Aihearkisto: haasteet

Ystävänpäivän lukumaraton

Yli puolivälin!

Elämäni ensimmäisellä lukumaratonilla keskityin Alexandre Dumas’n Kolmeen muskettisoturiin, jonka toivoin saavani luettua loppuun.

Ihan en tavoitteeseeni lopulta yltänyt, eikä maratonini muutenkaan ollut aivan niin tehokas kuin olin kaavaillut, mutta mukava oli joka tapauksessa  keskittyä kerrankin yhteen tarinaan useamman tunnin ajan. Ja kuten epäilinkin, en päässyt päivittämään blogiani maratonin edetessä, vaan käytin sen sijaan vanhaa kunnon kynä + paperi -menetelmää muistiinmerkintöjen tekemiseen. Tässä siis tulos:

Aloitin lukumaratonini tiistai-iltana 13.2. jotakuinkin klo 22.15 (unohdin tehdä alkumerkinnän!) ja luin noin 45 minuuuttia. Olin väsynyt, ja rivit tuntuivat ensi alkuun hyppelevän, mutta sitten tarina taas imaisi mukaansa. Salaperäinen mylady näyttää todelliset kasvonsa, hän on varsinainen piru naiseksi!

Tauko, minkä jälkeen luin vielä ennen nukkumaanmenoa puolisen tuntia ja pääsin sivulle 72.

Varsinainen maraton osui siis ystävänpäivälle. Kuvittelin ehtiväni lukea ennen aamiaista, mutta niinpä ei käynytkään, joten tartuin kirjaan klo 10.40. Merkitsin ylös kiinnostavia pätkiä, kuten seuraavat:

[…] se olisi paljon pienempi synti kuin noiden hugenottiparkojen kaulan katkominen, jotka eivät ikinä ole tehneet muuta rikosta kuin sen, että ovat laulaneet ranskaksi samoja virsiä, joita me laulamme latinaksi. (s. 76)

Elämä on kuin ikävyyksien helminauha, jota filosofi sormeilee hymyssä suin. (s. 104)

Lounasaikaan pidin tauon ja jatkoin klo 13 maissa. Kardinaali Richelieu, joka on yksi tarinan päähenkilöistä, on kiinnostanut minua aina. Tässä pienessä sitaatissa La Rochellen piirityksen ajalta tulee esiin se, miksi häntä kutsuttiin veriseksi kardinaaliksi:

Piirittäjät puolestaan saivat silloin tällöin kiinni joitakin sananviejiä, joita rochellelaiset lähettivät Buckinghamin luo tai tiedustelijoita, joita Buckingham lähetti La Rochelle’iin.
Kummassakin tapauksessa oikeudenkäynti oli yhtä nopea. Herra kardinaali sanoi vain sanan: hirteen.

Ja sitten, yksi kauneimmista ja samalla edelleen ajankohtaisimmista kohdista koko kirjassa:

– Kuinka? Mekö väärässä? huudahti Athos. Kenelle kuuluu ilma, jota hengitämme? Kenelle valtameri, joka levittäytyy silmiemme edessä? Kenelle hiekka, jolla makasimme? Kenelle teidän rakastettunne kirje? Kardinaalilleko ehkä? Totta vieköön, tuo mies kuvittelee, että koko maailma kuuluu hänelle, ja te seisotte siinä änkyttäen, nolona ja lamaantuneena aivan kuin Bastilji olisi kohonnut maasta teidän eteenne tai kuin jättiläismäinen Medusa olisi muuttanut teidät kiviksi. Onko sitten salavehkeilyä olla rakastunut? (s. 137–138)

Aperitiivi: proseccoa, pikkunaposteltavaa ja muskettisotureita.

Välillä otin torkut, luin vielä hiukan, kunnes klo 16.30 menin saunaan ja porealtaaseen rentoutumaan. Kyllä tekikin hyvää. Lukemista jatkoin aperitiivilla klo 18.10, jolloin olin sivulla 199 luvun LVII alussa (nämä roomalaiset numerot ovat alkaneet viehättää minua, vaikka olenkin jo pudonnut kärryiltä). Ehdin lukea puolisen tuntia, ja kun katsoin ulos ikkunasta, oli pilkkosen pimeää. Illallisaika.

Klo 21.07 jatkoin lukemista sivulta 217, ja suljin kirjan klo 22.15 24h-maratonin tultua päätökseensä. Olin päässyt sivulle 261 ja luvun LXII loppuun. Viitisenkymmentä sivua jäi uupumaan, olisi kai pitänyt nipistää edellisistä yöunista… Mutta olin yhä väsynyt ja nukahdin taas pian.

Kuten rivien välistä voi lukea, olen hidas lukija (ja maratonilleni tuli erinäisiä esteitä, kuten saunomista ja nukkumista), joten lukemani sivumäärät ovat olemattoman pienet verrattuna monien muiden bloggaajien maratonennätyksiin. Mutta ei se mitään, minä pikku etana tulen perässä omaan tahtiini 🙂 Ja toisaalta, ei kai päämääränä ole vain sivumäärä, vaan paneutuminen muuten, luulisin.

Ihana on lukea kirjaa, joka avautuu hyvin.

Kohti ensimmäistä lukumaratonia

Tämänkertainen lukumaraton osuu ystävänpäivään, joka saattaisi olla ajankohdaltaan minulle kerrankin otollinen… Lisäksi haluan tuon mammuttimaiselta tuntuvan Muskettisoturit loppuun. Eli siihen aion pureutua, olen sentään jo viimeisessä niteessä.

Varma en tosin ole pääsenkö päivittämään reaaliajassa, vai kirjaanko vain ylös merkintöjä ja julkaisen ne maratonin päätyttyä. Saa nähdä. Tämä on ensimmäinen lukumaratonini, joten kaikki on vielä auki…

Jatkuu III niteessä, siis…

Naisten aakkoset, B

Jatkan naisten aakkosten parissa. Kirjaimena B oli yllättävän vaikea ja vaati pientä pyörittelyä – Blixeniä lukuunottamatta. Mutta tällaisia nousi siis mieleeni.

Naisten aakkosissa etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Kysymyksiä on kolme:

1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Tanskalainen Karen Blixen, joka kirjoitti myös nimellä Isak Dinesen. En ole järin montaa Blixenin teosta lukenut, mutta hänessä on jotakin, mistä pidän.  Voimakkaimmin minuun on vaikuttanut kuitenkin elokuva: ei se Blixenin elämästä kertova Minun Afrikkani, vaan hänen novelliinsa Babetten pidot perustuva Ranskalainen illallinen (1987), jonka voin katsoa yhä uudestaan ja uudestaan. Blixen tunnetaan erityisesti novelleistaan, joten täytyneekin palata häneen uudestaan!

2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Berthe Morisot, vaikka totta puhuen ensimmäisenä tulee mieleen hänestä maalatut teokset… Mutta Morisot oli siis itsekin taidemaalari ja henkilönä kiinnostava.

Morisot Manet’n mukaan

3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

a) Nina Banarjee-Louhija. Vielä en ole ehtinyt Banarjee-Louhijan tuotantoon tutustua, mutta kahden kulttuurin tarinat kiinnostavat. Kuten hänen vanhempiensa tarinaan perustuva Yhden päivän kuningatar.

b) Barbara, oikealta nimeltään Monique Andrée Serf. Ranskalainen runoilija, chanson-laulaja ja lauluntekijä – jonka lauluja on muuten esittänyt suomeksi Arja Saijonmaa! Kuusikymmenluvulla laulujen sanat olivat vielä runoutta ja naisartistien kissansilmät komeita…

Tammikuun kieli oli ranska

…ja nyt on aika katsoa, miten ensimmäinen haastekuukausi sujui.

On siis kyse Kuukauden kieli -haasteesta, joka alkoi ilokseni ranskalla. Ilokseni siksi, että kaikista maailman kirjallisuuskielistä koen ranskan läheisimmäksi (jos omaa äidinkieltä ei oteta lukuun). Mikäkö siinä kiehtoo? Monikin asia. Pidän tietyllä tavalla koukeroisesta ja lyyrisestä ilmaisusta, pidän sen eurooppalaisuudesta, aistillisuudesta, terävästä älykkyydestä ja silti inhimillisyydestä. Jos nyt yhden kielikunnan nyansseja voi yhteen niputtaa!

Mutta ehkä siinä on jotain perääkin, kuten jäin tuumimaan Anaïs Ninin kohdalla: hänhän kirjoitti pääosin englanniksi, mutta koska ranska oli hänen äidinkielensä, tapa nähdä, ajatella ja kirjoittaa puski niin voimakkaasti esiin, että hänen kirjoitustyyliään on kuvattu ”ranskalaiseksi englanniksi”. Ihmekö siis, että pidän Anaïs Ninistä!

No. Luin siis novelleja. Vähemmän kuin oli tarkoitus: pöydällä odottaa yhä Irène Némirovsky (joka oli siis ukrainalainen, mutta kirjoitti puolestaan ranskaksi) ja Anatole France, enkä ehtinyt rakasta Alphonse Daudetianikaan lukea, vaikka nappasinkin Kirjeitä myllyltäni -kokoelman tarkoitusta varten hyllystäni. No, ei se mitään. Eihän tässä mistään kilpailusta ole kyse, jatkan lukemista ja niputan ne yhteen vaikka vuoden lopussa.

Mutta ehdin minä kaksi ranskaksi alunperin kirjoitettua novellia kumminkin lukemaan. Ne olivat seuraavat:

Kaksi aikakautta, kaksi naista. Ja miten erilaiset näkökulmat! Oli aika kiehtovaa paitsi nautiskella heidän tarinoistaan, myös vertailla näitä kahta kirjoitustyyliä toisiinsa. 1800-luvun (saati sitten 1700-luvun, josta Sandin novelli kertoo) Ranska ja 2000-luvun Ranska ovat varsin erilaisia yhteiskuntia. Vai ovatko?

Luin minä itse asiassa muutakin ranskalaista. Olin jo päässyt hyvään vauhtiin hyllyäni lämmittäneen Victor Segalenin Maalauksia-kirjan kanssa, kun kävin isäni kanssa seuraavan puhelinkeskustelun:

Isä: No oletko sä jo lukenut sen?
Minä: Ai minkä?
Isä: No sen minkä sä lainasit.
Minä: Ai Muskettisoturit?
Isä: No sen juuri. Mä haluan sen jossain vaiheessa takaisinkin, hei.

Okei, okei. Lainakirjat pitää palauttaa ennemmin tai myöhemmin, ja mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Siirsin siis kiltisti Maalaukset sivuun ja tartuin Muskettisotureihin. Ehkä se tarvitsikin pienen patistuksen, mutta mikäs siinä, kyllä noiden velikultien kanssa on illat hyvin sujuneet. Loppuun asti en vielä tosin ehtinyt kolmen niteen sarjaa saada, joten jatketaan.

Helmikuussa jatketaan japanin parissa. Sekin sopii, sillä se on ranskan ohella toinen lempikirjallisuusmaitani.

Luitko sinä jotakin alunperin ranskaksi kirjoitettua tammikuussa?

 

Naisten aakkoset, A

En yleensä valitse lukemaani sen perusteella, onko kirjoittaja mies vai nainen. Se on toissijainen seikka, tärkeämpää on aihe ja sen käsittelytapa. Mutta totta on sekin, että naisena luen naisten kirjoittamia tekstejä eri tavalla. Saatan löytää (tai etsiä) tiettyä samastumispintaa tai innostua heidän elämänfilosofiastaan ja ajatuksistaan nimenomaan naisina.

Niinpä olen lukenut alati kasvavalla kiinnostuksella kirjabloggaajien vastauksia Tarukirja-blogista alunperin lähteneeseen Naisten aakkoset -haasteeseen.  Lukiessani muiden vastauksia olen jäänyt miettimään, mitä minä olisin vastannut. Sillä onhan minullakin omat suosikkini, ne naiset, jotka ovat vaikuttaneet minuun ja kenties johdatelleet omaa elämääni.

Joten ajattelin lopulta hypätä kelkkaan, vaikkakin reippaasti jälkijunassa. Haastehan on siis alkanut naistenpäivänä 2016 ja loppuu tämän vuoden naistenpäivänä. No, en ota paineita, jatkan itsekseni. (Lisäys: Ei kun ei lopukaan, päättymispäivää ei ole. Mikäs sen parempi!)

Haaste kuuluu siis näin:

Naisten aakkosissa etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella ensimmäisellä kerralla A:lla. Kysymyksiä on kolme:

1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Astrid Lindgren. Mitä tähän muuta voisi sanoa? Rakastin hänen tarinoitaan lapsena, niitä luettiin meille ääneen ja myöhemmin luin niitä itsekseni. Samastuin täysin Ronja Ryövärintyttäreen sekä hiukan myös Peppi Pitkätossuun ja surin Mio poikani Mion ja Veljeni Leijonamielen kanssa. Eemelitkin tuli luettua, ja Melukylän lapset oli kuin meiltä kirjoitettu.

2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Aura Liimatainen. Nimi lienee kaikille tuttu köksän kirjoista, eikö vain? Omaani ainakin käytän yhä, ja toinen suursuosikkini on Liimataisen kirjoittama Parasta kotiruokaa. Aura Liimatainen kuuluu siihen vanhaan toimittajakuntaan, joka ei tuo itseään esille, vaan antaa työnsä puhua. Hatunnosto hänelle!

3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

a) Anna Ahmatova. Palan halusta tutustua hänen runoihinsa, mutta kun pääsen kirjastoon, unohdan koko jutun. Eli edelleen on lukematta. Odotukset ovat korkealla… Suomalaisista kirjailijoista minua kiinnostaa puolestaan Selja Ahava, jonka tuotantoon en myöskään ole vielä päässyt tutustumaan. Odotan myös näiltä paljon.

b) Anna Bretagnelainen eli ranskaksi Anne de Bretagne. Vahva nainen ja hallitsija, jota pidetään Bretagnen itsenäisyyden symbolina. Anna Bretagnelaisen nimeen törmää tuon tuosta Ranskan historiasta lukiessa ja kiehtova hahmohan hän on, siitä ei pääse mihinkään. Muutama vuosi sitten Ranskassa vietettiin Anna Bretagnelaisen juhlavuotta, kun hänen kuolemastaan oli kulunut 500 vuotta.

Kuukauden kieli -lukuhaaste 2018

Kyllä yhteen vuoteen lukuhaasteita mahtuu – ja maailmaan kieliä.

Kuukauden kieli -haasteen ideana on lukea kussakin kuussa tietyllä kielellä alunperin kirjoitettu kirja. Listalta loistavat poissaolollaan niin suomi, ruotsi kuin englantikin, mikä sai minut höristämään korviani tai pikemminkin tarttumaan haasteeseen.

Kokonaisten kirjojen sijaan aion etsiskellä kyseisillä kielillä kirjoitettuja novelleja (juu, yhdistän haasteen novellihelmethaasteeseeni) ja tehdä siten pienen maailmanympärimatkan. Englantia ei pääse kokonaan pakoon, sillä todennäköisimmin käännösnovelleja löytyy verkosta nimenomaan tällä nykyisellä lingua francalla. Ja kuka ties sillä vanhallakin, eli ranskalla. Toki yritän lukea myös suomeksi, jos se vain suinkin onnistuu (hatunnosto suomentajille).

Kuukauden kieli -lukuhaasteen on lanseerannut ruotsalainen Ugglan & boken, minä löysin sen suomenruotsalaisesta kirjablogista nimeltä Bokhyllan i pepparkakshuset. Juu’u, vaikka en vielä lue kirjoja ruotsiksi, olen alkanut virkistämään muistiani lukemalla ruotsinkielisiä kirjablogeja 🙂

Tässä kuukauden kielet. Lähdetkö mukaan matkaan?

Tammikuu: ranska
Helmikuu: japani
Maaliskuu: puola
Huhtikuu: portugali
Toukokuu: turkki
Kesäkuu: italia
Heinäkuu: afrikaans
Elokuu: vietnam
Syyskuu: saksa
Lokakuu: espanja
Marraskuu: arabia
Joulukuu: venäjä

Vuoden 2018 hyllynlämmittäjät

Hyllynlämmittäjien listaaminen viime toukokuussa kannatti: kirjasin tuolloin ylös kymmenen kirjaa, jotka olen aikoinaan hankkinut suurella innostuksella, mutta joita en syystä tai toisesta ollutkaan lukenut. Vuoden loppuun mennessä olin kuin olinkin lukenut niistä kuusi ja yksi on puolivälissä. Ja jokainen niistä osoittautui hyväksi!

Koska listan kirjoista on edelleen kolme ja puoli lukematta, kirjaan tälle vuodelle vain seitsemän uutta. Kymmenen yhteensä riittää hyvin. Rästissä olevien (Brillat-Savarinin Maun fysiologia, Tanizakin Childhood years, Wilden Dorian Grayn muotokuva ja Hugon Kurjat I & II) lisäksi koitan tänä vuonna patistaa itseni seuraavien kirjojen pariin:

  1. Victor Segalen: Maalauksia

Ihastuin aikoinaan kirjan kanteen, minkä lisäksi takakansiteksti vei mukanaan. Bretagnesta kotoisin oleva Segalen yhdistää idän ja lännen, taiteen ja kirjallisuuden. Jorge Luis Borgesin mukaan Segalenin tuotannon lukee alle kuukaudessa, mutta ymmärtämiseen menee loppuelämä. Kirja minulle! uskoin ja tein kaupat. Mutta, mutta… lukemiseen ei mennytkään kuukausi, siihen meinaa mennä se loppuelämä. Vai? Pääsisinkö kirjan imuun nyt? Aion yrittää.

2. Rainer Maria Rilke: Hiljainen taiteen sisin

Olin lukenut suurella ihastuksella Rilken teoksen Kirjeitä nuorelle runoilijalle, kun sain lahjaksi hänen kirjansa Hiljainen taiteen sisin. Miten hän, lahjan antaja siis, osasikin arvata? Ja kuitenkin tämä kirja osoittautui edellistä vaikeammaksi, se ei avautunutkaan. Joten – on aika yrittää uudestaan.

3. George Orwell: Burmese Days

Löytö divarista. Kiinnostava, kuten Orwellin teokset aina, mutta jokin hankaa. Ollaan siis brittien hallitsemassa Burmassa, missä takakansitekstin mukaan yhdistyvät englantilaisten teeskentely ja paikallisten korruptio. Eikö jo tämän pitäisi herättää kiinnostus?

4. Vladimir Nabokov: Nabokov’s Dozen

Orwellin lisäksi Nabokov on nimi, jolta voi odottaa kiinnostavaa tekstiä. Nämä ovat novelleja, joista ensimmäisen jo luinkin, sijoittui 1800-luvulle. Präntti on vain toivottoman pientä ja kansi… kammottava. Tämän lukemiseen pitäisi saada lisäpotkua myös novellihaasteeksi muokkaamani Helmet 2018 -lukuhaasteen myötä.

5. Susan Sontag: Against Interpretation and Other Essays

Susan Sontag oli amerikkalainen kirjailija ja esseisti, joka kirjoitti paljon valokuvasta ja elokuvasta. Ajatus siitä, että joku kyseenalaistaa tulkitsemisen, on mielenkiintoinen. Vaan niin se kirja odottaa hyllyssä lukemista.

6. Ernest Hemingway: Kuolema iltapäivällä

Hemingway ei totta vie kuulu lempikirjailijoihin, mutta hän arvosti suuresti härkätaistelua ja tiesi siitä paljon, minkä vuoksi halusin lukea tämän kirjan. Olen puolivälissä. Se on asiantunteva, mutta… No, en ole fani. Hemingwayn, siis. Yritän kuitenkin saada kirjan loppuun.

7. Bo Carpelan: Alkutuuli

Tämän kanssa turhautumisesta olen kirjoittanutkin. Kun postaus kerran nousi vuoden 2017 kymmenen luetuimman joukkoon, ajattelin että no luetaan sitten. Ehkä pääsen jonkun kynnyksen yli ja pääsen yhden lempikirjailijani matkaan mukaan.