Och numera är de vi rika som representerar arbetsklassen
Vi rika representerar hela folket
Varför då orda så mycket om dem som är fattiga
och mår illa(katkelma nimettömästä runosta)
Olen viime aikoina aloittanut päiväni runoilla, tarkemmin sanottuna Claes Anderssonin runoilla. Ruotsiksi! Sillä vaikka tämä Mörkrets klarhet on suomennettu, löytyi se kirjaston e-kirjavalikoimasta vain ruotsiksi. No, kokeillaan, tuumin, katsotaan, miten se ruotsi minulta lukukielenä sujuu. Ja yllättävän hyvinhän se sujui. Välillä piti katsoa sanakirjasta sanoja, mutta koska mitään ultravaikeita kielikuvia Andersson ei harrasta, avautuivat runot tällaiselle ruostunutta kielitaitoaankin verestävälle mainiosti.
Anderssonin aiheet on helppo arvata: ne ulottuvat rakkaudesta (sydämen rakkaudesta ja fyysisestä rakkaudesta) vanhenemiseen ja kuolemaan sekä politiikasta yleismaailmalliseen pohdintaan. Kirkkaita ajatuksia, piikkejä päivän ajankohtaisiin tapahtumiin, jazzia mukaan ja sellaista suomenruotsalaista letkeyttä. Pidin kovasti.
Arkitekternas arkitekt fortsätter oförtrutet att bygga katedralen
av ljus för oss levande och död.(katkelma nimettömästä runosta)
Luin muutaman runon aamussa, se riitti päivää kohden. Osin siksi, että kieliverryttelyksi määrä oli sopiva ja toisaalta siksi, että runoja ei pidä muutenkaan ahmia, on annettava niille tilaa, jäädä pohtimaan. Oikeastaan ei kai pitäisi niistä heti kokoelman luettuaan kirjoittaakaan, vaan lukea uudestaan, ja uudestaan. Toisaalta, tulisiko se oma sanoma siitä miksikään? En tiedä. Mutta sen tiedän, että Anderssoniin palaan vastakin, ja aion jatkaa myös ruotsiksi lukemista. Sillä eihän kaikkea suomenruotsalaista(kaan) kirjallisuutta automaattisesti suomenneta, olen joutunut toteamaan.
Claes Andersson: Mörkrets klarhet
Schildts & Söderströms, 2010
59 sivua
luettu kirjaston e-kirjana
Aukeamia 