Yhdysvallat on mainonnan, taivuttelun, propagandan, aivopesun, keplottelun, kieroilun, valistamisen, sivistämisen, kouluttamisen ja koulimisen hypervalta. (s. 134)
Olen jo pitkään halunnut lukea Pekka Mykkäsen kirjan Amerikka – hiekkaan valuvia unelmia, ja nyt siihen ilokseni tuli tilaisuus.
Vaikka kirja on viisi vuotta vanha ja siitä puuttuvat kokonaan NSA-skandaali, Edward Snowden, Obaman lunastamatta jääneet lupaukset ja drone-iskut sekä vapaakauppasopimuksena myyty TTIP, on se siitä huolimatta erittäin ajankohtainen teos. Se selittää monella tapaa myös sitä, mitä Suomessa tällä hetkellä tapahtuu, niin politiikassa, taloudessa kuin itärajallakin.
Mykkänen, joka on asunut Yhdysvalloissa niin vaihto-oppilaana kuin Hesarin kirjeenvaihtajanakin, tuntee aiheensa. Hän haastattelee ihmisiä laidasta laitaan, menee paikan päälle ja raportoi kaunistelematta näkemästään ja kuulemastaan. Se on ehdottomasti kirjan parasta antia, etenkin, kun sitä tukee runsas lukeneisuus. Lähdeluettelo on varsin kunnioitettava.
Mykkänen käy läpi Irakin sodan sotkut, kidutusskandaalit, Lehman Brothersin ja vuoden 2008 finanssikriisin, tavallisen (etenkin mustan) amerikkalaisen ahdigon subprime-lainojen ja sairausvakuutusten kanssa ja näyttää kapitalismin toiset kasvot. Hän kuvaa amerikkalaista luonteenlaatua varsin tarkkanäköisesti, etenkin sen politiikan luonteenlaatua.
Amerikan hukatuiksi vuosiksi hän kutsuu Neuvostoliiton romahtamisen jälkeistä aikakautta: kun Yhdysvalloilta katosi vastapooli, sen presidentti keskittyi naisseikkailuihin ja media naisen mekossa oleviin tahroihin. Vaikka Yhdysvallat oli armeijoineen levittäytynyt ympäri maailmaa (ja jatkaa levittäytymistään yhä, kuten Suomessakin ollaan nyt koettu), siitä ei tullut sittenkään uutta Roomaa, ei ainakaan sellaista miksi se olisi halunnut.
Mykkänen on reportteri ja sellaisena erinomainen. Tarkkojen analyysien tekoon hän lienee kuitenkin liian lähellä aihettaan; on hyviä muistoja, on kivoja kavereita, mukavia professoreita – ja tietenkin amerikkalaismyönteinen Hesari työntajana. Ehkä näistä syistä Mykkänen haluaa vastapainoksi todistaa sivukaupalla rakkauttaan Yhdysvaltoja kohtaan ja puolustella sen tekoja. Se tuntuu hiukan erikoiselta; kyllä kai jokainen ymmärtää, että vaikka kritisoi maata ja sen hallintotapaa, ei kritisoi sen jokaista asukasta ja löytää maasta myös hyviä puolia.
Myös nk. salaliittoteorioiden (termi on lainattu suomeen suoraan amerikanenglannista) suoralta kädeltä kieltäminen aiheuttaa lähinnä kulmien kohottelua. Noinkohan toimittaja tosiaan uskoo, että se propagandastaan, kiemurtelustaan ja suoranaisesta valehtelustaan tunnettu virallinen Yhdysvallat kertoo koko totuuden 9/11:stä tai John F. Kennedyn murhasta? Ainakaan Mykkänen ei sanallakaan selitä, ei edes koita selittää, miten nämä viralliset totuudet kumoaisivat epäilyt.
Kiinnostava kirja joka tapauksessa, ehdottomasti lukemisen arvoinen. Seuraavaksi (siis kun seuraava tilaisuus tulee) taidan tarttua Mykkäsen Kiina-kirjaan.
Tässä vielä muutamia nostoja etenkin taloudesta ja kapitalismista.
Subprime-lainoja myyneet pankkivirkailijat jättivät työnsä ja kertoivat mitä kulissien takana tapahtuu. Kapitalismin kärpäspaperiin on saatu pyydystettyä myös rokkarit…
Nainen oli kutsuttu kosteisiin ja villeihin seminaareihin, joissa esiintyivät Elton John, Cher, Aerosmith ja The Eagles. Hänen vuosipalkkansa oli puolisen miljoonaa dollaria. (s. 87)
Vasemmistolainen Joe Bageant amerikkalaisesta arjesta:
”Neljännes maailman vankilaväestöstä asuu Yhdysvalloissa. Meidät muut on vangittu lainoihin, töihin, tarpeeseen saada sairausvakuutus ja loputtomiin yrityksiin saada eläkerahat riittämään.” (s. 166)
Mykkänen lainaa HS:n ja muiden lehtien avustajaa Markku Saksaa (miten tämän sanat pätevätkään vuoden 2016 Suomeen!):
”Eurooppalaiset eivät ole keksineet mitään muutamaan vuosikymmeneen kaupankäynnin ja talouden alalla, kaikki tulee Amerikasta. Konsultit ostavat jenkkikirjoja ja käyvät seminaareissa ja tuovat mukanaan uusia kielikuvia, kuten tulosvastuullisuus ja muuta verbaaliroinaa.” (s. 212)
(jatkuu) Saksaa harmittaa, että suomalaiseen yhteiskuntaan on pesiytynyt uusliberaaleja, jotka puuhaavat esimerkiksi yksityisesti rahoitettuja ’parempia’ yliopistoja. ’Eurooppalaiset vieroksuvat amerikkalaisen yhteiskunnan kovuutta, jota on tullut eurooppalaiseen työelämään. Ihmisiä pisteytetään, hiostetaan ja kyykytetään. Suomalaiset yritysjohtajat ihailevat amerikkalaista työkulttuuria, jossa ihmiset painavat aamusta iltaan kyselemättä ylityötuntien ja pekkaspäivien perään, eivätkä tarvitse kahta viikkoa enempää lomaa.’ (s. 212)
Amerikkalaisten jatkuvasta vainoharhaisesta pelosta, joka toimii sen primus motorina:
Yksi amerikkalaisten voimavaroista saattaa ehkä hieman yllättäen olla maassa kuuluva loputon kitinä ja valitus. Jos Yhdysvaltoja ei uhkaa Japani, sitä uhkaa Neuvostoliitto, kunnes sitä uhkaa Kiina, kaupunkien slummiutuminen, siirtolaisten tulva, liian aktiivinen ulkopolitiikka, liian passiivinen ulkopolitiikka, al-Qaida, ylireagointi, alireagointi, Bush, Obama, öljyn ja viljan loppuminen, inflaatio, deflaatio, moraalinen rappio ja laiskuus. Yhdysvallat on yhä kuin ensimmäisinä päivinään: rajaseudulla seisovassa hirsimökissä aseeseen kiiluvin silmin tarraava pelokas olento, joka odottaa kukkulan takaa saapuvien intiaanisoturien hyökkäystä. (s. 218)
Amerikkalaisesta maailmanvalloituksesta ja kapitalismista (miten tämäkin on ajankohtaista nykytilanteessa)
Yhdysvaltain hallitusten mielestä koko maailman olisi pitänyt taipua ’Washingtonin konsensukseen’; kahlitsemattomaan vapaakauppaan ja julkisen vallan mahdollisimman heikkoon asemaan talouselämässä. (s. 236)
Lehman Brothersin kaaduttua Washingtonin konsensus jouduttiin julistamaan kuolleeksi sen omassa kotikaupungissa. Hallitsematon ja sääntelemätön kapitalismi oli johtanut tilanteeseen, jossa koko rahoitusjärjestelmä uhkasi romahtaa. (s. 237)
Ja lopuksi tulevaisuuden ennustus:
[…] Yhdysvallat ei kenenkään toivomuksesta tai käskystä muuta rooliaan maailmalla. Se tekee niin, jos historia sen sille tielle pakottaa, kolkuttipa historia oveen sotien, ylivelkaantumisen tai energiapulan muodossa. (s. 259)
Väistämättä tulee mieleen, kirjaa lukiessa ja nykytilannetta seuratessa, että seuraamme parhaillaan Yhdysvaltojen, ainakin sellaisena kuin sen tällä hetkellä tunnemme, ja kapitalismin viimeistä näytöstä. Miten ne tulevat loppuunsa, on toinen juttu. Tarvitaanko siihen todella se uusi maailmansota, jota nyt kovasti yritetään saada aikaan, vai tuleeko se muuten? Se jää nähtäväksi.
Pekka Mykkänen
Amerikka – hiekkaan valuvia unelmia
Kustannusyhtiö Nemo, 2011
311 sivua
Lainattu kirjastosta
HelMet 2016 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja ja kirjassa joku kuolee.
Aukeamia 