Helmikuun kieli oli japani

Kuukauden kieli -haasteessa oli helmikuussa japanin vuoro. Kirjallisuusmaana Japani on toinen suosikkini Ranskan ohella, ja olinkin suunnitellut lukevani helmikuussa paljon japanilaista. Vaan kuinkas sitten kävikään? Pääsin kotimaisten kirjastojen ääreen ja siirsin luettavaksi tarkoittamani japanilaisen novelliantologian syrjään. Sen aika tulee myöhemmin, ehkä kuitenkin tänä vuonna.

Sattumaa sen sijaan oli, että kaksi helmikuussa lukemistani kirjoista liittyivät teemoiltaan Japaniin. Pirkko Lindbergin Fukushima ikuisesti on nk. ekologinen matkakirja, jonka tarkoituksena on selvittää, millä lailla Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus on vaikuttanut tavallisten Japanissa asuvien ihmisten elämään. Hyvin kiinnostava kirja. Zinaida Lindénin romaanissa Ennen maanjäristystä Japania tarkastellaan puolestaan maassa asuvan ulkomaalaisen – venäläisen sumopainijan – silmin. Ulkopuolinen tunne kertomuksessa olikin, japanilaisuuteen se ei sumopainista huolimatta sen syvemmin pureudu. Eikä varmaan voisikaan, kun kirjoittaja ei ole japanilainen.

Eilen sitten tarmistauduin ja luin kaksi japanilaista novellia. Tunnelma näissä tosiaan on aivan toinen:

• Jun’ichirō Tanizaki: The Tattooer
• Ryūnosuke Akutagawa: A Strange Story

Luin molemmat kertomukset englanninnoksina, Tanizakin novelli tosin löytyisi suomennettunakin nimillä Tatuoija ja Tatuointi kokoelmista Unien silta ja Fantastisia kertomuksia. Tanizakin novelli toimi englanninnoksenakin hyvin, kun taas Akutagawan (amerikan)englanninnos oli valitettavasti aika huono; siinä ei välity lainkaan kielelliset hienoudet, ainoastaan tarina, minkä lisäksi erisnimien kirjoitusvirheet ovat anteeksiantamattomia (sellaista paikkaa kuin Kamagura ei tietääkseni ole, kyseessä lienee Kamakura, Tokion lähellä oleva kaupunki ja yksi Japanin historiallisista pääkaupungeista, minkä lisäksi päähenkilö Chiekon ei pitäisi hypätä välillä Cheikoksi…).

Tatuoija on Tanizakin ensimmäisiä julkaistuja novelleja (1910) ja se teki hänet kuuluisaksi. Kertomus sijoittuu Edo-kauden Tokioon, aikakauteen, jolloin ihmisillä oli aikaa ja rahaa huvitella, käydä kabukiteatterissa ja ilokortteleissa. Tatuoinnitkin olivat suosiossa, niitä ottivat muutkin kuin kantotuolien kantajat ja merimiehet: jopa samurait ja kauppiaat saattoivat tatuoida ihonsa – vaan eivät naiset. Tarinan tatuoija on alansa parhaimpia, hänellä on varaa kieltäytyä työstä jos iho ei miellytä, ja toisaalta asiakkaat antavat hänelle vapaat kädet niin kuvion kuin rahankin suhteen. Mutta tatuoijalla on toinenkin puoli: hän on sadisti, joka nauttii asiakkaalleen tuottamasta kivusta. Miehen ihon tatuoiminen ei kuitenkaan tuota hänelle täyttä tyydytystä, hänen unelmansa on naisen puhtaan ihossa, jonka hän haluaa ottaa omakseen. Sellainen löytyy, kun geishatalon nuori tyttö, jossa hän näkee tämän pimeän puolen, tulee kohdalle. Hän tatuoi tämän selkään mustanlesken, hämähäkin, joka vapauttaa tämän todellisen luonteen kahleista. Samalla tatuoijasta tulee hänen ensimmäinen uhrinsa. Uskomattoman hieno novelli!

Akutagawan A Strange Story on tunnelmaltaan täysin toisenlainen. Se kertoo tarinan miehestä ja vaimosta, jotka sotaväki on erottanut toisistaan, ja jotka ovat yhteydessä toisiinsa mielen voimalla, punahattuisen kantajan kautta. Tarina on kaunis ja kiehtova, mutta valitettavasti amerikanenglannin köyhä ilmaisu kadottaa siitä jotakin oleellista. Tämän lukisin mieluummin hyvänä suomennoksena.

Tällaista. Maaliskuussa onkin sitten puolan vuoro, jälleen yksi kiinnostava kirjallisuusmaa. Saa nähdä, mitä sieltä löytyy.

Luitko sinä helmikuussa jotakin japanilaista?

Ryûnosuke Akutagawa: Rashômon and other stories

I remember his mumbling: ”My fate is next.” Then he disappeared from the grove. No, I heard someone crying. Untying the rest of my bonds, I listened carefully, and I noticed it was my own crying. (Long silence.)
– Akutagawa: In A Grove

Vuosia sitten lainaisin kirjastosta japanilaisten tarinoiden kokoelman, joista yksi teki vahvan vaikutuksen. Se oli Ryūnosuke Akutagawan novelli Metsikössä (Yabu no naka, 1922), vaikka muitakin suomennoksia taitaa olla. Se oli siinä, ajattelin tuolloin. Kaikki kirjallisuus on kirjoitettu, kaikki yhdistyy tässä novellissa. Oli vaikea lukea mitään sen jälkeen.

Nyt, vuosia myöhemmin, luin samaisen tarinan uudestaan englanniksi, se aloittaa piskuisen novellikokoelman Rashōmon and Other Stories. Olin ehtinyt lukea In A Grove -novellin englanninnoksen kertaalleen aiemminkin ja katsonut siihen ja toiseen Akutagawan novelliin perustuvan, Akira Kurosawan ohjaaman elokuvan Rashōmon. Enää tarina ei tehnyt aivan yhtä voimakasta vaikutusta kuin ensimmäisellä lukukerralla, mutta merkittävä se edelleen on.

Tarina kertoo raiskauksesta ja murhasta lähellä Kiotoa, joista todistuksensa antavat kaikki siihen jollakin tavalla liittyneet: samurain ruumiin löytänyt puunhakkaaja, murhaajan pidättänyt poliisi, matkalaiset nähnyt buddhistimunkki, raiskatun naisen äiti, murhaaja, raiskattu ja kadonnut nainen sekä, meedion välityksellä, murhattu samurai, joka on myös raiskatun naisen mies. Jokainen kertoo tarinansa oman näkökulmansa mukaan ja omaa itseään suojellen. Totuutta ei ole, sitä ei edes etsitä, sillä totuus on jokaisen oman tarinan mukainen.

The prosperity of the city of Kyōto had been rapicly declining, and he had been dismissed by his master, whom he had served for many years, because of this decline. Thus, confined by the rain, he was at a loss to know where to go. And the weather  had not a little to do with his depressed mood.
– Akutagawa: Rashōmon

Kokoelmassa seuraavana on Kurosawan elokuvalle nimensä ja tapahtumapaikkansa antanut Rashōmon (1915). Itsenäisenä tarinana se on itse asiassa aika hyytävä. Mies, samurain entinen palvelija, pysähtyy Rashōmon-portille ja löytää sen ylisiltä ruumiita, jotka on heitetty sinne mätänemään. Vanha nainen kerää ruumiiden hiuksia saadakseen niistä rahaa peruukkien tekijöiltä.

Muut neljä tarinaa, Yam Gruel, The Martyr, Kesa and Morito ja The Dragon, eivät tee yhtä voimakasta vaikutusta kuin kaksi ensimmäistä, mutta ovat joka tapauksessa kauniisti kirjoitettuja ja kertovat kukin omalla tavallaan menneiden aikojen Japanista. Osa niistä on vanhoja tarinoita, joihin Akutagawa on lisännyt omia näkemyksiään, näin olin ymmärtävinäni.

Ryūnosuke Akutagawa (1892–1927) on yksi Japanin merkittävimmistä kirjailijoista, jonka sanotaan uudistaneen erityisesti japanilaista novellikerrontaa. Akutagawa yritti monta kertaa itsemurhaa ja onnistui vihdoin 35-vuotiaana. Hänen nimeään kantava, kaksi kertaa vuodessa jaettava Akutagawa-palkinto myönnetään uuden ja lupaavan kirjoittajan sanomalehdessä tai aikakauslehdessä julkaistulle novellille.

Nipvet-blogissa käynnissä olevaan novellihaasteeseen osallistun suosittelemalla kohtaan ”näkökulma” novellia In A Grove, joka löytyy suomeksi ainakin nimillä Tiheikössä ja Metsän peitossa. Rashōmon puolestaan sopisi kohtaan ”sävy”.

 

Ryūnosuke Akutagawa: Rashōmon and other stories
Kääntänyt englanniksi Takashi Kojima
Tuttle Publishing,  2003 (29. painos; ilmestyi alunperin vuonna 1952)
102 sivua
Omasta kirjahyllystä

HelMet 2017 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin kirjassa on monta kertojaa, kirjan kansi on mielestäsi kaunis, kirja on inspiroinut muuta taidetta, kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä.