Aihearkisto: haasteet

Viimeiset kahdeksantoista

Oi jos oisin, lintu taivaan… tai edes savupiipun pulu.

Pannaas välillä vähän kevyemmäksi, kun nuo keskustelut sotatilalakien käyttöönotoista, rajojen sulkemisista, kaiken maailman viruksien leviämisistä ja muista maailmanlopuista alkavat tulla jo korvista ulos. Klikkailin ajankulukseni (ts. saadakseni ajatukseni muualle) blogeja ja törmäsin matkablogi Vagabondassa tällaiseen 18 viimeistä -haasteeseen. Anti mennä!

Viimeisin…

Tv-sarja: Kelpuutetaanko iltauutisia sarjaksi? Joka iltahan ne tulevat. Nyt olivat kaikki uutistenlukijat ja vieraat pukeutuneet mustiin, niin ykkös- kuin kakkoskanavalla.* Ja ne olivat innoissaan, niiden oli kerta kaikkiaan mahdotonta olla peittelemättä innostustaan: korona, poikkeuslait, presidentin puhe, kuumemittarit kuin käsiaseet osoittamassa autoilijoiden otsia, koulut kiinni, päiväkodit samoin, vanhainkodit on suljettu heidän omaksi turvakseen, omaiset saavat vilkuttaa ikkunan toisella puolella, mutta vaalit pidetään, sillä valtaan halutaan  ja sitä halutaan kipeästi… Mitä seuraavaksi? Seuraa meitä! Me kerromme! Me seuraamme tilannetta hetki hetkeltä!

Ruoka: Pala leipää, päällä juustoa ja kinkkua + itse tehtyä juotavaa jogurttia (jogurttia, maitoa, vadelmasiirappia jotka vatkataan kuohkeaksi). Aamiaiseni.

Uni: Unohdin. Mutta jotenkin se liittyi näihin uutisiin. Muuten nukuin kyllä kuin tukki.

Moka: No nyt täytyy oikein miettiä… Sanoin un Montbéliard, kun se olisi ollut une. Kauppias korjasi. (Hän on kiva, ei hän pahalla.)

Biisi: Kuuntelen radiota, joten en ole varma mikä oli se viimeisin biisi, mutta eilen havahduin siihen, että ne soittivat Erik Satieta, josta pidän, ja jäin miettimään, miksi Satieta soitetaan niin harvoin.

Kohtaaminen: Tenez ! sanoi leipomon yrmyhkö myyjätär ojentaen minulle paperiin käärityn leivän ja hymyili päälle. Hän on oikeasti kiva, vaikka vaikuttaa yrmyltä. Mutta ehkä hän on vain ujo?

Ostos: No se leipä. Siemenleipä. Olisi siellä ollut viikinkileipääkin eli ruisleipää, mutta valitsin tällä kertaa siemenleivän.

Meikki: Puuteria nenänpäähän ja ripsaria ripsiin. Rips räps. Olen vähäeleinen (ts. huono) meikkaaja.

Leffa: Leffateatterithan ovat kiinni… ja telkkarista tulee pääosin niin surkeita elokuvia, ettei niitä kestä katsoa. Paitsi yksi päivä tuli Lasse Halströmin hollywoodohjaus Cider House Rules, jonka katsoin loppuun. Harmiton, mutta hollywoodilaiseen tapaan kliseisen rasistinen (mustat pahoja ja yksinkertaisia, hyvät valkoiset tuovat oikeudenmukaisuuden ja sivistyksen heidän keskuuteensa). Ja tajusin, että vaikka olen nähnyt elokuvan aiemmin, siitä ei ole jäänyt oikeastaan mitään mieleen. Ei yhtään kuvaa tai kohtausta, jopa juoni piti tarkistaa erikseen. Jos tuo alleviivaava lähtöasetelma ohitetaan, niin muutenhan se on elokuvana halströmiläisen mukiinmenevä sydäntälämmittävä tarina.

Onnistuminen: Onnistuin keittämään kananmunat niin, että keltuainen on nätisti keskellä eikä lompsahtanut yhdelle laidalle! Sellaisia kananmunia on paljon kivempi leikata ja asettaa tarjolle.

Herkku: Makea vai suolainen? Tein omenakakun. Siitä tuli hyvä.

Appsi: VR:n lippuappsi, joka ei toiminut. Kuten ei toiminut VR:n lipunmyyntilaitekaan. Kyllä meillä digitalisoidussa maailmassa menee sitten hyvin…

Treeni: Ylös alas tietä pitkin pyörällä, tuuli nelkytviis kilometriä tunnissa (niin ne täällä ilmoitetaan) puuskissa, ja meinasin välillä kellahtaa kumoon, mut pysyin pystyssä. Menisikö tämä myös siihen onnistumiskohtaan?

Instagram crush: Crush sanan toisessa mielessä: romahdus. Joskus klikkaan Instagramiin, klikkaan kaksi tai kolme kertaa ja totean että joo, riittää mulle.

Vaate: Essu! Esiliina siis. Keittiössä tiskatessa ja ruokaa laittaessa. Kuulin kerran, että ”kukaan ei enää käytä essuja” ja olin kamalan hämmästynyt. Essuthan on kivoja ja käytännöllisiä. Minulla on niitä monta.

Aktiviteetti: Yritän aktiivisesti itseopiskella vieraita kieliä, aika montaakin samaan aikaan, mutta joudun tunnustamaan olevani aika huono opiskelija… Mutta aktiviteetti se silti on. Aloitan, lopetan, aloitan, lopetan. Ja muistutan itseäni aina, että aloitettava se taas on.

Kirja: Jätin kesken Harri Nykäsen rikostoimittajamuistelmat, mutta voi olla että palaan niihin vielä. Mutta yli viisi tuntia kuuntelua jäljellä! Kaikki uutisensako se niihin on halunnut laittaa? Odotin vähän jotain toista, mediakritiikkiä, mutta ei siinä sitä oo, pikemminkin vähän sitä hesarilaisylimielisyyttä, väittäisin… Ihan mielenkiintoinen katsaus silti suomalaisen yhteiskunnan rikolliseen puoleen, oli kyse sitten pankkiryöstäjistä, pikkunilkeistä, korruptoituneista poliitikoista, huijareista tai jäljistä, jotka johtavat korkeissa viroissa oleviin herroihin ja rouviin…

Joo, ehkä me näistä viruksistakin selvitään, niin kuin ollaan selvitty muistakin. Ei se maa pyörimästä lakkaa, vaikka sitä miten yritettäisiin. Sitä paitsi, tänään paistaa aurinko!

*Ranskan televisiossa, toim. huom.

Kuukauden kieli 2019 – yhteenveto

Kuukauden kieli -haasteen kakkososa päättyi vuoden 2019 lopussa, ja nyt on aika tehdä loppukooste.

Idea oli siis sama kuin edellisvuotena, eli jokaiselle kuulle oli valittu tietty teemakieli, jolla alunperin kirjoitettua kirjallisuutta oli tarkoitus lukea. Tai ainakin pohtia, ja lukea sitten jonakin toisena ajankohtana, jos ei teemakuun aikana ehtinyt.

Tällä kertaa luimme (tai ainakin aioimme lukea) kirjallisuutta, jotka oli kirjoitettu alunperin koreaksi, norjaksi, islanniksi, unkariksi, albaniaksi, hollanniksi, kiinaksi, viroksi, hepreaksi, tanskaksi, tšekiksi ja kreikaksi. Sekoitus siis vaikeita tärppejä ja helpompia, mutta kaikista niistä löytyy myös suomennettuja teoksia.

Matkaan lähtivät seuraavat blogit (linkki kunkin omaan koostepostaukseen):

Jos oma blogisi uupuu listalta, laitathan viestin kommenttiboksiin, niin lisään sen.

Kiitokset kaikille ostallistujille sekä lukijoille, matka on ollut mielenkiintoinen, avannut silmiä ja tuonut esiin sellaista kirjallisuutta, jota ainakaan minä en tiennyt olevan olemassakaan. Ja vaikka osallistujakaarti ei niin valtava ollutkaan, on näin haaste-emäntänä ollut ilo huomata, että aihe on kiinnostanut ja näitä juttuja ahkerasti luettu. Eläköön moniääninen kirjallisuus!

Tässä vielä linkki edellisvuoden loppukoosteeseen.

Aikamatkalle!

Näytän olevan helposti innostuva näin vuoden alussa, mutta kun äkkäsin Taikakirjaimet-blogista Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaasteen, jossa lähdetään aikamatkalle kirjallisuuden siivin, innostuin valtavasti. Taitaapa olla, että Helmet jää väliin tänä vuonna kokonaan (tai palaan siihen vuoden lopussa ja katson, miten lukemani kirjat haastekohtiin sijoittuvat), ja sen sijaan lähden tutkiskelemaan kirjallisuutta aikaperspektiivistä käsin. No, saa nähdä, kuinka monta osumaa tulee! Mutta ajatushan on mainio. Ja haastekohdat kiehtovia:

1. Kirja, jossa matkustetaan ajassa

2. Kirja, jonka nimessä on jokin ajan ilmaus, esim. viikonpäivä tai kuukausi

3. Kirja, jossa on eri aikatasoja

4. Kirja, joka sijoittuu kesään

5. Kirja, joka sijoittuu talveen

6. Kirja, joka tapahtuu yhden päivän aikana

7. Kirja, joka kuvaa jonkin merkittävän tapahtuman aikaa

8. Kirja aikakaudelta, jolla olisit halunnut elää

9. Sota-ajasta kertova kirja

10. Lama-ajasta kertova kirja

11. Opiskelu- tai kouluaikaan sijoittuva kirja

12. Kirja, jossa siirrytään ajasta ikuisuuteen

13. Kirja, joka sijoittuu aikaan ennen ajanlaskumme alkua

14. Vuosina 0–1499 julkaistu tai sille ajalle sijoittuva kirja

15. 1500–1700-luvuilla julkaistu tai sille ajalle sijoittuva kirja

16. 1800-luvulla ilmestynyt tai 1800-luvulle sijoittuva kirja

17. Vuosina 1900–1909 ilmestynyt tai sille ajalle sijoittuva kirja

18. 1910-luvulla ilmestynyt tai 1910-luvulle sijoittuva kirja

19. 1920-luvulla ilmestynyt tai 1920-luvulle sijoittuva kirja

20. 1930-luvulla ilmestynyt tai 1930-luvulle sijoittuva kirja

21. 1940-luvulla ilmestynyt tai 1940-luvulle sijoittuva kirja

22. 1950-luvulla ilmestynyt tai 1950-luvulle sijoittuva kirja

23. 1960-luvulla ilmestynyt tai 1960-luvulle sijoittuva kirja

24. 1970-luvulla ilmestynyt tai 1970-luvulle sijoittuva kirja

25. 1980-luvulla ilmestynyt tai 1980-luvulle sijoittuva kirja

26. 1990-luvulla ilmestynyt tai 1990-luvulle sijoittuva kirja

27. Vuosina 2000–2009 ilmestynyt tai sille ajalle sijoittuva kirja

28. 2010-luvulla ilmestynyt tai 2010-luvulle sijoittuva kirja

29. Vuonna 2020 ilmestynyt tai vuoteen 2020 sijoittuva kirja

30. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja

Kirjoista, joita parhaillaan luen, tulee ainakin merkinnät 1800-lukuun, 1970-lukuun ja 1910-lukuun. Ai, tästä voi tulla mielenkiintoinen lukuvuosi!

Hataria lukusuunnitelmia ja haasteita vuodelle 2020

Kirjakaupan ikkuna – ilo silmälle.

Uutta vuotta ja vuosikymmentä on ehtinyt kulua päivän verran, joten lienee aika tehdä pieniä lukusuunnitelmia.

Luin viime vuonna epätavallisen paljon suomalaista, melko äskettäin julkaistua kirjallisuutta, mihin tullee tänä vuonna muutos. Varmasti luen jonkin verran uutta suomalaista jatkossakin, mutta pääpaino muuttunee vanhemmaksi tuotannoksi. Olen lataillut Gutenberg-projektista useita kirjoja, joihin haluan paneutua. Lisäksi aion jatkaa oman kirjahyllyni kirjojen lukemista, etenkin sellaisten, jotka ovat jääneet kesken mutta joita en ole aikonut jättää kokonaan kesken. Tällaisia ovat esimerkiksi Hemingwayn härkätaistelukirja ja Tanizakin lapsuudenmuistelut. Samoin minun tekee mieli lukea muutama kirja uudestaan: Ruusun nimi ennen kaikkea, kenties joku Marquez myös. Olen epämääräinen, koska en halua tehdä liian ”sitovia” suunnitelmia.

Haasteisiin päätin jo kertaalleen olla osallistumatta, mutta pyörrän heti päätökseni. Helmet-lukuhaasteen teen luultavasti entiseen tapaan eli sijoittelemalla lukemaani haastekohtiin. Tällä kertaa aion jarrutella itseäni enkä edes yritä täyttää kaikkia kohtia. Todennäköisesti täyttämättä jäävät ainakin kohdat 8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi ja 19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa, sillä en ole sosiaalinen lukija, luen yksin. Samoin kohdat 23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä (varmasti hienoa että tällaisia kirjoja on, mutta minua henkilökohtaisesti se ei kosketa) ja 47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet (en lähde etsimään, mutta jos sattumalta osuu kohdalle, niin mikäs sen parempi) jäänevät täyttämättä. Noin muuten minusta Helmet-lukuhaaste oli tänä vuonna monipuolinen, avara ja helponkin oloinen, ja siitä puuttui kokonaan paasauskohdat, mikä oli mukavaa. Luonto sen sijaan oli mukana useammassa kohdassa (20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja, 31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla, 34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana, 38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu), minkä panin ilahtuneena merkille.

Oksan hyllyltä puolestaan bongasin Popsugar-haasteen 2020-teemaisen lisäosion, joka kiehtoi minua. Ylipäätään se, että 1920-luku ja 2020-luku nyt risteytyvät, on minusta ylitsepääsemättömän mielenkiintoista. Olen suomentanut kohdat seuraavanlaisesti:

Advanced, 2020 Edition
  • Kirjan kirjoittaja on kaksikymppinen  (A book written by an author in their 20s)
  • Kirjan nimessä on ”20” tai ”kaksikymmentä” (A book with ”20” or ”twenty” in the title)
  • Kirjassa on henkilö, jonka näkökyky on heikentynyt (20/20 näkökyky) (A book with a character with a vision impairment or enhancement (a nod to 20/20 vision))
  • Kirja sijoittuu 1920-luvulle (A book set in the 1920s)
  • Kirja sijoittuu Japaniin, vuoden 2020 olympialaisten isäntämaahan  (A book set in Japan, host of the 2020 Olympics)
  • Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa (A book by an author who has written more than 20 books)
  • Kirjan nimessä on yli 20 kirjainta (A book with more than 20 letters in its title)
  • 20. vuosisadalla (eli 1900-luvulla) julkaistu kirja (A book published in the 20th century)
  • Kirja sarjasta, jossa on yli 20 osaa (A book from a series with more than 20 books)
  • Kirjan päähenkilö on kaksikymppinen (A book with a main character in their 20s)

Näiden lisäksi aion osallistua Jokken kirjanurkassa julkaistuun Rauhan haasteeseen, jossa on tarkoitus lukea toiseen maailmansotaan liittyvää kirjallisuutta rauhan sanoma mielessään. Kun ihmiset tajua(isi)vat, mitä sota on, mitä se ihmisille tekee, he kenties vastustaisivat sitä ponnekkaammin, on Jokken ajatus, johon kaikesta sydämestäni yhdyn. Itse en ole sotaa kokenut, mutta kyllä sen haavat minussa isovanhempieni ja vanhempieni sukupolvien kautta näkyvät, ja muistan oikein hyvin lapsuudestani sodissa vammautuneet miehet, silmäpuolet, käsipuolet, jalkapuolet, mielipuolet (millä tarkoitan niitä, joiden mielet sairastuivat sodan raakuuksista ja kauheuksista, unohtamatta naisia siviilissä, joiden pelkoa, surua ja kärsimyksiä ei voi vähätellä, ei sitten yhtään). Eli lähden lukemaan. Ilmoittaudun haasteeseen tällä tavoin omassa blogissani, sillä minulla ei ole google-tiliä, enkä pääse siis kommentoimaan niihin blogeihin, jotka rajaavat sen vain googlelaisille.

Tällaisin aatoksin. Uuteen vuoteen olen lähtenyt kolmen kirjan kanssa: kierrätyshyllystä löytämäni Pierre Lemaitren Au revoir là-haut’n, klassikkohaasteen innottamana Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvan (tarvitsen tämän kanssa potkuja persuuksiin, en millään meinaa saada sitä muuten luettua) ja Märta Tikkasen kirjeiden kanssa. Minä sitten tykkään Märtasta ja hänen kipakasta ja huumorin sävyttämästä kirjoitustavastaan.

Miten ne voi olla niin erilaiset? Helmetin luku- ja elokuvahaasteet 2020

Odotin suurella mielenkiinnolla uusien Helmet-haasteiden julkaisua. Lukuhaaste on hyvä, parempikin kuin viimevuotinen, sen sijaan elokuvahaaste on suoranainen tyhmyyden ylistys.

Tiesinhän minä, että Suomessa elokuva nähdään ensisijaisesti aivottomana Hollywood-viihteenä (mäiskis räiskis pum pum pum höhöhöhöhö röhöhörö -tun venäläiset -tun arabit pimu sul on hyvät tissit pannaan) TAI pikkurilli koukussa tehtynä taidepaskana. Mutta siitä huolimatta masennuin täydellisesti luettuani uuden elokuvahaasteen kohdat. Se lähtee siitä, että elokuva on jeejeejenkkiä ja sitten sen rinnalle voi kokeilla jotain jännää ja korkeakulttuurista, mitä siis kukaan ei oikeasti halua katsoa, mutta ainahan voi hei koklata, kuten venäläistä elokuvaa tai italialaista neorealismia. Khih!

Vai mitä muuta ovat seuraavat haastekohdat: elokuvassa on kummitus, jenkkiteinielokuva, musikaali, haielokuva, Sundancessa palkittu elokuva, elokuva jolle Tapani Maskula (kuka?) on antanut yhden tähden (miksi kehotetaan katsomaan huonoja elokuvia? onko lukuhaasteessa vastaavaa kohtaa?), Marvel Cinematic Universeen sijoittuva elokuva, screwball-elokuva, avaruuteen sijoittuva elokuva, jengielokuva, roadmovie, Roger Deakinsin kuvaama elokuva (saanut 14 parhaan kuvauksen Oscar-palkintoehdokkuutta) Technicolor-elokuva ja jouluelokuva (toistamiseen!).

En voi olla vertaamatta lukuhaasteeseen. Mitä jos se koostuisi sellaisista kohdista, kuten jenkkipokkari, Harlekiini-kirja, American National Book Award -palkittu kirja, kirja josta on tehty Disney-elokuva tai tv-sarja, kirja jolle on annettu goodreadsissa yksi tähti, kirja joka keikkuu amerikkalaisissa myyntitilastoissa, kirja joka on myynyt hyvin, ulkomaalainen kirja jonka oikeudet on myyty Yhdysvaltoihin, Oprahin suosittelema kirja, kirja josta on tehty englantilainen laatusarja (mielellään sellainen, jossa juodaan teetä ja ollaan yläluokkaisia, vrt. elokuvahaasteen kohta elokuvassa on aatelisia tai kuninkaallisia), jne.

Tästä me puhumme kun puhumme angloamerikkalaistuneesta yhteiskunnasta, ja tätä on valitettavasti suomalainen näkemys elokuvasta. Irtisanoudun, vaikka toki listaa voisi täytellä myös toisin. Mutta ei. Ei sittenkään. Jenkkiteinielokuva on jenkkiteinielokuva, ei elokuva jossa on teini-ikäisiä. Screwball-elokuva on amerikkalaista idiotismia hupihupihupailua valkokankaalla eikä siitä muuksi muutu. Oscar on Oscar, ei Berliinin elokuvapalkinto, ei Cannes eikä Venetsian elokuvajuhlat. Ja tämä kaikki kertoo niin valtavan paljon Suomesta, että… olisin sanaton, jos en olisi niin raivoissani, ärtynyt, pettynyt ja masentunut. Suomi on toivoton. Täysin toivoton.

Katsoin vuonna 2019 pitkästä aikaa paljon elokuvia. Hyviä ja huonoja, eri puolilta maailmaa. Rakastan elokuvaa, melkein yhtä paljon kuin kirjallisuutta, tai yhtä paljonkin, vain eri tavalla. Siksi tämä kotimaani tyhmistyminen elokuvan suhteen saa minut epätoivoiseksi.  Se tarkoittaa minulle samaa, että kirjallisuudesta puhuttaisiin kuin kioskikirjallisuus olisi lähtökohta ja joku ihme eurooppalainen olisi kuriositeetti.

Tämä ei ollut paras mahdollinen tapa lopettaa kulunut vuosi. Mutta mitä minä odotin? Mitä minä odotin?

Kuukauden kieli 2019 – mitä luin ja mitä piti lukea

Onhan se tietenkin hiukan noloa, että haaste-emäntä ei saa omaa haastettaan suoritettua – edes puoliksi. Mutta näin kävi minulle tällä kertaa. Kuukauden kieli -haaste, jonka esikuva on ruotsalaisen Ugglan & boken -blogin Månadens språk, starttasi tammikuussa ja päättyy nyt joulukuun lopussa.

Ideana oli lukea kunkin kuukauden aikana tietyllä kielellä alunperin kirjoitettu kirja. Tai novelli, kuten viime vuonna tein, mutta tänä vuonna en enää siitä innostunutkaan. Sen sijaan koitin lukea kokonaisia kirjoja, mikä onnistui aikomaani huonommin – luin nimittäin kuluneen vuoden aikana pääosin kirjaston e-kirjoja, ja ne painottuvat enimmäkseen suomen-, ruotsin- ja englanninkielisiin* melko uusiin teoksiin sekä dekkareihin, joita en oikein välitä lukea. Suomessa ollessani olisin voinut toki lukea muutakin, olin jopa tehnyt kirjalistan, mutta unohdin sen olemassaolon kirjastoon mennessäni. No, näinkin voi käydä.

Niinpä ajattelin tehdä tästä omasta haastekoonnistani vähän toisenlaisen. Sellaisen ”mitä luin ja mitä mun piti lukea”. Osaa jopa aloittelin… Kokonaan luetut kirjat olen merkinnyt kursiivilla.

(* Tarkistin tänään tilanteen, jonka mukaan HelMetin e-kirjastossa on tarjolla 1270 suomalaista sekä 139 ruotsista ja 370 englannista suomennettua kirjaa. Vastaavasti esimerkiksi koreasta oli viisi, norjasta 29 ja unkarista 0. Minusta tämä kertoo aika paljon käännösten ja hankintojen painotuksista sekä sitä kautta yleisestä näkökulman kapenemisesta.)

Tammikuu: korea Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä. Korealaista kirjallisuutta on yhtäkkiä alkanut ilmestyä suomennettuna, ja e-kirjastossakin oli valinnanvaraa. Luin Kyung-sook Shinin romaanin Pidä huolta äidistä, josta pidin paljon. Sen lisäksi yritin lukea Sun-mi Hwangin aikuisten satua Kana joka tahtoi lentää, joka ei kuitenkaan iskenyt minuun, sekä Han Kangin The Vegetaristia, johon en englanniksi jaksanutkaan keskittyä. Myöhemmin sitten.

Helmikuu: norja Henrik Ibsen: Nora – Näytelmä kolmessa näytöksessä. Norjasta oli tarjolla paksuja e-dekkareita, mutta ajattelin käyttää tilaisuuden hyväksi ja lukea Henrik Ibsenin näytelmän Nukkekoti, joka löytyi Gutenberg-projektista nimellä Nora. Luin sitä aika hitaanlaisesti ja lopettelin syksyllä, todetakseni vain näytelmän hienouden. Olisi sen voinut tosiaan kerrallakin lukea!

Maaliskuu: islanti. Islanti on kielialue, joka minua kiinnostaa. E-kirjastossa oli tarjolla suomeksi islantilaisia dekkareita ja englanniksi Sjónin From the mouth of the whale sekä Halldór Laxnessin Independent people. Englanti ei e-kirjana nyt maittanut, joten molemmat jäivät kesken. Kirjastomuistilapullani oli lisäksi Vigdis Grimsdottirin kirjoja, joihin olisin halunnut parinkymmenen vuoden tauon jälkeen palata. Nuorena tykkäsin niistä valtavasti. Luin minä sentään jotain islanniksi kirjoitettuakin, ensimmäisen novellin netistä löytämästäni novellikokoelmasta Seven Icelandic Short Stories. En kuitenkaan syystä tai toisesta jatkanut lukemista.

Huhtikuu: unkari – Samoin kuin Islanti, myös Unkari kiinnostaa minua kirjallisuusmaana. Luin Suomessa asuneen taiteilijan Sándor Vályn kirjaa Erään maalarin merkintöjä, mutten päässyt loppuun. Pidän kuitenkin kirjasta paljon, Vály kirjoittaa päiväkirjamaisia merkintöjä niin taiteesta, tästä ajasta kuin myös pyhiinvaelluksestaan Santiago de Compostelaan. Vályn kirjan lisäksi luettavanani oli netistä lataamani novellikokoelma 1800- ja 1900-luvuilta, minkä lisäksi halusin lukea uudestaan Istvan Örkényn teoksen Minuuttinovelleja. Myös Imre Kertész pysyttelee tiukasti paikoillaan lukujonossani. E-kirjastossa ei valitettavasti ollut tarjolla yhtään mitään.

Toukokuu: albania. Albaniasta ei ole montaa kirjaa suomennettu, mutta Ismail Kadaren pariin olin ajatellut palata uudestaan. Kivisen kaupungin kronikka minun piti napata matkaan kotikirjahyllystäni, mutta unohdin. Kirjastosta taas olisin halunnut poimia luettavaksi runoantologian Olipa kerran toivo. Vaikka albaniaksi kirjoitettua kirjallisuutta en lukenutkaan, Albania maana kulki kintereilläni. Koitin lukea Pirjo Mellasen e-kirjaa Matkalla Albaniaan, mutta se ei oikein vetänyt. Pajtim Statovcin Tiranana sydän oli sekin lukulistallani, mutta jäi toistaiseksi. Sen sijaan luin Äiti Teresan nuoruusvuosista kertovan kirjan, jossa Albania näyttäytyy tavallisten ihmisten ja rautaesiripun peittämänä maana. Kiinnostukseni vain lisääntyy.

Kesäkuu: hollantiAukje Vergeest: Les yeux dans les yeux Vincent van Gogh. Hollanti oli siitä mielenkiintoinen tärppi, että mieleeni ei ensin noussut yhtään kirjailijaa. Pienellä haulla löytyi sitten Koch, Dorrestein ja Ida Simons, esimerkiksi, mutta e-kirjoina ei suomeksi mitään. Pelastukseni nousi Van Gogh, josta kertovan kirjan olin ostanut taidemuseosta. Se oli kuin olikin kirjoitettu alunperin hollanniksi.

Heinäkuu: kiinaLu Wenfu: Herkkusuu. Kiinan kohdalla tartuin oman kirjahyllyni kirjaan, joka uudelleen luettuna avasikin siihen ihan uuden – poliittisen – näkökulman. Lisäksi aloittelin lukemaan e-lainana Mai Jian Koodinmurtajaa, mutta se jäi toistaiseksi kesken. Kiinalaista kirjallisuutta alkaa nyt kuitenkin näkyä aiempaa enemmän, minkä olen pannut mielenkiinnolla merkille.

Elokuu: viro. Vironkielistä kirjallisuutta ei ollut liiaksi tarjolla e-kirjastossa, vain Indrek Harglan Apteekkari Melchior, jonka lukisin mielelläni paperikirjana, sekä Kai Aarelaidin Korttitalo, jota aloittelin parikin kertaa. Nyt ei vain ollut sen aika, vaikka kirja kiinnostaakin. Muuten olisin halunnut lukea mm. Jaan Kaplinskin teoksen Kirje isälle, joka on ollut pitkään lukulistallani. No, myöhemmin.

Syyskuu: hepreaHepreasta tulee mieleen Amos Oz, jonka tuotantoon olisinkin halunnut tutustua. E-kirjastosta löysin vaihtoehdoks(en)i David Grossmanin kirjan A horse walks into a bar, jota en e-kirjana englanniksi jaksanutkaan lukea, mutta aion palata siihen kyllä myöhemmin, sillä teos on suomennettu nimellä Hevonen meni baariin.

Lokakuu: tanskaNaja Marie Aidt: Jos kuolema on ottanut sinulta jotakin anna se takaisin – Carlin kirja. Lokakuun kirjan luin jo keväällä, Grönlannissa syntyneen, tanskalaisen kirjailijan surukirjan. Muuten e-kirjoina oli tarjolla dekkareita. Omassa kotikirjahyllyssäni tai jossain kirjalaatikossa odottaa uusintalukemista Isak Dinesenin eli Karen Blixenin Winter’s Tales, joka jäi nyt kumminkin yhä odottamaan.

Marraskuu: tšekki. Tšekki merkitsee minulle ennen kaikkea Milan Kunderaa, ja hetken jo mietin että lukisin uudestaan Olemisen sietämättömän keveyden. Muut kirjahyllyni Kunderat on ranskaksi kirjoitettuja. Muuten olisin halunnut vihdoin lukea Jarošlav Hasekin Kunnon sotamies Svejkin ja Karel Čapekin Puutarhan vuoden. Kirjaston e-kirjoina tšekkihylly näytti pyöreää nollaa.

Joulukuu: kreikka. Latasin Gutenberg-projektista teoksen Lauluja Anakreonilta ynnä myös laulu Sapfolta, jota aloittelin, mutten ehtinyt lukea kokonaan. Omassa hyllyssä olisi myös kreikkalaisia faabeleita, mutta uuttakin kreikkalaista olisin halunnut lukea – jos olisin muistanut sen muistilapun kirjastossa käydessäni. Uusintalukuun olisi päässyt esimerkiksi Andreas Staikosin Herkullisia suhteita. E-kirjastosta löytyi kyllä muutama kreikasta käännetty kirja, mutta valitettavasti venäjä tai arabia eivät minulta taivu.

Tällainen oli siis oma vuoteni kuukauden kielien parissa. Ajatukseni on ollut, että kukin kielikuukausi herättelisi miettimään haasteen kielialueita kirjallisuuden kantilta, ja näin kävi siitäkin huolimatta, että lukusaldoni jäi vähäiseksi. Mainitsemiini kirjoihin aion kuitenkin palata paremmalla ajalla, samoin kuin moniin muilta bloggaajilta bongailemiin teoksiin.

Teen pienen loppuyhteenvedon tammikuun puolella, joten tämän postauksen kommenttilaatikkoon voi laittaa linkin omasta koostepostauksestaan.

Joulukuun kieli oli kreikka

Kuukauden kieli -haasteen viimeistä sijaa piteli kreikka, kieli, jonka dokumentoitu historia ulottuu 1400-luvulle eKr. Kieli jaetaan muinais- ja nykykreikkaan, ja jälkimmäistä puhutaan Kreikan ja Kyproksen lisäksi Albaniassa, Italiassa ja Turkissa sekä tietenkin niissä maissa, joihin kreikkalaisia on muuttanut. Kreikkaa kirjoitetaan kreikkalaisella kirjaimistolla, mikä tekee siitä poikkeuksellisen eurooppalaisten kielten keskuudessa. (Näin kertoilee meille jälleen Wikipedia.)

Nyt olisi ollut hyvä tilaisuus tarttua antiikin Kreikan klassikoihin tai sukeltaa nyky-Kreikan kirjallisuuteen – mikäli sellaista suinkin löytää. Mitenkään kovin runsaasti sitä ei nimittäin ole suomennettu, siitäkin huolimatta miten paljon Kreikka on viime vuosina uutisissa esiintynyt. Olisikin ollut mielenkiintoista lukea, miten maailma makaa kreikkalaisesta näkökulmasta katsottuna.

Itse päädyin lukemaan Gutenberg-projektista lataamaani teosta Lauluja Anakreonilta ynnä myös laulu Sapfolta. Kovin pitkälle en sen kanssa päässyt, mutta Sapfon tarinaan oli mielenkiintoista tutustua, samoin kuin lukea vanhahtavaa suomea. Vastakkainasettelu oli sikälikin mielenkiintoinen, että kreikkaa on kirjoitettu tuhansia vuosia, suomea vasta muutama sata. Jatkan tämän kirjan lukemista kenties paremmalla ajalla ensi vuonna.

Kreikkaa sain silti aimo annoksen tänä vuonna, sillä katsoin Costa Gavrasilta yhden sekä  Theo Angelopoulokselta kolme elokuvaa. Ne kuvaavat hyvinkin tarkkaan (Angelopoulos tosin usein sumun läpi) nyky-Eurooppaa ja -Kreikkaa. On todella harmi, että Angelopoulos kuoli tapaturmaisesti ennen viimeisen elokuvansa ilmestymistä. Costa-Gavras sen sijaan on hyvinkin elossa, ja häneltä ilmestyi tänä vuonna Kreikan rahakriisiin paneutuva elokuva Adults in the Room. En ehtinyt sitä vielä nähdä, kenties ensi vuonna? Tässä traileri:

Luitko sinä joulukuussa jotakin kreikaksi alunperin kirjoitettua?