Avainsana-arkisto: eristys

Ajatuksia eristyksestä, 14. päivä

Viesti suljetun ravintolan ikkunassa

Kaksi viikkoa on kulunut siitä, kun presidentti Emmanuel Macron puhui kansalaisille suorassa tv-lähetyksessä ja määräsi kaikki kahden viikon eristykseen. Olemme sodassa, hän sanoi, kaikkiaan kuuteen kertaan hän toisteli sanomaansa: olemme sodassa.

Minä katselin hänen puhettaan ruokapöydän äärestä, vai seisoinko pöydän vieressä, en enää muista. Olimme käyneet kaupassa ja ostaneet perustarvikkeita varastoon, vettä, vessapaperia, talouspaperia. oliiviöljyä, lihaa ja sipulia pataa varten, iskukuumennettua maitoa, jauhoja ja sen sellaista. Pastahylly oli ollut tyhjä, kuivahiivaa ei ollut missään, jauhohyllyissäkin ammotti suuria aukkoja. Vihannekset ja hedelmät oli hankittu jo aiemmin torilta. Syy varautumiseen oli huhu: illalla Macron pistäisi meidät kaikki eristykseen, ja sen hän todellakin teki.

Katselin Macronin esiintymistä, joka huokui kylmyyttä, kovuutta ja määrätietoisuutta. Ei hän ihmisistä huolissaan ollut, ei hän ole koskaan ollut. Ja siinä, katsellessani hänen puhuvaa päätään tv-ruudussa, nousi mieleeni yhtäkkiä hämmentävä ajatus: tuo mies ei halua vain Ranskan kuninkaaksi, hän tähtää Euroopan keisariksi. Hän on mielipuoli.

Macronin jälkeen, oliko se samana iltana vai seuraavana päivänä, muistaakseni myöhään samana iltana, pääministeri Édouard Philippe puhui vuorostaan. Hänkin taisi puhua sodasta, mutta hänellä oli toinen lause, jota hän toisteli: pysykää kotona. Tämä on määräys. Pysykää kotona. Pysykää kotona. Toistan: pysykää kotona. Philippen esiintyminen oli erilaista kuin Macronin, hän on käskyläinen, joka näyttää käyneen jonkinlaisen sisäisen kamppailun tai kärsineen shokista, sillä vuoden alussa hänen partaansa on ilmestynyt suuria valkoisia laikkuja ja näyttää, että parrassa on jopa aukkoja. Milloin ne ilmestyivät? Tammi- tai helmikuussa,  yhtäkkiä joka tapauksessa.

Sitten puhui sisäministeri, kylmä mies nimeltä Castaner.

Sisälläolovaatimus eli eristäminen alkoi tiistaina puoliltapäivin, sitä ennen me teimme pyörälenkin, sillä arvasin sen olevan viimeinen vähään aikaan. Olin oikeassa. Tiukennuksia ja uusia määräyksiä on tippunut melkein päivä kerrallaan. On oltava allekirjoitettu lappu mukana, jos mielii kävelylle tai kauppaan. Kokoontumiset kielletään, hajurakoa on pidettävä vähintään metri. Sitten vaatimus tiukkeni. Ulos saa mennä kerran päivässä, korkeintaan kilometrin säteellä asunnosta, allekirjoitetussa paperissa on oltava päivämäärä ja kellonaika. Aloin kirjoittaa omani lyijykynällä, ettei joka kerta tarvitsisi printata uutta. Televisiossa näytettiin, kuinka poliisi erotti ihmiset toisistaan torijonossa, ja tyrmistynyt mies puuskahti, että vieressähän on oma äitini! Seuraavaksi kuului ukaasi: rannat on suljettu, samoin merenrantapolut, mukaanlukien jokivarren polut ja viehättävät rantakadut. Ravintolat, baarit, kaupat, elokuvateatterit, uimahallit ja ulkosalla olevat juoksuradat ovat luonnollisesti olleet suljettuina jo pitempään. Lenkilläkin pitäisi käydä yksin. (Ja koirien pidätellä pissaa, kun ulkoilut vähenevät kertaan päivässä?)

Löysin polun, ei poliiseja eikä santarmeja. Vain lintuja laulamassa ja ihmisiä koiria ulkoiluttamassa.

Käytännössä tällaisessa maalaiskaupungissa tilanne ei tietenkään ole ihan niin tiukka. Kauppahalli on auki, tiskien eteen on vain laitettu pleksit. Leipomot, luomukaupat, lihakaupat, juustokaupat, kaikki ne ovat avoinna. Väliä pidetään, ensimmäistä kertaa näen ranskalaisten seisovan kaukana toisistaan, samoin ensimmäistä kertaa näen joidenkin käyttävän sairaalamaskia. Torilla näin viisi poliisia tavallisten kahden sijaan ja kerran näin poliisiauton partioivan kadulla. Kuulemma ovat antaneet näytösmäisesti muutaman sakon, mutta siinä kaikki. Tosin enhän minä tuolla tyhjässä kaupungissa nyt koko ajan päivystä, minähän olen sisällä.

Kaksi viikkoa. Tämän piti loppua tähän, mutta uudet kaksi viikkoa on jo langetettu, huhutaan kuudestakin viikosta, ties kuinka monesta. Twitterin irvileuat kuvaavat presidentti Macronin vanhana miehenä julistamassa ulkonaliikkumiskiellon loppuneen. Mietin Macronia ja mietin keltaliivejä, mietin sitä yleistä tyytymättömyyttä, joka nosti jälleen tammikuussa voimakkaasti päätään, mutta joka pysäytettiin kuin seinään määräämällä kansa kotiarestiin koronaviruksen vuoksi. En ota kantaa virukseen, koronakuolemiin enkä mihinkään näihin asioihin, en nyt, vaan mietin, mitä tulee tapahtumaan kun eristys loppuu. Macronia kohtaan on esitetty nytkin paljon syytöksiä, mm. siitä, ettei sairaaloilla ole tarpeeksi vuodepaikkoja, suojavarustuksia tai edes maskeja. Ja kohu on myös lääkkeistä, joiden marseillelaislääkäri sanoo tepsivän koronaan, mutta jonka laajempaa käyttöönottoa viivytellään, potilaiden kustannuksella. Jälleen irvileuat tietävät miksi: lääke on edullinen ja kotimainen, siitä eivät isot pharmat ja muut moneymakerit pidä…

Meillä Suomessa presidentti, talousmiehiä hänkin, puhuu maailmanjärjestyksen muuttumisesta. Ennen hän puhui uudesta maailmanjärjestyksestä, nyt se on vaihtunut moninapaiseen maailmanjärjestykseen. Hän sanoo, ettei maailma ole enää entisellään tämän koronakriisin jälkeen. Mitä täällä oikein tapahtuu, sitä minä itsekseni mietin, sisätiloissa sitä muutosta odotellessani.

Lopuksi kevennys! Sillä jos ranskalaiset jotakin osaavat, niin satiirin ja pilapiirrosten taidon. Niitä on koronakriisin ja presidentti Macronin kustannuksella tehtailtu todella paljon, mikä kertoo omalta osaltaan miten tämä maa makaa. Esimerkiksi näin: