Avainsana-arkisto: Paasilinna A

Arto Paasilinna: Kultainen nousukas

 – Minulla olis aatos.
Kulkukauppias istuutui laukkunsa kannelle. Hän katsoi vetoavasti Akseliin.
– Perustetaan yhtiö.

Kylläpä oli virkistävää lukea suomalaista kirjallisuutta, jossa ei ollut häivääkään nykyisistä teemoista: ei ilmastonmuutosta, ei feminismiä, ei minkään valtakunnan moralisointia tai poliittista korrektiutta! Ei sinne päinkään! Arto Paasilinna kirjoittaa pilke silmäkulmassa, sinänsä kyllä kauniisti ja mojovasti ja ketään säästelemättä, ja sitä kuuluisaa arjen rosoisuuttakin löytyy lähinnä henkilöhahmojen puheenparresta  (”Tänne et tule sen Seijas tyköä munias liottelemaan”), vaikka juoppoja, köyhiä ja muita yhteiskunnan runtelemia ihmiskohtaloita toki tähänkin tarinaan mahtuu. Ai miten jäin kaipaamaan Paasilinnaa, kunnon satiiria tarvitsisi tämä meidänkin aikamme!

No. Asiaan. Arto Paasilinnan Kultainen nousukas on satiiri sodanjälkeisestä Suomesta. Lempeä sellainen, mutta satiiri kumminkin. Akseli Korpela on äpärä, kuolleena syntynyt mutta äkäisen kätilön läimäyksestä vironnut poikalapsi, joka kasvaa itaran lestadiolaispariskunnan tykönä Lapin Sallassa. Mikä hauskinta, Akseli Korpelan syntymä sattuu samalle vuodelle kuin kirjailijankin. Itseironiaa? No, Akseli-poika oppii taistelemaan oman onnensa ja menestyksensä puolesta, hän on ahkera, idearikas, laskee kaiken – aivan kaiken – rahassa, siis täydellinen liikemies (tai bisnesmies, kuten nykyanglismien mukaisesti sanottaisiin), vaikka täysi-ikäisyyteen on vielä matkaa. Ja koska näin on, hän hankkii itselleen holhoojan, riskin kalakauppiaan ja sotalesken Siirin, joka opettaa pojan myös miehen tavoille siinä vaiheessa, kun pojasta alkaa tulla mies. Mutta siinä välissä Akseli ehtii myös perustaa yhtiön jos toisenkin, tienata rahaa valokuvaliikkeellä, sahalla, kalankuljetuksella, vuokranantajana ja niin edelleen. Nuoren miehen kohtaloksi käy unelmien nainen, ja sanonta ”joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa” käy toteen.

Paasilinnan henkilöhahmot ovat karrikoituja ja vikoja täynnä, mutta samalla heistä surkeimmilla on myös hyvä sydän. Niin on Akselillakin, vaikka sitä on välillä vaikea huomata.

Silloin Akseli itki ensimmäisen kerran maailmalle lähtönsä jälkeen. Hän lähetti vaatimattoman rukouksen Jumalan suuntaan Seitovirran puolesta, ettei taivaassa oltaisi kulkukauppiaale tarpeettoman ankaria, vaan annettaisiin hänen sielulleen rauha – siitäkin huolimatta että Seitovirralle varmaankin oli kertynyt yhtä ja toista sovitettavaa vaiheikkaan maallisen vaelluksen aikana. (s. 79)

Ällisteltyään Helsingin menoa muutaman päivää Akselin alkoi tehdä mieli Siirin siikaa. Oli ikävä itse Siiriäkin, mielessä häilyi naisen leveä takamus, jota pojalla oli tapana varkain katsella kun holhooja luuttusi studion lattiaa pylly pystyssä. (s. 99)

Mutta mihin se satiiri sitten oikein osuu? Tapahtumat sijoittuvat pääosin 40-luvulta 60-luvulle, aikaan, jolloin Suomi nousi sodanjälkeisestä köyhyydestä hyvinvointiin. Eikä se nousu mitenkään kauniisti tapahtunut, siinä on laskelmointia, hyvää matikkapäätä, paljon riskinottoa, aimo annos ahneutta ja hyvän mittaamista rahassa ja mammonassa. Näille minä nauroin, mutta toisaalta se ihmisten aitous puutteineen ja vikoineen, voi miten jäin sitä kaiholla kaipaamaan tässä meidän nykyisessä teeskentelyn aikakaudessamme.

Pikkuisen Paasilinnan satiirin terä tosin taittuu loppua kohti. Pariisin matka menee luettelomaiseksi ja loppu onnelliseksi – vaikka toisaalta ehkä siinä on se jutun juju, onnea ei ole mammona, vaan tekemisen into. Vai? Voisiko sen lukea toisin? Että ihminen ei koskaan opi eikä ikinä muutu…

Kaiken kaikkiaan mainio pikku kirja. Tätä postaustakin kirjoittaessani hymynkare hiipii jatkuvasti huulilleni, niin olivat mainiot tämän Akselin erinäiset edesottamukset. Kertaalleen ehdin jo päättää ryhtyä lukemaan kaikki Arto Paasilinnan kirjat, tekeväni siitä oikein  haasteen ja kaikkea, mutta sitten muistin että ai niin, ne on kirjoina siellä kirjastossa, ei näitä vanhoja ole e-kirjoina, joten haasteeni tulee olemaan hidas. Mutta onneksi on aikaa. Ja kirjat on parhaita kirjoina. Mikäs tässä kiire on, elämää on takana mutta niin on edessäkin!

Arto Paasilinna: Kultainen nousukas
WSOY, 1982
198 sivua
ostettu kirjakaupan alelaarista

** Vuonna 1989 tämän pokkarin olisi saanut 19 markalla, joka nykyvaluutassa olisi 5,20 euroa. Minä ostin kirjan Akateemisen kirjakaupan poistolaarista tänä keväänä kolmella eurolla. Oli se hinta siis vähän mennyt alas varastossa tai jossain lojuttuaan, ja oli se jonkun kolhunkin vuosien varrella saanut…