Aihearkisto: esseet

Haruki Murakami goes to meet Hayao Kawai

Personally, I think marriage is extraordinarily interesting. What could be more interesting than that? (Kawai, s. 81)

murakami_kawai

Luen mielelläni esseitä, kirjeitä ja haastettalukirjoja. Joten kun sain käsiini Haruki Murakamin ja psykologi Hayao Kawain eräänä viikonloppuna käytyyn keskusteluun perustuvan kirjan, ostin sen heti omakseni.

Kirja on ilmestynyt japaniksi jo vuonna 1996, mutta englanniksi se käännettiin vasta tänä vuonna – siis 20 vuotta myöhemmin. Kustantajana toimii sveitsiläinen Daimon. Miksikö näin? Ehkä siksi, että professori Hayao Kawai tunnetaan siellä suunnalla jungilaisena psykologina. Kawai kuoli vuonna 2007.

Keskustelu käydään siis ennen vuotta 1996, pian Koben maanjäristyksen jälkeen, ja se nouseekin yhdeksi tärkeäksi teemaksi. Muuten Murakami ja Kawai puhuvat paljon japanilaisuudesta ja länsimaalaisuudesta – josta erotetaan vielä eurooppalaisuus ja amerikkalaisuus. Molemmat ovat asuneet sekä Yhdysvalloissa ja Euroopassa, joten heillä on vertailupohjaa. He tapasivat ensi kertaa Yhdysvalloissa ja ystävystyivät heti, ikäerosta huolimatta. Murakami on syntynyt vuonna 1949, Kawai 1928.

Minua kiinnosti tietenkin enemmän Murakamin pohdiskelut kirjoittamisesta, kirjailijuudesta, kielen merkityksestä ja kääntämisen problematiikasta kuin Kawain psykologiset analyysit ja teoriat hiekkalaatikkoterapiasta. Mutta yhdessä ne olivat kieltämättä kiehtovia. Tämä on pieni suuri kirja, sellainen, johon voi palata varmasti monta kertaa uudestaan.

(Ja mikä on mielenkiintoista, huomaan nyt juuri Kawain pohdintojen jääneen pyörimään mielessäni – ehkä osittain myös siksi, että Murakami tavallaan aika paljon haastattelee Kawaita, johdattelee keskustelua kysymyksillään.)

Kawailta tärkeimmäksi anniksi minulle nousi pohdinnat avioliitosta. Hän ei pidä avioeroa huonona ratkaisuna, jos puolisot ovat ajautuneet erilleen ja jos heillä on täysin erilaiset odotukset liitolta. Mutta muuten hän pitää avioliittoa, etenkin pitkää avioliittoa, jossa puolisot vaikeuksista huolimatta kykenevät ”kaivamaan yhdessä kaivoa”, kaikkein kiinnostavimpana asiana. Murakami, joka on ollut vaimonsa kanssa naimisissa nuoresta miehestä lähtien, oli samoilla linjoilla.

Ja tämä on minusta mielenkiintoista.

Samoin he miettivät amerikkalaista seksuaalispainotteista ja individualismiin nojautuvaa avioliittokäsitystä ja kuinka se eroaa japanilaisesta. Kun amerikkalainen malli tuodaan (esim.) Aasiaan, missä egon sijaan merkittävämpi on perhe ja ryhmä, joudutaan helposti törmäyskurssille, mikä näkyy esimerkiksi Koreassa korkeina avioerolukuina.

Kuulostaa kumman tutulta.

Myös Murakamin kirjat nousevat keskustelussa usein esille, ennen kaikkea The Wind-Up Bird Cronicle, jota en ole vielä lukenut, mutta joka odottaa luettavien pinossa. Siihen tartun ensi vuonna, varmasti! Myös Aumista (lahkosta, joka muistetaan sariinihyökkäyksestä Tokion metroon 1995) keskustellaan paljon.

Tässä vielä katkelma amerikkalaisen ja japanilaisen ajattelutavan eroista ja Murakamin kirjojen käännösten vastaanottamisesta:

Murakami: My books have been translated into English and I sometimes discuss them with American students, but I have the feeling that the translations don’t quite match up. On the other hand, the students are impressed and interested in unexpected things. Asian readers, though, are usually pretty similar to Japanese readers.

Kawai: Even if they read the books in English?

Murakami: Yes, regardless of whether they read them in English or Chinese or Korean. (s. 50–51)

Ja amerikkalaisen ja eurooppalaisen ajattelun eroista:

Americans put great stock in the Western-Style ego, so there is a strong reliance in one’s own intentions and ideas. […]
In Europe, things are a bit different. Europe has a  longer history and Europeans have experienced all kinds of odd things. (Kawai, s. 98)

Ja vielä sodasta, kirjailijan merkityksestä ja japanilaisesta mielenlaadusta:

Murakami: But the pen is virtually powerless against the dynamic violence of the state. For example, a writer can’t effectively do anything to resist war.

Kawai: Even so, you have to try. You have no choice but to do everything you can.

Murakami: But the Japanese society is more emotional than logical.

Kawai: That’s certainly true.

Murakami: Does that make easier to operate?

Kawai: Yes, if you can manage the situation. (s. 146)

Haruki Murakami goes to meet Hayao Kawai
(alkuperäinen japaninkielinen teos Murakami Haruki, Kawai Hayo ni ai ni iku, 1996)
Englanniksi japanin kielestä kääntänyt Christopher Stephens
2016, Daimon Verlag
154 sivua

HelMet 2016 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin sinulle vieraalla kielellä tai murteella kirjoitettu kirja, aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja, kirjan kansi on mielestäsi ruma, et ole ikinä ennen kuullut kirjasta, kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja.

Jaan Kaplinski: Titanic

[…] minusta alkaa tuntua, että seuraava maailmansota on uskonsota. Siitä ei tule tavallinen sota, jossa on rintamalinjan molemmin puolin toinen toisiaan vastassa seisovat tankkiarmeijat ja jossa pommitetaan kaupunkeja. Seuraava maailmanristiretki voi hyvin todennäköisesti olla sissisota, jossa vastakkain ovat poliisit ja terroristit […] Lännessä ihmiset tottuvat siihen että pääkaupungeissa räjähtelee pommeja ja naamioituneet poliisit pidättävät kaduilla autoja ja etsivät epäilyttäviä ulkomaalaisia. Euroopassa ei-eurooppalaisesta tulee epäilyttävä, Eurooppa tuntee itsensä taas piiritetyksi linnoitukseksi, jota tulee puolustaa terroristeilta ja maahantunkeutujilta. Kolmas maailmansota voi kenties olla Euroopan sota niitä vastaan, jotka piirittävät sitä tai joiden se kuvittelee piirittävän itseään. (s. 112–113)

kaplinski_titanic

En oikeastaan muista miksi tartuin jälleen kerran Jaan Kaplinskin esseekirjaan Titanic. Joka tapauksessa jäin selailemaan sitä ja yllä oleva katkelma osui silmiini. Kaplinski kirjoitti Titanicin vuotta ennen Estonian matkustajalaivan uppoamista, ja tekstiä pidettiinkin profeetallisena. Sellaiselta tuntuu myös tämä katkelma, joka näyttää olevan nyt, yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin, enemmän kuin ajankohtainen.

Olen lukenut Titanicin muutamaan otteeseen näiden parinkymmenen vuoden aikana ja joka kerta kiinnitän huomiota eri asioihin, aina sieltä tuntuu löytyvän jotakin uutta. Alunperin hankin kirjan pian sen ilmestymisen jälkeen varmaan juurikin Titanicin vuoksi, surullisenkuuluisan laivan tarina on kiehtonut myös minua aina. Tai ehkä hankin sen Kaplinskin vuoksi, pidän kovasti hänen tavastaan kirjoittaa ja katsoa maailmaa. Hänen laaja oppineisuutensa ja sydämen äly näkyy sekä riveillä että rivien välissä.

Kaplinskin teksti on samalla kevyttä että painavaa. Hän kertoo kirjoittaneensa Titanicia kahden vuoden ajan, omien sanojensa mukaan helpottaakseen oloaan. Ja kuitenkin lukijan silmissä teksti on kuin ajatuksen juoksua. Se polveilee maanjäristyksistä hullujen laivaan ja vapaamuurareihin ja arkisista hämähäkeistä ja kylmistä talvipäivistä kulttuuritapahtumiin, joissa mietitään, kuinka eurooppalaisen kulttuurin tulisi puolustautua amerikkalaisen kulttuuurin tai kulttuurittomuuden edessä. Ja samalla punaisena lankana kulkee mukana Titanic, länsimainen sokea usko teknologiaan, joka johtaa väistämättä kohti jäävuorta. Niin, tuo sokea usko teknologiaan taisi olla se syy, miksi tällä kertaa jäin kirjaa lukemaan.

Kirjaa lukiessani jäin harmittelemaan, etten osaa viroa. Olisi todella mielenkiintoista lukea mitä Kaplinski ajattelee maailmanmenosta juuri nyt, etenkin kun hänen oma maansa on jälleen miehitetty, nyt vain lännen toimesta.

Mielenkiintoinen kirja, joka tapauksessa. Tässä muutama satunnainen katkelma:

[…] sirkkojen ääni on myös yksi ajan virtaamisen äänistä, muistutus siitä, että elämä on lyhyt, että olisi tehtävä niin paljon. (s. 1)

[…] olemme niiden koirankuonolaisten sukua, joilla oli viisi päivää ihmisen, viisi päivää koiran järki ja jotka viisi päivää rakensivat ja viisi päivää repivät sitä mitä olivat rakentaneet. Niinhän me teemmekin. Eikö melkein kaikessa mitä me teemme olekin erottamattomana yhdessä viisas ja typerä, ylevä ja alhainen. Emmekö me ole rikkoneet suurimman osan siitä kaikesta minkä rakensimme ja loimme […] (s. 65)

Rahapääoma haluaa amerikkalaistaa maailman, muuttaa koko ihmiskunnan lapsellisiksi Homo americanus consumenteiksi, jotka haluavat vain kuluttaa ja joissa ei ole enää mitään inhimillistä. (s. 69)

Meissä kaikissa on vähän lasta ja niin kuin lapset me otamme kaiken liian tosissamme. Myös sellaiset asiat kuin politiikan, kulttuurin, filosofian, uskonnon, Jumalan ja tietenkin meidän oman egomme ja valtamme. (s. 71)

Mutta mitä huvia ja viihdettä sellainen on joka on niin kuin pitää, jota tehdään rahan takia tai siksi että saataisiin täyteen yksi tunti ohjelma-aikaa televisiossa. (s. 91)

Ja ihan lopuksi hiukan huumoria:

Pohjoisessa [Irlannissa] on paljon enemmän poliittisia seinäkirjoituksia, joista protestanttisissa piirikunnissa on yleisin ”Fuck the Pope” ja katolisissa ”Fuck the Queen”. Mieleeni tuli kavala ajatus yhdistää ne molemmat niin että paavi voisi… kuningatarta.” (s. 45)

 

Jaan Kaplinski
Titanic
Vironkielisestä käsikirjoituksesta suomentanut Anja Salokannel
Otava, 1995
Kansi: Paavo Ojasti
Ostettu muistaakseni divarista vuosia sitten.

HelMet 2016 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin kokoelma esseitä tai kolumneja ja keskustelua herättänyt kirja.