Aihearkisto: haasteet

Elokuun kieli oli viro

Viron eli Eestin lippu, jonka valkoinen alaraita häviää taustaan.

 

Kuukauden kieli -haastessa oli elokuussa viron vuoro, ja häpeäkseni joudun tunnustamaan, etten lukenut yhtään mitään viron kielellä kirjoitettua. Ja kuitenkin tämä on kielialue, josta olen hyvin kiinnostunut.

Olin kirjannut mahdollisia luettavia ylös. Halusin palata Jaan Kaplinskin, lempiajattelijani, pariin, mutta lukea myös jotakin muuta, jotakin, mistä en tietäisi etukäteen mitään. Esimerkiksi Paavo Matsin Gogolin disko oli lainausmuistilapulla, mutta enpä lainannutkaan sitä. Muut kirjat menivät nyt edelle.

Huomaan muutenkin omalla kohdallani pientä (no, aika suurta) lipsumista kuukauden kieli -haasteen kakkososan kohdalla. Toki siihen vaikuttaa sekin, ettei minulla ole aina mahdollisuutta penkoa kirjaston hyllyjen aarteita. E-kirjoissa on lopulta aika vähän luettavaa, jos etsii muuta kuin suomalaista tai rikoskirjallisuutta. No, katsotaan täyttyykö viro-kohta vielä vuoden loppua kohti mennessä. Vähän epäilen, mutta mistäpä sitä koskaan tietää.

Syyskuussa onkin sitten heprea. Siihen olen ainakin jo katsonut kirjan luettavaksi.

Luitko sinä elokuussa tai ennen sitä jotakin viron kielellä alunperin kirjoitettua?

Heinäkuun kieli oli kiina

Kuukauden kieli -haasteessa oli heinäkuussa vuorossa kiinankielinen kirjallisuus. Sitä löytyy suomennettuna huomattavasti vähemmän kuin japanilaista, mutta enemmän kuin korealaista. Ainakin näin näppituntumalta katsottuna.

Tällä kertaa pääsin kuitenkin nappaamaan haastekirjan omasta hyllystäni, mistä löytyy kokoelma kiinalaisia tarinoita sekä aikaa sitten alelaarista pelastamani mainio pienoisromaani, Lu Wenfun Herkkusuu. Sitä näkyy yhä divarien hyllyillä, kannattaa napata mukaan, jos kohdalle sattuu!

Olen lukenut Herkkusuun vuosia sitten, ja mieleeni oli jäänyt erityisesti ensi nuudelien maun merkitys. Ensi nuudeleilla tarkoitetaan päivän ensimmäisiä annoksia, jolloin liemi on parhaimmillaan: päivän mittaan maku muuttuu, kun padasta ammennetaan uusille ja uusille lautasille, ja tätä parasta makua tarinan herkkusuu hakee ja lähtee siksi jo varhain aamulla nuudeleita syömään. Se oli jotenkin niin silmiä avaava asia, se, mikä merkitys ruoan maulla on, että rakastuin kirjaan päätä pahkaa.

Toisella lukukerralla tajusin kirjan poliittisen ja historiallisen merkityksen, se on kuin läpileikkaus sekä Kiinan poliittiseen että kulttuuriseen historiaan. Ja tämä kaikki kerrotaan ruoan kautta. Plus tietenkin ihmisyyden omat lisät soppaan, kuten kateus ja ahneus ja miten ne ihmistä omalla tavallaan ohjaavat.

En ole ehtinyt kirjasta vielä blogata, mutta olkoon.

Kiinalainen kirjallisuus on joka tapauksessa sellaista, johon haluan enemmänkin tutustua. Maa ja sen kulttuuri ovat valtavan mielenkiintoisia, ja nuo sosialistiset ja kommunistiset vuodet ovat muokanneet sitä enemmän kuin arvaakaan. Kaikessa on puolensa, mutta etenkin näin luettuna se on enemmän kuin kiinnostavaa.

Elokuussa mennäänkin sitten maantieteellisesti lähemmäs ja veljeskansan kirjallisuuden pariin. On siis viron – tai eestin – vuoro.

Luitko sinä heinäkuussa jotakin kiinan kielellä alunperin kirjoitettua?

Puolen vuoden kirjakatsaus -haaste

Kirjablogeisssa näyttää kiertäneen viime aikoina puolen vuoden kirjakatsaus -haaste, johon tässä eräänä iltana omaksi ilokseni vastailin. Minä poimin haasteen Unelmien ajasta, mutta sama haaste näyttää olleen esillä ainakin täällä ja täällä. No, tällaisia siis vaihteeksi:

1. Mikä on paras kirja, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Hämmästyin oikeastaan itsekin: olen lukenut tänä vuonna enemmän kuin monena muuna vuotena (tähän mennessä loppuun asti 22 kirjaa), mutta yksikään ei ole tehnyt todella suurta vaikutusta. Mikä sitten olisi paras? Ehkäpä sittenkin Märta Tikkasen Århundradets kärlekssaga, jonka kuuntelin Märtan itsensä lukemana. Sitä pidetään feministisen kirjallisuuden merkkiteoksena, mutta minä luin (kuuntelin) sitä alkoholistin puolison kirjeenä sille toiselle puoliskolleen. Sille, jota rakastaa ja jota vihaa, tai oikeastaan jonka alkoholismia vihaa.

2. Mikä on paras jatko-osa, jonka olet tähän mennessä lukenut?

En lue yleensä kirjasarjoja, mutta… Olisiko Kyllikki Villan Pakomatkalla sellainen? Ainakin se jatkaa lokikirjojen sarjaa, vaikka on matkansa puolesta aikaisempi kuin se kuuluisa Vanhan rouvan lokikirja. Kiehtova kirja, joka tapauksessa.

3. Kerro tänä vuonna julkaistu kirja, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea?

Seuraan aika huonosti uusimpia julkaisuja, olen aina ollut vähän hidas tässä mielessä. Mutta jos nyt jotakin pitäisi sanoa, niin kyllä minä Kim Thuyn Run haluaisin lukea.

4. Mitä tänä vuonna julkaistavaa kirjaa odotat?

Yhtä vaikea kuin edellinen, en nimittäin seuraa uutuusluetteloita (paitsi välillä havahdun niihin kun kirjablogeissa niistä mainitaan). No, tutkaillaanpa…

Totta puhuen, odottaisin enemmän käännöskirjallisuutta kuin mitä nyt on tarjolla. Angloamerikkalainen ei kiinnosta, ja siitä on Suomessa reippaasti ylitarjontaa. Kun 98% Suomen televisio- ja elokuvatarjonnasta alkaa olla amerikkalaista ja liki saman verran käännöskirjallisuudesta (tilanne ei luojan kiitos ole aivan niin huono kuin edellisten kohdalla), se ei ole enää normaalia eikä tervettä.

(Samaa aihetta liippasi itse asiassa tänään Janne Saarikiven erinomainen kolumni Ylen sivuilla, juuri noin se on, kuin Saarikivi sanoo. Kommenttiosiosta päätellen toisille näyttäisi tuottavan vaikeuksia nähdä Yhdysvaltain harjoittamaa hybridivaikuttamista, jota propagandaksikin voisi kutsua, mutta mitäpä muuta se olisi kuin juuri sitä? Saarikivi mainitsee vaihto-oppilasohjelmat osana tätä kuviota, mutta toinenkin on: nykyisten toimittajien lisäopinnot suoritetaan miltei itsestäänselvyytenä Yhdysvalloissa. Hybridivaikuttamista, jos mikä? — jäinkin nyt lukemaan niitä kommentteja, itse asiassa vallan mielenkiintoisia näkökulmia!)

Takaisin aiheeseen. Murakamin Tanssi, tanssi, tanssi olisi muuten listallani ykkösenä, mutta olen sen jo lukenut englanniksi. Hmm. No, palataan kotimaahan. Märta Tikkasen kirjekirja, Merete Mazzarellan hidas matkustaminen, Eeva Kilven muistikirja ja Claes Anderssonin kirja kiinnostavat. Heh, minua näyttää siis kiinnostavan nyt vanhojen ihmisten ajatukset!

5. Mikä kirja on tuottanut suurimman pettymyksen?

Tänä vuonna on jäänyt ennätysmäärä kirjoja kesken. Siis todella monta pettymystä. Loppuun asti luetuilta pettymyksiltä en alunperinkään odottanut kauheasti, mutta oli kyllä sellainenkin: Natsume Sōsekin Botchaniin tartuin suurella mielenkiinnolla, mutta englanninnos oli niin raskasta ja koukeroista, että taistelin päästäkseni kirjan kanssa loppuun asti.

6. Mikä kirja on ollut suurin yllättäjä?

Hannu Mäkelän Muistan – Vapaus. Alku kangerteli ja kirja oli jäädä kesken, mutta kun hidastin lukutapaani aloin päästä sisään Mäkelän maailmaan ja kirjoitustapaan. Lopulta kirja oli todella mielenkiintoinen ja antoi paljon ajateltavaa.

7. Kuka on uusi lempikirjailijasi?

No olisiko se sitten Mäkelä? Aloittelin jo Valoa (mutta se jäi toistaiseksi kesken) ja aion ne Muistan-sarjan muutkin osat lukea (kas, minähän luenkin sarjoja!).

8. Mihin fiktiiviseen henkilöön olet ihastunut?

Ihastunut? Muistan, kun pikkutyttönä ihastuin fiktiivisiin henkilöihin, kuten Muskettisotureiden d’Artagnaniin ja johonkin Kolmen etsivän hahmoon. Mutta nyt?

9. Mikä on uusi lempihahmosi?

Ville Rannan Taiteilija, joka tosin taitaa olla Ranta itse tai ainakin hänen alter egonsa. Aivan mahtavia päiväkirjamaisia piirroksia hänen sarjakuvablogissaan. (Nyt kyllä luin uusimman, eikä se innostanut yhtään, känniörveltäminen ei kiinnosta, mutta muuten siis) Minusta on tullut täysin fani. Toivottavasti tämä blogisarjis (laajennettuna?) tullaan jossain vaiheessa painamaan myös albumiksi.

10. Mikä kirja sai sinut itkemään?

Jirô Taniguchin Quartier Lointain -sarjakuva, jota luen parhaillaan. Edellisen kanssa vollotin, nyt pyyhin vain silmäkulmia. Niissä on jotakin, mikä iskee minun tiettyihin kipupisteisiini.

11. Mikä on tämän vuoden paras kirjan pohjalta tehty elokuva?

Enpä tiedä, mutta paras tänä vuonna katsomani kirjan pohjalta tehty elokuva on Roman Polanskin The Ghost Writer.

12. Mikä on tämän vuoden lempipostauksesi?

Yllättäen olen innostunut kirjoittamaan elokuvista nyt, kun en mieti miten niistä pitäisi kirjoittaa, vaan kirjoitan vaan.

13. Mikä on kaunein kirja, minkä olet ostanut tänä vuonna?

Olen ostanut todella kauniin ruusukirjan.

14. Mitkä kirjat aiot lukea vuoden loppuun mennessä?

Niitä riittää! Monta on kesken ja monta lukulistalla. Pientä taukoa pidän parhaillaan Roman Polanskin omaelämäkerrasta Roman par Polanski, jota luen siis ranskaksi. Valtavan mielenkiintoinen, mutta toistaiseksi luen ranskaksi suhteellisen hitaasti.

— ah, kamalasti kirjoitusvirheitä, olen niitä korjaillut tässä, minulla on paha tapa kirjoittaa blogiani nopeasti ja turhia viilailematta…

Kesäkuun kieli oli hollanti

Kuukauden kieli -haasteessa oli kesäkuussa hollannin vuoro. Täytyy tunnustaa, että mieleeni tuli siitä oikeastaan vain yksi teos, Anne Frankin päiväkirja, jonka olisin mieluusti uudelleen lukenut, jos olisi kohdalle osunut. Perehtymällä hollanninkieliseen kirjallisuuteen hiukan tarkemmin nousi muutama muukin nimi esiin, kuten Herman Koch ja Renate Dorrenstein. Mutta olisiko sittenkin niin, että Alankomailta puuttuu se suuri kirjailijanimi, joka nousisi heti kaikkien huulille kun kielialueen kirjallisuudesta puhuttaisiin? Vai olenko unohtanut jotakin oleellista?

Huomaan myös, että minuun on iskenyt pieni väsymys. Olen tähän mennessä lukenut novelleja kustakin kielialueesta, mutta nyt en jaksanut millään. Olisihan niitä muutama ollut netissä tarjolla, mutta nimet eivät sanoneet mitään, enkä jaksanut sukeltaa mihinkään täysin tuntemattomaan. Yritin kyllä, mutten jaksanut.

Rasti hollannista tulee siitä huolimatta, sillä tajusin jo aiemmin talvella lukeneeni jotakin alunperin hollanniksi kirjoitettua. Vincent van Gogh tuli avukseni. On oikeastaan aika mielenkiintoista, että hän itsehän kirjoitti ne kuuluisat kirjeensä pääosin ranskaksi, hänestä oli helpompi ilmaista itseään vieraalla kielellä etenkin silloin kun asui Ranskassa, mutta lukemani museokirja oli hollantilaista alkuperää.

Tämä huomio on ollut minulle ehkä kiehtovinta antia tämän haasteen kohdalla: kirjallisuuden kieli ei välttämättä määräydy asuin- tai synnyinpaikan mukaan, ei välttämättä edes äidinkielen mukaan. Useimmiten kyllä, muttei suinkaan aina. Van Gogh kirjoitti kirjeitään ranskaksi, mutta missä päin ollaan kirjoitettu hollanniksi? Paitsi Alankomaissa, ainakin Belgiassa, kenties myös Etelä-Afrikassa, missä se vähitellen alkoi muuttua afrikaansiksi? Ajatus on kiehtova, joten katsotaan, josko väsymykseni väistyisi ja jaksaisin vaikka jälkikäteen palata aiheeseen…

Heinäkuussa onkin sitten kiinan vuoro. Siitä olisi jokunen opus hyllyssäkin odottamassa.

Luitko sinä kesäkuussa jotakin hollanniksi alunperin kirjoitettua?

Toukokuun kieli oli albania

Kuukauden kieli -haasteessa oli toukokuussa albanian vuoro. Rasti oli vaikea, sillä albaniankielistä kirjallisuutta ei juuri ole käännetty suomeksi eikä paljon muiksikaan kieliksi.

Valitsin albanian haasteeseen siksi, että tiedän itse Albaniasta niin olemattoman vähän. Kirjallisuuden avulla toivoin oppivani maasta jotakin uutta, tai ainakin näkeväni sen uudessa valossa. Pientä esimakua olin jo saanut muutama vuosi sitten luettuani Ismail Kadaren kirjan Kivisen kaupungin kronikka ja toivoin saavani sille jatkoa. No, kun ne kirjastot ovat taas kaukana, niin tässä sitä ollaan, netin armoilla. Kirjaston e-kirjoina kun ei näitä vanhempia varsinkaan ole juuri saatavilla.

Ajattelin ensin että no hyvä on, jos ei löydy albaniankielistä, niin luetaan ainakin Albaniasta. Sellaisia löytyi kaksi: Pajtim Statovcin Tiranan sydän ja Pirjo Mellasen Matkustin Albaniaan. Statovci jäi vielä odottamaan, sen sijaan tartuin Mellasen matkakirjaan, joka kertoo suomalaisen eläkeläispariskunnan kokemuksista Albaniassa. Valitettavasti toteutus oli sen verran amatöörimäinen, etten kahdesta yrityksestä huolimatta päässyt pariakymmentä sivua pidemmälle. Harmi sinänsä. Hyvän kustannustoimittajan kanssa kirjasta olisi voinut tulla vaikka miten mielenkiintoinen.

Lopulta palasin Words without bordersin pariin ja jäin lukemaan Fatos Lubonjan tekstejä. Hän on viettänyt vuosia vankilassa ja on ilmeisesti toisinajattelija maassa (en hirveän tarkkaan paneutunut aiheeseen) ja kritisoi kuulemma Ismail Kadareakin. Tämä herätti kiinnostukseni ja tajusin jälleen, miten valtavan vähän tästä maasta tiedän. Luin lopulta Lubonjan novellin Ahlem, joka pohjaa (kaiketi) suoraan hänen omiin vankilakokemuksiinsa ja jonka kautta hän kritisoi Albanian entistä diktaattoria Enver Hoxhaa. Novellina se ei minusta ollut erityisen kiehtova, mutta saipa sitä taas muistutuksen siitä, millaista on elää maassa, jossa yksi väärä sana tai ele voi johtaa vuosien eristykseen.

Tässä vielä pieni nosto tuosta novellista:

At that exact moment, a trembling voice echoed from the back of the room

”Stand up! The greatest man of the nation is being buried!

We were all on the verge of standing, even the policemen. Then we recognised Ahlem’s voice.

We remained seated yet nobody dared to laugh at the madman.

They began to throw the first spadefuls of earth on the dictator’s coffin.

Tällainen oli oma kurkistukseni albanialaiseen kirjallisuuteen ja Albaniaan. Luitko sinä jotakin albaniaksi alunperin kirjoitettua?

Kesäkuussa onkin sitten ihan toisenlaisen kielen ja kulttuurin vuoro, kun lähdetään etsimään hollanninkielistä kirjallisuutta. Mitä lie tästä löytyykään, mielenkiintoista.

Huhtikuun kieli oli unkari

Huhtikuussa oli Kuukauden kieli -lukuhaasteessa unkarin vuoro. Kiinnostavaksi sen tekee tietenkin se, että unkari on suomen sukulaiskieli. Ei yhtä läheinen kuin viro, mutta yhtäläisyyksiä kumminkin on, kieliopissa kai enimmäkseen.

Unkarista on käännetty suomeksi suhteellisen paljon kirjallisuutta. Ensimmäiseksi tulee mieleen Nobel-palkittu Imre Kertész, mutta yhtä lailla minuuttinovelleistaan tunnettu Istvan Örkeny, romaanikirjailija Sándor Márai tai dekkaristi Vilmos Kondor. Suomi–Unkari Seuran sivuilta löytyy varsin kattava lista suomennetuista unkarilaisteoksista, jos ken lukemista etsii.

Omalla kohdallani huhtikuu meni lähinnä unkarinkielistä kirjallisuutta pohdiskellessa. Minulla on itse asiassa yksi kirja jopa kesken (ollut vuosia, palaan siihen aina uudestaan, mutta ajattelin saada sen tänä vuonna luettua loppuun), ja muuten lukemista etsiessäni törmäsin englanniksi käännettyyn novellikokoelmaan, jonka saattoi ladata netistä ilmaiseksi luettavakseen. Teinkin niin, mutten ehtinyt siihen sen kummemmin vielä tutustua.

Lopuksi luin Istvan Örkenyn pari minuuttinovellia englanniksi, kun niihin Short Story Projectissa törmäsin. Oli kiehtova palata niihin uudestaan parinkymmenen vuoden jälkeen. Luin nimittäin niitä opiskeluaikoinani suurella innostuksella, mutta yksikään tarina ei sellaisenaan ollut jäänyt mieleen. Nyt luin niitä uusin silmin. Nehän todella ovat mainioita. Täytyykin palata tarkemmin uudestaan kirjaston- tai divarinkirjojen muodossa. Jokin minua näissä unkarilaisissa kiehtoo, ja itäeurooppalainen kirjallisuus muutenkin.

Toukokuussa onkin sitten albanian vuoro, eli Euroopan itälaidalla pysytellään. Rasti on vaikea, sillä mieleen tulee vain yksi kirjailija: Ismail Kadaré. Häneen kannattaa toki tutustua, mutta löytäisikö myös jotakin muuta?

(Lisäys heti perään: annan vinkin, kun kerran tähän törmäsin: Pienkustantamo Aviador on julkaissut albanialaisen nykyrunouden antologian nimeltä Olipa kerran toivo, eli jos runoutta etsii, niin tällainenkin on olemassa!)

Luitko sinä jotakin unkariksi alunperin kirjoitettua huhtikuussa?

Helmet 2019 ja ensimmäinen vuosineljännes

Ajattelin tänä vuonna jakaa Helmet-koosteen neljään osaan ja samalla kirjoittaa muutaman rivin kustakin kirjasta ja miksi ne osuivat valittuun haastekohtaan.

Tammi-maaliskuussa sain luettua kokonaan viisitoista kirjaa (joista yksi kuunneltu); suurimmasta osasta olen blogannutkin, mutten kaikista. Eli nämä kohdat on nyt täytetty:

Helmet 2019 15/50

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot Aukje Vergeest: Les yeux dans les yeux Vincent van Gogh – Museokauppahankintojani. Käy Van Goghin elämän ja taiteen läpi lyhyin, mutta kattavin tekstein, joita kuvat täydentävät. Kannessa on Van Goghin omakuva.

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettäAnja Snellman: Lähestyminen Ensimmäinen Snellmanini vuosiin, ihastuin. Kirjassa etsitään ajatuksen tasolla huumeriippuvaisen ja moniongelmaisen nuorukaisen isää ja samalla syitä siihen, mikä on suistanut hänen elämänsä raiteiltaan.

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lueMila Teräs: Jäljet – romaani Helene SchjerfbeckistäVierastan minä-muotoisia elämäkertaromaaneja. Kirja piirsi kuitenkin selkeän kaaren Schjerfbeckin elämästä, mikä sinänsä kiinnosti.

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynytHannu Mäkelä: Muistan – Vapaus Niitä oli todella monta, mistä ilahduin! Oli mielenkiintoista kulkea samoissa maisemissa Mäkelän kanssa ja nähdä ne toisin silmin. Helsinki, Pariisi, Bretagne, Venetsia, Liguria, Theresienstadt, Tallinna, Pietari… olen jo unohtanut, mitkä kaikki.

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Märta Tikkanen: Århundradets kärlekssaga – Vuosisadan rakkaustarina on nykyklassikko, eikä pelkästään feministisessä mielessä. Kuuntelin kirjan Märtan itsensä lukemana, ruotsiksi, mikä antoi runoihin aivan oman painonsa. Kirjoittanen tästä myöhemmin erikseen. Teki suuren vaikutuksen.

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassaAnnastiina Heikkilä: Bibistä burkiniin – totuuksia ranskatar-myytin takaaKirja, josta en pitänyt. Käsittelee pariisittaren ja ranskalaisen naisen asemaa Ranskassa feministisestä näkökulmasta mediakuplan sisältä. Väsyttävä yksisilmäisyydessään.

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirjaMarkus Majaluoma: Haikaroiden vauva – Ainoa kirja toistaitseksi, jonka olen lukenut nimenomaan haastetta varten. Majaluoman kuvituksista pidän, ja ne toimivat myös tässä, mutta teksti olisi hyvä olla jonkun toisen kirjoittama. Luin e-kirjana, testasin samalla kuvakirjoja tässä muodossa.

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua Henna Mäkelin: Kuolema – kaikki mitä olet aina halunnut tietääMäkelin mainitsee useamman kerran surun olevan nykyään tabu suomalaisessa yhteiskunnassa. Myös kuolemasta on tulossa tabu, kun se halutaan (amerikkalaiseen tapaan) pyyhkiä näkymättömiin. Ei hyvä suunta, mitä kirjakin painottaa.

29. Kirjassa nähdään uniaNatsume Sōseki: BotchanShikokun saarelta opettajan pestin saanut Botchan näkee unia oppilaiden kiusattua häntä. Ei oikein osunut muihin kohtiin.

36. Kirjassa ollaan yksinKyllikki Villa: PakomatkallaVilla matkustaa yksin ja pohtii paljon yksinoloa, joka ei ole sama kuin yksinäisyys. Vaikka kyllähän hän yksinäisyyttäkin pohtii, kun ei ole ketään, jonka kanssa jakaa asioita. Hän on kuitenkin sen verran sosiaalinen luonne, että ystävystyy helposti, ainakin hetkittäin, kuten matkalla on tapana tehdä.

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia Laura Manninen: Kaikki anteeksiMielenterveysongelmista romaanissa puhutaan ihan tätä sanaa käyttäenkin, jopa niin, että nainen kysyy mieheltä että onko sulla ollut mielenterveysongelmia. Jos oikeassa elämässä tuoreelle rakastetulle näin päräytettäisiin, voisi tulla ongelmia, luulen.

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua L. Onerva: Mies ja nainenOi kyllä viehättää! Missä ovat nykyään kirjailijoiden taiteilijanimet, näin ytimekkään runolliset?

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksiNaja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin. Carlin kirja.Jos 25-vuotiasta pidetään aikuisena, niin sitten kyllä. Äiti käy läpi kuolleen poikansa elämää ihan alusta loppuun asti ja suree samalla.

45. Kirjan nimessä on kieltosanaJohannes Mario Simmel: Ei aina kaviaaria – Toisen maailmansodan aikaisiin tositapahtumiin ainakin joltain osin perustuva vakoojaseikkailukertomus, jossa ruoalla on suuri merkitys. Ei sen aina kaviaaria tarvitse olla! Tiiliskiviromaani, johon palannen myöhemmin.

47. Kirjassa on alle 100 sivua Claes Andersson: Mörkrets klarhet – Runoteokset ovat usein alle satasivuisia, niin tämäkin. Kaunis pieni teos, jolla aloitin ruotsinkieliseen kirjallisuuteen tutustumiseni, alkukielellä siis.