Avainsana-arkisto: Ranska

Ajatuksia eristyksestä: J-2

Pääministeri Édouard Philippe ilmoittaa eristyksen purkamisesta, déconfinement, toukokuun 11. alkaen.

Ranskassa ei enää lasketa eristyspäivien kestoa vaan odotetaan sen loppua. J-2, kaksi päivää, jour, jäljellä.

Vapaus on kuitenkin näennäistä. Se rajoittuu sadan kilometrin säteelle oman maakunnan sisällä. Eli vaikka maakuntaraja olisi kilometrin päässä, sitä ei voi, ainakaan periaatteessa, ylittää. Onko siellä poliisit joka rajalla kulkijoita pysäyttelemässä, en tiedä, mutta siellä missä on, on taatusti myös televisiokamerat, jotka tämän mielikuvan jokaiseen olohuoneeseen välittää.

Viisikymmentäneljä päivää on tähän mennessä eristystä kestänyt. Siinä on nähtävissä selvä kaari. Ensin oli paniikki, tv suolsi kuvia raskaasti varustetuista poliiseista ja Pariisiin vyöryvistä panssarivaunuista, mutta harva kysyi, millainen on se influenssavirus joka aseilla pysäytetään. Ihmiset olivat peloissaan, huolissaan, se virus tappaa, se tappaa meidät kaikki, katsokaa vaikka lukuja, ja niitä tuli, uusia uusia uusia lukuja, kaikki sairastuvat, kaikki kuolevat, tämä on loppu! Lopun alku! Kaikki muuttuu uuden koronaviruksen myötä eikä mikään tule enää olemaan entisellään, sanoivat poliitikot jotka asiantuntijoidensa kanssa marssivat vuorollaan puhujanpönttöön eli televisiokameroiden eteen.

Sitten, aivan yhtäkkiä, tapahtui jotakin. Presidentti Emmanuel Macron puhui kansalaisille, jälleen television välityksellä, mutta hänen äänensävynsä oli muuttunut. Mitään valtamedian kuvailemaa nöyryyttä ja lämpöä siinä ei ollut, ei sinne päinkään, sen sijaan hänen varmuutensa oli alkanut rapistua, hän alkoi huitoa käsillään ja videoiduissa virkamiestapaamisissa hän puhui lopulta niin sekavia, verraten viruksen taltuttamista tiikerin selkään nousemisella ja kesyttämällä se kotielämeksi ja puhumalla Robinson Crusoesta, juustosta ja kinkusta, että yhä useampi alkoi kysyä onko presidentti mennyt päästään sekaisin. Kimittävää, huitovaa, sekopäisesti esiintyvä presidenttiä alettiin pilkata niin televisiosatiireissa kuin pilakuvissa, ja entiset huutomerkit alkoivat vaihtua kysymysmerkkeihin.

Pikkukaupungissakin tunnelma muuttui. Osa ihmisistä piti maskit naamallaan ja kaikki seisoivat jonossa turvavälit pitäen, mutta kauniille puistokaduille sijoitetut metalliaidat nostettiin kaikessa hiljaisuudessa syrjään ja lenkkeilijät, päiväkävelijät ja koiranulkoiluttajat palasivat vanhoille kävelyreiteilleen. Ihmiset alkoivat jutella keskenään, eivät ehkä ihan kiinni toisissaan, mutta niin kuin ennenkin. Lenkkeilijät ohittelivat toisiaan metsäpolulla, ihmiset toivottivat hymyillen hyvää päivää ja istahtivat kauniina kevätpäivänä penkille eväspatonkia syömään. Kahvilat, ravintolat, kirjakaupat ja monet muut pikkuliikkeet alkoivat etsiä vaihtoehtoisia tapoja jatkaa liiketoimiaan, edes jossakin määrin, he myivät ruokia mukaanvietäväksi ja muistuttivat, että tilauksia hoidetaan edelleen, noutaa saa tai kotiinkin tuodaan.

Ja samaan aikaan, kun tavalliset ihmiset yrittivät palata jaloilleen ja edes jollakin lailla normaaliin arkeen, näytti ylhäältä tulevan uusia määräyksiä. Noin viikko ennen eristyksen ja kauppojen sulkemisen purkamista ennen ilmestyivät kauppahalliin ja toreille kulkemista yhdensuuntaiseksi ohjaavia metalliaitoja ja poliisit tiettyinä päivinä valvomaan sisäänpääsyä. Tosin ei tämä äärimmäisen tärkeä tehtävä tuntunut heitä juuri kiinnostavan. ”Olkaa hyvä rouva, menkää vaan”, ”Herra, teidän vuoronne, olkaa hyvä”, he sanoivat, jos ylipäänsä mitään sanoivat.

Nyt, kun eristyspäiviä on laskettu yhden käden sormilla, on pikkuliikkeissä alkaneet valmistelut: ikkunoita pestään, istutuksia vaihdetaan, esitteitä laitetaan suoriin riveihin, imuroidaan, järjestetään, valmistaudutaan. Maanantaina alkaa paluu arkeen, tai ainakin melkein. Ehkä tämä todella on uusi alku. Aika harva näyttää siihen arkeen kuitenkaan presidenttiään kaipaavan.

 

Emmanuel Macronin brainstormingissa Robinson Crusoe etsii hyvin konkreettisia asioita selviytyäkseen, kuten juustoa ja kinkkua. Ei sentään briossia…

Onko Macron hullu? Video on ranskaksi ja ranskankielisillä teksteillä.

Ajatuksia eristyksestä: Itkeäkö vai nauraa?

Olin purskahtaa nauruun. Ranskan viranomaiset ovat häikäisevässä viisaudessaan ilmoittaneet, että Suuressa Taistossa Influenssavirus Covid-19:ää vastaan otetaan käyttöön 11. toukokuuta alkaen seuraava sääntö: Kun kansalainen lähtee juoksulenkille tai pyöräilemään, on turvaväliä pidettävä…

KYMMENEN METRIÄ.

Mutta enää ei tarvita lupalappua.

Jos kansalainen (tai kuka tahansa muu Ranskan heksagonirajojen sisäpuolella oleva) taasen haluaa harrastaa vaikkapa joogaa tahi fitnessiä minkä muotoista tahansa, on muistettava pitää etäisyyttä neljä metriä jokaiseen ilmansuuntaan.

Ugh! Macronian Uusliberalistiset Urheilu- ja Terveysministerit ovat puhuneet! Kunnes on seuraavien sääntöjen ilmoittamisen aika. Älkää kuvitelkokaan, että tämä tähän loppuu… Kuten Macron Mielipuoli I on lausunut: 11. toukokuuta ei tarkoita paluuta entiseen.

Kun antaa pirulle pikkusormen…

P.S. Tämä ei ollut vitsi. Lähteenä on Ouest Francen artikkeli täällä.

P.P.S. Tätä ennen on mm. kielletty pariskuntia kävelemästä vierekkäin ja istumasta samassa autossa, minkä lisäksi kaupassa saa käydä vain yksi henkilö samasta taloudesta. Kauppaan pääsee kourallinen ihmisiä kerralla turvavälien mukaisesti, ja jos et pääse sisään vaan jäät jonoon ulos ja alkaa sataa, niin minkäs teet, jonotat sateessa. Erinomainen menetelmä välttyä influenssalta, eikö totta. Lisäksi lenkillä on määrätty käytäväksi ypöyksin, ja vain kerran päivässä. Koirat pidättäköön pissiä tai omistaja väärentäköön lupalapun, jos aamulla ja illalla ulos tahtoo. Pariisissa juoksulenkillä on saanut käydä tiettyyn aikaan päivästä, sääntö, joka ei ole vielä levinnyt koskemaan koko maata.

P.P.P.S. Vastoin odotuksia itsenäistä yksityisajattelua ei ole vielä kielletty.

Ajatuksia eristyksestä: Antakaa mun tanssia, laulaa, vapaana…

Virus ei presidentti Macronin mukaan pidä ranskalaisesta elämäntavasta, mutta eivätpä ranskalaiset liioin välitä viruspresidentistä. Pariisin 18. kaupunginosassa tanssittiin eilen Dalidan tahdissa ja laulettiin: antakaa mun tanssia, antakaa, antakaa mun tanssia, laulaa, vapaudessa, koko kesän, antakaa…

Sitten tulivat poliisit ja tanssi ja laulu lakkasi. Taputusten ja vihellysten säestämänä, toki!

Tässä vielä Dalida: Laissez-moi danser, laissez-moi
Laissez-moi danser, chanter en liberté tout l’été
Laissez-moi danser (Monday), laissez-moi (Tuesday)
Aller jusqu’au bout du rêve…

Hyvää sunnuntaita itse kullekin!

 

Ajatuksia eristyksestä, mediasta ja Macroniasta

Neljäkymmentä päivää neljän seinän sisällä, ulos saa mennä kilometrin säteellä omasta asunnostaan, taskussa on oltava päivätty, kellotettu ja allekirjoitettu lupalappu, samoin henkilötodistus. Ja tähän päälle yritetään lisätä kännykkäseurantaa, kasvotunnistusta, rokoteohjelmia, sosiaalisen elämän minimoimista, pakollisia sairaalamaskeja ja mitä vielä. ”Virus ei pidä ranskalaisesta elämäntavasta”, sanoi presidentti Emmanuel Macron eilen.

Minä sanon että tämä maailma on sairas, eikä se sairaus ole mikään influenssa.

Tänä aamuna avasin Helsingin Sanomien etusivun ja kauhistuin. Siellä alkaa ”timanttinen” eli vain maksaville tilaajille tarkoitettu juttusarja ”Maailma koronan jälkeen”, ensimmäisenä kirjoittajana esitellään ranskalaisfilosofi Bernard-Henry Lévy. Minä muistan tämän herran. Hänet tunnetaan paitsi äärimmäisestä itserakkaudestaan, myös feikattujen reportaasien tekemisestä. BHL, kuten häntä Ranskassa kutsutaan, oli jokunen vuosi sitten esillä kun kävi ilmi, että hänen suuret reportaasinsa tuolloin sotatilassa olleessa Jugoslaviassa oli väärennettyjä: siis väärennettyjä siten, että kuvia rajaamalla oli jätetty pois muurin takana rauhallisesti kävelevät miehet ja näytti siltä, että nuori, kaunis ja rohkea BHL piilotteli muurin suojassa tarkka-ampujilta. Alla valokuva tilanteesta, mutta tästä oli siis televiosreppariversio myös, missä kuuluu pommien ääniä ja muuta kivaa. Rohkea BHL!

BHL ”ottaa suuria riskejä” Sarajevossa sotaa käyvässä Jugoslaviassa piilotelleen tarkka-ampujilta. Pilalehti Canard Enchainée julkaisi laajemman otoksen tilanteesta, missä näkyy muurin toisella puolella rauhallisesti kävelevän kaksi miestä.

Mutta se on vielä pientä. Kun tästä herra BHL:stä esitettiin varsin epäimarteleva tutkivan journalismin reportaasi ohjelmassa Complement d’Enquête, ja jonka minäkin tuolloin vuonna 2014 katsoin, niin mitä kävi seuraavana päivänä? Ohjelman tuottaja-juontaja löytyi kuolleena. Ja se siitä. Paitsi että ei. BHL:llä on myös hyvin läheiset suhteet mm. presidentti Sarkozyyn, jonka lahjusoikeudenkäynti pitäisi alkaa tämän vuoden lokakuussa.

Eli tällaista herraa esittelee Helsingin Sanomat suurena ranskalaisajattelijana. Itse en pääse juttua lukemaan, mutta lukekaa juttu näiden tietojen valossa ja etsikää itse lisää.

Kuvakaappaus HS:n etusivulta 25.4.2020

Se, minkä tämä koronaepidemia on todella näyttänyt, ja mistä minun piti kirjoittaa ennen kuin huomasin tuon HS/BHL:n, oli media ja televisio ja miten sen propagandistinen luonne on tullut todella voimakkaasti esiin. Se jättää jatkuvasti kirjoittamatta tai esittämättä oikeasti tärkeää faktaa, kuten että esimerkiksi THL laskee koronakuolemiksi kaikki ne, joissa kuolleella on todettu koronavirus, vaikka potilas olisi muuten ollut syöpään menehtymäisillään tai jäänyt auton alle. Tällä samalla logiikalla myös itsemurha on koronakuolema, jos hirttäytyneellä on todettu korona.*

Samoin media jättää jatkuvasti kertomatta kuolleiden iän, joka tavallisesti on hyvin, hyvin korkea, ja yhtä lailla se jättää suhteuttamatta kuolemat ja sairastuneet väkilukuun. Karkein esimerkki on Japani, josta pelotellaan tulevan seuraava koronapätsi New Yorkin tapaan, maa on jo sulkeutunut sisäänsä ja kehottanut kaikkia pysymään kodeissaan, ryhtyvän etätyöhön ja sulkevan ravintolat, liikkeet, koulut ja niin edelleen. Japanissa on koronaan liittyviä (huom. EI koronakuolemia, vaan koroonaan liittyviä kuolemia, kuten asia pitäisi ilmaista) kuolemia noin 300. Ihmisiä maassa on 126 miljoonaa. Siis 126 miljoonasta on kuollut 300 ihmistä, joilla on todettu korona. Minne on kadonnut maailmasta suhteellisuudentaju?

Takaisin mediaan, josta voisi kirjoittaa loputtomiin, mutta tyydyn tällä kertaa vain sanomaan, että nyt jos koska on tärkeää kriittinen medialukutaito, terve epäily ja median toimintatapojen tunteminen. On myös huomautettava, että kun media nostaa esiin salaliittoteoriakortin, se on peloissaan. Se on peloissaan siksi, että sen asema on uhattuna, kun ihmiset ryhtyvät kyseenalaistamaan sen tarjoaman yksisilmäisen totuuden ja ryhtyessään etsimään itse tietoa. Kritiikitön, kuten rokotekritiikitön, media ei edusta enää journalismia, se on muuttunut valtiolliseksi propagandaksi.

Megalovirus capitalo liberalus. Mielenosoittajia Pariisissa 14.4.2020 julkisen sairaalan säilyttämisen puolesta.

Kuten Ranskassa… Bloggauksen alussa kuvailin, millaisia järeitä toimenpiteitä on otettu käyttöön ”koronan vastaisessa taistelussa” eli ihmisten lukitsemista koteihinsa, seuraamista ja valvontaa. Käytännössä pikkukaupungissa asukkaita hallitaan vain pelolla, joka toteutetaan television ja median avulla. Kadulla ei kukaan kysele papereita eikä estä kauppaan menemistä tai metsäpolulle puikahtamista.

Mutta televisio näyttää jatkuvalla syötöllä kuvia raskaasti aseistetuista poliiseista, jotka valvovat, ojentavat ja sakottavat asukkaita, näytetään miten armeijan raskas kalusto saapuu Pariisiin, uutisankkurit (ennen heitä kutsuttiin uutistenlukijoiksi) kertovat kuin opettajat ja opettajattaret, mitä kansalainen saa ja ei saa tehdä ja vastaa ihmisten kysymyksiin samana tapaan: saa, ei saa, saa, ei saa. Poliitikot pysyvät kansalaisten ulottumattomissa tv-ruutujen toisella puolen.

Ja kansalaiset, jotka protestoivat… heidät pidätetään. Kuten kävi Toulousessa Etelä-Ranskassa nuorelle naiselle, joka oli laittanut kotinsa eteen banderollin, jossa luki ”MACRONAVIRUS, milloin tämä loppuu?” Naista kuulusteltiin neljä tuntia poliisiasemalla ja syytettiin oikeuden halventamisesta ja politisoinnista. Että tällaista menoa Macroniassa, joksi Ranskaa nykyään on alettu kutsumaan.

Sairaalahenkilökunnan puolesta ja Macronavirus – milloin tämä loppuu? -banderollit talon ulkomuuriin kiinnitettynä Toulousessa.

*Lisäys 1.4.2020 Ylessä oli tänään juttu koronakuolemien tilastoinnista, johon ohjeet on antanut, yllätys, yllätys, WHO. Lainaus jutusta: ”Ohjeen mukaan covid-19 tulee merkitä peruskuolemansyyksi. […] Usein covid-19 johtaa keuhkokuumeeseen joka puolestaan aiheuttaa kuoleman aiheuttavan hengitysvaikeuden. Kuolintodistukseen prosessi kirjataan WHO:n ohjeen mukaan niin, että covid-19 on peruskuolemansyy, keuhkokuume välivaiheen kuolemansyy ja hengitysvaikeus välitön kuolemansyy. WHO:n ohjeen mukaan covid-19 voidaan merkitä peruskuolemansyyksi myös silloin, kun virusta ei ole laboratoriotestissä varmistettu.”

Jutussa viitattiin myös HS:ssä 16.4. olleeseen mielipidekirjoitukseen, jossa geriatrian professori Husista toteaa mm näin: ”Mutta mitä on koronakuolemien takana? Näkökohta, jota yllättäen ei ole juuri käsitelty, on se, kuinka moni kuolee koronainfektion kanssa ja kuinka moni oikeasti koronainfektion takia? Italiassa koronainfektioon liitettyjen kuolemien määrä on suurimpia maailmassa. Kuolemista lähes 99 prosenttia on potilailla, joilla on vähintään yksi perussairaus. Lähes puolella on vähintään kolme perussairautta. Tällaisessa tilanteessa kuolinsyyn asettaminen on haasteellista.”

Ajatuksia eristyksestä: kolmaskymmenestoinen päivä

Kolmekymmentäyksi päivää eristystä takana, kolmattakymmenettätoista eletään ja kaksikymmentäkolme jäljellä (sikäli kun sitä ei jatketa). Tätä aikaa tulee katsottua jälkeenpäin uusin silmin, siksi on hyvä tehdä muistiinpanoja.

Hyviä asioita:

Olen lenkkeillyt paljon, kuntoni on kohonnut. Ei se huono muutenkaan ole ollut, mutta pyöräily ja uiminen ovat vaihtuneet lenkkeilyyn, käytän eri lihaksia ja hapenottokykykin on vahvistunut.

Taivas: se on ollut sininen, pääosin puhtaan sininen. Eristystä ennen ja sen alkupäivinä, kun etenkin brittikoneet (BA, RyanAir, EasyJet, yms.) ravasivat tästä yli Portugalin ja Espanjan turistikohteisiin ja takaisin, taivas oli päivästä toiseen raidoitettu, ruudutettu ja raksitettu: lentokoneiden jättämät vanat eivät suinkaan kadonneet minuuteissa, eivät edes tunneissa, ne levisivät paksuiksi ja leveiksi kaistoiksi, jotka etenivät vähitellen itään päin, ja lopulta peittivät koko taivaan valkoisella hunnulla. Nyt kun niitä ei ole, näkee miten kaunis on luonnon taivas, luonnon pilvet ja luonnon sumu aamuisin, ilman pistävän valkoisia vanoja. Tämä on ehkä hienoin ja kaunein asia mitä eristys on tuonut.

Kevään seuraaminen: olen paitsi lenkkeillyt, myös kävellyt, katsellut luonnon heräämistä kevääseen. Silmujen ilmestymistä puiden oksiin, niiden avautumista lehdiksi. Kukkien puhkeamista, uusien ja taas uusien kukkien. Linnut ovat herättäneet uuteen päivään aamukonserteillaan.

Olen myös lukenut paljon, ja katsonut elokuvia. En vain ole tullut kirjoittaneeksi niistä blogiin.

Tänä aamuna huomasin Ylen kirjeenvaihtajan palanneen Pariisiin. Hänen Eurooppa-kirjeensä oli kovin valoisa. Presidentin puheenkin hän oli tulkinnut* täysin eri tavoin kuin itse olin. Ehkä ranskaa minua huomattavasti paremmin taitavampana kirjeenvaihtaja keskittyi sanoihin, minä kehonkieleen ja tunnelmaan, sävyihin. Toisaalta en usko poliitikkojen sanoihin, enkä enää juurikaan toimittajienkaan sanoihin.

Yksi kirja, jota olen tänä eristysaikana lukenut, on ollut ko. toimittajan kirjoittama Miksi Ranska raivoaa?, joka yrittää selvittää, miksi ranskalaiset kääntyivät valitsemaansa presidenttiä vastaan. Toki voidaan kysyä valitsiko kansalaiset todella johtajansa, kun vaihtoehtoina oli kaksi katastrofia, uusliberalisti ja änkyränationalisti. Toisen niistä, joka nyt on presidenttinä, nosti pallille juurikin myötämielinen media. Sen voima on suuri, häkellyttävän suuri. Mutta on kirjassa paljon mielenkiintoistakin, hyviä huomioita. Tosin siinä vaiheessa, kun toimittaja alkoi syyttää kansalaisia naisvihasta Marie-Antoinetten kohdalla, huokaisin ja siirsin kirjan sivuun. Aivan kaikkea ei voi selittää feminismillä ja misogynialla. No, aion kyllä jatkaa, vaikka ihan hirveästi en odota kriittistä näkökulmaa.

Eihän siinä Eurooppa-kirjeessäkään mainittu ranskalaisten lääkärien suuttumusta, joka kohdistuu maan päättäjiin tämän koronakriisin kohdalla.

Saa nähdä, marssivatko eristyksen päätyttyä mustaliivit keltaliivien rinnalla, ne, jotka syyttävät hallitusta koronakuolemista, jotka olisivat olleet vältettävissä, jos lääkäreille olisi annettu valta käyttää niitä lääkkeitä joita he olisivat halunneet käyttää. Me todella elämme mielenkiintoisia aikoja.

Sininen aamutaivas, lehdet puissa. Miten sitä onkaan alkanut arvostaa.

*Myöhemmin tajusin että eihän toimittaja itse mitään tulkinnut, hänhän vain referoi Le Mondea, joka on Ranskan Pravda, samaan tapaan kuin Yle on Suomen Pravda ja BBC Iso-Britannian Pravda. Eli näillä mennään.

Ajatuksia eristyksestä: Kuukausi lisää

Eilen illalla presidentti Emmanuel Macron puhui vihdoin kansalaisilleen televisioruudun välityksellä. Hänellä oli painavaa sanottavaa, joka kiteytyi sanapariin le onze mai, toukokuun yhdestoista, jota hän toisteli kuin papukaija eli samaan tapaan kuin edellisellä kerralla sotatoimiaan.

Toukokuun yhdenteentoista päivään saakka saavat ranskalaiset ja Ranskassa asuvat ja olevat pysyä neljän seinän sisällä. Sillä aikaa herra Macronin miehet ja naiset työskentelevät epäilemättä mitä kiivaimmin: on kehitettävä rokote, on valmistettava pakolliseksi määrättäviä maskeja ja on kiirehdittävä älypuhelinsovellusta, jolla hallitus voi seurata kansalaisiaan eli kauniisti muotoiltuna löytää sairastuneet ja heidän kanssaan tekemisissä olleet. Ja lisähuomio: SIIS JOS TE TOTTELETTE. JOS TE ETTE TOTTELE, TÄMÄ JATKUU. Sillä tämähän on teidän parhaaksenne, te tolvanat. Keskustelut professori Raoultin kanssa Macron sivuutti täysin, ei tässä mitään parantavia lääkkeitä tarvita, hyvänen aika.

Ja edelleen, köh, on kiire tuhota kaikkinainen kulttuuri: kahvilat, museot, teatterit, hotellit, elokuvateatterit pidetään kiinni vähintään heinäkuun puoliväliin saakka, mahdollisesti pitempään, jos ne eivät ole vielä tehneet konkurssia.

Sillä, rakkaat kansalaiset, mes chers compatriotes, kun tämä koronaepidemia on ohi, me olemme astuneet uuteen maailmanjärjestykseen. Te vain odotatte ja näette, mikä se sellainen maailmanjärjestys on.

Edellisen puheen tekemä vaikutelma Macronin mielipuolisuudesta vain vahvistui. Se ei näy päällepäin pelkistä valokuvista tai lyhyistä videoklipeistä, ja tälläkin kertaa hän vaikutti alkuun normaalilta, joskin itserakkaalta ja kylmältä mieheltä. Mutta mitä pitemmälle hän puheessaan pääsi, sitä innostuneempi hän oli. Hän tuskin pysyi tuolissaan, kun hän pääsi vauhtiin: te, mes chers compatriotes, pysytte sisätiloissa ja minä määrään tämän tanssin tahdin. Minä pidän teidät sisätiloissa niin pitkään kuin haluan, ja se kaikki riippuu siitä, miten te minua tottelette.

Vaikutti siltä, että ainakin tv-mediassa tiedettiin jo etukäteen Macronin puheen pääpiirteet. Tuskin se mikään suora puhe oli, vaan nauhoitettu, sillä yksikään studiossa ollut ei yllättynyt kuukauden lisäkakusta, ja graafit ja spiikkaukset ja kaikki oli valmiina. Ja se, mikä painui mieleeni Macronin mielipuolisen puheen lisäksi, oli uutisankkurin hymy. Tuo sliipattu robottimainen mies hymyili ja toivotti hyvää illan jatkoa. Minkäänlaista keskustelua ei ollut, sen sijaan oli vuorossa viihdettä, brittiläis-ranskalainen murhasarja Meurtres au paradis, murha paratiisissa. Alleviivaavaa? Ehkä.

Olisin ollut kuin puulla päähän lyöty, ellen olisi jo tottunut. Vilkaisin Twitterissä, mitä ihmiset tästä tuumaavat. Eivät hyvää. ”En ole koskaan elämässäni ollut näin raivoissani”, sanoi yksi. Toinen vastasi, että hänellä raivoon yhdistyy viha. Kolmas totesi olevamme keskellä vallankaappausta. Neljäs vertasi tulevaa toukokuuta vuoden 1968 tapahtumiin. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää. Mistään influenssasta tässä ei enää ole kyse, se nyt lienee jo kaikille selvää.

Ajatuksia eristyksestä: Kaksi todellisuutta

Lähdin ostoksille pitkänäperjantaina. Oli mitä kaunein kevätsää, mittari näytti kahtakymmentä ja ihmiset olivat paitahihasillaan, olipa osalla jo pelkät shortsit tai keväthamekin päällä. Jonoa oli lihakauppaan, kalakauppaan ja suklaapuotiin. Pääsiäinen tulee, oli kuinka korona tahansa, kansa eristyksissä ja kirkot suljettu. Ei ihmistä niin helposti muuteta, ajattelin hiljaista mutta silti elävää katukuvaa katsellessani.

Siellä, kaupungilla kävellessä, ihmisten keskellä, auringon paistaessa ja katupuiden kukkiessa, olo oli jälleen kevyt, luottavainen, hymyilevä. Kyllä tästä selvitään, kuka ties aiemmin kuin kuvitellaankaan. Toki osalla oli maskit kasvoilla, sellaiset itse tehdyt ja iloisen väriset. Toiset nostivat kaulaliinaa kasvojensa peitteeksi, toiset eivät tehneet mitään. Eikä muuten poliiseja tai santarmejakaan ollut missään. Lupalappu on taskussa, varmuuden vuoksi, ei tässä sakkoja kumminkaan kaivata, mutta siellä se on saanut olla kaikki nämä päivät ja viikot, kukaan niitä ole kysellyt.

Tulin kotiin ja aloin valmistaa lounasta. Avasin television. Uutisissa näytettiin täysvarusteisia poliiseja pysäyttämässä autoja. Tehotarkastukset ovat käynnissä pääsiäisliikenteen vuoksi. Enää ei saa, tulitti toimittaja, EI SAA kulkea yhdessä, ei edes pariskunnat, EI SAA olla samassa autossakaan vieretysten mies ja vaimo, tulee SAKOT, ja televisiossa näytettiin kuinka valkoinen poliisimies sakotti arabimiestä, jonka vaimo istui vieressä, ja mies protestoi: mutta mehän asumme yhdessä. (Miten minusta alkaakin tuntua, että niihin sakotuskuviin eksyy aina sakotettavaksi arabi tai musta? Toki valkoisiakin pysäytetään ja kuvissa näytetään, mutta ojennettavaksi joutuvat etnisesti ei-ranskalaiset. Kuvan voima on suuri…)

Seuraavaksi kuvassa vilahtivat presidentti Macron ja marseillelaislääkäri Didier Raoult, jotka olivat vihdoin tavanneet edellisenä päivänä, tapaaminen oli venynyt parituntiseksi, sillä professori Raoultilla on hyviä tuloksia koronaan tepsivästä lääkkeestä, mutta sehän ei Macronia näytä miellyttävän… Hänen on täytynyt nähtävästi vaihtaa strategiaa, sillä ihmisiä ei voida pitää koteihinsa lukittuina eikä heidän talouttaan tuhota ilman mitään pätevää syytä. Niinpä presidentin torstai-illalle kaavailtu puhe peruutettiin ilman mitään syytä, odotamme sitä tänä iltana.

Mutta miten eroavatkaan nämä kaksi todellisuutta! Ulkona avautuva ja median välittämä. Toki pikkukaupungissa ja suurkaupungissa on eri meno, mutta media tekee kyllä kaikkensa luodakseen paniikkitilaa ja pelkoa. Ja siinä se valitettavasti onnistuu erinomaisesti. Miten kaipaankaan todellista journalismia! Sitä haastavaa, kyselevää, analysoivaa, pohtivaa, kytköksistä vapaata journalismia. Ehkä jonakin päivänä? Kun kulissit vihdoin kaatuvat…