Avainsana-arkisto: listoja

Kirjabloggaajan kesäaakkosia H-N

 

Ja kaikkea muuta -blogin lanseeraama kirjabloggaajan kesäaakkoshaaste on tullut seuraavaan vaiheeseen, eli vuorossa ovat assosiaatiot hoosta ännään.

H – Huumori. Kaiken ei tarvitse olla hauskaa, mutta kyllä se huumorin pilkahtaminen tekstille yleensä hyvää tekee. Yksi hauskimmista kirjasarjoista sekä aikuisille että lapsille on ranskalainen Pikku Nikke eli Le petit Nicolas – kuvituskin on todella mainio! (Ja sopii se kielen opiskeluunkin, kuten olen ilokseni todennut.)

I – Illat. Olen ehdottomasti iltalukija. Menen mieluusti sänkyyn hyvissä ajoin ihan vain siksi, että saisin lukea rauhassa. Pienenä meille lapsille luettiin aina iltasatua, mistä on jäänyt paitsi hyvät muistot, myös paljon tarinoita, josta on voinut elämässään ammentaa (aika harvoin sitä tulee satuihin nimittäin aikuisiällä tartuttua – ellei sitten tule lukeneeksi itse lapsille).

Alkukesän muisto: yllätysunikot puutarhassani.

J – Japanilainen kirjallisuus. Luen suhteellisen paljon japanilaista kirjallisuutta. Ensimmäinen taisi olla Jun’ichirō Tanizakin Avain, joka teki lähtemättömän vaikutuksen. Japanilaisessa kirjallisuudessa viehättää sen elegantti ilmaisu (kiitos tietenkin hyvien käännösten) sekä ihmismielen koruton ja kaunistelematon kuvaus. Tällä hetkellä minulla on kesken yksi japanilainen novellikokoelma ja yksi romaani. Haruki Murakamin merkitys on sitä vastoin avautunut minulle vasta vähän aikaa sitten, nimenomaan aikalaiskriitikkona.

K – Käännökset. Aiemmin luin lähes pelkästään käännöskirjallisuutta, nykyään niiden rinnalla myös suomalaista. Käännöksiä on tietenkin vaikea arvioida, jos ei osaa alkuperäiskieltä, mutta yleensä kyllä huomaa, onko käännös hyvä vai ei. Suomalaisia on hemmoteltu hyvillä ja osaavilla kääntäjillä, toivottavasti myös jatkossa, ja niin, ettei kaikkea käännetä englannista… On skandaali, että mm. Murakamin kirjat on pääsääntöisesti käännetty englannista – ja vielä niin, että kääntäjä ei tunne aihettaan. Esimerkiksi 1Q84 vilisi kirjoitusvirheitä (paikannimet, ym.) ja suoria käännöksiä englannista, jotka kuulostavat oudoilta japanilaisessa teoksessa (kuten sinä-passiivi; oliko se juuri tuossa teoksessa, en enää muista, mutta jossain se kyllä oli).

L – Lainakirjat. Kotimaassa olen ahkera kirjaston kuluttaja, ja lainaan kirjoja mieluusti myös läheisten hyllystä. Nytkin mukanani on kasa kirjoja perheenjäseniltä, onneksi niillä ei ole kiirettä. Kirjastoon olen sen sijaan monet kerrat joutunut maksamaan myöhästymismaksuja… miten ne tuppaavatkin aina unohtumaan?

M – Murteet. Murteet ovat kielen rikkaus ja minusta on hauskaa, kun niitä viljellään myös fiktiossa. Kääntäjälle ne tosin tuottavat päänvaivaa… Heli Laaksosen murrerunotkin ovat ihania, vaikka hänen murteensa onkin minulle vieras.

N – Naiskirjailijat. Inhoan nais- ja miesliitteitä (mutta rakastan -tar-päätettä), enkä valitse luettavaani sen mukaan, onko kirjailija nainen vai mies. On ollut aikoja, jolloin luin enemmän naisten kuin miesten kirjoittamia kirjoja, ja on ollut aikoja, jolloin olen lukenut enemmän miesten kirjoittamia kirjoja. Mutta jos halutaan nyt kerrankin sukupuolittaa, niin erityisen merkittäviä naiskirjailijoita minulle ovat olleet Marguerite Duras, Edith Södergran ja Vigdis Grimsdóttir.

Keskikesän muisto: tuulta rannalla.

Kirjabloggaajan kesäaakkosia A-G

Pieni italialainen katukirjasto

Rakastan kaikenlaisia listoja, joten kun huomasin Ja kaikkea muuta -blogissa kirjabloggaajan kesäaakkoshaasteen, tartuin siihen oitis. Omat aakkoseni aion rajoittaa blogin teeman mukaisesti kirjallisuuteen, mutta toki bloggaajan vapaudella eli hiukan leveämmin ja sivuaskelia ottaen. Aloitetaan vaikeimmasta, eli vierasperäisiä kirjaimia sisältävästä alusta. Kas tässä minun tulkintani:

A – Apero, aperitivo. Ranskasta ja Italiasta olen oppinut aperon nauttimisen taidon. Pieni lasi kylmää roséviiniä, kir tai helmeilevä prosecco, seuraksi vaikkapa pari siivua salamia, oliiveja, jotain hyvää levitettä leipäpalan päällä. Pieni rauhoittumishetki työpäivän päätteeksi ennen ruoanlaittoon ryhtymistä. Ihanaa! Usein luen jotakin samalla: tietokirjaa, keittiötaiteeseen liittyvää polveilevaa jutustelua (Brillat-Savarin) tai keittokirjaa. Runot sopivat myös mainiosti aperokirjallisuudeksi.

B – Bibliothèque, biblioteca, bibliotek. Niinpä niin. Kirjasto on library lähinnä vain englanniksi, muualla librairie viittaa kirjakauppaan. Jos siis haluaa vaikkapa Italiassa tai Ranskassa lainata eikä ostaa kirjoja, kaivetaan pakkoruotsin opit naftaliinista ja muistetaan, että kas, muualla se on biblioteekki, joka ohjaa kirjastoon. (Heh, sekaannuksia on tosiaan sattunut…)

C – Cucina Italiana. Sanotaan, että kielen opiskelu kannattaa aloittaa itseään kiinnostavasta aiheesta. Niinpä aloitin ranskan (uudelleen)opintoni keittokirjoista. Nyt olen päättänyt alkaa opiskella italiaa, ensimmäinen kirjakin on ostettu, La Cucina Toscana.

D – Dante Alighieri. Danten Jumalainen näytelmä on Raamatun ohella ikuisuusprojektini: kumpaakaan en ole lukenut ja kummankin aion lukea. Jälkimmäinen löytyy hyllystä, edellisen olen lainannut aikoinani kirjastosta, mutta kirjan paksuus ja runomitta osoittautuivat mahdottomiksi nuorelle opiskelijalle. Vaan nyt haluaisin kirjaan tarttua. Yhä palavammin ja palavammin! Mistä mahtaisin niteen löytää?

E – Exlibris. Vanhat exlibrikset ovat pieniä taideteoksia. Joskus aikoinaan haaveilimme sellaisista ystäväni kanssa, mutta emme koskaan hankkineet/tehneet omia. Exlibrikseen eli omistajamerkin ongelma on toisaalta se, että sellaisella varustettua kirjaa ei voi oikein laittaa eteenpäinkään, sen on pysyttävä omassa hyllyssä. Sopiiko sellainen liikkuvaiseen elämänmuotoon, on hiukan pulmallista.

F – Filosofia. Filosofia on kiinnostanut minua aina, mutta perusopintojen jälkeen olen todennut etten halua siihen maailmaan kokonaan upota, toisin sanoen en halua lainailla koko ajan Heideggeria tai kiistellä onko Descartes oikeassa vai ei. Filosofiset kysymykset sen sijaan kiinnostavat edelleen, kaikenlainen pohdiskelu ja kyseenalaistaminen.

G – Gruusia eli Georgia. Gruusia tuo mieleeni arbuusit eli vesimelonit sekä mustan venäläisen teen, jota juodaan vadelmahillon kanssa. Georgia taas tuo mieleen sodan. Siksi puhun edelleen mieluummin Gruusiasta kuin Georgiasta, joka sitä paitsi ääntyy suomeksi ge-or-gi-a, mikä kuulostaa jotenkin… no, englantilaisen kirjoitusasun suomalaiselta ääntämiseltä. Jokin minussa tuntuu vetävän joka tapauksessa tuohon suuntaan, kohti itää, ikään kuin kohti tuntematonta. Tekee mieli kurkata sen paksun verhon taakse, jollaisen länsimainen tiedonvälitys on tuntunut vetäneen Euroopan keskelle jakaen alueen (hyvään, puhtaaseen, ylevään) länteen ja (epämääräiseen, likaiseen ja epärehelliseen) itään. Onko asia todella näin? Suvaitsen epäillä…

(Jos rivien välistä, suoraan riveiltä ja lisäksi kuvista voi jotakin lukea, on kiinnostukseni Italiaa kohtaan paitsi syttynyt, myös alkanut syventyä…)

10 odotetuinta ja unohtunutta kirjaa eli hyllynlämmittäjät 2017

Luin muutamasta blogista listoja kirjoista, jotka on aikoinaan innolla hankkinut mutta sitten tyystin unohtanut. Oi, näitä löytyy myös minulta, joten päätin samantien tehdä oman listani.

Suurin osa näistä kirjoista on hankittu 10–20 vuotta sitten, mutta ne odottavat yhä omaa hetkeäkään. Jokaista olen kuitenkin aloittanut ja jokaisen haluan vielä lukea. Pari niistä onkin jo lähtenyt käyntiin, yhtä odotan kovasti, kunhan vain olen saanut tällä hetkellä lukemani luettua. Kaikelle on aikansa, niille kirjahyllyn unohtuneille kirjoillekin…

Tässä siis listani hyllyni lämmittäjistä vuonna 2017:

    1. Anthelme Brillat-Savarin: Maun fysiologia

Ranskalainen ruokakirjallisuuden klassikko, jonka lukemista todella odotin hankkiessani kirjan vuosia sitten. Kiireessä lukemisesta ei tullut kuitenkaan mitään, mutta tänä vuonna olen aloittanut uudestaan, nyt aperokirjana eli luen sitä aperitiivin aikaan. Aika lennokasta tekstiä, mutta sen verran krumeluuria, että väsyneenä lukemisesta ei tule mitään.

    2. Göran Tunström: Kimmellys

Ystäväni ylisti Tunströmin Talvimatkaa Intiaan sekä Jouluoratoriota, joten nappasin alelaarista samaisen kirjailijan tuotantoa olevan Kimmellyksen. Siitä on kohta 20 vuotta aikaa, enkä ole päässyt edes puoliväliin. Yritän uudestaan jotta saisin luovutettua kirjan eteenpäin. –> Luettu! Ja hyväksi osoittautui, oli vain odottanut oikeaa aikaa…

    3. Jun’ichirō Tanizaki: Childhood years – a memoir

Tanizaki on yksi suosikeistani, ja 1800-luvun ajankuva Tokiosta kiinnostaa. Kirja on kuitenkin tavattoman pientä pränttiä ja sivut avautuvat huonosti, joten en ole päässyt sen kanssa muutamaakaan kymmentä sivua eteenpäin. Silti se tuntuu koko ajan kutsuvan luokseen. On kutsunut kohta viisitoista vuotta. Joko olisi aika?

    4. Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

Klassikko mikä klassikko, mutta en pääse tarinaan mukaan. On kuitenkin luettava, jo yleissivistyksen vuoksi. (Eikä se ole edes niin pitkä!)

    5. Tapio Koivukari: Luodetuulen maa

Jostain syystä odotin tältä kirjalta paljon. Enkö sitten lukenut takaliepeen tekstiä vai miksi siihen tartuin? Tsaarin sortotoimia, ensimmäistä maailmansotaa, kansalaissotaa ja 1900-luvun alun elämää Suomen saaristossa. En pääse mukaan ollenkaan. En silti luovu kirjasta, haluan lukea sen. -> Onneksi en luopunut, sillä tästä minä aloitin: kirja on todella mielenkiintoinen, kun alkuun vaan pääsee!

    6. Isabel Allende: Henkien talo

Maagista realismia. Odotin, mutta kaksi kertaa olen kirjaan tarttunut, enkä ole eteenpäin päässyt. Silti se jotenkin pysyttelee mielessä. Ehkä jo siksikin, että Isabel Allende on läheistä sukua Chilen entiselle presidentille Salvador Allendelle. –> Luettu. Kirja yllätti, niin tarinallaan kuin kerrontatavallaan. Erinomainen!

    7. Honoré de Balzac: Ukko Goriot

Tämän kirjan selkämystä olen katsellut äitini kirjahyllyssä niin kauan kuin muistan. Ensimmäisen kerran yritin lukea 15-vuotiaana, mutta 1800-luvun ranskalainen tyyli ei oikein ottanut tuulta purjeisiinsa. Mutta tarinan alku on jäänyt mieleen. On siis päästävä sen kanssa eteenpäin. Luulen, että se  alkaa sittenkin viemään mukaansa. Ja onhan se ajankuvaa Pariisista. –> Luettu ja hyväksi todettu. Itse asiassa todella hyväksi.

    8. Victor Hugo: Kurjat I ja II

Tämäkin on ikuisuusprojekti, mutta vuoden alussa aloin päästä jyvälle. Hugohan on kuin onkin nero! Ja Kurjat kuvaa tilannetta, johon nykymaailma on menossa takaisin, ellei jo siellä ole. Tähän palaan uudestaan ja luen sitä pikkuhiljaa eteenpäin. Todella voimakkaita kokemuksia, joten luen aina välillä jotain muuta.

    9. Miguel Angel Asturias: Herra presidentti

Kirja edesmenneen isoäitini hyllystä. On mielenkiintoista tutustua läheiseen ihmiseen sen kautta, mitä hän on lukenut. Ja tarjolla pitäisi olla poliittista aikalaiskritiikkiäkin, tällä kertaa Guatemalasta. Olen aloittanut, mutten vielä päässyt eteenpäin. Tältä kirjalta odotan kuitenkin paljon. –> Ja kyllä kirja odotukset lunastikin! Todella mielenkiintoinen ja silmiä avaava teos. Asturias on ehdottomasti Nobelinsa ansainnut.

    10. Haruki Murakami: The Wind-Up Chronicle

Hankin tämänkin kirjan noin viisitoista vuotta sitten, mutten päässyt alkua pidemmälle. Nyttemmin olen löytänyt Murakamin nerouden ja sormeni suorastaan syyhyävät kirjan pariin. Lukulistalla se on syksyllä.