Aihearkisto: haasteet

Lokakuun kieli oli tanska

Kuukauden kieli -haasteessa oli lokakuussa tanskan vuoro, eli ideana oli lukea jotakin alunperin tanskaksi kirjoitettua. Virallisena kielenä tanska on emämaa Tanskan lisäksi Färsaarilla, minkä lisäksi sitä puhutaan vähemmistökielenä Grönlannissa ja Saksan Schleswig-Holsteinissa (kertoo meille Wikipedia).

Tanskasta ainakin minulle tulee dekkaristien sijaan ensimmäisenä mieleen Karen Blixen, joka kirjoitti myös salanimellä Isak Dinesen. Jälkimmäisellä nimellä kirjoitettu tarinakokoelma Winter’s Tales löytyy jostakin kirjahyllystäni tai kirjalaatikostani, ja siihen olisi tehnyt mieleni nyt palata, sillä totta puhuen en muista tarinoista mitään, vain tunnelman. Luettavien pinossa oli myös Blixenin novelli Babette’s Feast, jonka pohjalta tehty elokuva Ranskalainen illallinen on yksi suosikkejani. Mutta enpä lukenut sitäkään, olisi tehnyt mieli lukea suomeksi englannin sijaan. (Yritin viime vuonnakin yhtä huonolla menestyksellä. Hmm. Miksiköhän?)

Tanska on kuitenkin tullut suoritettua, sillä keväällä luin Naja Marie Aidtin surukirjan Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin (joka voisi saada hankalimman kirjanimen palkinnon, jos sellaisia jaettaisiin). Kirja on äidin surukirja, jonka hän on kirjoittanut poikansa (huume)kuoleman jälkeen. Olen miettinyt tuota kirjaa useaan otteeseen jälkikäteen. Minullahan meinasi mennä oleisin ohi e-kirjan bugin vuoksi, enkä ensin tajunnut yhtään mikä tässä on surullista, se vaikutti pikemminkin käsittämättömän pinnalliselta, mutta lopulta itkin kirjailijan kanssa löytäessäni sen, minkä bugi ohitti käänneltyään sivuja reippaalla kädellä. Mutta nyt jälkikäteen näen kirjan hiukan toisella tavalla. Se nimittäin tuo mieleeni Ang Leen hienon elokuvan Ice Storm, jossa aikuiset keskittyvät omaan hedonistiseen elämäänsä suhdesotkuineen ja heräävät vasta, kun heidän keskellään pieni lapsi tapaturmaisesti kuolee. Aidtin kirja ei ole fiktiota vaan totta, kaikesta runollisesta ilmaisustaan huolimatta, mikä tekee siitä vielä kylmäävämmän. Sehän ei tietenkään ole tarkoitus, mutta näin minulla lukijana kävi.

Löysin Aidtilta vielä yhden englanniksi käännetyn novellin netistä ja ajattelin, että se voisi tuoda vastapainoa surukirjan muodostamalle mielikuvalle kirjailijasta, mutta niin sekin vielä odottaa lukemistaan.

Marraskuun kieli onkin sitten tšekki, joka on suhteellisen helppo rasti jos on kirjasto vieressä, on Kunderan alkutuotantoa (myöhemmin hän alkoi kirjoittaa ranskaksi), Myyriä ja Sotamies Švejkejä. Muuten voi olla hankalampaa. Saa nähdä, tuleeko tästä omalla kohdallani taaskaan mitään.

Luitko sinä jotakin tanskaksi kirjoitettua?

Syyskuun kieli oli heprea

Kuukauden kieli -haasteessa oli syyskuun kohdalla heprea. Kieli, joka kertaalleen oli jo katoamassa ja joka heräteltiin uudestaan henkiin viime vuosituhannen lopulla. Kieli, jota kirjoitetaan pelkillä konsonanteilla ja jota puhuu äidinkielenään viitisen miljoonaa ihmistä. Kieli, jolla tunnetusti on kirjoitettu mm. Raamattu. Ja joka on eri asia kuin jiddiš, johon mm. Woody Allenin elokuvissa usein viitataan.

Minulla oli luettavana tällä kertaa hepreasta englanniksi käännetty kirja, David Grossmanin A Horse Walks Into a Bar, josta on tehty itse asiassa myös suomennos nimellä Hevonen meni baariin. Kirja alkaa aika kiehtovasti standup-koomikon piruilulla, mutta loppujen lopuksi minulla ei ollut aikaa eikä kiinnostusta lukea kirjaa tietokoneen näytöltä englanniksi. Joten korvamerkkaan sen ja palaan kenties aiheeseen saadessani suomenkielisen paperikirjan käsiini.

Kun kirja jäi kesken ryhdyin selailemaan hepreasta käännettyjä novelleja, joita löytyy sieltä samalta Words without borders -sivustolta, mistä monet muutkin novellit haastetta varten olen poiminut. Mutta, eh, en oikein jaksanut sittenkään sukeltaa täysin tuntemattomaan, taitaa olla vähän haasteväsymystä ilmassa. Sitten muistin Amos Ozin, jonka tuotantoon olen halunnut pitkään tutustua, ja kas, The New York Timesin sivuilta löytyikin häneltä kokonainen novelli, hepreasta englanniksi käännettynä. Se odottaa nyt tuossa vieressäni lukemista. Niin, vieressä. Printtasin sen, näytön tuijottaminen väsyttää.

Tällainen onneton yritys oli haastekuukauteni tällä kertaa. Menikö sinulla paremmin?

Lokakuussa onkin sitten tanskan vuoro, ja kerrankin voin sanoa että se on jo suoritettu! Luin nimittäin keväällä tanskalaisen Naja Marie Aidtin surukirjan. Ehkä lokakuussa käännynkin taaksepäin ja palaan johonkuhun niistä kielistä, jotka listastani vielä puuttuvat? Kuten viroon, löysin e-kirjastosta sittenkin jotakin kiinnostavaa. Ja kyllähän hepreakin yhä kiinnostaa, Israel jo valtiona on niin valtavan ristiriitainen. Olisi hyvä kurkata siihen sisään kirjallisuuden avulla.

Elämäni kirjojen kertomana 2019

Kirjasähkökäyrän Main sekä haasteeseen tarttuneiden muiden kirjabloggareiden innoittamana päätin minäkin lähteä piirtämään omakuvaa lukemieni kirjojen nimien perusteella. Edellisen kerran nappailin nimikkeet pääosin omasta kirjahyllystäni, mutta nyt sijoittelin kysymyksiin vastaukset tänä vuonna lukemistani kirjoista (tai joita luen parhaillaan). Kas tässä, tämänhetkinen elämäni lukemieni kirjojen mukaan:

Lapsena olin: Haikaroiden vauva
Nyt olen: Varovainen matkailija
Haluaisin olla: Mies ja nainen
Ominaisuuteni, josta en luovu: Muistan – Vapaus
Taito, jota haluan kehittää: Lähestyminen

Kotini: Maanalainen näkötorni
Elämäni: Quartier Lointain
Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni: Kaikki anteeksi
Asia, jota ilman en voisi elää: Eurooppalaiset unet
Asia, jota en haluaisi kokea: Kirottu sota!

Työni: Teetä ja temppeleitä
Työpöydälläni: Jäljet
Yöpöydälläni: Mörkrets klarhet
Antavat voimaa: Århundradets kärlekssaga
Vievät voimia: Kuolema

Haaveilen: Pakomatkalla
Viestini ystävälle: Pidä äidistä huolta
Minua mietityttää usein: Ei aina kaviaaria
Minua pelottaa joskus: Vanheneminen
Tulevaisuudensuunnitelmani: Paasto

Helmet-haasteen 17 puuttuvaa kohtaa ja ajatuksia niistä

Tämän kirjan kannessa olisi itse asiassa ollut kuu…

Olen todennut Helmet-lukuhaasteen monella tapaa antoisaksi. Vaikka pääosin luen mitä luen ja sijoittelen niitä haastekohtiin, huomaan myös etsiskeleväni sopivia kirjoja jäljellä oleviin kohtiin  niin kirjastohausta, Kirjasammosta kuin netistäkin. Samoin lueskelen mielenkiinnolla, miten muut ovat listaa täyttäneet. Yllättävän harvoin osuu samat kohdalle.

Syyskuun loppua kohti mennään, mikä tarkoittaa, että jäljellä on enää noin kolme kuukautta saada lista jotakuinkin täyteen. Tiedän jo nyt, ettei se onnistu, mutta siitä huolimatta olen selaillut ja pohtinut, mitä vielä täyttämättä oleviin kohtiin voisi lukea. Jos ei tänä vuonna, niin joskus myöhemmin, sillä näinhän (tai näinkin) tämä toimii: sitä löytää luettavaa, josta ei ole osannut uneksiakaan, tai siis, joiden olemassa olosta ei ole ollut edes tietoinen.

Muutama kirja on lukupinossa, muuten pohdiskelen vaan. Eli nämä 17 odottavat yhä:

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi – Luen parhaillaan Laura Lindstedtin Oneironia, joka sopisi tietenkin tähän, oli ehdolla ja voitti Finlandian. Toisaalta olisi kiva laittaa jotakin, joka ei voittanut, vaan oli vain ehdolla. Yllättäen sellaista kirjaa ei ole tänä vuonna lukupinostani löytynyt.

Tähän siirsin Mari Mannisen Tieto-Finlandialla palkitun kirjan Yhden lapsen kansa, joka oli ensin kohdassa ”kirjassa on kaksoset”, johon puolestaan tuli Yasmina Khadran Bagdadin kutsu. Sitä sovittelin ensin tuohon ongelmalliseen rodullistamiskohtaan, mutten edelleenkään halua täyttää sitä. (Oneiron jäi ja näyttää jäävänkin kesken, siinä on hyviä pointteja, mutta se on kirjana jotenkin liian ihastunut itseensä.)

6. Rakkausromaani – Ihan puhdasta viihdettä en jaksa lukea, mutta silti olen yllättynyt, ettei tähän ole vieläkään tullut mitään. Kyllä rakkaudesta mielellään lukee, sehän tekee meistä vähän hulluja ja samalla ihania (joskus pelottaviakin).

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja – Koska lähipiirissäni ei ole yhtään alle 18-vuotiasta, olen yrittänyt paitsi selata nettivinkkejä (ei kiitos Harry Potteria eikä fantasiaa), muistella mitä itse luin alle 18-vuotiaana. Siis silloin joskus 16–17-vuotiaana. Ne ovat tärkeitä vuosia, ja silti en osaa sanoa mitä juuri tuolloin luin. Nancyn ja Huumeasema Zoon, juu, mitä muuta? Luultavasti Mika Waltarin Suuren Illusionin. Huomaan, että muistan ikävuosien sijaan paremmin sen, missä olen kirjaa lukenut.

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja – Tämä on hankala kohta, Yhdysvalloista lainattu uudissana. En pysty enkä halua käyttää sitä. Jos laitan tähän minkä tahansa nimen, minähän silloin ”rodullistan” hänet eli näen hänet hänen rotunsa (inhoan tätä sanaa) kautta. Toisaalta, silloinhan tähän menisi ihan kuka tahansa, kaikki me kuulumme johonkin nk. rotuun ja meillä on ihonväri. Voisin myös laittaa tähän jonkun sellaisen kirjailijan, joka kokee olevansa rodullistettu. Siihen tulee suomalaisista mieleeni yksi, mutta en halua hänenkään nimeänsä tähän laittaa, sillä enkö silloin katsoisi häntä hänen nk. rotunsa kautta enkä kirjailijana, kiinnostuneena siitä, mitä hän sanoo ja kirjoittaa? Kun jälkimmäinen minua kiinnostaa, ei hänen ihonvärinsä tai hiusten mahdollinen kiharallisuus tai kiharattomuus. Eli ei. Jätän tämän kohdan suosiolla täyttämättä.

Lisäys 22.10. Olin väärässä! Rodullistamien (racisation) on itse asiassa ranskalaisen sosiologin vuonna 1972 lanseeraama termi (kertoo ranskankielinen Wikipedia), ja suomalaisessa Wikipediassa sanotaan, että ”Rodullistaminen tarkoittaa sitä, että ihmisiin liitetään esimerkiksi ihonvärin, uskonnon tai etnisen taustan takia oletuksia, stereotypioita ja ennakkoluuloja.”  Toisaalta termin uudelleen käyttöön ottaminen on jakanut mielipiteitä, joten… ei, jätän sittenkin tämän kohdan täyttämättä.

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja – Tähän halusin laittaa jotakin muuta kuin suomalaista, ja yllättävästi kohta on jäänyt täyttämättä. Eilen löysin sopivan, tähän tullee saksalainen esseisti Silvia Bovenschen, jos vain suinkin saan kirjan luettua (luultavasti, se on aika lyhyt ja fragmentaarinen).

19. Et pidä kirjan nimestä – Kohtaan sopii mainiosti kaksi kirjaa, joista toinen on minulla kesken ja toista alan luultavasti piakkoin kuunnella. Ensimmäinen on Surun istukka, joka on minusta nimenä kammottava, toinen on Murhalesken muistelmat, joka on niin ikään aika hyytävän mauton nimi kirjalle.

Anneli Auerin Murhalesken muistelmat tuli tähän kohtaan.

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja – Tähän yritin kuunnella Emma Puikkosen romaania Lupaus, mutta puolivälissä ärtymiseni sekä tarinaan että lukijaan olivat nousseet niin suuriksi, että jätin kesken. En tiedä, jaksanko tähän kohtaan enää mitään muutakaan etsiä, alan olla väsynyt koko kouhkaamiseen.

23. Kirjan nimessä on jokin maa – Tässä kohtaa oli ensin Guy Delislen Merkintöjä Burmasta, mutta siirsin sen kohtaan 46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö, joka muuten olisi jäänyt täyttämättä, Burma-merkinnöissä kun parissa lauseessa mainitaan ladyboy, jolle käy huonosti. Burmaa tähän todennäköisesti silti tulee, jos vain saan luettua sen lukupinossani jo pitkään olleen George Orwellin kirjan Burmese Days.

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan – Yksi mielenkiintoisimmista ja vaikeimmista kohdista, ihan siksikin, että harva pitelee lukiessaan kirjaa niin, että sen nimestä tai tekijästä saisi edes jotain vihiä. (Silti on ihana nähdä ihmisiä kirja kädessään, julkisissa liikennevälineissä, puiston penkillä, kahvilassa…! Sydämeni hypähtää aina, lajitoveri!) Saaliini on toistaiseksi laiha: lentokoneen odotusjonossa kahdella britillä (äiti ja tytär) oli Jojo Moyesit kainalossa (vilkaisin kirjastosta, mutta naah, ei kiitos) ja takanani seisseellä jättimäisellä ranskalaismiehellä J.R. Santosin Codex 632. Le secret de Christophe Colomb, joka teemaltaan kiinnostaisi kyllä, mutta kirja on paksu (eikä sitä tietääkseni ole suomennettu). Joten täyttämättä tämäkin kohta jää(nee). Lisäys 6.11. Ranskalaistorilla näin nuoren naisen kantavan kainalossaan Art Spiegelmanin sarjakuvaklassikko Mausia, tähän olisi mahtava tarttua. No, muistiinmerinkintä ainakin, jos ei haastemerkintää.

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja – E-kirjastossa tuli vastaan suuresti ihailemani Kai Niemisen kirja Kalevala. Nyt, jota aloin innoissani lukea, mutta kesken jäi sekin. Ei lähtenyt lentoon, vaikka idea, Kalevalan tarinoitten kirjoittaminen tarinoiksi, olikin hyvä. Niemisen kunnioitus kansalliseeposta ja sen runomittaa kohtaan on kuitenkin niin syvää, että se estää häntä irroittelemasta. Harmi sinänsä, kirja olisi voinut olla vaikka kuinka mielenkiintoinen.

28. Kirjan kannessa on kuu – Tämä on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Ei löydy omasta hyllystä kirjaa (jota en olisi lukenut ja) jonka kannessa olisi kuu. Mökkikirjastossani olisi ollut, mielenkiintoinenkin vielä (nimen unohdin), mutten kerinnyt lukea. Mahtaako tulla vielä jotakin vastaan?

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan – Hankala. Minua kiinnostaisivat Robert Harrisin kirjat, joiden pohjalta on tehty Roman Polanskin elokuvat The Ghost Writer ja tämä uusin, J’Accuse.  Samoin Tessin pohjalla ollut Thomas Hardyn Tess d’Urberville kiinnostaisi, ja Pianistin taustalta löytyvät Władysław Szpilmanin muistelmat, jotka jopa suomennettiin tuolloin nimellä Pianisti. Pitelin kerran tätä kirjaa käsissäni, se oli alelaarissa ja olisi maksanut vain 3 euroa, mutten ostanut. Olen katunut ultratyperää päätöstäni siitä lähtien! (Ei, kaikkea ei saa kirjastosta.)

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia – Tämän ajattelin olevan helppo, mutta tässä sitä ollaan, eikä ole mitään luettu eikä ole mitään tulossakaan. Olen hämmentynyt.

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja – Olin ajatellut lukea tähän Nabokovin Lolitan, mutta muut kirjat ovat menneet edelle, vaikka nide löytyisi jopa hyllystäni. Ehkä myöhemmin sitten.

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja – Aihe, joka ei hirveästi kiinnosta, vaikka eläimistä toki pidänkin. En ole keksinyt tähän mitään, eikä yksikään lukemistani kirjoista ole solahtanut kohtaan.

Solahtaapa sittenkin, nimittäin Eeva Kilven Naisen päiväkirja, missä Kilpi mm. kaipaa koiraa seurakseen maalle. Kukapa muu kirjoittaisi yhtä luontevasti ja kauniisti ihmisen ja eläimen suhteesta kuin Kilpi!

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä – Tämä olisi kiinnostanut, muttei ole tullut mitään kohdalle.

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja – Lähikirjastoni muisti Claes Anderssonin kuolemaa nostamalla hänen tuotantoaan esittelyhyllylle. Miksen tuolloin napannut jotakin? Koska sylissäni oli jo runsaasti muuta luettavaa. Äh, sinne meni sekin mahdollisuus. Olen toki yrittänyt vilkuilla netin kirjastonhoitaja suosittelee -suosituksia, mutta en innostu mistään, eikä mikään lukemani löydy näiltä listoilta (en ole ainakaan huomannut). Yllättävän vaikea kohta lopulta.

Tähän tuleekin Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, joka oli Helmet-palkinnon ehdokkaana ja sitten vielä nappasi sen.

Tällaisia. Saa nähdä, mitä tapahtuu kolmen kuukauden aikana, tuleeko jotain uutta ja ihmeellistä, osuvatko lukupinossani olevat kirjat haastekohtiin, ja kuinka moni kohdista täyttyy tai jää täyttämättä. Elämä on täynnä yllätyksiä, hehe.

Elokuun kieli oli viro

Viron eli Eestin lippu, jonka valkoinen alaraita häviää taustaan.

 

Kuukauden kieli -haastessa oli elokuussa viron vuoro, ja häpeäkseni joudun tunnustamaan, etten lukenut yhtään mitään viron kielellä kirjoitettua. Ja kuitenkin tämä on kielialue, josta olen hyvin kiinnostunut.

Olin kirjannut mahdollisia luettavia ylös. Halusin palata Jaan Kaplinskin, lempiajattelijani, pariin, mutta lukea myös jotakin muuta, jotakin, mistä en tietäisi etukäteen mitään. Esimerkiksi Paavo Matsin Gogolin disko oli lainausmuistilapulla, mutta enpä lainannutkaan sitä. Muut kirjat menivät nyt edelle.

Huomaan muutenkin omalla kohdallani pientä (no, aika suurta) lipsumista kuukauden kieli -haasteen kakkososan kohdalla. Toki siihen vaikuttaa sekin, ettei minulla ole aina mahdollisuutta penkoa kirjaston hyllyjen aarteita. E-kirjoissa on lopulta aika vähän luettavaa, jos etsii muuta kuin suomalaista tai rikoskirjallisuutta. No, katsotaan täyttyykö viro-kohta vielä vuoden loppua kohti mennessä. Vähän epäilen, mutta mistäpä sitä koskaan tietää.

Syyskuussa onkin sitten heprea. Siihen olen ainakin jo katsonut kirjan luettavaksi.

Luitko sinä elokuussa tai ennen sitä jotakin viron kielellä alunperin kirjoitettua?

Heinäkuun kieli oli kiina

Kuukauden kieli -haasteessa oli heinäkuussa vuorossa kiinankielinen kirjallisuus. Sitä löytyy suomennettuna huomattavasti vähemmän kuin japanilaista, mutta enemmän kuin korealaista. Ainakin näin näppituntumalta katsottuna.

Tällä kertaa pääsin kuitenkin nappaamaan haastekirjan omasta hyllystäni, mistä löytyy kokoelma kiinalaisia tarinoita sekä aikaa sitten alelaarista pelastamani mainio pienoisromaani, Lu Wenfun Herkkusuu. Sitä näkyy yhä divarien hyllyillä, kannattaa napata mukaan, jos kohdalle sattuu!

Olen lukenut Herkkusuun vuosia sitten, ja mieleeni oli jäänyt erityisesti ensi nuudelien maun merkitys. Ensi nuudeleilla tarkoitetaan päivän ensimmäisiä annoksia, jolloin liemi on parhaimmillaan: päivän mittaan maku muuttuu, kun padasta ammennetaan uusille ja uusille lautasille, ja tätä parasta makua tarinan herkkusuu hakee ja lähtee siksi jo varhain aamulla nuudeleita syömään. Se oli jotenkin niin silmiä avaava asia, se, mikä merkitys ruoan maulla on, että rakastuin kirjaan päätä pahkaa.

Toisella lukukerralla tajusin kirjan poliittisen ja historiallisen merkityksen, se on kuin läpileikkaus sekä Kiinan poliittiseen että kulttuuriseen historiaan. Ja tämä kaikki kerrotaan ruoan kautta. Plus tietenkin ihmisyyden omat lisät soppaan, kuten kateus ja ahneus ja miten ne ihmistä omalla tavallaan ohjaavat.

En ole ehtinyt kirjasta vielä blogata, mutta olkoon.

Kiinalainen kirjallisuus on joka tapauksessa sellaista, johon haluan enemmänkin tutustua. Maa ja sen kulttuuri ovat valtavan mielenkiintoisia, ja nuo sosialistiset ja kommunistiset vuodet ovat muokanneet sitä enemmän kuin arvaakaan. Kaikessa on puolensa, mutta etenkin näin luettuna se on enemmän kuin kiinnostavaa.

Elokuussa mennäänkin sitten maantieteellisesti lähemmäs ja veljeskansan kirjallisuuden pariin. On siis viron – tai eestin – vuoro.

Luitko sinä heinäkuussa jotakin kiinan kielellä alunperin kirjoitettua?

Puolen vuoden kirjakatsaus -haaste

Kirjablogeisssa näyttää kiertäneen viime aikoina puolen vuoden kirjakatsaus -haaste, johon tässä eräänä iltana omaksi ilokseni vastailin. Minä poimin haasteen Unelmien ajasta, mutta sama haaste näyttää olleen esillä ainakin täällä ja täällä. No, tällaisia siis vaihteeksi:

1. Mikä on paras kirja, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Hämmästyin oikeastaan itsekin: olen lukenut tänä vuonna enemmän kuin monena muuna vuotena (tähän mennessä loppuun asti 22 kirjaa), mutta yksikään ei ole tehnyt todella suurta vaikutusta. Mikä sitten olisi paras? Ehkäpä sittenkin Märta Tikkasen Århundradets kärlekssaga, jonka kuuntelin Märtan itsensä lukemana. Sitä pidetään feministisen kirjallisuuden merkkiteoksena, mutta minä luin (kuuntelin) sitä alkoholistin puolison kirjeenä sille toiselle puoliskolleen. Sille, jota rakastaa ja jota vihaa, tai oikeastaan jonka alkoholismia vihaa.

2. Mikä on paras jatko-osa, jonka olet tähän mennessä lukenut?

En lue yleensä kirjasarjoja, mutta… Olisiko Kyllikki Villan Pakomatkalla sellainen? Ainakin se jatkaa lokikirjojen sarjaa, vaikka on matkansa puolesta aikaisempi kuin se kuuluisa Vanhan rouvan lokikirja. Kiehtova kirja, joka tapauksessa.

3. Kerro tänä vuonna julkaistu kirja, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea?

Seuraan aika huonosti uusimpia julkaisuja, olen aina ollut vähän hidas tässä mielessä. Mutta jos nyt jotakin pitäisi sanoa, niin kyllä minä Kim Thuyn Run haluaisin lukea.

4. Mitä tänä vuonna julkaistavaa kirjaa odotat?

Yhtä vaikea kuin edellinen, en nimittäin seuraa uutuusluetteloita (paitsi välillä havahdun niihin kun kirjablogeissa niistä mainitaan). No, tutkaillaanpa…

Totta puhuen, odottaisin enemmän käännöskirjallisuutta kuin mitä nyt on tarjolla. Angloamerikkalainen ei kiinnosta, ja siitä on Suomessa reippaasti ylitarjontaa. Kun 98% Suomen televisio- ja elokuvatarjonnasta alkaa olla amerikkalaista ja liki saman verran käännöskirjallisuudesta (tilanne ei luojan kiitos ole aivan niin huono kuin edellisten kohdalla), se ei ole enää normaalia eikä tervettä.

(Samaa aihetta liippasi itse asiassa tänään Janne Saarikiven erinomainen kolumni Ylen sivuilla, juuri noin se on, kuin Saarikivi sanoo. Kommenttiosiosta päätellen toisille näyttäisi tuottavan vaikeuksia nähdä Yhdysvaltain harjoittamaa hybridivaikuttamista, jota propagandaksikin voisi kutsua, mutta mitäpä muuta se olisi kuin juuri sitä? Saarikivi mainitsee vaihto-oppilasohjelmat osana tätä kuviota, mutta toinenkin on: nykyisten toimittajien lisäopinnot suoritetaan miltei itsestäänselvyytenä Yhdysvalloissa. Hybridivaikuttamista, jos mikä? — jäinkin nyt lukemaan niitä kommentteja, itse asiassa vallan mielenkiintoisia näkökulmia!)

Takaisin aiheeseen. Murakamin Tanssi, tanssi, tanssi olisi muuten listallani ykkösenä, mutta olen sen jo lukenut englanniksi. Hmm. No, palataan kotimaahan. Märta Tikkasen kirjekirja, Merete Mazzarellan hidas matkustaminen, Eeva Kilven muistikirja ja Claes Anderssonin kirja kiinnostavat. Heh, minua näyttää siis kiinnostavan nyt vanhojen ihmisten ajatukset!

5. Mikä kirja on tuottanut suurimman pettymyksen?

Tänä vuonna on jäänyt ennätysmäärä kirjoja kesken. Siis todella monta pettymystä. Loppuun asti luetuilta pettymyksiltä en alunperinkään odottanut kauheasti, mutta oli kyllä sellainenkin: Natsume Sōsekin Botchaniin tartuin suurella mielenkiinnolla, mutta englanninnos oli niin raskasta ja koukeroista, että taistelin päästäkseni kirjan kanssa loppuun asti.

6. Mikä kirja on ollut suurin yllättäjä?

Hannu Mäkelän Muistan – Vapaus. Alku kangerteli ja kirja oli jäädä kesken, mutta kun hidastin lukutapaani aloin päästä sisään Mäkelän maailmaan ja kirjoitustapaan. Lopulta kirja oli todella mielenkiintoinen ja antoi paljon ajateltavaa.

7. Kuka on uusi lempikirjailijasi?

No olisiko se sitten Mäkelä? Aloittelin jo Valoa (mutta se jäi toistaiseksi kesken) ja aion ne Muistan-sarjan muutkin osat lukea (kas, minähän luenkin sarjoja!).

8. Mihin fiktiiviseen henkilöön olet ihastunut?

Ihastunut? Muistan, kun pikkutyttönä ihastuin fiktiivisiin henkilöihin, kuten Muskettisotureiden d’Artagnaniin ja johonkin Kolmen etsivän hahmoon. Mutta nyt?

9. Mikä on uusi lempihahmosi?

Ville Rannan Taiteilija, joka tosin taitaa olla Ranta itse tai ainakin hänen alter egonsa. Aivan mahtavia päiväkirjamaisia piirroksia hänen sarjakuvablogissaan. (Nyt kyllä luin uusimman, eikä se innostanut yhtään, känniörveltäminen ei kiinnosta, mutta muuten siis) Minusta on tullut täysin fani. Toivottavasti tämä blogisarjis (laajennettuna?) tullaan jossain vaiheessa painamaan myös albumiksi.

10. Mikä kirja sai sinut itkemään?

Jirô Taniguchin Quartier Lointain -sarjakuva, jota luen parhaillaan. Edellisen kanssa vollotin, nyt pyyhin vain silmäkulmia. Niissä on jotakin, mikä iskee minun tiettyihin kipupisteisiini.

11. Mikä on tämän vuoden paras kirjan pohjalta tehty elokuva?

Enpä tiedä, mutta paras tänä vuonna katsomani kirjan pohjalta tehty elokuva on Roman Polanskin The Ghost Writer.

12. Mikä on tämän vuoden lempipostauksesi?

Yllättäen olen innostunut kirjoittamaan elokuvista nyt, kun en mieti miten niistä pitäisi kirjoittaa, vaan kirjoitan vaan.

13. Mikä on kaunein kirja, minkä olet ostanut tänä vuonna?

Olen ostanut todella kauniin ruusukirjan.

14. Mitkä kirjat aiot lukea vuoden loppuun mennessä?

Niitä riittää! Monta on kesken ja monta lukulistalla. Pientä taukoa pidän parhaillaan Roman Polanskin omaelämäkerrasta Roman par Polanski, jota luen siis ranskaksi. Valtavan mielenkiintoinen, mutta toistaiseksi luen ranskaksi suhteellisen hitaasti.

— ah, kamalasti kirjoitusvirheitä, olen niitä korjaillut tässä, minulla on paha tapa kirjoittaa blogiani nopeasti ja turhia viilailematta…