Macron ja Marie-Antoinette eli satunnaisia huomioita tammikuulta

Olihan se vaikuttavaa, televisioruudunkin välityksellä. Pariisin oopperan orkesteri ja kuoro esittivät Palais Garnierin portailla marseljeesin vastalauseena presidentti Macronin eläkereformille. Aux armes, citoyens! Formez vos bataillos ! Marchons, marchons… he lauloivat, voimalla, tunteella, taidolla ja omanarvontunnolla: tarttukaa aseisiin, kansalaiset, muodostakaa pataljoonanne, marssikaamme, marssikaamme… Ranskan kansallislaulun juuret ovat vuoden 1789 vallankumouksessa ja sen sanat ovat veriset.

(Twitteristä löytyy pätkiä ilmaiskonserista, esimerkiksi tästä Franceinfon jutusta)

Kaksikymmenluku on alkanut Ranskassa kuohuen. Toki se kaikki on vain jatkoa edellisvuoden tapahtumille, mutta mitään merkkejä laantumisesta ei näy. Pikemminkin päinvastoin, jos viikonlopun tapahtumista voi mitään johtopäätöksiä vetää. Perjantaina presidentti Macron joutui pakenemaan teatterista takaoven kautta, kun somen kautta oli levinnyt tieto hänen paikalla olostaan. Vihaisia ihmisiä kerääntyi teatterin ulkopuolelle vaatien Macronin eroa, ja nuorimies, joka päivitti somekanavalleen videokuvaa teatterissa istuvasta presidentistä, pidätettiin. Lauantaiaamuna kerrottiin Macronin suosiman pariisilaisravintolan kärsineen vahinkoja tuhopoltossa, iltapäivällä jatkuivat keltaliivien mielenosoitukset Pariisin keskustassa.

Katselin puolella silmällä keltaliivien paluuta Pariisin kaduille BMF TV -kanavalta. Media tietenkin hekumoi kuvilla, joissa ovat vastakkain mellakkapoliisit ja reppuselkäiset, naamioituneet huligaanit, on savua, tulenlieskoja ja katolleen käännettyjä autoja, mutta minua kiinnostavat enemmän ne rauhanomaiset mielenosoittajat. Eläkeläiset. Opiskelijat. Rautatieläiset. Opettajat. Juristit virkakauhtanoissaan. Tavalliset ihmiset, tädit ja sedät, jotka ovat vetäneet ylleen kaikissa autoissa pakollisena varusteena olevat keltaiset liivit. Eivät he kiviä heittele, eivät tuikkaa tuleen yhtää autoa eivätkä riko ikkunoita, mutta mielipiteensä he kyllä haluavat ilmaista. Ja, luulen, että he haluaisivat Macronin astuvan esiin, tulevan kansansa keskelle puhumaan. Nyt hän pysyy piilossa, sirkuttaa Twitteriin, esiintyy omiensa joukossa ja tv-kameran välityksellä, ja väsyneen ja kyllästyneen näköinen pääministeri saa vastailla presidentin puolesta median kysymyksiin.

Muutamaa päivää aiemmin olin katsonut televisiosta dokumenttisarjan Secrets d’Histoiren osan, joka kertoi vallankumouksen melskeissä päänsä menettäneen Marie-Antoinetten suosikeista. Oli lähetysajankohta sattumaa tai ei, mutta kovin samankaltaiselta tuntuu tilanne silloin ja nyt. Hovinsa ympäröimä nuori kuningatar ei ollut kiinnostunut kansan huolista,  pikemminkin kansan olemassaolo tuntui tyystin puuttuvan hänen maailmastaan. Hän keskittyi läheisiinsä ja ystäviinsä, muotihullutuksiin ja omiin pikku teatteriesityksiinsä ja eli omassa kuninkaallisessa kuplassaan, jossa riitti rahaa yllinkyllin käytettäväksi omaan itseen ja läheisiin, hulppeisiin juhliin ja pikku oikkuihin, kuten Versailles’n palatsin alueelle rakennettuun maalaisidylliin, missä saattoi leikkiä maatalontyttöä ja helliä söpöjä pikku karitsoita palkollisten tehdessä tietenkin työt. Mitä sitten kävi, siitä kertoo historia.

Kun nyt katselin teatterin kolmannella rivillä istuvan Macronin pellavaista takaraivoa someen levinneeltä videolta ja sen jälkeen raivoavaa kansaa teatterin ulkopuolella, en voinut olla ajattelematta, että ne raivoajat ovat Macronin omaa ikäluokkaa. Kolmi-nelikymppisiä miehiä ja naisia, jotka kokevat, ettei heillä ole tulevaisuutta: ei varmuutta töistä, ei varmuutta vanhuudesta, ei varmuutta sairaanhoidosta, ei varmuutta lasten hoidosta ja koulusta, koulutuksesta nyt puhumattakaan. Ja toisaalta Macronin vanhempien ikäisiä ihmisiä, jotka kokevat että tämä kultalusikka suussa syntynyt pojannulikka on vienyt heiltä omanarvontunnon. Tokihan ranskalaiset ovat aina tyytymättömiä, näin sanotaan, mutta näin voimakasta vastustusta ei nähty edes inhotun Sarkozyn eikä pettymyksen tuottaneen Hollanden kohdalla. Eikä heille annettu kuninkaan liikanimeä.

Avasin sitten kotimaan uutissivut ja totesin, että ai niin, eihän nämä uutiskynnystä ylitä, toisin kuin amerikkalaislasten kouluruokailu (päivän Trump-uutisannos) ja brittimonarkian kohut. Onhan se ymmärrettävää. Se, mikä ei meitä kosketa, on turvallista. Tavallisen ihmisen yhteiskunnalliset ongelmat sen sijaan ovat aikalailla samanlaisia kaikkialla, ja kuka nyt levottomuuksia haluaisi lietsoa?

Muistiinmerkintöjä keltaliivien 16. lauantaina

Rends l’ISF d’abord! Palauta ensin varallisuusvero!

16. peräkkäinen lauantai, jolloin vihaiset ranskalaiset vetivät ylleen keltaiset huomioliivit ja lähtivät marssimaan kadulle. Pääuutisiin nousivat suurimmat: Pariisi, Bordeaux, Lyon, Nantes, Lille, Marseille, Toulouse. Mutta ei siinä ole kaikki. Tein pienen kierroksen netissä ja luin vastaavista marsseista mm. Angersissa, Colmarissa ja Montpellierissä, samoin pikkuisessa Dinanin keskiaikaisessa kaupungissa ja Alésin entisessä kaivoskaupungissa. Brestissä on vallattu kaupunkiin johtava kiertoliittymä ja hidastettu liikennettä, kuten monessa muussakin kaupungissa. Nämä muutamina esimerkkeinä. Ranskan sisäministeriön mukaan mielenosoittajia oli 39 300 eri puolilla maata. Pääviesti on kaikkialla sama: Macronin on mentävä.

—

Minä lähdin eväsretkelle maaseudun rauhaan enkä nähnyt tällä kertaa ensimmäistäkään keltaliiviä, polkupyöräilijöitä lukuunottamatta. Keltaisia liivejä näin kyllä, autojen etu- ja takaikkunoilla. Ei kaikilla, mutta siellä täällä. Tuon postauksen alussa olevan Macron-stickerin bongasin parissakin paikassa, toinen oli yritetty jo poistaa, toista ei. Rahapussia kannattelevaa Macronia vaaditaan siinä palauttamaan varallisuusvero, jonka hän presidenttinä ensitöikseen poisti.

—

Edellisellä retkellä bongailin keltaisia liivejä ripustettuna puihin ja pienempiin liikenneympyröihin. Isommissa kaupungeissa en nyt olekaan käynyt, mutta muutaman lähellä näin päivystäviä keltaliivejä liikenneympyröissä. Eräältä taksikuskilta kysyin ovatko ne siellä joka päivä. ”Juu, ja joka yö!” hän vastasi. Hän antoi kaiken tukensa keltaliiveille, vaikka liiketilojen ja omaisuuden tuhoamista hän ei hyväksy, tietenkään. Mutta muuten he ovat oikealla asialla, hän totesi.

Keltaisia liivejä ja keltaliivejä isossa liikenneympyrässä helmikuussa 2019, ei kuitenkaan se yövuorollinen pysyvä mielenosoitus.

—

Toissapäivänä illalla avasin television muita juttuja tehdessäni ja seurasin puolella silmällä Bordeaux’ssa pidettyä ”suurta debattia”, le grand débat, jollaisia presidentti Macron on ryhtynyt järjestämään eri puolilla maata kansalaisia rauhoittaakseen. Ohjattu keskustelu, ei niinkään väittely, lähetettiin suorana lähetyksenä, tällä kertaa salissa istui pelkkiä naisia, koska monet leikkauksista ja veronkiristyksistä osuvat juurikin pienituloisiin naisiin ja he ovat kokeneet jääneensä kokonaan kuulematta. Nyt naisilla oli siis puheenvuoro, jota Macron naisavustajiensa vieressä nyökytellessä myötätuntoisesti kuunteli.

Puhetta, pelkkää puhetta. Kunnes mikrofoni ojennettiin takarivissä seisoneelle naiselle, joka puhutteli ”monsieur Macronia” (ei presidentti Macronia) ja paljasti olevansa keltaliivi: ”Monsieur Macron, je suis gilet jaune!” Aplodit! Raikuvat aplodit! ”Älkää pelätkö, monsieur Macron, olen rauhanomainen, älkää pelätkö”, nainen totesi ja lähti kävelemään presidentti Macronia kohti. Tilanne oli todella kiehtova ja sähköä täynnä. Kamera ei valitettavasti näyttänyt Macronin teflonhymyä, nyt jo hiukan haalistunutta, kun Nathalieksi esittäytynyt nainen yritti antaa presidentille mini-keltaliivin ja josta Macron kieltäytyi useamman kerran. Hänen naisavustajiensa hymyt olivat jo hyytyneet, ja yksi heistä viittilöi tiukasti että tämä nainen on hiljennettävä ja hänen mikrofoninsa otettava pois. Näin tapahtuikin, mutta sitä ennen Nathalie sai puheenvuoronsa ja Macron jäi änkyttämään.

Mutta sitten nähtiin todellinen huipennus. Naiselta todellakin vietiin mikrofoni ja Macronin imagonkirkastajaksi ohjattiin pieni suloinen tyttö, jota Macron piti kädestä ja jatkoi puhetta! Eikä naiselle enää annettu mikrofonia! Mikä täydellinen propagandatemppu. Mieleen tuli väkisinkin lapsia halaileva Hitler tai Stalin, tilanne oli täysin sama. Huikeaa. Pikkutytöllä ei ollut mitään muuta virkaa, hän vain piti aurinkoista isä Macronia kädestä ja kamerat kuvasivat, kunnes tyttö passitettiin pois.

Nathalie paljasti myöhemmässä haastattelussa muutakin. Että nämä debatit ovat yhtä tyhjän kanssa, keskustelun teemat on etukäteen päätetty ja Macron tekee näin vaalikamppanjaansa. Niinpä. Miksi hän ei puhu keltaliivien kanssa? Presidentinhän he ovat marraskuusta alkaen halunneet tavata!

—

Tämä tältä erää. Ajattelin jatkaa näitä satunnaisia huomioita keltaliivien Ranskasta sitä mukaa kun niitä teen, joko kadulla jotakin bongaten tai luettuani jotakin mielenkiintoista uutisista. Vähän niin kuin päiväkirjamerkintöjä, sillä onhan tämä aika ainutlaatuista… (Edellisen merkinnän löydät täältä.)

Suora lähetys Pariisista tänään tv:ssä

Keltaliivien talvesta ja miten siitä kerrotaan

Mielenilmaus tämäkin.

”Siis mitä se sanoi? 50 000? Yle kirjoitti 5000. Niinkö se oli? Mun on pakko tarkistaa.”

Tämä yksipuolinen keskustelu käytiin eilen illalla uutisia katsoessa. Pääaihe Ranskassa oli tietenkin  keltaliivien, gilets jaunes, lauantaiset mielenosoitukset eri puolilla maata. Yli 50 000 ihmistä oli jälleen, jo kolmantenatoista lauantaina, kaduilla. Suurin osa mielenosoituksista on rauhanomaisia joskin vihaisia, mutta uutisiin päätyvät lähinnä autojen (luksus- ja poliisiautojen) polttamiset ja liikehuoneistojen ikkunoiden rikkomiset. Tällä kertaa uutisoitiin myös presidentti Macronin lähipiiriin kuuluvan poliitikon Bretagnessa sijaitsevan loma-asunnon polttamisesta, josta Macron ja ko. poliitikko tuohtuilivat Twitterissä. Kohottelin kulmiani. Twitterissä? Sekö on nykyään virallinen tiedotuskanava? Eivät he uskaltaneet edes median, kansasta nyt puhumattakaan,  eteen tulla asiasta puhumaan?

Mutta takaisin siihen mielenosoittajien lukumäärään. Avasin Ylen pääsivun. Siellä kerrotaan keltaliivien mielenosoitusten jatkuvan ja että pidätyksiä on tehty, alaotsikossa muistutetaan, kuten Suomessa aina, että ”keltaliivien mielenosoitus on koonnut aiempaa vähemmän osallistujia.” Ensimmäinen mielikuvan luonti. Sitten juttu jatkaa kertomalla, että ”Pariisissa on tänään järjestetty keltaliivi-liikkeen mielenosoitus. Siihen osallistui arvioiden mukaan aiempaa vähemmän ihmisiä, joitakin tuhansia.” Kas näin. Toinen mielikuvan luonti, toistamalla jo sanottu ja vähättelemällä osallistujien määrää. Lisäksi toimittaja jättää kokonaan mainitsematta, että nämä mielenosoitukset eivät suinkaan rajoitu Pariisin keskustaan, vaan niitä järjestetään kaikkialla Ranskassa. Siis koko heksagonissa, isoissa kaupungeissa ja ihan pikkupikkukylissä, jopa ihan vaan – ja siis hyvin usein  – liikenneympyröissä.

Vertailun vuoksi: Figaro kirjoittaa omassa uutisessaan seuraavasti: Selon le ministère de l’Intérieur, ils étaient environ 51.400 à manifester à travers le pays, dont 4000 à Paris. Eli suomeksi: Sisäministeriön mukaan eri puolilla maata oli 51.400 mielenosoittajaa, joista 4000 Pariisissa. Näistä luvuista Yle nappasi ne ”jotkut tuhannet” ja unohti nätisti loput.

Yle ei siis valehtele suoraan, se vain antaa, täysin tietoisesti, väärän mielikuvan. Normaalissa kanssakäynnissä sitäkin tosin pidettäisiin valehteluna. Vastuullista journalismia, anyone?

Ei Yle toki ainoana tällaista harhaanjohtavaa uutisointia Suomessa harjoita, esimerkiksi Hesari tekee aivan samaa. Keltaliivien mielenosoitukset alkoivat viime vuoden marraskuussa, jolloin olin itse muualla. Joulukuussa luin Hesarista, että ”puoleen päivään mennessä Pariisin xx-kaupunginosaan oli saapunut vain 800 mielenosoittajaa”.* Jaa että noinkohan ne ranskalaiset ovat leppyneet, epäilin jo tuolloin ja siirryin ranskalaisten lehtien sivuille. Tuona päivänä mielenosoittajia oli Ranskassa yli 60 000. Hesari ei koskaan päivittänyt uutistaan, se puhui vain siitä, mitä oli jollain Punavuoren kokoisella alueella Pariisissa tapahtunut. Mielikuva oli luotu, ja oma äitinikin jo naureskeli, että eikös ne ole jo ohi ne mielenosoitukset, ja jouduin vastaamaan että äitikulta, tämä on vasta alkua.

Niin. Eivät kaikki edes ole osoittamassa mieltään kaduilla. Ei kaikissa kaupungeissa mielenosoituksia joka viikonloppu järjestetä, mutta silti aihe on kaikkien huulilla. Autojen etu- ja takaikkunoilla on keltaisia liivejä osoituksena kannatuksesta ja kannustuksesta. Seiniin on kirjoitettu iskulauseita, kuten Macron dégage eli häivy Macron ja Ni Macron, ni peine eli ei Macronia eikä ahdinkoa. Liikenneympyrässä kasvava puu on puettu keltaiseen liiviin, moottoritiellä olevat peltipoliisit on poltettu ja/tai huputettu (ja siitä huolimatta kukaan ei aja ylinopeutta; ne kamerat ovat lähinnä vain rahastusta varten kuten Suomessakin. Valehtelevatkin vielä, tiedän, koska on kokemusta, mutta millä todistat?).

Keltaliivien 11. näytös suorana lähetyksenä tv:ssä. Le roi Macron fait son show nous on lutte – Kuningas Macron tekee showtaan, me taistelemme. Gilets jaunes = revolution mondiale contre la finance. Niin, he osoittavat mieltään vesisateessakin ja tulevat paikalle rullatuolissa, mutta presidentti ei heitä ota vastaan. Ei. Heitä on vastassa aseistetut poliisit, oman maan kansalaiset.

Seuraan tilannetta sivullisena ja ulkopuolisena. Katson uutisia eri kanavilta ja kirjaan ylös mielenosoittajien kylttien tekstejä. Poimin sieltä mm. maininnat roi Macronista eli kuningas Macronista, keltaliivien maailmanlaajuisesta vallankumouksesta  rahoitusalaa vastaan, suuren debatin olevan pelkkää bluffausta ja median olevan hallituksen propagandaa. Ylipäätään ranskalaisten luottamus mediaan on tämän ”kriisin” aikana pudonnut jonnekin kolmenkymmenen prosentin tienoille. En ihmettele.

Mielenosoituksissa on myös paljon symbolisia piirteitä. Kuningas Macron on joutunut giljotiiniin ja menettänyt (pahvi)päänsä. Mielenosoittajien rauhanomainen ihmisketju oli suunniteltu ulottuvan nimenomaan Versaillesin palatsiin. Ketju tosin katkeili kovasti, yhtenä syynä se, että paikalliset viranomaiset kielsivät mielenosoitukset vedoten mm. myöhäiseen ilmoitusaikaan. Marie-Antoinetten kuuluisa lausahdus ”syökööt briossia” on väänetty muotoihin ”käyttäkööt biopolttoainetta” ja ”ajakoot hybridiautolla”. Ja ei, toisin kuin suomalaismediat väittävät, ranskalaiset eivät ryhtyneet osoittamaan mieltään vain polttoaineiden hinnan nousemisen vuoksi. Se oli vain se viimeinen niitti, joka katkaisi kamelin selän ja sai tavalliset ihmiset kaduille keltaiset huomioliivit yllään.

Minullakin on keltainen liivi. Se tuli jokunen vuosi sitten pakolliseksi varusteeksi jokaiseen autoon, samoin kuin kertakäyttöinen alkomittari, sakot rapsahtaa, jos ei ole. Edes tätä eivät ole suomalaismediat osanneet kertoa. Tai no, yhtä lukuun ottamatta: ”valemediaksi” (vrt. yllä mainitut) leimatussa Vastavalkeassa olleessa  jutussa tämäkin asia tuotiin esiin. Surullinen on maamme valtamedian tila. No, surullinen se on toki täällä Ranskassakin… (Ei, käytin väärää adjektiivia. Häpeällinen olisi oikea ilmaisu.)

Eroa Macron, GJ eli gilets jaunes, keltaliivit

P.S. Luksusvaatebrändien mannekiinina esiintyvä rouva Macron näyttää muuten kadonneen kokonaan. Pakeniko hän jo?

* Tämä juttu löytyikin netistä vielä, tarkalleen ottaen siinä sanottiin: ”Puoleen päivään mennessä noin 800 keltaliiviä osallistui pieniin mielenosoituksiin ympäri Pariisia.” Kuulostaa todella vähäiseltä määrältä, sinne tänne ripoteltuna joku 800 hörhöä…