Avainsana-arkisto: Sarraute

Nathalie Sarraute: Tropismeja

Heitä tuntui kumpuavan kaikkialta, puhkeavan haaleaan kosteahkoon ilmaan. Heitä valui hitaasti ikään kuin heitä olisi tihkunut seinistä, aidatuista puista, penkeistä, likaisista jalkakäytävistä, aukioista.
He venyivät pitkinä tummina terttuina talojen kuolleiden julkisivujen välissä. Siellä täällä, liikkeiden näyteikkunain edessä he muodostivat taajempia liikkumattomia rykelmiä, aiheuttivat virranpyörteitä, kuin pieniä tukkeumia.

Ranskanvenäläinen Nathalie Sarraute (1900–1999) on minulle uusi, mutta hyvin mieluinen tuttavuus. Törmäsin hänen nimeensä Le Monden vuosisadan 100 kirjaa -listalla, joka koostuu ranskalaisten nimeämistä 1900-luvun merkittävistä kirjoista. Tämä pieni kirja on siis tehnyt vaikutuksen ranskalaislukijoihin, siitä huolimatta, että alunperin kesti useita vuosia ennen kuin kirjailija löysi sille kustantajan. Aika helpottava ajatus: kustantaja ei sittenkään aina tiedä, mikä kirja tulee kestämään aikaa. Ja toisaalta: onko kirjankustantamisen merkitys todella pelkät myyntiluvut, sinä nimenomaisena vuonna kun kirja julkaistaan? Tällä hetkellä tämä on linjaus, mutta väärä linjaus se sittenkin on.

Näitä jäin miettimään lukiessani Nathalie Sarrauten pieniä kertomuksia, kuin siveltimenvetoja tai sivullisen katsojan huomioita. Näissä kertomuksissa, vain sivun tai puolentoista pituisissa, ei ihmisillä ole nimiä; suomenkielellä ei aina edes sukupuolta, sillä sana hän ei sitä määritä; niinpä ne ovat vapaita ajasta ja paikasta. Tai ainakin melkein, sillä toki aika ja paikka tulevat esiin muuten, mutta vain sivulauseessa. Silloin tällöin se tulee esiin ulkoasun kuvauksessa: kuminauhasolmukkeineen ja neliskulmaisine partoineen; ja itse asiassa myös paikannimissä: Häneltä ei voinut piilottaa Chartresin katedraalia; joskus myös viitattujen henkilöiden nimissä: tyttö tiesi, että hän oli ollut Félix Fauren ystävä ja että hän oli suudellut keisarinna Eugenien kättä. Niin, yhteiskuntaluokkakin tulee esiin, joka on hyvin porvarillinen, vaikka Sarraute sille ivaileekin.

Kerta kaikkiaan hurmaavia tekstejä. Luin ne aika lailla pötköön, sillä kirja olisi pian palautettava kirjastoon, mutta tämän kirjan kun saisi omakseen, voisi tarinoita lukea hissukseen, yhden siellä, toisen täällä. Sopivana hetkenä, aamukahvilla, sohvalla istuen, kahvilassa.

Toki näitä tarinoita voi akateemisemminkin analysoida, puhua uuden romaanin käsitteestä ja sellaisesta, mutta jätän sen muille. Kirjan alussa on suomentaja Leena Kirstinän selvitys asiasta, minkä lisäksi voi lukea vaikka Sarrauten sinänsä mielenkiintoisesta elämänkaaresta (joka oli aika pitkä!) Wikipediasta. Minä jätän senkin muille.

Hän ei hievahtanutkaan. Ja hänen ympärillään koko talo, katu tuntui rohkaisevan häntä, tuntui pitävän tätä liikkumattomuutta luonnollisena.

Nathalie Sarraute: Tropismeja
ranskankielinen alkuteos Tropismes, 1939
suomentanut Leena Kirstinä
Karisto, 1968
111 sivua
kirjastosta