Olen aina pitänyt itseäni hitaana ja nautiskelevana lukijana, mutta viime aikoina olen löytänyt itsestäni uuden piirteen. Olen ahminut kirjoja.
Olen lukenut kokonaisen kirjan päivässä parissa, silmäillen, pikakelauksella, paikoin hyppien, kokonaisuuksia hahmotellen. Kyllähän niinkin toki lukee, ja yllättävän paljon mieleen jää tälläkin tavalla, mutta lopulta täytyy todeta ettei se ole minulle ominainen tapa. Miksi olen alkanut lukea niin? Vain siksikö, että pitäisi saada kirja luettua kokonaan eikä jättää kesken (kuten yleensä tekisin, jos kirja ei vedä)? Uteliaisuuttaniko? En kai vain blogin vuoksi? Ei, en siksi, mutta entä jos?
En tiedä. Mutta huomaan ärtyväni tästä lukutavasta. Silmäni ärtyvät ja mieleni myös. On eri asia, jos luen koska en malta lopettaa koska kirja on niin kiehtova… mutta siinäkin tapauksessa olisi parempi yleensä höllätä, lukea hitaammin, mietiskellä, antaa tekstille aikaa. Maiskutella ja lukea vaikka takaperin, kuten eräs ihana entinen opettajani totesi tekevänsä. Mihin tässä maailmassa on niin kova kiire?
Helmikuussa minuun iski lukuhimo. Viime vuonna myös. En vaan malttanut lopettaa, luin, vaikka silmät olivat ristissä ja alkoi olla huono olo. Tätä tapahtuu etenkin e-kirjojen kanssa, koneen tuijottelu on eri asia kuin kirjan sivujen käänteleminen. Osasyy vimmaani on kirjastokortti, jonka hankin pitkästä aikaa, ja halu tutustua siihen, mitä tällä hetkellä Suomessa kirjoitetaan ja julkaistaan. En tavallisesti lue näin paljon uutuuskirjallisuutta enkä suomalaista kirjallisuutta. Silmiä avaavaahan tämä toki on ollut, ja jossain määrin varmaan jatkankin tutustumisretkiäni, mutta muuten aion palata omiin tuttuihin rutiineihini. Myös bloggaustahtini tulee varmasti hidastumaan (helmikuussa olen blogannut itselleni epätavallisen tiuhaan tahtiin).
Aloitin paluun hitauteen palauttamalla eilen kirjan, josta en pitänyt ja jota olin jo alkanut lukea pikakelauksella saadakseni sen nopeasti loppuun. Eihän sen näin pitäisi mennä, pysähdyin miettimään lukemistani. Eivät kaikki kirjat ole kaikille eikä lukemisen pidä olla suorittamista. Avoimin mielin voi etsiä, tehdä välillä harharetkiäkin, mutta lukea sittenkin vain itselleen.
Minunhan piti palata takaisin kirjojen pariin, sulkea tietokone silloin kun en sitä tarvitse, ottaa etäisyyttä… Miten sen kaiken ehdinkin jo unohtaa?
Aukeamia 