodeau: The Initiates: A comic artist and a wine artisan exchange jobs. Jatkoin Lulun jälkeen Davodeaun dokkarimaisemmalla albumilla, jossa Davodeau ja viinintekijä tutustuttavat toisensa omaan ammattiinsa. Aivan kerta kaikkiaan mahtava albumi ja konsepti! Luin tämänkin e-kirjana ja englanniksi käännettynä, mutta kävin hypistelemässä sarjista ranskalaisessa kirjakaupassa. Ai kun teki mieli ostaa omaksi… Mutta luulen, että palaan Davodeauhon kyllä toisten sarjisten myötä. Ranskan lähihistoriaakin oli tarjolla, se (veritahra hörökorvaisen de Gaullen rinnassa) kiinnosti kovasti. Suomennettuna ei ole vielä valitettavasti yhtään mitään, mutta toivottavasti tulevaisuudessa kyllä. (Heh, minusta tuli kertaheitolla täysverinen fani, kuten rivien välistä voinee lukea…)

Jirô Taniguchi: Le journal de mon père. Davodeau luetteli valtavat määrät sarjakuvantekijöitä tuossa edellä mainitussa albumissaan, mutta ei yhtään japanilaista. Olen kuitenkin varma, että hän on saanut vaikutteita Jirô Taniguchilta(kin), joka on Ranskassa hyvin suosittu. Joten nyt päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, opiskella ranskaa ja tutustua samalla Taniguchiin. Ostin kaksi albumia, ja maksoin niistä hulppeat viisikymppiä, mitä en yleensä koskaan tee. En katunut. Taniguchi on todella kiehtova sarjakuvantekijä. Sekä tarina että kuvat tekivät vaikutuksen, tarina oli surullinen, itkeä pillitin kuin pikkutyttö (taisin olla kesällä aika väsynytkin, on ollut monivaiheinen vuosi takana). Bloggaamaan en ole ehtinyt, mutta palaan aiheeseen varmasti vielä. Ainakin siinä vaiheessa, kun luen sen toisen albumin, joka on paksumpi kuin tämä. Järkäleitä molemmat. Taniguchiltakaan ei ole suomennettu vielä mitään, toivottavasti tämä puute jossain vaiheessa korjataan.

Näiden lisäksi luin kaksi netistä löytämääni suomalaista sarjakuvanovellia Helmet-haastetta varten. Ne olivat ihan kivoja, mutteivät jättäneet sen kummempaa muistijälkeä, joten ei niistä sen enempää.

Eli summa summarum, saldoni oli neljä paksua sarjakuva-albumia + 2 sarjakuvanovellia, eli näillä vaatimattomilla tuloksilla pääsin haasteessa Jaska Jokuseksi (3-5 luettua sarjakuvaa) tai Fingerporiksi (6-8 luettua sarjakuvaa), mutta taidan pitäytyä ihan vaan jaskana.

Kiitän haasteesta ja vastaanotan seuraavankin, jos tälle jatkoa tulee!

Étienne Davodeau: The Initiates: A Comic Artist and a Wine Artisan Exchange Jobs (sarjakuva)

– Here’s something that counts: Feeling the devotion and pleasure felt by the guy who made the wine… Or the book.
– Absolutely.

Joo’o, täytyy myöntää että minusta tuli fani. Ensin Lulu ja sitten The Initiates. Étienne Davodeau johdattelee tarinoitaan käsittämättömän hienolla ja hienostuneella tavalla, siinä on ranskalaista älykästä ja charmikasta piikikkyyttä yhdistettynä inhimillisyyteen ja tiedonhaluun. Jota tukee vielä kaunis kädenjälki, jossa yhdistyy akvarelli ja kynänjälki.

Jos Lulu toi mieleeni elokuvallisuuden ja japanilaisvaikutteet, on The Initiatesissa vastaavasti valokuvauksellisuutta. Tällä kertaa (kustannussyistä?) paletti on mustavalkoinen, mutta kaikkine harmaan sävyineen, ja ruudut pääosin neliskanttisia. Mutta se, miten Davodeau käyttää tuota neliötä, miten hän sijoittaa niihin kuvansa, on kiehtovaa. Se noudattaa hienosti valokuvan kerrontatapoja kuvakulmineen ja leikkauksineen. Enkä tarkoita nyt niitä valokuvia, joissa joku seisoo keskellä ruutua ja katsoo kameraan. Ei, en ollenkaan…

The Initiates on kertomuksenakin aivan toisenlainen kuin fiktiivinen Lulu. Tämä on reportaasi ja dokkari sarjakuvan muodossa. Idea on mainio: sarjakuvapiirtäjä ja viinintekijä tutustuvat toistensa työhön ja maailmaan yhden vuoden aikana. Kumpikaan ei tiedä toisensa maailmasta yhtikäs mitään. Niinpä Davodeau pääsee leikkaamaan viiniköynnöksiä, kääntämään maata ja maistelemaan viinejä sekä vierailemaan eri puolilla maata viinitiloilla ja -kellareissa. Vastaavasti viininviljelijä Richard Leroy pääsee lukemaan sarjakuvia ja vierailemaan sarjakuvafestareilla ja sarjakuvapiirtäjien luona. Ja siinä samalla tällainen samanlainen mistään-mitään-tietämätön lukija pääsee tutustumaan molempiin aiheisiin. Mainiota!

Albumi on pitkä, miltei kolmesataasivuinen, mutta se on jaettu sopivasti lukuihin. Jossain vaiheessa (kun kahden viikon kirjastolainan eräpäivä alkoi lähestyä) tarina tuntui liiankin pitkältä, mutta lopulta oli jopa sääli hyvästellä nämä kaksi toverusta, olisin jatkanut pitempäänkin. Kirjasin ylös sarjakuvia, joita haluan lukea ja opin viininviljelystä. Ja ranskalaisuudesta. Väittelyistä, joissa ei kaivauduta omiin poteroihin vaan otetaan yhteen, perustellaan ja paiskataan lopulta kättä.

–We got vines to prune.
– Yep.

Kiinnostavaa oli sekin, että Leroyn viinit ovat luomua, itse asiassa jopa biodynaamisia, mutta leimoja hän ei kaipaa pullojensa kylkeen. Hän haluaa vain tehdä kaikkein parasta viiniä, ja tämä on kokeilujen tulos. Miksi sitten ei luomuleimaa? Koska hän haluaa ihmisten ostavan viinin siksi, että he pitävät siitä, ei ideologisista syistä. Minusta tämä ajatus oli mielenkiintoinen. Samoin kuin se, että Leroy ei suinkaan tule vanhasta viininviljelijäsuvusta, vaan on alunperin pankkiiri. Näitä uranvaihtojuttuja kuulee Ranskassa paljon. Ja nimenomaan niin päin, että palataan takaisin kulttuurisille juurille.

The Initiates on sarjakuva, josta voisi kirjoittaa paljon. Se kuvaa ihmisiä ja ilmiöitä sekä viini- että sarjakuvapiireissä todella tarkasti. Ehkä se on vähän kiltimpi sarjisväelle, kun taas viinipuolella etenkin amerikkalaiset showmiehet saavat arvoisensa kohtelun. Eivät nämä kaksi kulttuuria oikein kohtaa, vaikka miten yritettäisiin.

Mutta kiehtova matka tämä oli! Opin paljon sarjakuvista sekä viinistä. Jälkimmäiset nimet menivät minulta kyllä ohi, mutta sarjakuvanimiä kirjoitin ylös. On paljon, paljon mielenkiintoista. Ranskahan on aina ollut vahva sarjakuvamaa.

Lainasin tämän kirjastosta e-kirjana, toimii siten erinomaisesti.

Étienne Davodeau: The Initiates: A Comic Artist and a Wine Artisan Exchange Jobs
alkuperäinen ranskankielinen teos Les Ignorants, Résit d’un initiation croisée, 2011
kääntänyt englanniksi Joe Johnson
NBM Comics Lit, 2013
278 sivua

Étienne Davodeau: Lulu Anew (sarjakuva)

So there she was, alone on the beach.
Maybe it’s stupid, but it’s new for her, this solitude, this indepence.

Silmäillessäni Helmetin E-kirjaston englanninkielisten digisarjakuvien (suhteellisen suppeaa) valikoimaa  kiinnittyi huomioni ranskalaisen Étienne Davodeaun (s. 1965) albumiin Lulu Anew (Lulu Femme Nue). Se erottui joukosta rauhallisen kauniilla ulkoasullaan, ja arvelin, että tämä voisi olla minua varten.

Mutta se, mitä en arvannut oli, etten meinannut malttaa lopettaa lukemista ollenkaan. Aloitin illalla ja jatkoin aamulla, en vain voinut pitää siitä näppejäni irti. Yllätyin tästä itsekin.

Pidin hyvin paljon Davodeaun piirustustyylistä, joka yhdistää akvarellia ja kynän jälkeä. Hän vaihtelee ruutujen kokoa ja muotoa, ja niiden sisällä kuvakulmia miltei elokuvalliseen tapaan. Se toimii. Epäilemättä hän on saanut vaikutteita japanilaisesta sarjakuvasta, ei niinkään mangasta vaan realistisemmasta gekigasta. Ja etenkin Jirō Taniguchilta, luulen, hän oli hyvin suosittu Ranskassa, olen joskus silmäillyt hänen tuotantoaan, enkä voinut olla vetämättä yhtäläisyysmerkkejä Davodeaun kanssa. Mutta joka tapauksessa ruuduissa oli paljon japanilaista: etualalla olevia esteitä, katulamppuja, jotka katkoivat pitkulaisen ruudun kolmeen osaan. Kun siihen yhdistää hyvin ranskalaisen maiseman ja tietyt kunnianosoitukset esimerkiksi belgialaiselle sarjakuvalle (Tintti, se oli Tintti, ja Asterix, voin vaikka vannoa…!) , on lopputulos varsin kiehtova.

Minua viehätti myös Davodeaun kuvasto. Hän kuvaa tämän hetken ranskalaista katukuvaa (ja muuttumattomia merimaisemia) sellaisenaan, paikoin hyvin masentavina (missäpä eivät olisi kaupunkien laidalla olevat shoppailualueet masentavia), mutta siitä huolimatta kauniisti kuvattuna, tarkkaan harkitulla väripaletilla.

Oli hauska poimia tuttuja asioita: puiston penkit, betoniset pylväät, arkkitehtuuri… Kaunis ja ruma yhdessä, vierekkäin. Samoin hän kuvaa hienosti, muutamilla kynänvedoilla ranskalaisen kansanluonteen, heidän tyypilliset ilmeensä, asentonsa, tilanteet. Se kaikki sai minut hymyilemään. Tämän albumin voisin hankkia itselleni, muistoksi tästä ajasta.

Mutta se, mikä minua eniten kosketti, oli tarina. Lulu Anew kertoo keski-ikäisestä, päälle nelikymppisestä perheenäidistä, joka on totaalisen väsynyt elämäänsä alkoholistimiehen ja kolmen lapsen äitinä, joka ei yrityksistään huolimatta saa edes töitä. Pieleen menneen työhaastattelun jälkeen hän vain lähtee pois. Hetkeksi pois, kaikesta. Hän ajautuu yhä kauemmas, hän tapaa ihmisiä, jotka saavat hänet taas elämään, jotka kuuntelevat hänen tarinansa, hänen tylsän ja tavallisen tarinansa. Hän on hetken vapaa. Kuin ajopuu. Kunnes on aika palata.

Hieno tarina. Ja hieno toteutus. Taidan etsiä hänen muutkin albuminsa käsiini.

Pieni huomio vielä OverDrivestä, jolla tämän luin. Se toimi mainiosti (pienistä hetkittäisistä bugeista huolimatta) ja alkuperäistä albumia kunnioittaen. Välillä tarkastelin ruutuja hyvinkin läheltä, niin kaunis oli akvarellin sävymaailma, välillä etäännytin takaisin kokonaiseksi aukeamaksi. Järjestelmänä OverDrive toimii paljon paremmin kuin suomalaisen puolen Ellibs, joka on minusta vähän vanhanaikainen ja epäkäytännöllinen (sarjakuvia en ole sillä edes yrittänyt lukea, koska selaimessa lukeminen ei onnistu, ja lataamiseen tarvitsee sovelluksen tai taas jonkun uuden tilin – ei kiitos). Toistaiseksi olen joka tapauksessa todennut sarjakuvien ja runojen sopivan minulle e-kirjoina, muita en ole tähän mennessä jaksanut pitemmälle siinä formaatissa lukea.

J.K. Huomasin nyt, että tästä on tehnyt myös elokuva (Ranska, 2013). Katsoin trailerin ja sen mukaan näytti, että elokuva seuraa kyllä tarinaa, mutta on kadottanut sen sielun. Ei se niin helppoa ole…

Étienne Davodeau: Lulu Anew
ilmestynyt alunperin ranskaksi kahdessa osassa vuosina 2008 ja 2010
kääntänyt englanniksi Joe Johnson
Nantier-Beall-Minoustchine Publishing, 2015
lainattu kirjastosta e-kirjana