Avainsana-arkisto: Helsinki

Pieniä huomioita Helsingistä (talvelta)

Syötetäänkö täällä vielä sorsia sitten kun jäät ovat lähteneet?

Nyt on kesä, mutta eikö kesälläkin voi muistella talvea? Kirjoitin tämän postauksen alkukeväällä, mutta se jäi julkaisematta. Kaikkihan on sanottu, ja en kai kuulosta negatiiviselta, niin pelkäsin, enkä painanut julkaise-nappia. Miksi? Eiköhän sitä voisi sittenkin… Eli tällaista kirjoitin puolisen vuotta sitten:

Hiukan harmitti, että kuulin Satu Rommin Loskalauluja-paluumuuttajakirjasta vasta pakkaillessani jo laukkuja. Olisi ollut todella mielenkiintoista lukea hänen ja monen muun paluumuuttajan pohdintoja, kun itse katseli  kotimaataan pitkästä aikaa talven ja alkukevään valossa. No, ehtiihän tuota. Sen sijaan, vähän niin kuin tulevaa (lukukokemusta) varten, kirjaan ylös muutamia huomioita kotikaupungistani Helsingistä. Talvisia sellaisia.

– Helsingissäkin hiihdetään! Oli jotenkin supersöpöä bongailla kaupungin kaduilla ihmisiä hiihtovermeet päällä ja murtsikat olalla. Minne ne menivät? Merenjäälle.

– Meri jäätyy, ja se (yäk, kirjoitan kuin Hesarin otsikoissa) on eksoottista. Sekä minusta että turisteista.

– Lumisade on kaunista. Mielettömän kaunista. Se timanttipöly, isot leijailevat lumihiutaleet, märät maaliskuun rätit…

– Suomi on kallis. Supersuperkallis. Ja sitten siihen tottuu. Ja järkyttyy huomatessaan että tottuu.

– Jotakin on tapahtunut: asiakaspalvelijat ovat ystävällisiä ja hymyileviä, etenkin nuoret. Nuorissa on tulevaisuus, sittenkin?

– Mutta jos sanoo poikkipuolisen sanan tai arvostelee edes puolella sanalla palvelua, maan tapoja (ei glögiä joulun jälkeen, vaikka kylmimpään aikaan se parhaiten maistuisi ja vaikka kaikkialla muualla Euroopassa glögiä tarjotaan helmikuun loppuun asti; hinnat ovat järjettömiä; kahvilan pöydät ovat pyyhkimättä…) tai mitä tahansa muuta, palvelu muuttuu yhtäkkiä tylyksi ja asiakas on väärässä. On hyväksyttävä asiat niin kuin ne ovat tai olet hankala ihminen.

– Kirjasto. Ihana, ihana kirjasto. Ihanat ihmiset, ihanat kirjat, ihana rauha. Suojapaikka, johon voi vetäytyä hengittämään.

– Kirkot. Toinen suojapaikka, mutta niin tyhjä. Niin tavattoman tyhjä.

– Kielet. Helsingin kaduilla kuulee suomea, ruotsia, englantia, arabiaa, kiinaa, vietnamia, englantia, viroa, ranskaa…

– Tupakointi ei ole loppunut, siitä viestivät tupakantumpit joita on kaikkialla. Kuten taloyhtiön upouusissa istutuspenkeissä, niissä kauniissa. Mitä väliä, minä ja mun tupakantumpit?

– Entä mistä lähtien ihmiset ovat alkaneet räkiä kadulle? Jos Ranskassa täytyy varoa koirankakkoja, Suomessa räkäklimppejä.

– Pieniä kahviloita, etnisiä ravintoloita ja pieniä putiikkeja on ilmestynyt kadunkulmiin. Tämä on hyvä. Sen sijaan ne kammottavat ostoskeskukset… eikö ne voisi jyrätä maan tasalle?

– Eivät helsinkiläiset tylyjä ja juroja ole, vaan juttelevaisia. Ehkä paikoin hiukan huonotapaisia (ei pidetä ovea auki seuraavalle tulijalle, kuljetaan päin, ei sanota päivää – paitsi sanotaanhan, esimerkiksi rappukäytävässä), mutta muuten sellaisia karhean mukavia ja hiukan suomalaisen omalaatuisia.

– Asiakasepäystävällinen pysäköintipolitiikka. Kauppakeskuksessa annetaan tunniksi tai kahdeksi ilmainen pysäköinti, sitten pitää maksaa. Krhm. Että tervetuloa vaan, muista tarkkailla kelloasi ostoksia tehdessäsi, älä käy kahvilla, tai sakko pamahtaa. Entä miksi katupysäköinti maksaa neljä euroa tunnilta (!!!!!!) ja on maksullista klo 21 asti? Sunnuntaisinkin, ja pyhäpäivinä? Että älkää vaan tulko kukaan kaupunkiin, ravintolaan, kahvilaan tai elokuviin?

– Perusarjesta on tehty tavattoman hankalaa. Ei ole postitoimistoja. Ratikasta ei voi ostaa lippua. Parkkimaksua ei voi maksaa kolikoilla ja kaiken kukkuraksi on näpyteltävä masiinaan rekisterinumero, mikä kestää ikuisuuden ja jono takana kasvaa. Helsinki – mihin olet menossa?

– Ja silti: Helsinki on minun kaupunkini, rakastan sitä. Rakastan sen katuja, sen rakennuksia, sen ilmaa, sen valoa. Rakastan myös sen ihmisiä, en kaikkia, mutta noin yleisesti. Rakastan sen kieltä, sen divareita ja kirjastoja, ratikoita, sen… niin, mitä? Atmosfääriä? Joka elää taas…