Erilaisista syistä johtuen luen tällä hetkellä hyvin hitaasti. Ja kirjakin on pitkä. Ja päivät työntäytteiset, fyysisen työn täytteiset, minkä vuoksi silmät alkavat uhkaavasti lupsua iltaisin…
Blogihiljaisuuteen tuovat pientä vaihtelua haasteet. Tällä kertaa nappasin klassikkokirjahaasteen Oksan hyllyltä, ja näin vapaapäivän ratoksi käänsin alunperin englanninkieliset kysymykset suomeksi ja vastailin niihin siivoamisen ja ruoanlaiton lomassa. Kas näin:
1. Yliarvostettu klassikko, josta et itse pitänyt
Hemingwayn Vanhus ja meri. Kuolettavan pitkäveteinen kirja, jonka sain työläästi luettua loppuun – onneksi kuitenkin sain, sillä ymmärsin lopulta mikä siitä on (kenties) klassikon tehnyt, mutta toista kertaa en kirjaan kyllä tartu. Hemingway muutenkin on minusta yliarvostettu itsekeskeinen jaarittelija.
2. Aikakausi, josta mieluiten luet
Tällä hetkellä minua kiinnostaa 1800-luku sekä 1920- ja -30-luvut. Maailman murroskohdat ja luokkaepätasa-arvo, johon minun nähdäkseni suomalaista(kin) yhteiskuntaa ollaan jälleen viemässä (ks. sote ja muut kokoomuksen kärkihankkeet). Toisaalta kiinnostaa tämä hetki.
3. Lempisatusi
Lapsena tuli luettua/kuunneltua satuja laidasta laitaan, yhtä suosikkia on mahdotonta valita. Mutta kaikki ne ihanat Elsa Beskowit, Astrid Lindgrenit, Grimmin sadut ja muut… Vaan, valitsenpa sittenkin yhden kirjan. Se oli Rudolf Koivun kuvittama, nimeä en enää muista. Toinen oli vihreäkantinen, siitä pidin vielä enemmän, siinä oli ihania satuja. Niin, ja Mika Waltarin Kiinalainen kissa!
4. Hävettää myöntää, mutta tätä klassikkoa en ole vielä lukenut:
Niitä riittää, mutta onneksi on aikaa. Hävettää kyllä, että Kalevala on vielä vaiheessa, ja Seitsemän veljeksen taisin harppoa aika vauhdilla kouluaikoina. Toisaalta, ehkä nyt on aika näille kypsä?
5. Viisi klassikkoa, jotka haluaisit (pian) lukea
Painotan sanaa pian, sillä nämä ovat lukupinossani/listallani seuraavaksi tai ainakin lähitulevaisuudessa:
1. Aapelin Pikku Pietarin piha (kesken)
2. Victor Hugon Kurjat (kesken)
3. Albert Camus’n Sivullinen (aion kuunnella ranskaksi)
4. Danten Jumalainen näytelmä (nyt! nyt!)
5. Heinrich Böllin Katharina Blumin menetetty maine (tämä on jäänyt kaihertamaan ja haluan tarttua siihen pian)
6. Klassikkoon perustuva moderni kirja tai kirjasarja, josta pidät
Ainoa, mikä tulee mieleeni, on modernisoidut Tuntematon sotilas -versiot, mutta en ole niitä edes silmäillyt. Kiinnostaako edes, en ole varma (Suomi 100 -vouhotus alkaa jo väsyttää).
7. Klassikkoon perustuva elokuva- tai tv-sarjaversio, josta pidät
Tämä oli helppo: Roman Polanskin Oliver Twist. Polanskilta ei huonoa elokuvaa olekaan!
8. Kamalin klassikkoon perustuva elokuva
Näitä löytyy roppakaupalla Hollywoodista. Pahimpia lienevät ne Rooman valtakuntaan sijoittuvat leffat, joissa vääristellään historiaa mm. gladiaattoritaistelujen suhteen: ensinnäkin gladiaattoreita harvemmin tapettiin (gladiaattoritaistelijan koulutus oli kallis investointi) ja toisekseen, epäsuosiota ei osoitettu näyttämällä peukaloa alaspäin, se on Hollywoodin ihka oma keksintö.
9. Klassikkokirjasarja, jonka kirjoja haluaisit kerätä
Tammen Keltaisessa kirjastossa on paljon kiinnostavia kirjoja. Ei tietenkään kaikki, mutta harvemmin ne pettävät.
10. Aliarvostettu klassikko, jota haluaisit suositella kaikille
Onko sellaista? En ole varma, mutta jos joku ei ole lukenut Albert Camus’n Ruttoa, suosittelen lämpimästi. Pidin siitä ehkä jopa enemmän kuin Sivullisesta.
(Edit: Vaihdoin otsikkoa, ettei sekoitu siihen varsinaiseen klassikkohaasteeseen…)