Keväällä katsottuja elokuvia: 2 x uutta mustavalkoista

Keväällä katsottujen elokuvien purkaminen jatkuu vielä kahdella postauksella. Ensin mustavalkoista: kukapa olisi uskonut, että mustavalkoinen ilmaisu tulee takaisin! No, ehkä aika moni, mutta kiehtovaa tämä kumminkin on.

Ensin katsoin Michel Hazanaviciuksen mustavalkoisen modernin mykkäelokuvan The Artist (2011), joka ranskalaisuudestaan huolimatta kertoo Hollywoodin mykkäelokuvan kukoistuksesta ja kuolemasta, ääni tulee tilalle ja mykkäelokuvan suurtähti joutuu myöntämään uransa olevan ohi (tai ainakin melkein).

The Artist näyttää, että elokuva toimii yhä hollywoodilaisen mykkäelokuvan maneereilla ja tarinalla. Hyvää ja taiten tehtyä viihdettä – mutta siinä kaikki. Jean ”wanna-be-george-clooney” Dujardin on nappivalinta päärooliin, hänet voi hyvin kuvitella pienen koiran kanssa esiintyväksi mykkäelokuvahurmuriksi, ja toki roolinsa hyvin hoitaakin. Tekniikka, kaikki pelaa. Nauroinkin. Mutta jokin puuttuu. Jokin, joka puhuttelisi katsojaa. (Ja ehkä se lopulta on liian amerikkalainen ranskalaiselokuvaksi, nimeä myöten?)

 

Toinen mustavalkoelokuva tulee Puolasta. Pawel Pawlikowskin Cold War (Zimna wojna, 2018) sijoittuu nimensä mukaisesti kylmän sodan aikaan. Tämä on kuvauksellisesti elokuvaa parhaimmillaan: tarkkaan mietittyjä kuvakulmia ja kameran käyttöä, ja mustavalkoisuuden tuomat kontrastit sopivat sekä teemaan että tarinaan erinomaisesti. Myös kertomus ahdistavasta kommunistivaltiosta pois halajavista rakastavaisista on kaunis ja surumielinen.

Jokin jää tästäkin elokuvasta silti vielä uupumaan, jokin roso, jokin voima, joka saisi sen jäämään paremmin mieleen. Mutta kyllä tämän uudestaan katsoisi, ehkäpä se avautuisi silloin paremmin. Teema, perinteiset puolalaislaulut ja musiikkiesiintymiset, olivat myös hieno lisä. (Traileri muuten on hitaampi kuin itse elokuva, tai hitaus toimii elokuvassa paremmin kuin trailerissa. No, tällä kuitenkin mennään.)

 

Tästäpä tuli lyhyt postaus. Ehkä syy on juuri se, että kumpikaan elokuvista ei antanut erityisen paljon ajateltavaa, ei hyvässä eikä pahassa. Molemmat toimivat omalla tavallaan, mutta Cold Warista pidin ehdottomasti enemmän.

Oletko sinä nähnyt jomman kumman näistä elokuvista? Herättikö ne sinussa enemmän ajatuksia?

Ai niin, unohdin mainita: Helmet-elokuvahaasteeseen näistä tuli luonnollisesti merkinnät kohtiin 22. Mustavalkoinen elokuva ja 31. Mykkäelokuva.

Maaliskuun kieli oli puola

Puolan lippu, josta katoaa valkoinen yläosa valkoiseen taustaan…

Kuukauden kieli -haasteessa oli maaliskuun teemakielenä puola. Puolahan on vanha kulttuurimaa, mutta ensimmäisenä ei välttämättä mieleen tule sittenkään kirjallisuus, vaan musiikki ja elokuva ja sellaiset nimet kuin Frédéric Chopin, Zbigniew Preisner, Krzysztof Kieślowski, Andrzej Wajda, Agnieszka Holland, Roman Polański ja tietenkin Nalle Luppakorva. Mutta entä kirjallisuus? Sitä jouduin oikein tutkiskelemaan, ja tokihan siltäkin saralta löytyy paljon kiinnostavaa, Nobel-palkittuja kirjailijoitakin on peräti neljä. Toinen maailmansota ja keskitysleirit ovat luonnollisesti jättäneet jälkensä puolalaiseen kirjallisuuteen, mutta tällä kertaa kaipasin jotakin muuta.

Lopulta päädyin runoihin ja aforismeihin. Wisława Szymborska on jostakin mieleen jäänyt nimi, joten lainasin kirjastosta hänen runoteoksensa Hetki. Odotin siltä paljon, mutta jostain syystä en kuitenkaan päässyt runoihin sisään, vaikka ne kauniita toki olivatkin. Ehkä olin liian väsynyt illalla niitä lukiessani, ehkä oli vain väärä hetki. Palaan Szymborskaan varmasti myöhemmin uudestaan, paremmalla ajalla.

Sen sijaan Stanisław Jerzy Lecin satiiriset aforismit kokoelmassa Vastakarvaan – siistimättömiä mietelmiä kolahtivat täysillä. Nämä ovat todella nerokkaita! Yhteen tai kahteen lauseeseen on saatu mahdutettua kokonainen maailma tai maailmankuva, joka usein kiepsahtaa ylösalaisin  lauseen lopussa. Tietenkään näitä ei lueta pitkään pötköön vaikka iltasaduksi, vaan napostellaan sopivina palasina silloin tällöin – vaikka sitten kananmunia keittäessä ja kirja toisessa kädessä. Esimerkiksi näin:

Keulakuvat ovat tavallisesti puuta.

**

Älä kulje tallattua polkua. Liukastut.

**

Maailman voi peittää näkyvistä sanomalehdellä.

**

Vierasta kieltä osaamatta et opi ymmärtämään ulkomaalaisen vaikenemista.

**

Valkoiset läikät ovat kadonneet kartoilta. Ne siirtyivät historiankirjoihin.

Kurkistukseni puolalaiseen kirjallisuuteen oli siis tällainen, ja vastedeskin pidän korvani höröllä sen suhteen. Satiiri, politiikka ja absurdismi yhdistettynä uskonnon läsnäoloon ja elämän tarkkasilmäiseen havainnointiin on kiehtova yhdistelmä. Olisi myös kiinnostava tietää, millaista kirjallisuutta Puolassa tänään kirjoitetaan.

Huhtikuussa onkin vuorossa portugali, jonka odotan olevan varsin toisenlaista puolalaiseen verrattuna. Jos ken kaipaa ideoita, niitä löytyy esimerkiksi tästä Suomi-Portugali-yhdistyksen laatimasta kirjallisuuslistasta (pdf). + lisäys: portugaliahan puhutaan myös Brasiliassa, eli sieltäkin kannattaa lukemista etsiä!

Luitko sinä jotakin alunperin puolan kielellä kirjoitettua?