Pitkän pitkässä lukujonossani on monta ranskalaista klassikkoa, joista luin kesän alussa taas yhden. François-René de Chateaubriandin (1768–1848) tyyli oli tullut jo tutuksi Atalassa, mutta nyt tartuin hänen pääteokseensa Muistoja haudan takaa, josta on suomennettu ensimmäinen osa, kirjat I–VIII.
Olin hiukan empinyt kirjaan tarttumista, suoraan sanoen pelkäsin sen olevan koukeroista ja pitkäveteistä luettavaa, mutta heti ensimmäisiltä sivuilta sain helpotuksekseni todeta ennakkoluulojeni olleen vääriä. Chateaubriandhan on nero, hän kirjoittaa kauniisti ja kiehtovasti, eikä elämä 1700-1800-luvuilla tuntunut loppujen lopuksi kovinkaan erilaiselta kuin nyt. Kuten olen niin monta kertaa todennut, ei ihminen muutu, vain teknologia ja muoti. Ja toki 2000-luvulla tehty, hyvin toteutettu suomennos tuo sen kaiken vielä lähemmäs.
Muistelmat on kirjoitettu pitkällä aikavälillä ja ne julkaistiin tarkoituksellisesti postuumisti, mistä kirjan nimikin vihjaa. Tämä ensimmäinen suomennettu osa keskittyy Chateaubriandin lapsuus- ja nuoruusvuosiin Bretagnessa, hoviin ja seurapiireihin tutustumiseen Pariisissa, vuoden 1789 vallankumouksen tapahtumiin, nuoren kreivin ensimmäiseen Amerikan matkaan ja vielä Napoleonin valtaannousuunkin.
Vaikka lapsuusajan kertomukset olivat nekin kiehtovia, minua kiinnosti tällä kertaa aivan erityisesti se kahden maailman – ennen ja jälkeen vallankumouksen – välissä oleminen, josta Chateaubriand kirjoittaa paljon. Hän menetti läheisiään mestauslavalla ja tunsi henkilökohtaisesti päänsä menettäneet kuninkaan ja kuningattaren, joskaan ei hyvin, ja se yleinen päiden kanniskelu tikkujen nokassa Pariisin kaduilla sai hänet vastustamaan barbaariseksi muuttunutta vallankumousta, vaikka ensin hän olikin sitä ymmärtänyt. Toki Chateaubriand aatelismiehenä oli itsekin vaarassa, mikä osaltaan vaikutti päätökseen jättää Ranska ja suunnata Amerikkaan. Myöhemmin hän teki pitkän uran paitsi kirjailijana myös diplomaattina, ja toivonkin hartaasti että loputkin hänen muistelmistaan tullaan vielä suomentamaan.
Aivan kerta kaikkiaan hurmaava teos, joka tuntui liki postmodernilta hyppiessään kirjoitushetkestä muistoihin ja takaisin, olin aivan myyty. Toki lukuisat huomatukset hiukan myös hymyilyttivät, Chateaubriandilla on selvästi myös liioittelun ja maalauksellisuuden vikaa, mikä tuli esiin sankarimaisista kuvailuista Amerikan matkalla, jotka ovat osoittautuneet toisesta lähteestä pääosin sepitetyiksi – tai sanottakoon todellisuutta urheammaksi kirjoitetuiksi. Ihan täysin luotettava tämä meidän romantikkomme ei siis kertojana ole, mutta kuvailijana kyllä erinomainen.
Kirjasta voisi tietenkin kirjoittaa vaikka kuinka, mutta jätän tällä kertaa lyhyeen ja osallistun teoksella tänään päättyvään klassikkohaasteeseen.
François-René de Chateaubriand: Muistoja haudan takaa, kirjat I–VIII
alkuperäinen ranskankielinen teos, Mémoires d’outre-tombe, ilmestyi osina vuosina 1849–1850
suomentanut Hanna Putsela, Paula Lohi ja työryhmä
370 sivua
Faros-kustannus, 2006
Olin eilen niin hilpeällä tuulella, että vastarannankiiskihaasteen jälkeen jäin miettimään asioita päinvastoin, eli mitä sitten pitäisi lukea? Toberead, luettavaksi, mitäpitäälukea, mitäaivanehdottomastihaluanlukea. Voilà !
1. Klassikko, jonka aiot lukea
Löysin kierrätyskeskuksesta Jean-Paul Sartren Inhon, jota olen jo selaillut ja joka odottaakin siis lukupinossa.
2. Kirja, jonka arvot koet itsellesi läheisiksi
Se olisi kirja, joka puhuisi rahan ja mammonan haalimista sekä kovaa kapitalismia vastaan ja sen sijaan luonnon, eläinten, ihmisyyden ja kulttuurin arvostamisen puolesta. Janne Saarikiven tämänaamuinen kolumni tuntui sekin läheiseltä, ehkä pitäisikin tutustua Saarikiven tuotantoon paremmin.
3. Sopivan pituinen kirja
Pidän usein kirjoista, jotka ovat vain 120–150 sivua pitkiä, vaikka toisaalta joskus 500-sivuinen kirja hujahtaa hetkessä. Tällä hetkellä moni uusi kirja paranisi huomattavasti, jos niitä lyhennettäisiin ja tiivistettäisiin. On kuin trendi olisi, että vain 220-sivuinen on kirja, ja 350-sivuinen vielä parempi. Ikään kuin sivumäärä jotain merkitsisi.
4. Kirja sellaisesta genrestä, jota tykkäät lukea
Totta puhuen ajattelen hyvin harvoin genrejä. Mikä nyt sitten olisi sellainen genre, jota tykkään lukea? Onko päiväkirjamerkinnät genre? Jos on, niin niitä olen viime aikoina mielelläni lukenut, ajankuvaa ilman jälkiviisastelua (tai joskus sitäkin sulkumerkeissä).
5. Suosittu kirja, josta olet kiinnostunut
Huomaan olevani hiukan ulkona näistä suosittu-jutuista, sillä mieleeni ei juolahda mitään. Hmm. Onko se Édouard Louisin Ei enää Eddy suosittu? Se kiinnostaa kyllä, jo ihan ranskalaisen nyky-yhteiskunnan kuvauksen vuoksi.
6. Kirja, jonka aiot lukea loppuun asti (vaikka se olisi kertaalleen jäänyt kesken)
No Victor Hugon Kurjat on sellainen kirja, jota luen pätkittäin, siitä huolimatta että joka kerta kun siihen taas tartun, olen innoissani ja hämmästelen Hugon kertojanlahjoja, mikä näkyy siinäkin, että tarina kantaa ja palautuu mieleen, vaikka edellisestä lukuhetkestä olisi kuukausia.
7. Kirja, jonka toivoisit jo lukeneesi
Raamattu. Koko meidän länsimainen kulttuurimme, kirjallisuutemme, taiteemme pohjaa niin voimakkaasti Raamattuun, että on suoranaisesti häpeä, että kirja nököttää hyllyssäni ja luen sieltä vain pätkiä silloin tällöin. No Ilmestyskirjan olen lukenut kokonaan. Luulen. Samoin Vuorisaarnan. Ja luomiskertomuksen moneen kertaan. (Lukemisurakkani meinaan tyssää aina siihen sukuluetteloon).
8. Kirja, joka on ollut lukulistallasi/hyllyssäsi vuosia, ja jonka aiot pian lukea
Tähän voisi vastata yllä olevan eli Raamatun, edellisessä haasteessa mainitsemani Jumalaisen näytelmän ja otetaan nyt vielä yksi lisää, eli Dostojevskin Idiootti, joka jo nimeltään viehättää minua. Rikos ja rangaistus teki aikonaan mielettömän vaikutuksen, enkä meinannut kyetä lainkaan laskemaan kirjaa käsistäni, joten tuskin Idioottikaan pettymystä tuo. Samaan sarjaan menee Tolstoin Sota ja rauha. Kumpaan tarttuisin ensin? Hmm… Luultavasti sittenkin jälkimmäiseen. (Pian…? No, piakkoin varmaan kumminkin Nikolai Gogolin Kuolleet sielut, se ei ole ihan yhtä iso luku-urakka kuin nuo yllämainitsemani ja löytyy hyllystäni…)
Entä sinä, mitä sinä et ehdottomasti halua ja mitä ehdottomasti haluat lukea? Olisi hauska kuulla!
Paljon on maailmassa kirjoja, hyviä ja huonoja, kiinnostavia ja epäkiinnostavia, jokaiselle jotakin.
Vaihteeksi jotain ihan muuta! Bongasin Kirjaimia-blogista tällaisen vastarannankiiskihaasteen, joka tietenkin kutkutti mieltäni. Eli mitä en todellakaan halua/aio/kykene-jne. lukemaan (ja mikä odottaa yhä lukemista):
#nottobereadtag
1. Klassikko, jota et usko lukevasi
Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani. Kuulostaa niin romanttiselta, etten ole koskaan ollut kiinnostunut. Mahdanko menettää kamalasti?
2. Kirja, joka ei sovi yhteen arvojesi kanssa
Viimeisistä yhä kesken olevista kirjoista tulee mieleeni Ylen entisen päätoimittajan Atte Jääskeläisen kirja tekoälystä ja journalismista. Tällainen amerikkalaislähtöinen teknologian jumalointi on täysin vastoin omia arvojani (amerikkalaislähtöinen sikäli, että Jääskeläisen kaikki lähteet ovat yhdysvaltalaisia, mahtaako mies muita kieliä osatakaan kuin englantia?). Samoin kaikki vähänkään uusliberalismiin vivahtava, esim. Alexander Stubbin omakehukirjaa en usko kykeneväni lukemaan.
3. Liian pitkä kirja
Hyvä kirja ei tunnu pitkältä, vaikka olisi sivumäärältään runsas, kun taas huono kirja tuntuu pitkältä jo parinkymmenen sivun jälkeen. En nyt viitsi laittaa tähän mitään esimerkkiä, niitä kun riittää.
4. Kirja sellaisesta genrestä, jota et yleensä tykkää lukea
Luin opiskeluaikoina Bridget Jonesin päiväkirjan englanniksi kieliharjoitteluna, ja joo, kyllä se riitti tästä genrestä minulle.
5. Suosittu kirja, josta et ole kiinnostunut
Harry Potter. Juu ei. Lasten kirjat lapsille.
6. Kirja, jota et lukenut tai tule lukemaan loppuun asti
Minulle tuottaa suuria vaikeuksia saada Hemingwayt loppuun. Siitä huolimatta palaan niihin, tai ainakin kuvittelen palaavani.
7. Kirja, jonka toivoisit jättäneesi lukematta
En oikeastaan voi sanoa harmittelevani minkään kirjan lukemista, vaikken siitä olisi pitänytkään. Jos kirja todella ei kiinnosta millään muotoa, jätän sen kesken.
8. Kirja, joka on ollut lukulistallasi/hyllyssäsi vuosia, mutta jota et ole vieläkään lukenut
(11.8. Poistivat ylläolevan Vimeosta, jääköön se muistutukseksi koronasensuurista, mutta ACU:n sivuilta löytyi uusi, edelleen englanninkielisillä tekstityksillä. 29.9. No niin, nyt tämäkin on poistettu, löytyy onneksi edelleen tuosta alla olevasta linkistä suomeksi tekstitettynä. Tiesit varmaan, kuka omistaa Googlen ja YouTuben? Arvaatko? Jos et, etsi…)
18.8. Nyt löytyy suomenkielisillä tekstityksillä! Erinomaista! Kiitos kääntäjälle! En saa sitä tähän blogiin, mutta klikkaa tästä katsomaan.
Viesti, jota lääkärit eri puolilta maailmaa toistavat, on selvä: korona, covid-19, ei ole mitään muuta kuin tavallinen kausi-influenssa, eikä koronarajoituksille, lockdowneille, maskipakoille tai rokotuksille ole minkäänlaista lääketieteellistä perustetta. Kyseessä on poliittinen voimannäyte, mediapelottelun avulla toteutettu ja jonka tarkoituksena on johdattaa maailma tarkkailuyhteiskuntaan, poliisivaltioihin ja totalitarismiin.
Tätä sanovat lääkärit niin Saksasta, Itävallasta, Ranskasta, Yhdysvalloista, Japanista kuin monesta muusta maasta, onpa ääntään yrittänyt saada esiin joku suomalaislääkärikin, mutta ne on tukahdutettu yksittäisiin ja lyhyisiin mielipidekirjoituksiin lehtien sivuilla*. Mutta asia on todella tärkeä, joten kehotan sinua katsomaan kaikki nämä videot (yllä olevan ja postauksen lopussa kaksi) ja etsimään lisää tietoa itse, ja ennen kaikkea: kyseenalaistamaan median antamat mielikuvat. Valtamedia, ympäri maailman, on korruptoitunut ja toimii hallitusten, suuryritysten ja lääketeollisuuden propagandakanavana, minkä lisäksi ne tienaavat erittäin hyvin luomalla paniikkia ja pelkoa. Tämä on erittäin tärkeä tiedostaa.
*(lisäys 20.7.: Tai kirjoittajaa aletaan mustamaalata, kuten Antti Heikkilää, jonka postaus Covid-19-vedätyksestä täällä.)
On myös hyvä tietää, että ”koronapandemian” aikana lääkäreiltä on kielletty lääkkeet: esimerkiksi Ranskassa hydroxiklorokiinin käyttö kiellettiin 96 päiväksi (nykyään sitä saa jälleen ostaa, myydä ja määrätä), vaikka sillä oltiin saatu erinomaisia tuloksia koronapotilaiden hoidossa. Lääkkeellä, jota on käytetty vuosikymmeniä ja jonka hinta oli hyvin alhainen. Samaan aikaan maailmanlaajuisesti on muutettu peruselvytysohjeita niin, että ”koronavaaran vuoksi” potilaille ei saa antaa suusta suuhun -tekohengitystä (!!), ja monissa maissa on kielletty rohtomarunan viljely ja käyttö, sillä myös sitä on käytetty hyvin tuloksin koronatautien hoitoon. Kun toimivat lääkkeet kielletään ja median voimalla ”odotetaan” innolla uutta rokotetta, joka on todettu kokeissa hyvin vaaralliseksi ja ihmisen perimää muuttavaksi, pitäisi hälytyskellojen soida.
Ranskassa on jo nyt nostettu yli 90 oikeusjuttua Ranskan hallitusta vastaan koronatoimenpiteiden vuoksi, haastajina on lääkäreitä, lakimiehiä, omaisia, jne. Saksassa puolestaan lääkärit ovat perustaneet ulkoparlamentaarisen koronatutkimuskomitean, johon he kutsuvat asiantuntijoita eri aloilta, kuten lääketieteestä, oikeustieteestä, taloudesta, ym.
Mutta annetaan ääni niille lääkäreille, sillä hehän ovat niitä todellisia asiantuntijoita – ne lääkärit, jotka eivät ole myyneet itseään vaan joille potilaan parantaminen on pääasia.
Postauksen alussa on saksalaisen Heiko Schöningin johtaman ACU:n eli ulkoparlamentaarisen koronatutkimuskomitean aloitusvideo, jossa kolme lääkäriä kertoo oman näkemyksensä koronasta, ylimitoitetuista varotoimenpiteistä ja varoittavat tulevasta koronarokotteesta. Saksankielentaitoisille ja mielellään myös saksasta kääntäville lisää sivustolta Ärtze für Aufklärung ja ACU:n kotisivuilta.
Alla saksalaislääkärin näkemys ja sen alla ranskalaisen tohtori Didier Raoultin haastattelu huhtikuulta. Raoultilta kannattaa etsiä muutakin kuunneltavaa, hän on erittäin tärkeä hahmo tällä hetkellä Ranskassa.
Lopuksi vielä extrana pressikonferenssi (saksaksi) ja erikseen Heiko Schöningin haastattelu saksaksi (molempiin videoihin saa automaattisen saksankielisen tekstityksen settingeistä):
29.10.2020 Pressikonferenssi sensuroitu ja Heiko Schöning sensuroitu. Nämä koronalla vallankaappausta yrittävät tekevät nyt kaikkensa, ettei tietoa saisi. Yritän etsiä ko. videot uudestaan jostain.
ACU – Ulkoparlamentaarinen koronatutkimuskomitea
*11.8.2020 Kas kas, ovat jo poistaneet enimmäisen videon, josta tuo yllä oleva kuvakaappaus on. Yritän löytää josko sitä jostain löytyisi englanninkielisillä tekstityksillä, YouTuben videolla on automaattinen saksankielinen tekstitys + tekstit hepreaksi ja slovaksiksi. Vaan ei valtakielillä… Tämä videoiden poistaminen tarkoittaa luonnollisesti sitä, että viesti ei ole tietyille tahoille mieluista. Kuka nyt koronapaniikkia saisi kyseenalaistaa! – Ah, löytyi, Acun sivuilta, laitoin uuden videon postauksen alkuun.
Lisäys 29.10.2020 Suljin toistaiseksi kommentoinnin roskapostin vuoksi, kun se tästä hellittää, avaan kommentoinnin uudestaan.
Macronin vastaiset banderollit leijuvat taivaalla Ranskan kansallispäivän sotilasparaatin aikana.
Ranskassa vietettiin eilen vuoden 1789 suuren vallankumouksen muistopäivää, joka tunnetaan nykyään nimellä fête nationale, kansallinen juhlapäivä. Tapana on, että päivän kunniaksi Ranskan armeija esittelee aamupäivän juhlaparaatissa sotilaallista mahtiaan ja illalla tanssitaan kaduilla ja ihaillaan ilotulituksia.
Sotilasparaatissa on yleensä tapana myös osoittaa kunnioitusta jollekulle tietylle maalle tai muulle ajankohtaiselle taholle. Viime vuonna kutsuvieraiden joukossa oli Euroopan päämiehiä, meidän oma Sauli ”Uusi Maailmanjärjestys” Niinistökin oli paikalla. TV:ssä en kyllä huomannut hänen siellä vilahtaneen, mutta epäilemättä hän marssi tomerasti Macronin tahtipuikon heilutuksen tahdissa. Tänä vuonna oli sitten teemana Covid-19 ja hoitohenkilökunta.
Mutta Ranska ei olisi Ranska, jollei sen kansalaiset osoittaisi mieltään myös paraatin aikana… Kun heiltä ei kysytä ja heidän suunsa yritetään tukkia maskeilla*, he sanovat sen toisin. Nimittäin lähettämällä banderollit ilmaan ilmapallojen avulla! Minä niin hymyilin nähdessäni tämän:
On avait prevu le coup des drones …par contre les ballons .. 🙊🙈
Une banderole d opposants s'incruste dans le ciel alors le président Macron arrive place de la Concorde 14juillet pic.twitter.com/6ffBeU5qM7
Ilmapalloja he eivät osanneet odottaa! Samaan aikaan, kun presidentti Macron kuuntelee puhetta armeijansa edessä ja marseljeesin soidessa, leijailee taivaalle banderolli, jossa lukee ”Derrière les hommages, Macron asphyxie l’hôpital” eli kunnianosoitusten takana Macron kuristaa sairaalat. Hattu päästä! Toisessa vastaanvanlaisessa leijuvassa banderollissa lukee ”«L’économie nous coûte la vie» eli talous maksaa meille meidän elämämme.
#14juillet Sur des Champs Elysées barricadés et interdit au public, pendant la Marseillaise, des ballons et une banderole se sont envolés depuis un immeuble. "L'économie nous coûte la vie" et "derrière les hommages Macron asphyxie l'hôpital". #Macron#soignants#GiletsJaunespic.twitter.com/aA6UUxcgb9
— Cerveaux non disponibles (@CerveauxNon) July 14, 2020
Entä mitä muuta tapahtuu Ranskassa vuoden 2020 kansallispäivänä? Kansalaiset huutavat vallankumousta, he marssivat presidenttiään vastaan, vaativat hänen eroaan, ja poliisi joutuu perääntymään.
Ajattelin vaan kertoa, kun ei näistä meidän medioissa mainita, Annastiinakin on kesälomalla ja ihan hiljaa… (Nämä kaikki kyllä löytyy ihan France24:nkin uutisista, ettei etsintä ihan kamalan vaikeaa ole.)
* Yle kirjoitti hyvin lyhyesti eilen seuraavasti:
14.7. klo 15.05 Ranskan Macron suosittelee kasvosuojusta julkisissa sisätiloissa
Ranskan presidentti Emmanuel Macron suosittelee kasvosuojuksen käyttöä yleisissä sisätiloissa.
Presidentti sanoi Ranskan kansallispäivänä myös, että Ranska on ensimmäisten maiden joukossa saamassa Sanofi-yhtiön kehittämää rokotetta.
Samaan aikaan, kun media työskentelee tarmokkaasti koronapaniikin ylläpitämiseksi, uhkailee ”toisen aallon” tulemisella, odottaa intohimoisesti upouutta koronarokotetta ja yrittää kiirehtiä ”uuteen normaaliin” siirtymistä, ovat ihmiset eri puolilla maailmaa alkaneet herätä todellisuuteen.
Se näkyy mielenosoituksina (joista media vaikenee). Se näkyy kansalaisjournalismissa (jota media, tietäen ja tunnistaen oman korruptoituneisuutensa, vähättelee, pilkkaa ja mustamaalaa). Ja se näkyy ihmisten käyttäytymisessä: siinä, että he alkavat jälleen kätellä toisiaan, halaavat toisiaan, seisovat jonossa normaalisti ilman ”turvavälejä” ja puhuvat toisilleen kuten ”ennen vanhaan”. Tiedätkö, mistä alkoi Ranskan suuri vallankumous pari sataa vuotta sitten? Kahviloista. Siellä ihmiset keskustelivat, puhuivat toisilleen, ja siitä ajatusten ja kokemusten vaihdosta alkoivat vallankumouksen pyörät pyöriä, tunnetuin seurauksin. Tunnetuin sikälikin, että koko meidänkin nykyinen yhteiskuntajärjestelmämme vapauksineen, veljeyksineen ja tasa-arvoineen pohjautuu Ranskan vallankumoukseen. Miksi ihmiset on nyt, vuonna 2020, suljettu koteihinsa koronaverukkeella, miksi he eivät saa puhua keskenään, vaan heidän on pidettävä puolentoista metrin ”turvaväliä”, jolle on keksitty englanniksi mitä orwellmaisin nimi, social distance, sosiaalinen etäisyys. Niin, miksi? Sitä on hyvä pohtia.
Yllä oleva suomalaisvideo on erinomainen tiivistys siitä, mitä tällä hetkellä tapahtuu, mikä on Bill Gatesin ja hänen rokoteohjelmiensa rooli (väestön vähennys), miten WHO ja sitä kautta myös THL on Bill Gatesin määräysvallan alla, sekä siitä, miten media ja poliitikot ympäri maailman toistavat samoja, yhteisesti lanseerattuja liturgioita uuteen normaaliin siirtymisestä ja miten koko maailma on rokotettava (Bill Gatesin rokotteilla). Se kertoo myös siitä, miten meitä kaikkia ollaan ohjaamassa totalitarismiin uusien henkilötunnusohjelmien (ID2020) kautta: siru käteen ja tarkkailtavaksi. Ei työpaikalle menoa ilman sirua (rokotetta), ei lentokoneeseen ilman sirua (rokotetta). Se kuulostaa sekopäiseltä dystopialta, mutta jos joku olisi vaikka vuosi sitten sanonut, että koko maailma pakotetaan pysyttelemään kotonaan kausi-influenssan takia tai että lentokoneeseen ei pääse ilman kasvosuojainta, ei kukaan olisi uskonut.
Suomessa tilanne on tietyllä tavalla pahin. Suuri osa ihmisistä uskoo yhä Helsingin Sanomiin ja Yleen ja Sauli Niinistöön. Viimeisin näistä on mainostoimiston tarkkaan luoma pahviukko, joka valvoo hyvin tarkkaan julkisuuskuvaansa raaputtamatta pintaa yhtään. Ja media valvoo ettei kukaan muukaan raaputa. Niinpä me kaikki kiltisti pesemme kätemme käsidesillä ja seisomme puolentoista metrin päässä toisistamme ja vilkutamme isoäideille ja isoisille pleksilevyn takaa. On myös merkille pantavaa, miten meidän mediamme, ennen kaikkea yllämainitut, jättävät toistamiseen kirjoittamatta Bill Gatesin roolista, ID2020:sta, siruteknologiasta (paitsi kun se on ”cool”) ja 5G-mikroaaltoteknologiasta ja siitä, miten nämä ovat yhteydessä toisiinsa – JA siitä, että 5G on kielletty monissa maissa. Enpä muista lukeneeni suomalaisesta mediasta kertaakaan edes siitä!
Minun kysymykseni palaa jälleen median rooliin. Haluan kysyä toimittajilta, suomalaisilta toimittajilta, päätoimittajilta, toimituspäälliköiltä, uutistenlukijoilta, kuvaajilta ja valokuvaajilta, kuvatoimittajilta, ihan kaikilta näiltä toimijoilta, että miten te nukutte yönne? Nostatteko palkkanne ilman tunnontuskia? Kuinka kauan te jatkatte valehtelemista kansalaisille, ja minkä vuoksi? Vain rahanko takia? Hyvän yhteiskunnallisen aseman? Minkä ihmeen takia??
Kaikki eivät tähän ”uuteen normaaliin” suostu. Tässä viesti Yhdysvaltain nuorilta:
…ja hän nauraa visioidessaan koko maailman rokottamista omilla pikku rokotteillaan! Ja tätä miestä media suojelee.
Sarjakuva on minusta periaatteessa erinomainen keino kertoa elämäntarinoita ja kartoittaa historiallisia tapahtumia. Sarjakuva on ikään kuin elokuvan staattinen muoto, monella tapaa vapaampikin kerrontatekniikoiltaan – ja tietenkin tuotantokustannuksiltaan huomattavasti edullisempi.
Siksi tartuin taidemaalari Ellen Thesleffistä kertovaan sarjakuvaromaaniin Ellen T., kun se kohdalle osui. Hänen elämäntarinansa on minulle toki pääpiirteittäin tuttu ja pidän suuresti hänen maalauksistaan. Onhan hän henkilönäkin mielenkiintoinen, ja oli omana aikakautenaan aika epäsovinnainen.
Ellen T. oli kuitenkin pettymys. Se tuntui jatkavan sitä viime vuosina pinnalla ollutta, lapsille ja esiteini-ikäisille (?) tytöille (?) suunnattua woman power -teemaa, jossa niille esiteini-ikäisille halutaan sanoa että sinustakin voi tulla vaikka mitä tahansa, vaikka olet tyttö. Niin. Vaikka olet tyttö. Jo tätä ajatuskuviota vastustan, sillä se vain alleviivaa asetelmaa ja sanoo päinvastoin että paska tsägä, kun oletkin vain tyttö.
Miksi sanon näin? Koska Ellen T. ei koskettanut millään lailla. Se kertoo Ellen Thesleffin elämäntarinan kiiltokuvamaisesti ja pinnallisesti ja kieleltään äärimmäisen yksinkertaisesti ja yksinkertautetusti. Onneksi mukana on katkelmia Ellenin omista kirjeistä, joissa kieli sentään soljui, melkein olisin lukenut mieluummin koko tarinan vain niiden kautta. Kuvat ovat sinänsä komeita, mutta Ellen on kuristettu ampiaisvyötäröiseksi tyttöseksi, joka ei elämänsä aikana fyysisestikään muutu, mitä nyt kaksi tai kolme kevyttä ja haaleaa ryppyä saa elämänsä lopulla. Mitä, mitä, mitä? Eikö tässä juuri menty päinvastaiseen kuin mitä Ellen itse oli? Ja Firenzessä leimahtanut rakkaussuhdekin on esitetty lähinnä platonisena ystävyytenä ilman minkäänlaista tunnetta tai draamaa. Krhm.
Loppujen lopuksi Ellen T. vaikutti minusta tilaustyöltä ja opetusmateriaalilta, jonka kuvitukseen on käytetty suoraan valokuvista piirrettyjä toisintoja. Se lienee tarkoituksellista, on haluttu tuoda Helene Schjerfbeck mukaan tunnistettavana hahmona, samoin Hugo Simberg, Paul Gauguin ja niin edelleen. Tai ehkä minä vain odotin vähän enemmän.
[…] olen Ranskan suuren vallankumouksen lapsi ja ranskalaisten filosofien ja ajattelun lapsi. Ranska on suurvalta, sillä Ranska on muokannut tapaani ajatella. Vaikka en olisi koskaan käynyt Ranskassa, olisin silti ranskalainen minäkin.
Liisa Väisänen on minulle tuttu oikeastaan vain hänen Italia-Espanja-Ranska-kirjatrilogiastaan. Italiaa olen silmäillyt myöhemmin luettavaksi, Espanjan olen tainnut lukea jo puoliväliin, kun taas Ranskan ahmaisin kerralla kokonaan. Se selittyy tietenkin sillä, että Ranska on minulle näistä kolmesta maasta se läheisin ja toisaalta sillä, että se maa on suurten muutosten edessä, ja juuri nyt minua kiinnostaa kaikki Ranskaan ja sen historiaan, eritoten vallankumoukseen, liittyvä.
Niinpä oikeastaan yllätyin, että myös Väisänen puhuu pitkin kirjaansa vallankumouksesta. Sekä Ranskaa ja koko eurooppalaista ajattelua määrittelevänä asiana että lopulta sen mahdollisesta uudesta tulemisesta.
Väisänen on jakanut kirjansa alueisiin ja kaupunkeihin, joiden kautta hän tutkiskelee ennen kaikkea Ranskan historiaa ja ripottelee mukaan myös omakohtaisia kokemuksiaan opiskeluajoilta sekä työssään matkaoppaana; asunut hän on Pariisin lisäksi myös Nizzassa ja Biarritzissa. Koko maata ja sen valtavan laajaa sekä monivaiheista historiaa kulttuurin erityispiirteineen hän ei edes yritä kahmaista, vaan tekee valintoja omien kiinnostuksen kohteittensa mukaan. Suurin osa oli minullekin tuttua, mutta ihan uuttakin opin: en ollut koskaan kuullut Loiren jokilaakson sarjamurhaajasta enkä liioin torajyvästä, joka vaivasi Colmarin väkeä niihin aikoihin, kun Grünewald maalasi kuuluisan Isenheimin alttaritaulun. Loiren jokilaaksoa olen kiertänyt ja tuon alttaritaulunkin nähnyt, joten oli kiehtovaa saada ihan uutta näkökulmaa niihinkin.
Vaikka pidinkin kirjan konseptista ja Väisäsen jutustelevasta kirjoitustavasta, vaivaa kirjaa keskeneräisyyden olo. Se näkyy paitsi siinä, että Ranskan karttaan on jäänyt valkoisia alueita eli joita hän ei käsittele lainkaan, myös kirjoitusvirheiden valtavana määränä. Siis niin valtavana, että se jo häiritsee lukemista: samojen sanojen ja ilmausten jatkuvaa toistumista, kömpelöitä lauserakenteita ja huolimattomuutta paikan ja henkilöiden nimissä. On kuin kirja olisi pitänyt saada pikaisesti markkinoille ja viimeistely oikolukuineen olisi jätetty kokonaan väliin. Tästä sapiskaa myös kustantajalle.
Mutta se, mistä pidin, on Väisäsen oman kenties hiukan räiskyvänkin persoonan näkyminen tekstissä. Hän ei epäröi kutsua suomalaista historiatulkintaa amerikkalaiseksi tai kritisoida suomalaista yksisilmäisyyttä englannin kielen edessä. Eikä hän liioin sorru toimittajien tapaan toistelemaan valmiiksi annettuja näkökulmia tai viljelemään trendisanoja ilmastonmuutoksesta salaliittoteorioihin, vaan kirjoittaa mielenkiintoisesti mm. vapaamuurariudesta, temppeliherroista ja Graalin maljan etsijöistä historiallisina ja alati elävinä ilmiöinä. Nostan hänelle tästä hattua.
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen matka, vaikka odotinkin ihan erilaista. Meinasin nimittäin ensin lukea itseäni kiinnostavista alueista, mutta alueet toimivat tässä kirjassa vain kimmokkeena historiallisille tarkasteluille, joten aloitin alusta ja luin loppuun. Kiehtovaa sinänsä.
Tein jonkin verran muistiinpanoja ja kirjoittelin kiinnostavia tekstin pätkiä ylös. Tässä niitä:
Historian tulkinnan näkökulmasta ja Normandiasta:
Suurin osa Normandiassa vierailleista suomalaisista on käynyt Normandian maihinnousun paikoilla. Meidän tapamme tulkita historiaa on usein hieman amerikkalainen. Historiahan on aina tulkintaa. (s.47)
Ranskan kielen merkityksestä (englannin puserruksissa):
Muistan erään matka, jonka aikana tapasimme ryhmäni kanssa yliopistosta vastavalmistuneen tohtorin. Eräs ryhmämme jäsen kysyi häneltä, oliko hän tehnyt väitöskirjansa englanniksi. Kysymys oli hänestä absurdi. Miksi ihmeessä ranskalainen kirjoittaisi väitöskirjansa englanniksi? Kun minä vuorostani kysyin kysyjältä, mistä tällainen ajatus on juolahtanut tämän mieleen, hän sanoi, että väitöskirjoja voitaisiin tehdä englanniksi kansainvälisyyden vuoksi. Sillä hän osoitti, ettei tiennyt, kuinka kansainvälinen kieli ranska on. (s. 64)
Ranskan kielen syrjäytyminen ja englannin nousu alkoi vähitellen ja voimistui vasta toisen maailmansodan jälkeen. Vuosi 1945 toi mukanaan uudenlaisen kielipoliittisen maailmanjärjestyksen, jossa Amerikan Yhdysvallat näytti olevan läntinen johtovaltio. YK:ta perustettaessa Yhdysvallat ehdotti englantia ainoaksi viralliseksi työskentelykieleksi. Ranska tietenkin vastusti sitä, ja yhä edelleen ranska on yksi YK:n ja Unescon kuudesta virallisesta kielestä. (s. 65)
Saksa ja Ranska, toki Espanjan ja Italian taustatuella, kyselevät nyt suureen ääneen, onko englannin kielen asemaa mieltä pitää Euroopan unionissa niin vahvasti esillä. Oikeassahan he ovat, ei ole. Brexitin jälkeen englanninkielisiä maita unionissa ovat enää Iralnti ja paikoin Malta, mutta sielläkään englanti ei ole kovin monen äidinkieli. (s. 235)
Marseillesta (oi, minä ymmärrän!):
Ranskan kansallislauluksi nimetty Marseljeesi on alun perin ollut juuri Marseillen vallankumoustaistelijoiden taistelulaulu. Nuoriso on jatkanut kapinaansa vallankumouksen jälkeenkin, etenkin musiikin avulla. (s. 212)
”Tulitko Amsterdamin koneella?”
”Ei, tulin Brysselin koneella.”
”No, mutta sehän on ihan sama.”
Hän on aivan oikeassa. Marseillesta katsottuna se on aivan yhdentekevää. (s.215)
Tiedättekö, minä rakastan Marseillen kaupunkia. Jos joskus vielä muutan Ranskaan, Marseille on minun kaupunkini. (s.216)
Descartesista ja ranskalaisesta ajattelusta (joka pätee yhä tänä päivänä):
Hänen [eli Descartesin] radikaalein ajatuksensa oli varmasti se, että ihan kaikkea voi lähtökohtaisesti epäillä. Hänelle epäily oli merkittävin metodi. Pitää epäillä aina siihen saakka, kunnes kohtaa jotain sellaista, mitä voi pitää varmana. Ainut asia, jota hänen mukaansa ei voi epäillä, on, että ihminen epäilee.
Vallankumouksen alkusyistä ja -vaiheista:
Ennen vallankumousta Ranskan kansa oli jaettu kolmeen säätyyn. Aatelissääty nautti lukuisista etuoikeuksista, eivätkä he juurikaan maksaneet veroja. Pappissääty keräsi kymmenyksiä, ja he eivät maksaneet lainkaan veroja. Niin sanottu kolmas sääty, johon kuului 98% koko Ranskan väestöstä, ei nauttinut minkäänlaisia etuja tai oikeuksia, ja koko valtion verotaakka oli käytännössä heidän harteillaan. Vallankumouksen kynnyksellä Ranskan taloudellinen tilanne oli katastrofaalinen. Ranska menetti paljon rahaa Amerikan itsenäisyyssodissa. Kuningas halusi kerätä lisää veroja, joita kansa ei paitsi halunnut, myöskään millään olisi pystynyt enää maksamaan. (s. 223)
Kun naiset tulivat pyytämään leipää kuningattarelta, kuningatar [Marie-Antoinette] piiloutui sen sijaan, että olisi ottanut heidät vastaan. (s. 225)
[1700-luvun] kahviloissa suunniteltiin myös vallankumousta. Pelkästään Pariisissa oli vuotta ennen vallankumousta kuusisataa kahvilaa. Niissä vaihdettiin mielipiteitä ja uutisia. (s. 246)
Napoleonin ajasta:
Lakot olivat kiellettyjä. Rikoslaki kielsi yli 20 ihmisen kokoukset. (s. 259)
Tulevaisuudesta:
Moni aiempi Ranskan presidenteistä on joutunut perumaan haluamansa uudistukset, koska ranskalainen yhteiskunta on lakkojen tähden halvaantunut täydellisesti. Macron on toistaiseksi osoittanut peräänantamattomuutensa. Lakot ovat nyt syksyllä 2018 jatkuneet jo kuukausia ja häirinneet taatusti monen ranskalaisen elämää. Onkin mielenkiintoista seurata, kuka lopulta luovuttaa ensimmäisenä, vai onko lopputulema uusi suuri vallankumous. (s. 273) (Alleviivaus minun)
Liisa Väisänen: Ranska, rakkaudella
2019, Kirjapaja
282 sivua
Sen sijaan olen innostunut kirjaamaan ylös sitaatteja lukemistani kirjoista sopiviin haastekohtiin. Audiokirjojen kohdalla se on tosin ollut hiukan hankalaa, kun pitää olla tarkkana ja kelata aina taaksepäin saadakseen sanat tismalleen oikein, mutta kaikkinensa se on silti ollut aika hauskaa. Koko Helmet-listani löytyy täältä. Osan olen merkinnyt vaikken ole niitä vielä loppuun lukenut, mutta onhan tässä vielä puoli vuotta aikaa.
Nämä siis puuttuvat vielä:
(Lisäys pari viikkoa myöhemmin: Teen kuten edellisinäkinvuosina, eli lisäilen tähän postaukseen suluissa kirjat, jotka ovat kuhunkin kohtaan solahtaneet)
1. Kirja on vanhempi kuin sinä – tähän on helppo löytää jotakin, luen aika paljon vanhempaakin kirjallisuutta. (Tähän tuli René-François de Chateaubriandin Muistoja haudan takaa, joka on ilmestynyt vuonna 1846; hyvä kandidaatti myös parhaaseen aloituslauseeseen.)
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä – Jos saan luettua Annastiina Heikkilän keltaliivikirjan loppuun, se solahtaisi tähän kohtaan, kannessa on useampi keltaliivi savun keskellä (mielenkiintoinen huomio muuten: suurin osa keltaliiveistähän on rauhanomaisia ja päivystää liikenneympyröissä, on tyypillistä medialle nostaa kuvitukseen silti huligaanit). Ranskan kuohunta ja mahdollinen uuden vallankumouksen suunta kiinnostaa minua tällä hetkellä valtavasti, joten Heikkilän kirja voisi avata joitakin asioita joita olen miettinyt. Varovainenhan hän Ylen kirjeenvaihtajana toki on sanoissaan ja näkökulmansa laajuudessa, mutta silti.
5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja – Nils Aslak Valkeapää lienee helpoin ja tunnetuin valinta saamelaiskirjailijaksi. Ei haittaa, tutustun hänen tuotantoonsa mielelläni.
12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera – Seuraan teatteria hyvin vähän, joten ei ole oikein aavistustakaan mikä tähän solahtaisi. Oopperan suhteen sama juttu, paitsi jos jotakin vanhempaa tuotantoa lukisi. (Bertolt Brechtin Pakolaiskeskusteluja on esitetty teatterissa ainakin Saksassa, Suomen tilanteesta en tiedä, en ole ainakaan kuullut. Miksiköhän?)
13. Kirjassa eksytään – Kukaan ei ole toistaiseksi eksynyt lukemissani kirjoissa. Mutta nyt tajusin: Bea Uusman Naparetkessähän tosiaan eksytään pahemman kerran, jospa lukisin sen? Odottaahan se kirjahyllyssä.
14. Urheiluun liittyvä kirja – Haruki Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta solahtaisi tähän täydellisesti, mutta sen olen jo englanniksi lukenut. Olen siis pulassa.
16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli – Kuinka tärkeä sen roolin pitäisi olla? Aika monessakin kirjassa on ollut kirja tärkeähkössä roolissa, mutta ne ovat osuneet myös muihin kohtiin.
19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa – En lue kirjoja kenenkään kanssa, mutta ajattelin oikaista ja laittaa tähän sellaisen kirjan, jonka olen jakanut toisen kanssa, ts. perheenjäsen on lukenut sen minua ennen.
20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja – Minulla on kesken Stefano Mancuson valtavan kiehtova kirja Kasvien vallankumous (haha, vallankumousaihe on selvästi pinnalla!), joka sopisi tähän täydellisesti.
21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta – Säästelen tätä yhä.
22. Kirjassa on epäluotettava kertoja – Tämä on oikeastaan aika mielenkiintoinen ja samalla hankala kohta, sillä ensin pitäisi määritellä mikä/kuka on epäluotettava kertoja ja vastaavasti mikä/kuka on luotettava kertoja (ja kenen mielestä).
23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä – Selkokieli lienee tärkeä joillekin ihmisryhmille, mutta minua se ei erityisesti innosta (olen yrittänyt yhtäkin selkokirjaa lukea, mutta tulin epätoivoiseksi), joten en ole seurannut yhtään, mitä selkoutetaan ja mitä ei. (Tekisi mieli melkein sanoa että koukeroisuus vaihteeksi kunniaan…)
26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö – Ei ole vielä osunut yhtään tärppiä tähän.
27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani – Aihe on kiehtova, mutten ole silti lukenut yhtään mitään runomuotoista (vielä ainakaan).
30. Kirjassa pelastetaan ihminen – Ketään ei ole pelastettu lukemissani kirjoissa tänä vuonna.
32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa – Tätäkin säästelen, helppo tärppi johon tulee pian jotakin. (On paljon kieliä, joita en osaa.)
34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana – Ei ole vielä osunut mitään. Kelpaisiko mehiläinen, jos luen sen Mehiläisen historian?
40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja – Tätä olen miettinyt ja ylöskin kirjannut ja unohtanut. Ainoa, joka heti tulee mieleen, on Claes Andersson. Mutta en ollut ajatellut lukea häneltä mitään tänä vuonna (viime vuonna luin kaksi). (Lisäys seuraavana päivänä: minullahan on Umberto Econ kirja kesken, hän kuoli 2016, joten se tullee tähän)
43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja – Jäin oikein miettimään, onko kustantamoilla yhä kirjasarjoja Tammen Keltaista kirjastoa lukuunottamatta. Ennenhän oli, kuten WSOY:n Ihmisen ääni, joka kuitenkin lopetettiin vuonna 2005. Olisi oikeastaan aika kiva, jos tällaisia erilaisia kirjailijaääniä kokoavia sarjoja yhä olisi.
45. Esikoiskirja – Hyllyssä odottaa Cristina Sandun Valas nimeltä Goliat, sen kun luen kirjaan sen tähän.
47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet – Idea on hyvä, mutta lukijana toteutus hankala, sillä yhden vielä haluan lukea mutta sitä toista yleensä en. Mutta jos sopivasti sattuu, niin mikä sen parempi.
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja – Olen lukenut tänä vuonna enemmän vanhempaa kirjallisuutta, mutta vielähän on kuusi kuukautta tätä vuotta jäljellä.
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja – Jostain syystä tämä on joka vuosi yksi vaikeimmista täytettävistä, siitä huolimatta, että kirjastossa käydessäni vilkaisen aina suosituspöydät. (Sarjakuvaromaani Ellen T. on kirjaston henkilökunnan suosittelema, en kyllä itse pitänyt siitä yhtään.)
ajatuksia kirjoista, kirjallisuudesta ja vähän elokuvistakin
Aukeamia 