Hän poimi tassut kämmenelleen.
Ne olivat pienet ja kevyet, mitättömät. Hän tuijotti niitä. Näilläkö ne pystyivät ohjaamaan elävää kuvaa ja luonnollista ääntä suoraan oikeisiin hermoverkkoihin? […]
Tuntuisiko se todella oikealta, kokonaan ilman ruutua ja kuulokkeita?
Aivan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että Jussi Valtosen kirjan He eivät tiedä mitä tekevät kansi on hieno. Se sai minut heti kiinnostumaan. Luonnehdinnat kirjasta älykkäänä sekä neurotieteitä ja nyky-yhteiskunnan ongelmia yhdistävänä lisäsivät kiinnostustani. Sen sijaan eläinaktivismin mukanaolo sai minut epäröimään. Mahtaako se sittenkään olla minua varten…
Ostin kirjan kuitenkin omakseni, kun siitä oli (erittäin) hyvä tarjous. Muuten olen pyrkinyt olemaan lukematta aiheesta oikeastaan mitään. Toki tiesin kirjan voittaneen Finlandia-palkinnon, mutta juonesta en tiennyt, enkä siitä mitä muut ovat kirjasta sanoneet. Kaikkeen siihen paneudun vasta, kun olen saanut nämä muistiinmerkinnät näpyteltyä.
Saatuani kirjan nyt luettua on oloni hämmentynyt. Totta puhuen, olin jättää koko homman kesken sadan sivun jälkeen, ja jälleen luettuani parisataa sivua lisää. Pinnistelin kuitenkin loppuun (välillä tosin reippaasti harppoen), mikä oli ihan hyvä. Valtonen kuroo tarinaansa yhteen loppua kohden. Viimeiset sata sivua, lopetusta lukuun ottamatta, olivat oikeasti kiinnostavia.
Ja silti, vaikka miten yritin, en päässyt tarinaan mukaan. Tuntui, että Valtonen oli tunkenut tarinaan kaiken, mikä häntä kiinnosti tai mistä hän halusi jotakin sanoa (tai mistä pitäisi jotakin sanoa). Monikulttuuristen avioliittojen ongelmat, suomalaisen yliopiston ja samalla yhteiskunnan sisäänpäinkääntyvyys verrattuna amerikkalaiseen dynaamisuuteen ja menestyksen tavoitteluun, eläinkokeet, ekoterrorismi, somemaailma ja blogihuoraaminen, mielialalääkkeet, tulevaisuuden teknologia, nuorten naisten syömähäiriöt, amerikkalaisten asehulluus, uusperhekuviot… Sekaan vielä pakolliset seksikuvaukset ja ympäristön ja sään maalailu. Huoh.
Mietin moneen kertaan, että aiheista olisi riittänyt useampaan eri tarinaan, jolloin niihin olisi voinut hiukan syventyäkin. Tai että olisin ehkä sittenkin lukenut mieluummin Valtosen ajatuksia esseen muodossa. Sillä olihan hänellä toki sanottavaa, paljon mielenkiintoistakin. Parhaimmillaan hän on mielestäni ollessaan lähellä omaa aihealuettaan, neurotieteitä, ja isän ja pojan kohtaaminen (vaikka molemmat kuvailtiin lopussa aivan erilaisiksi kuin olin heidät kuvitellut) oli sekin kiinnostava. Mutta muuten tarinassa on liikaa kaikkea ja paljon jaarittelua.
Tämä on ensimmäinen Valtoselta lukemani kirja, joten en tiedä onko tämä hänen yleinen tyylinsä. En kuitenkaan oikein löytänyt kirjailijan omaa ääntä. Enkä ymmärtänyt, mitä Joen amerikanjuutalaisuus toi tarinaan lisää, paitsi satunnaista jiddishiä. Tai miksi lukujen välillä olevat jaotukset oli merkitty X:llä. Jossain vaiheessa ihmettelin, että taasko on kymmenes luku… Englannin kielen sekoittaminen tekstiin meni välillä itsetarkoitukselliseksi ja toisaalta, ei aivan kaikkea tarvitse kääntää kielestä toiseen. (”What are you doing? Mitä sä oikein teet?” s. 33)
Toisaalta kuvaukset iAm-laitteesta, yritysmaailman väestä jotka lipovat nuoret puoli-ilmaisiksi mainosalustoiksi sekä varoitukset kaiken digitaalisen hakkeroimismahdollisuuksista olivat aiheita, joihin olisin toivonut kirjailijan paneutuvan täysillä.
Mutta mikä häkellytti ehkä kaikkein eniten, olivat kirjan lopussa olevat kiitokset. Kokonaisen aukeaman verran. Romaanissa? Ymmärrän kyllä, että taustatyötä on täytynyt tehdä ja että kirjaa on luetettu (todella) monelle, mutta jäin miettimään, että onko kirjaa muokattu liikaakin palautteen mukaan. Ja toisaalta: eikö kukaan sanonut, että tiivistä, hyvä mies, tiivistä! Kill your fucking darlings!
Vielä yksi huomio: kovakantisena kirjana tämä oli todella kömpelö ja kookas. Kuljetan kirjaa mielelläni kassissa, ja se tuntui vievän kaiken tilan ja pistävän terävillä reunoillaan.
Jussi Valtonen
He eivät tiedä mitä tekevät
Tammi, 2014
557 sivua
Ostettu nettikirjakaupasta.
HelMet 2016 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin kirja kirjailijalta jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin, maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja, kirjassa on yli 500 sivua ja 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja.
Aukeamia 