Jarmo Kervinen: Punainen, tähdetön (ja muuta pohdintaa runoudesta ja sen näkyvyydestä)

kun mies tappaa itsensä
on se kavereille pelkkä juoru
mutta miehen vanhemmat
katsovat vanhoja valokuvia
ja muistavat kuinka mies oppi
kävelemään
ja kikatti

(katkelma runosta Mätäräjärvenkadun kammiosarja)

Kun Jarmo Kervinen (s. 1962) voitti Runo-Kaarina-kilpailun teoksellaan Punainen, tähdetön viime vuonna, ei siitä maakuntalehtiä lukuunottamatta juttuja juuri nähty. Ei mainintaakaan Ylessä, saati sitten Hesarissa. Miksi? Siksikö, että voittaja oli mies eikä nainen, hetero eikä homo, keski-ikäinen eikä nuori, tavallinen eikä erikoinen? (No sarjakuvapiirtäjä kyllä, mutta se ei riitä.)

Koska merkittäväksi runokilpailuksi mainitun Runo-Kaarinan voittaja tällä tavalla ohitettiin, kiinnostukseni heräsi ja lainasin kyseisen teoksen kirjastosta. Kovin montaa kappaletta ei pääkaupunkiseudun kirjastoissa ollut, tarkemmin sanoen neljä, joten yksi niistä kiikutettiin jostain toisesta kirjastosta omaan lähikirjastooni, mistä kirjastolaitokselle kaunis kiitos.

Punainen, tähdetön jakautuu viiteen nimikoituun osaan. Runot ovat konstailemattomia, niissä ei ole mitään ns. tekotaiteellista tai vaikeasti ymmärrettävää, minkä lisäksi ne kertovat maailmasta aika tyypillisen keski-ikäisen suomalaismiehen silmin. Miehen, joka rakastaa naisia, jolla on pelkoja, jolla on pälvi hiuskuontalon keskellä (ainakin runossa), joka miettii vanhenemista ja joka viittaa paitsi Raamattuun, sellaisiin populaarikulttuurin käsitteisiin kuten Melleri, Beatles ja Woodstock. Perin kuluneisiin siis. Vai?

Luin runoja lattialla istuen ja samalla venytellen. Ensin tekstit tuntuivat vierailta, sitten ne alkoivat kertoa tarinaa. Eri näkökulmasta kuin mistä ehkä itse maailmaa katson, mutta mitä sitten? Eikö se juuri ole kiinnostavaa? Näiden runojen maailma piirtyi mieleeni hiukan surumielisenä ja melankolisena, etäisenäkin. Mutta kun runoihin pääsi sisään, ne kyllä toimivat sellaisinaan. Vaikka myönnän kyllä, minulle näissä oli hiukan tunkkainen tunnelma, halusin avata ikkunan ja päästää raikasta ilmaa sisään…

Eivät nämä runot siis minulle olleet, mutta sepä ei olekaan nyt pointti. Median tehtävänä ei ole valikoida lukijoilleen sopivaa kirjallisuutta, vaan kertoa siitä  – kuten nyt vaikka sitten valtakunnallisen kilpailun voitosta. Jollekulle toiselle, kuten esimerkiksi raadille, nämä kyllä osuvat. Toki voi kysyä myös huolehtiiko Kaarinan kaupunki kirjoituskilpailunsa markkinoinnista, itse olen törmännyt siihen lähinnä Ylen (nii’in) uutisoitua naisrunoilijoiden voitettua kilpailun. Ja onneksi törmäsin, minusta tällainen kilpailu on enemmän kuin paikallaan.

makkaraperunoilleen karissut tuhka
sinisukkanilkoista häädetyt hyttyset
ravintolan valkoiset pihapöytärykelmät
kaljaansa juoden ainoana seuranaan
pöllähtänyt
ja ahne

lokkisaatana

Jarmo Kervinen: Punainen, tähdetön
Kaarinan kaupungin runokirjat, 2017
89 sivua
kirjastosta