Ranskan televisio näytti keväällä Roman Polanskin poliittisen trillerin The Ghost Writer, ja vaikka olen nähnyt sen monta kertaa aiemminkin, en malttannut olla taaskin istumatta sohvalle. Kaikki muu sai jäädä.
Sillä jokin tässä elokuvassa kiehtoo. Se äärimmäisen poliittinen, ajankohtainen, terävä, rohkea. Ja heti sen valmistuttua, ennen elokuvateattereihin tulemista, Roman Polanski pidätettiin Sveitsissä amerikkalaisten määräyksestä. Jo tuolloin ajattelin, että syy pidätykseen on elokuvassa, ei tässä ikivanhassa nk. raiskausjutussa mistä media niin intoilee, ja kun elokuvaa tarkkaan katsoo, niin kyllä se sieltä tulee. Polanski on astunut jo kauan sitten hyvin vaikutusvaltaisille varpaille ja tätä tahoa hän joutuu pakenemaan lopun elämänsä.
Mutta se ajankohtaisuus siis. The Ghost Writer kertoo brittipääministerin, joka häkellyttävästi muistuttaa Tony Blairia, muistelmien kirjoittamisprojektista, jossa edellinen haamukirjoittaja on jo kuollut. Uusi kirjoittaja palkataan hommaan, ja vähitellen hänelle alkaa paljastua, miksi hänen edeltäjänsä on kuollut. Ajankohtaisuus elokuvaan tulee brittipääministerin sekaantumisesta Irakin sotaan ja kidutusskandaaleihin sekä Britannian ja Yhdysvaltain perin läheisistä väleistä. Kuvaan tulevat myös tiedustelupalvelut ja se, miten ne ovat ujuttaneet lonkeronsa hyvin, hyvin korkeille paikoille politiikassa.
Sanoisin, että tämä on elokuva, joka jokaisen pitäisi katsoa. Paitsi, että se kertoo ajankohtaisista poliittisista sotarikoksista, se valaisee haamukirjoittamisen todellisuutta. Viime aikoina kirjablogeissakin on hehkutettu erään amerikkalaispresidentin vaimon muistelmia kuin ne olisivat sanasta sanaan totta. Väitän, että totuus voi olla hyvin toisenlainen, ja se, mitä näistä muistelmista luetaan, on romantisoitua pr:ää (ja pr:n luonteeseen palaan myöhemmin). Niin, ja valaisee elokuva myös salamurhia, sitä, miksi ja miten niitä tehdään. Haamukirjoittaja kuolee muuten prikulleen samalla tavalla kuin edellisessä postauksessa mainitsemani kreikkalaisohjaaja Angelopoulos…
Sekin täytyy vielä sanoa, että kun ensimmäisen kerran The Ghost Writerin katsoin (menin heti teatteriin, kun elokuva vihdoin pääsi levitykseen) olin pettynyt – se vaikutti niin kylmältä ja ihan vaan tavanomaiselta trilleriltä. Mutta vähitellen, uusien katsomiskertojen myötä sen merkitys ja merkitykset alkoivat avautua. Tämä on hyvän elokuvan merkki: hyvä elokuva kestää aikaa ja useita katselukertoja, ja joka kerta siitä saa jotakin uutta irti. Toki tarvitaan myös tarkkaa silmää ja keskittymistä, popcornia mutustaessa se ei onnistu.
Helmet-elokuvahaasteeseen tästä tulisi merkintä kohtiin 8. Elokuva, jonka katsominen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen tai 9. Yli 50-vuotiaan suosittelema elokuva, häilyn vielä kumpaan sen laitan.
Aukeamia 