What Tsuneo Asai had in common with all other non-career-track civil servants who had fought their way up their positions was a fierce sense of pride, and loyalty to his own ministry, where he would do anything to hold on to his job. Now that his position was threatened, a powerful instinct for self-preservation kicked in. And that was the motive for what happened next.
Loppuvuoden ”uudeksi ja odottamatomaksi” lukemiseksi valikoitui lopulta japanilaisen dekkaristin Seichō Matsumoton vastikään englanniksi käännetty A Quiet Place (alkup. Kikanakatta bashō, 1975). Ja niinhän siinä kävi, että siirsin muut lukupinossani odottavat kirjat jälleen syrjään ja tartuin Matsumotoon samantien.
Seichō Matsumoto (1909–1992) tunnetaan Japanissa rikoskirjallisuuden uudistajana ja hyvin tuotteliaana kirjoittajana: hän aloitti kirjailijan uransa vasta 42-vuotiaana, mutta jätti jälkeensä liki viidensadan teoksen perinnön. Suomeksi Matsumotolta on ilmestynyt vain hänen pääteoksensa Junaongelma (Sapo-sarja, 1973), mm. englanniksi, ranskaksi ja espanjaksi vähän enemmän. Mutta kaiken kaikkiaan käännöksiä on vähän. Siksi tämä uusi englanninnos alkoi kiinnostaa.
A Quiet Place kertoo maa- ja metsätalousministeriön alemmasta virkamiehestä Tsuneo Asaista, jonka elämän päätarkoituksena on nousta uraportailla ylöspäin. Hän on valmis tekemään sen hyväksi mitä tahansa, eikä edes hänen nuoren vaimonsa yllättävä kuolema horjuta hänen työminäänsä. Henkilökohtaisella puolella tilanne on eri: ei välttämättä syvän rakkauden, vaan petoksen vuoksi, joka hänelle alkaa selvitä.
Mutta se, mikä on oikeastaan juontakin mielenkiintoisempaa, on ihmisen mieli ja miten Matsumoto sitä tutkailee: se, miten rikokseen päädytään ja toisaalta, miten rikollinen ei pääse tekoaan pakoon vaikka miten yrittää: se seuraa häntä kaikkialle ja kääntyy häntä vastaan, vaikka hän toimisi miten loogisesti hävittääkseen kaikki johtolangat. Psykologinen trilleri, voitaisiin siis tiivistää.
Noin muuten sitä tiivistystä olisi välillä vähän kaivannutkin, keskivaiheilla tarina tuntuu kulkevan paikoillaan ja tyyliksi muodostuu asioiden ja tapahtumien kertaaminen, kunnes tarina saa vihdoin (yli puolivälin jälkeen!) uuden käänteen ja sitä myötä selityksensä. Suvantovaiheitten yli kantavat onneksi kertomuksen muut teemat, kuten japanilaisiin hautajaismenoihin liittyvät muotoseikat sekä virkamiesten ja maatalousliittojen väliset yhteydet, siis kaikki se, mikä tapahtuu rivien välissä ja kulisseissa, ja mikä sinänsä onkin kyllä varsin valaisevaa.
Kirjan on kääntänyt britti, minkä panin merkille mielissäni. Mielissäni siksi, että japanilaista kirjallisuutta yleensä kääntävät amerikkalaiset tuppaavat briljanteeraamaan sivistyssanoilla tai heittäytyvän täysin bronxilaisiksi, mikä ainakin särähtää minun korvaani ja kuulostaa lähinnä taituroinnilta ja itsekorostukselta ja häiritsee lukukokemusta. Nuori brittikääntäjä taasen keskittyy tarinaan itseensä ja (kenties) luokkayhteiskunnan kasvattina tavoittaa japanilaiset kohteliaisuusfraasit aika luontevasti. Tässä pieni ote tilanteesta, jossa Asai vierailee vaimoaan auttaneen naisen luona hautajaisten jälkeen ja ojentaa tälle kiitoksena vastarahalahjan, kuten tapana on:
”You really didn’t need to do that,” she said, hurriedly pushing the envelope back towards Asai.
”No, we insist. It’s an expression of our regret. We feel terrible for all the inconvenience you’ve suffered. Please accept this small gift.”
Miyako joined him in a deep bow, but the shopkeeper was unmoved.
”No, truly. I only did what anyone would have done. But I couldn’t save her. I wish things had turned out differently. It was so tragic.”
”No, really, it’s no more than what we owe you. We realize that you had to shut up shop that day while you dealt with my sister and waited for the car to come.”
”No, no. I’m really not all that busy here. I only had to draw the curtains at the for for a couple of hours. It didn’t have that much effect on business at all.
It suddenly seemed to occur to her that she wasn’t being polite.
”I’m sorry to keep you standing all this time. My shop is only small, but […]”
Tai tämä yksinkertainen sananvaihto pääjohtajan ja hänen alaisensa eli Asain kesken koskien Asain vaimon kuolemaa:
”Once again, I’m so sorry for your unexpected tragedy.”
”I’m ever so grateful that you took so much trouble to pay your respects.”
Juu, ei tapahtuisi koskaan suomalaisessa firmassa…
Muutama sana vielä kirjan ulkoasusta. Menin lankaan. Ostin kirjan paitsi kiinnostuksesta Matsumotoa kohtaan, myös sen kauniin kannen innoittamana. Mutta sepä on pelkkää bluffia. Tarinassa ei ole mitään, ei yhtikäs mitään mikä viittaisi tuohon kanteen valittuun kuvaan. Se on vain eksotiikkaa, napattu jostain japanilaista vanhaa kaupunkia edustava kuva, jollaisesta ei ole edes puhe koko kirjassa. Kansi on siis kuin klikkiotsikko, se kiinnittää huomion, mutta lukija kokee tulleensa huijatuksi.
Toinen harmistus on kirjan koko: tässä on käytetty halpaa ja paksuhkoa paperia, jotta saataisiin kirjasta paksumpi ja sitä myöten hilattua hintaa ylös. Monta, hyvin monta kertaa käänsin sivua edestakas varmistaakseni, ettei mennyt kaksi sivua kerralla, sen verran paksut ovat sivut. Ah, welcome to the world of capitalism…
Ja näistä valituksistani huolimatta tärkeintä on, että jälleen on saatu uusi japanilainen kirja käännettyä. Odotan jatkoa.
Seichō Matsumoto: A Quiet Place
japaninkielinen alkuteos Kikanakatta bashō, 1975
kääntänyt englanniksi Louise Heal Kawai
235 sivua
Bitter Lemon Press, 2016
ostettu ulkomaisesta kirjakaupasta
Aukeamia 