Toisinaan sitä törmää kiinnostaviin kirjoihin sattuman kautta. Kuten tällä kertaa: luin jostakin kirjablogista jostakin kirjasta (kyllä, hyvin epämääräistä) ja kiinnitin huomiota minulle tuntemattomaan kustantajaan. Googletin sen samantien, ja kohta edessäni oli tavattoman kaunis kirjan kansi. Kustantamo oli Kouvolan Myllykoskella toimiva Reuna ja kirja Carita Österbergin Gambatte! (huutomerkin kera)
Kun esittelytekstissä vielä kerrottiin, että ”suomalainen nainen lähtee yksin Japaniin, maaseudulle tekemään töitä maatiloilla ja puutarhoissa” ja että ”[…] kuvat värittävät tarinoita ja esittelevät huolella ja rakkaudella hoidettuja puutarhoja”, oli kiinnostukseni herännyt sen verran, että varasin sen kirjastosta luettavakseni.
122-sivuinen ja melko runsaasti kuvitettu kirja on nopeaa luettavaa. Matkakirjana sillä on erityinen teema, työharjoittelu japanilaisissa viheralan yrityksissä, mistä olisin mieluusti enemmänkin lukenut. Toinen teema kulkee itsensä voittamisessa, uskaltamisessa hypätä tuntemattomaan ja matkustaa yksin vieraassa maassa, mihin kirjan ”tsemppiä!” tarkoittava nimikin viittaa.
Vaikka sinänsä symppiksiä nämä päiväkirjamaisesti kerrotut erilaiset kohtaamiset, kommellukset ja havainnot olivatkin, turhan paljon ne veivät huomiota puutarha-alan opinnoilta ammattilaisten ohjauksessa – sillä sehän on aika erityinen kokemus ja ehdottomasti kirjan arvoinen. Puutarha-aiheista kirjoittaessaan Österberg on myös parhaimmillaan, kuten tässä bonsaipuita kuvaillessaan:
Näistä uskomattomista taidonnäytteistä kuvastui japanilaisissa ikiaikaisissa taiteen muodoissa oleva perusidea mikrokosmoksen luomisesta. Se toistuu sekä ikebanassa että teeseremoniassa, siinä miten puutarha suunnitellaan tai kuinka bonsaipuu kasvatetaan. (s. 66)
Ja japanilaisista puutarhureista:
Kunnioitus oli helppo ymmärtää; miehet työskentelivät ennennäkemättömällä innolla säästä riippumatta, juoksivat edestakaisin kuin muurahaiset, isot puut rojautettiin istutuskuoppiin, maa tasattiin, puut leikattiin ja tuettiin kuin pikakelauksella. Työkaverini ottivat työn tosissaan, en koskaan nähnyt heitä löntystelemässä, vaan he siirtyivät paikasta toiseen hölkäten ja suorittaen jokaisen työvaiheen zeniläisellä mentaliteetilla niin hyvin kuin suinkin pystyivät. (s. 78)
Muuten olisin toivonut tarkempaa editointia. Vaikka pilkut ovatkin kohdallaan, olisi esimerkiksi japanilaisnimien kohdalla voinut olla tarkempi: milloin on kyseessä etunimi, milloin sukunimi, milloin ihan vaan lempinimi. Runsaasti vilisee myös japanilaisia sanoja ja termejä, jotka eivät välttämättä kieltä ja kulttuuria tuntemattomalle avaudu. Puutarhojen ja paikkakuntien nimien kirjoittaminen englanniksi on myös aika erikoinen ratkaisu, nehän ovat vain käännöksiä japanista, ja olisi siis voinut kirjoittaa suoraan suomeksikin. Ja olisi sitä voinut hiukan valottaa tekijän taustojakin, ainakin kansiliepeen esittelytekstin verran.
Näistä pikku puutteista huolimatta kirja oli piristävä tuttavuus ja antoi uutta näkökulmaa niin Japaniin kuin matkakirjallisuuteenkin. Kuulin nyt ensi kertaa kartografi Ino Tadatakasta, Sawaran kaupungin pikku Edosta sekä monesta kiehtovasta puutarhasta (pioneja! tuhansittain pioneja!) ja, kuten sanottu, oli todella mielenkiintoista kurkistaa japanilaisten puutarha-alan ammattilaisten työskentelyyn.
Lopuksi täytyy vielä kehua kirjan ulkoasua: pehmeäkantisena se oli mukava kädessä ja helppo sujauttaa myös laukkuun, minkä lisäksi pidin kuvien runsaudesta. Niitä olisi voinut olla enemmänkin, pieniä kuvia suurempien rinnalla. Mutta täyteen sivuja ei ollut ahdettu, vaan taitto hengitti.
Carita Österberg: Gambatte!
Reuna, 2017
122 sivua
kirjastosta
Aukeamia 