World Freedom Alliance Tukholmassa (videokooste)

 

Lyhyesti vain: Ylläoleva videokooste on Tukholmassa 31.10.2020 pidetyn World Freedom Alliancen perustamiskokouksesta, jossa on siis mukana lääkäreitä, tiedemiehiä, poliitikoita ja lakimiehiä, jotka taistelevat maailman tulevaisuuden ja vapaan, paremman maailman puolesta koronatotalitarismia vastaan. Videossa on suomenkieliset tekstit, mistä lämpimät kiitokset Rapsodia.fi-yhteisön kääntäjätiimille. (Edellinen postaukseni WFA.sta täällä, Tukholman mielenosoituksesta täällä.)

Video kannattaa katsoa, ajattelisi koronasta mitä hyvänsä. Tiedän, että on yhä ihmisiä, heitä on myös omassa lähipiirissäni, jotka päättäväisesti uskovat viralliseen koronatarinaan, mutta toivon että myös he katsoisivat videon ja ajattelisivat asioita tarkemmin. No, oli miten oli, katsokaa ja jakakaa! On aika herätä, todellakin viimeinen hetki, jos haluamme säilyttää ihmisoikeutemme ja vapautemme, jotka meiltä yritetään flunssaviruksella (!!) viedä.

Siispä: Onko Sinusta ok, että viranomaiset tulevat kotiisi ja vievät jonkun perheenjäsenesi (lapsen, isän, äidin, isovanhemman, toisinajattelijan) sillä verukkeella, että joku heistä on mahdollisesti koronapositiivinen ja sulkevat hänet ”karanteenileirille”? Tämä ON kulman takana, pidät siitä tai et. Moni asia on jo ”uutta normaalia”, kuten lapsille määrätty maskipakko. Irlantilainen lakimies Martin Byrne pitää sitä lasten pahoinpitelynä (child abuse), rikoksena, mistä olen täysin samaa mieltä. Hän kutsuu myös suurinta osaa koronarajoituksia ihmisoikeusrikoksiksi. Voiko sitä selvemmin sanoa.

Koronanäytelmän takana oleva taho, joita globalisteiksikin kutsutaan, on viemässä pois oikeutemme, joiden puolesta vanhempamme, isovanhempamme tai isoisovanhempamme taistelivat. Oletko suostuvainen siihen? Ovatko itsenäisyyspäivän puheet ja veteraanit blaa blaa pelkkää sanahelinää? Itsenäisyyspäivä on tulossa, joten aihe on sikälikin ajankohtainen.

Meitä viedään kohti globaalia resetointia, maailmanlaajuista talouden nollaamista, ”velkojen anteeksiantamista”, käteisen poistamista, omistuksen mitätöintiä, perustuloa (paluu uuteen feodaaliaikaan, rikkaat vs. orjat) joka yhdistyy pakkorokotuksiin, ja johon puolestaan yhdistyy myös yleinen yhteiskuntaan kuuluminen ja joka on matkustamisen ehto. Mitä Sinä siitä ajattelet? (Heh, jopa Hesari, tuo ostettujen medioiden äiti, kirjoitti jo aiheesta, tosin tietenkin positiivisessa sävyssä ja reippaasti lyhentäen…)

Entä mitä ajattelet sensuurista, joka vastaa 1930-luvun kirjarovioita Saksassa ja Neuvostoliitossa? Kukaan ei ole voinut välttyä huomaamasta sitä. Paitsi että valtamediaan eivät pääse koronanarratiivia ja -paniikkia kritisoivat äänet, ne poistetaan myös somesta, nk. Big Techin toimesta: Twitter, Facebook, YouTube, mutta myös PayPal, jne. Onko tämä Sinusta normaalia? Saati sitten se valtamedian lapsellinen tapa mustamaalata kaikki, jotka eivät määi heidän pillinsä mukaan… ”Joku on selvästi huolissaan, koska me kerromme totuuden”, sanoo koronasensuurista brittipoliitikko David Kurten, joka on Lontoon pormestariehdokas vuonna 2021 ja jonka puheita on ryhdytty nyt korona-aikaan rankalla kädellä poistamaan mm. YouTubesta.

Vai olisiko aika yhdistyä tätä kaikkea vastaan, sillä me olemme 99% ja he vain 1%, ei edes sitä. Me voimme tämän kehityksen estää, ja siksi meidän on toimittava. Jokainen tekee sen tavallaan, vaikka vain puhumalla ääneen, läheisimmilleen, keskustellen. Jo pelkästään se oikeus on meiltä viety näillä ”turvaväleillä”, maskipakoilla, eristämisellä ja julkisten kokoontumisten kieltämisellä. Niin, meillähän ne ovat suosituksia, muualla pakko, mutta Suomessa pelkkä suositus otetaan helposti vastaan kuin se olisi pakko…

Riisukaamme siis maskit, unohtakaamme ”turvavälit”, eläkäämme normaalia elämää, sillä tämä koronakriisi on valhe, jonka keskellä me ostettujen poliitikkojen ja ostetun median vuoksi elämme. Eläköön vapaus! Eläköön ihmisyys!

”Media on virus”, sanoo hampurilaislääräri ja Tukholman mielenilmauksen kunniavieras Heiko Schöning, ja siihen on tuskin mitään lisättävää. Ruotsalaislääkäri Mikael Nordfors puolestaan toteaa, että ottakaa D-vitamiinia ja sinkkiä, se on paljon parempi lääke koronaan kuin mikään rokote ikinä, ja sen ainoa sivuvaikutus on parempi terveys!

Ja lopuksi, mikä ihana viesti Mikael Nordforsilta: Halatkaamme toisiamme! Se ei ole vaarallista! Päinvastoin, se tekee meille hyvää, se pitää meidät lämpiminä näinä kylminä päivinä ja nostaa endorfiinitasojamme ja immuniteettiamme. Halaus siis teille kaikille, virtuaalisesti myös. Me voitamme tämän.

(…tästä mitään lyhyttä tullutkaan, jäin kirjoittamaan videota uudestaan katsoessani, on se vaan niin innostavaa, kun näkee ja kuulee rohkeita ihmisiä ympäri maailman!)

Tähän on hyvä lopettaa tältä erää! Halaaminen ei ole vaarallista! Halatkaamme toisiamme, se tekee meille kaikille hyvää! Älköönkä yksikään isoäiti kieltäkö syliä lapsenlapsiltaan, kuten eräs läheinen mummeli tässä päivänä muutamana  toivotti ❤

Heiko Schöning koronamielenosoituksessa Ruotsissa

Ruotsissa oli eilen, pyhäinpäivänä, koronanvastainen mielenosoitus, erityisvieraanaan saksalaislääkäri Heiko Schöning. Lyhyessä puheessaan hän muistuttaa, että meillä ei ole tappavaa virusta, eikä siis ole syytä huoleen sen suhteen.

Sen sijaan suuri huoli on yhteiskunnan puolesta, jota uhkaa paitsi Bill Gatesin Saksan televisiossakin maalailema 7 miljardin ihmisen pakkorokottaminen, myös koronaverhon takana tapahtuva ”suuri nollaus”, Great Reset, joka poistaa käteisen rahan ja yksityisomistuksen, mullistaa koko talouden ja samalla nykyisen maailmanjärjestyksen, tai siis sen, miten me tällä hetkellä elämme. Tämä ei ole mitään salaliittoteoriaa, sen voi jokainen lukea suoraan World Economic Forumin sivuilta. Eivät he yritä sitä mitenkään peitellä. Aiheesta löytyy myös informatiivinen video, jossa on suomenkieliset tekstitykset, ja myös tämä suomenkielinen blogipostaus aiheesta kannattaa lukea. Klaus Schwab ja Thierry Mallaret’lta on jopa ilmestynyt kirja, Covid-19: The Great Reset. (Se, ettei Hesari ja Yle kirjoita siitä, ei tarkoita etteikö sellainen olisi tapahtumassa neniemme edessä.)

Schöningin Tukholman-puheesta on jo julkaistu versio suomenkielisillä teksteillä, en vaan löytänyt sitä muualta kuin tänään Helsingissä järjestetystä online-keskustelutapahtumasta, tallenne löytyy täältä. Laitan videon tänne, kunhan vain löydän sen muualta.

Mutta se tältä erää! Tässä siis tunnelmia Kuninkaan puistosta Tukholmasta, tämä vielä lisäksi, toivottavasti seuraavaksi Suomesta. (Kansalaistorin mielenilmauksesta en vielä löytänyt materiaalia, haastattelut löytyvät tuosta edellisestä linkistä. Kannattaa kuunnella! 3.11. Nyt löytyy! Ainakin tämä [-> 22.11. YouTuben koronasensuuri on poistanut taltioinnin] ja tämä. Toivottavasti ensi kerralla mukana on myös puhujia, olisi tärkeää tavoittaa myös ne, jotka eivät tietoa verkosta etsi. -> 22.11. Nyt löytyy jo paljon enemmän, ks. YouTubesta esim. haulla ”vapauden puolesta 1.11.”)

Jollen ole väärässä, äänessä on ruotsalaislääkäri Mikael Nordfors. Hänen järjestönsä, People’s Court, sivuilta löytyy lisää tietoa. Tuossa puheessaan hän sanoo mm. (kohdassa -1.48) että on idioottimaista antaa influenssarokote koska on näyttöä siitä, että influenssarokote nostaa riskiä saada korona. Niin että nyt sitten vaan kaikki influenssapiikille ja maskit naamaan, kuten suositeltu on, niin… saadaan varmemmin se korona.

Heiko Schöning Tukholmassa 31.10.2020

Tässä puhuu ruotsalainen lääkäri samaisessa mielenosoituksessa. Väkeä riittää. Tällaista me tarvitsemme myös Suomessa!

Ja tässä vielä kuva viimeisestä videosta.

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota

Nainen sanoi:
Itserakkauden ruhtinasta
minä en halua.

Mies sanoi:
Enkä minäkään halua
pyhimystä.

Nyt olemme ainakin jostain yhtä mieltä.

Enpä olisi arvannut pitäväni Ebba Witt-Brattströmin kirjasta Vuosisadan rakkaussota näin paljon!

Lähtökohdat eivät nimittäin olleet kovin suotuisat. Olin sen verran tutustunut aiheeseen, että tiesin kirjoittajan olevan tunnettu ruotsalainen feministi, joka oli vastikään eronnut puolisostaan, Ruotsin akatemian jäsenestä ja Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuosittaisesta julkistajasta, ja että nämä kaksi sitten riitelivät julkisesti kirjoittamalla ilkeitä kirjoja toinen toisestaan. Ei kovin innostavaa, kuten ei myöskään feminismin korostaminen, minussa se aiheuttaa lähinnä vastustusreaktion. Väsyttävää, vanhanaikaista.

Mutta sitten joku jossain mainitsi, että Vuosisadan rakkaussota on aika nopealukuinen, kirjoitettu runoelman muotoon. Jaahas, jaahas, höristelin korviani nyt, ja löysin jostain muualta katkelman, joka vaikuttikin itse asiassa aika kiinnostavalta. Kun kirja sitten löytyi e-versiona kirjastosta, ajattelin että no annetaanpa sille sittenkin mahdollisuus.

Vuosisadan rakkaussota on kunnianosoitus Märta Tikkasen runoteokselle Vuosisadan rakkaustarina, jonka olen ehkä lukenut, en ole varma. Märtassa on jotakin, mistä kovasti pidän, mutta niin on Henrikissäkin, jonka kirjoista ja piirustuksista olen nauttinut kovasti. Siksi en jaksa sitä mies-nainen-paha-hyvä-asetelmaa: heidän suhteensa on heidän oma asiansa, ja minä olen vain lukija ja katsoja eli yleisö, jolle ainoastaan heidän työllään on merkitystä.

Tästä lähtökohdasta ryhdyin lukemaan myös Ebba Witt-Brattströmin teosta, joka on eroamassa olevan miehen ja naisen kaksinpuhelu. Alkuun mies oli mielessäni Horace ja nainen Ebba, mutta onneksi he ovat henkilöinä minulle niin etäisiä, että vähitellen heidän kasvonsa alkoivat haalistua ja sitten ne katosivat kokonaan. Oli vain mies ja oli vain nainen. Kasvottomat hahmot, kuin valkoiseen vaippaan puetut.

Nainen sanoi:
Sinä elät silmälaput silmillä
ja korvalaput korvilla.
Et kuule muuta kuin
liehittelijöiden aplodeja.
Mies sanoi:
Älyllinen turhamaisuutesi
oli suurempaa kuin hyvyytesi.
Too bad.

Ensin oli riita. ”Kostokirjelmä” kirjoitin muistiinpanoihini ja vähän myöhemmin: ”vihanäytelmä”. ”Sopii niille, jotka mielellään kuuntelevat toisten ihmisten riitelemistä.” Tässä vaiheessa olin jo luovuttamassa. Onko mitään mieltä lukea kahden toisistaan piittaamattoman, itsekkään ja pikkumaisen aikuisen ihmisen typerää riitelemistä, ajattelin, ja totesin että toisaalta juuri tällaista on riiteleminen. Ilkeää, idioottimaista, itsensä korostamista ja toisen lyttäämistä.

Pidin tauon. En koskenut koko teokseen. Ja kun palasin, oli tapahtunut jotakin. Välirauha. He rakastavat toisiaan, kaikesta huolimatta. He muistavat onnellisia päiviä, hullaantumistaan, iloa ja onnea, aikaa, jolloin lapset olivat pieniä. Ja sitten he sivaltavat taas. Mies kokee, että vaimo haluaa muuttaa hänet mieleisekseen, nainen kokee, ettei mies arvosta. Nainen kokee, että mies on kiinnostunut vain piireistä ja mies kokee, että nainen vain paistattelee omiensa keskellä. Siispä sekä että. He ovat olleet onnellisia yhdessä, mutta menettäneet toisensa työlleen ja julkisuudelle sekä sille huomionkipeydelle, johon työ ja julkisuus vastaavat herkemmin kuin puoliso.

Mitä pidemmälle luin, sitä kauemmas katosivat henkilöt miehen ja naisen takana, ja oli kuin olisin lukenut kreikkalaista tragediaa meidän päiviimme sijoitettuna. Ei, ei tämä ole runo. Ei runoelmakaan. Ei kostokirjelmä, kuten ensin ajattelin (vaikka on siinä sitäkin). Tämä on tragedia. Jonka luulen vielä jonakin päivänä kuuluvan jonkin teatterin ohjelmistoon.

Yllätyin myös teoksen koskettavuudesta. Vaikka mukana oli sekä miehen että naisen ääni, oli kirjoittaja silti selvästi nainen. Se oli naisen näkemys. Olkoon. Olkoot roolit tällä kertaa näin päin. Pitkä avioliitto purkautuu raivolla; jos se ei niin tekisi, ei siinä olisi rakkautta alunperinkään ollut.

Niinä tuokioina
kun käytät hiukan lempeämpää kieltä
olen kuin taivaassa.
Mutta se hävettää minua
tunnelman taas muututtua.

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota
ruotsinkielinen alkuteos Århundradets kärlekskrig, 2016
suomentanut Jaana Nikula
180 sivua
Into, 2018
kirjastosta e-kirjana

Göran Tunström: Kimmellys

– Etköhän sinä hieman liioittele, isä.
– Kyllä, poikani, minä liioittelen. (s.40)

Kylläpä oli kirja. Luin hetki sitten viimeiset sivut ja suljin kannet käsivarret kananlihalla. Kirja, joka on odottanut hyllyssäni parisenkymmentä vuotta lukemista. Kirja, jota olen kaksi kertaa aloittanut lukemaan ja jonka olin kummallakin kerralla jättänyt kesken. Se siis odotti vain aikaansa, ja se oli tullut nyt.

Kirjasin toukokuussa hyllynlämmittäjiäni eli kirjoja, jotka olin suurin odotuksin hankkinut mutta jotka olivat syystä tai toisesta jääneet hyllyyn odottamaan, ja yksi niistä oli Göran Tunströmin Kimmellys. Olin ostanut sen alelaarista, niteitä oli siellä niin paljon että vaikutti siltä, ettei kukaan ollut ostanut sitä oikeaan hintaan. Muistan vieläkin hinnan, se oli liimattu kanteen punaisella alepallukalla: kaksi markkaa.

Kirjan kansi on tavattoman ruma, se ei innosta lukemaan ollenkaan. Islanti, jalkapallo, isä ja poika, Pariisi. Hmm. Ei kuulosta kovin kiinnostavalta, mutta Tunströmin nimi on jäänyt mieleen Jouluoratoriosta ja Matkasta Intiaan. Olenko lukenut niitä? Ehkä, ehkä en, en muista. Ehkeivät ne olleet tehneet niin suurta vaikutusta, tai ehkä se oli vain ystäväni, joka niitä kehui ja siksi tartuin alelaarin Kimmellykseen.

Nyt otin kirjan matkalukemiseksi. Vajaa kolmesataa sivua, suhteellisen isoa pränttiä, osa luvuista lyhyitä. Nyt sen lukisin ja sitten laittaisin eteenpäin. Näin olin päättänyt. Mutta mitä kävi? Alkuvaikeuksien jälkeen aloin sittenkin päästä tarinaan sisään, sitten kirjaa oli yhä vaikeampi laskea kädestä. Ja mitä pitemmälle pääsin, sitä enemmän kirjaan rakastuin.

Tarina kertoo isästä, kuuluisasta radiopersoonasta, joka on menettänyt poikansa äidin varhain ja joka kaikesta esittämisestään huolimatta on aika yksinäinen mies ja toisaalta rakastava isä. Ja pojasta, joka jää vahvan isäpersoonan varjoon ja irrottautuu tästä lähtemällä Pariisiin. Mutta isän ja pojan välillä oleva side ei kuitenkaan katkea: isä pitää siitä huolen toisaalta kirjeitä kirjoittamalla, ja poika… niin, veri on vettä sakeampaa, kaikesta huolimatta. Ja on siellä se ranskalaiselle suurlähettiläälle menetetty jalkapallokin, joka toimii kertomuksen läpi kulkevana punaisena lankana.

Kertomuksen aikajana on pitkä: se alkaa pojan siittämisestä ja päättyy isän kuolemaan. Jostain syystä minun on vaikea hahmottaa isän ikääntymistä, vaikka poika, kertojahahmo, selvästikin aikuistuu tarinan edetessä. Ehkä isä ei vanhenekaan, vaikka keho tekeekin toisin. Tunströmin kirjoitustyylikin tulee tutuksi: hän sekoittaa tarinaan filosofeja, vieraita kieliä (englantia, latinaa, ranskaa, saksaa, islantia), paikan nimiä, historiaa, ajankohtaisia faktoja. On mielenkiintoista lukea islannin kalaviennistä ja toisaalta todeta, ettei mikään ole muuttunut parissakymmenessä vuodessa, edelleen bretagnelaiset kalastajat pistävät (pakaste)kalaa tuoville ulkomaille vastaan ja Ranskan hallituksen on myönnyttävä ja tyynnyteltävä omia kansalaisiaan ulkosuhteiden kustannuksella, sillä, kuten islantilainen toteaa: ”–… pieni maa, eihän meitä näy edes heidän sääkartoissaan.” (s. 245)

Nyt olen ongelman edessä: mitä tehdä kirjalle? Olin päättänyt laittaa sen eteenpäin, viedä johonkin kirjankierrätyspisteeseen tai divariin, mutta nyt? Kirjassa on jotakin, joka koskettaa minua läheltä, jotakin, jonka vuoksi voin täyttää Helmet-haasteen kohdan kolmetoista.

Olin tullut hakemaan häntä kotilomalle, aikaa oli kulunut, halusin kaikesta huolimatta viettää hänen syntymäpäiväänsä, huolimatta hänen parantumattomasta itsekeskeisyydestään, joka oli tehnyt jokaisesta käynnistä ylen piinallisen. Minun elämässäni tapahtui, mutta hän ei jaksanut, ei ehkä uskaltanut tietää siitä mitään. (s. 160)

No, tämä oli tällä kertaa tällainen hyvin nopeasti kirjoitettu tajunnanvirtabloggaus, ehkä sekava, ehkä ei, en tiedä. Vaikutuksen kirja joka tapauksessa teki, ja yllätti.

 

Göran Tunström
Kimmellys (Skimmer, 1996)
kääntänyt Arto Häilä
Gummerrus, 1997
286 sivua
Omasta kirjahyllystä (ostettu alennuksesta vuosia sitten).

HelMet 2017 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin käännöskirja, valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella, kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään ja kirja, joka kertoo sinusta.

Miksen oikeastaan lukisi myös ruotsiksi?

Joskus oivallukset tulevat pitkällä viiveellä. Olen koulussa opiskellut ruotsin kieltä, saanut siitä ihan kelpo arvosanan ylioppilaskirjoituksissakin. Olen aina pitänyt ruotsista kielenä, vaikken sitä puhukaan.

Miksen siis lukisi joskus myös ruotsiksi? Miksen pitäisi yllä kielitaitoa, jonka olen koulujärjestelmän vuoksi tai ansiosta saanut?

Nyt, kun luen ranskaksi, ruotsikin voi näyttää erilaiselta. Niin paljon on ruotsi ranskasta lainannut, muutakin kuin kuninkaan.

Näitä olen jäänyt miettimään lukiessani välillä lyhyitä Wikipedia-artikkeleita ruotsiksi, silloin, kun suomeksi ei ole sanaakaan saatavilla (niitä kertoja on useita). Minähän pidän Bo Carpelanista. Ingmar Bergmanista. Helene Schjerfbeckistä, vaikkei hän kirjoittanutkaan, vaan maalasi. Olen kasvanut ruotsalaisten lastensatujen kanssa. Muumia pelkäsin, mutta Tove Janssonin aikuisille tarkoitetuista kirjoista pidän kyllä.

Kun tarkemmin ajattelen, on moni opettajistani  ollut ruotsinkielisiä, samoin opiskelukavereistani. Onpa lapsuudenystävissänikin ruotsia äidinkielenään puhuvia. Ei ruotsi ole vain sen poliittisen rahaeliitin kieli, sen ”bättre folkin”, vaan ihan tavallisten suomalaisten. Oikeastaan ajatus on mielenkiintoinen: minulle, suomenkieliselle, on selvää että olen suomalainen. Kokeeko ruotsinkielinen itsensä yhtä itsestäänselvästi suomalaiseksi, vai onko siinä muutakin kuin vain kielellinen vivahde-ero?

Mistä aloittaisin? Kielitaito on kieltämättä ruostunut, joten Carpelaniin tartun myöhemmin. Jotakin helpompaa siis alkuun. Omasta kirjahyllystä ei tällä hetkellä löydy yhtä ainoaa ruotsinkielistä teosta, joten on aikaa etsiä.