– Ô mon châtôôôô, c’est le plus bôôôô des châtôôôôôôôôôô…
Simon chantait, Vincent riait et Lola souriait. Nous marchions tous les quatre au milieu d’une chaussée fissurée d’herbes folles à l’éntrée d’un petit village de l’Indre.
(Kömpelö käännös: – Oi mun linnaaaani, se on kaikkein kaaaaunein linnoistaaaaaaaa….
Simon lauloi, Vincent nauroi ja Lola hymyili. Me neljä kävelimme keskellä rikkaruohojen rikkomaa tietä kohti pientä indreläistä kylää.)
Olen ollut vuoden alkuvaiheessa hyvin kiireinen ja iltaisin väsynyt, joten 101 kirjaa -haasteen e-kirjat jäivät auttamatta kesken (ei kiitos ruutuun tuijottelua enää päivän päätteeksi) ja sen sijaan nappasin kirjahyllystä Anna Gavaldan pienoisromaanin L’échappée belle (suomeksi käännetty nimellä Karkumatka).
Olin ostanut kirjan vuosia sitten kielenoppimistarkoituksessa: Gavalda kirjoittaa nykyranskaa ja nyky-Ranskasta ja tekstiä puhkovat pitkät keskustelut. Kirjan pituus, tai oikeastaan lyhyys, tuntui sekin tässä kohtaa sopivalta.
Muutama vuosi sitten en kuitenkaan tajunnut tekstistä mitään. Tarkistin sanoja lukiessani, sitten merkitsin sanoja tarkistaakseni ne jälkikäteen, mutta lukeminen ei edennyt.
Nyt jätin molemmat pois. Enhän lue englanniksikaan sanakirja toisessa kädessä vaan tarkistan myöhemmin ne sanat, jotka ovat jääneet häiritsemään. Ja kas: Gavaldan tarina alkoi viedä mukaansa. Yllätyksekseni vieras kielikään ei haitannut, vaikka olin väsynyt.
Kuten kirjailija kirjan takakannessa toteaa, ”Tällä pikku kirjalla ei ole muuta tarkoitusta kuin kutsua teidät osallistumaan tälle piknikille. Toisiaan rakastavien ihmisten joukkoon, ihmisten, jotka rakastavat elämää.”
Ja sellainen tarina tosiaan on. Kepeä, naisten välinen sanailu hetkittäin ärsyttävää, haikea, kaunis, rakastava. Toisiaan lopulta ymmärtävä. Joskus on väsyttävää olla niin aikuinen, on vaikea päästää irti, lähdettävä pienelle karkumatkalle, tarrauduttava muistoihin, oltava hetken niin kuin silloin kun oltiin pieniä, teinejä, nuoria. Kuka sen olon paremmin ymmärtäisi, kuin sisarukset?
Luin kirjan alkukielellä ja mieleni tekisi kurkistaa, miten se on suomennettu. Pidän nimittäin Gavaldan kirjoitustavasta. Hän sekoittaa kaunista runollista ranskaa nykykielen anglismeihin ja töksähtelevään puhetapaan, lataa sekaan brändejä ja merkkejä kuten nykyään tehdään ja leikittelee oikeinkirjoituksella, kuten yllä postauksen ensimmäisessä lainauksessa.
– Hé, Carine… dis un prix pour l’Exfoliant Double Générateur d’Azote à la vitamine B12 de chez Estée Lauder. (s. 9)
(– Hei, Carine… sano hinta Estée Lauderin B12-vitamiinia sisältävälle typpi-ihonkuorimistuplageneraattorille. [tai jotain sinnepäin])
Boum. Sept chatons d’un coup. C’est not’ Pop qui était content ! (s. 33)
(Paf. Seitsemän kissanpentua kerralla. Se oli meijän faija joka oli tyytyväinen!)
Des clins d’oeil, des souvenirs, des slow’s ratés en souvenir de soirées pourries, miousic wâse maille feurst love pour la belle Marianne […] (s. 91)
(Silmäniskut, muistot, epäonnistuneet hitaat jotka muistuttivat pilalle menneistä iltamista, mjuusik vos mai föörst lov kauniille Mariannelle […])
Ongelmiakin varmasti on ollut. Jo kirjan nimi L’échappée belle sisältää ranskaksi sellaista ihanaa kepeyttä ja pientä suloista kapinaa, mitä pelkkä suomenkielinen simppeli karkumatka ei oikein tavoita.
Mutta ehkä siinä on se suomalaisen ja ranskalaisen ero, kaikki ei vain käänny. Eihän suomalainen puhu rakkaudestakaan niin höyhenenkeveästi ja samalla surumielisen lämpimästi. Kuinka usein me sanomme perheemme jäsenille että he ovat kauniita, että rakastamme heitä, niin syvästi kuin vain läheistä ihmistä voi rakastaa? Ei, me kerromme sen toisin, tai kuvittelemme että toinen tietää sen sanomattakin.
Grosse bouffée de tendresse pour ces trois-là et intuition que nous étions en train de vivre nos dernières tartines d’enfance…
(Voimakas tuulahdus hellyyttä noita kolmea kohtaan ja tunne kuinka elimme parhaillaan lapsuutemme viimeisiä rippeitä…)
Gavalda myös jaottelee tekstin paperilla kevyesti melko lyhyisiin kappaleisiin, mikä tuo kokonaisuuteen ilmaa. Se toi mieleeni ruudulle kirjoittamisen tyylin, missä kappaleiden välillä on oltava tilaa, muuten tekstiä ei jaksa lukea. Pidin siitä kovasti myös paperilla. Gavaldalla on oma kirjoitustapansa, joka tuo etäisesti mieleeni Marguerite Durasin, johon aikoinaan ihastuin juurikin hänen kirjoitustapansa vuoksi.
HelMet 2017 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin kirjan nimi on mielestäsi kaunis, kirjablogeissa kehuttu kirja, kirja jossa kukaan ei kuole, kirja kirjailijalta jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan (olen lukenut Viiniä keittiössä ja aloittanut Kimpassa-kirjaa, josta en kuitenkaan innostunut), kirjassa mennään naimisiin, kirjan kannessa on eläin (koira) ja kirja jonka lukemista olet suunnitellut pitempään
Anna Gavalda
L’échappée belle
Le Dilettante, 2009
126 sivua
ostettu ulkomailta.
Aukeamia 