Aihearkisto: sarjakuvat

Sarjakuvahaasteen (lyhykäinen) koonti

Hurja Hassu Lukija -blogissa käynnistyi vuoden alussa sarjakuvahaaste, joka päättyy nyt marraskuun lopulla. Ensin ajattelin, että tämä jää minulta tällä kertaa väliin, mutta kesällä innostuinkin lukemaan sarjakuvia e-kirjoina ja sitten menin ja ostin pari albumia ihan perinteisenä printtinäkin (vaikka lopulta ehdin lukea niistä vain toisen, olivat niin paksuja ja ranskaksi, seliseli…). Saldoni jäi vaatimattomaksi, mutta ajattelin siitä huolimatta listata lukemani albumit, hyviä kun olivat jokainen.

Nämä seuraavat albumit ehdin lukea kevään ja kesän aikana:

Hugo Pratt: Corto Maltese etelämerellä eli Suolaisen meren balladi. Corto Maltese on eurooppalaisen sarjakuvan kulttikamaa, mutta suomennoksia niistä näyttää tulleen vasta 80-luvulta alkaen ja senkin jälkeen hyvin vähitellen. Jäivät siis lapsuudessa lukematta ja sitten kokonaan. Nyt pääsin korjaamaan tämän puutteen ja aloitin tuosta Suolaisen meren balladista. Aivan ensimmäiseksi yllätyin todella kauniista ja maalauksellisesta piirrostyylistä. Olisin voinut vain katsella kuvia. Itse tarina ei vetänyt ihan samalla tavalla puoleensa, juoni oli aika ennalta arvattava ja hahmot, etenkin naiset, kliseisiä. Eipä silti, voisin minä Corto Maltesen pariin jatkossakin palata. Niin, ja sain samalla uuden merkinnän hitaasti etenevään Le Monden vuosisadan 100 kirjaa -haastelistaanikin. Bloggaus jäi tekemättä, kun palautin albumin ja unohdin ottaa kuvia.

Étienne Davodeau: Lulu Anew. Kirjaston englanninkielisten e-sarjisten joukosta löysin omani, ranskalaisen Étienne Davodeaun kaksi sarjakuvaa. Ihastuin ikihyväksi ensin Luluun, sen hyvin kauniiseen piirrostyyliin ja myös tarinaan. Tällaista haluan lukea enemmänkin.

(Valitettavasti e-kirjaston 117 sarjiksen joukosta en löytänyt mitään muuta mielenkiintoista luettavaa. Ei sukkahousumiehiä minulle, kiitos, eikä isosilmäisiä mangahahmoja. Yritin jotain amerikkalaista sotajuttuakin, mutta amerikkalainen kertomatapa ja piirrostyyli ei vaan nappaa vaikka miten yrittäisin.)

Étienne Davodeau: The Initiates: A comic artist and a wine artisan exchange jobs. Jatkoin Lulun jälkeen Davodeaun dokkarimaisemmalla albumilla, jossa Davodeau ja viinintekijä tutustuttavat toisensa omaan ammattiinsa. Aivan kerta kaikkiaan mahtava albumi ja konsepti! Luin tämänkin e-kirjana ja englanniksi käännettynä, mutta kävin hypistelemässä sarjista ranskalaisessa kirjakaupassa. Ai kun teki mieli ostaa omaksi… Mutta luulen, että palaan Davodeauhon kyllä toisten sarjisten myötä. Ranskan lähihistoriaakin oli tarjolla, se (veritahra hörökorvaisen de Gaullen rinnassa) kiinnosti kovasti. Suomennettuna ei ole vielä valitettavasti yhtään mitään, mutta toivottavasti tulevaisuudessa kyllä. (Heh, minusta tuli kertaheitolla täysverinen fani, kuten rivien välistä voinee lukea…)

Jirô Taniguchi: Le journal de mon père. Davodeau luetteli valtavat määrät sarjakuvantekijöitä tuossa edellä mainitussa albumissaan, mutta ei yhtään japanilaista. Olen kuitenkin varma, että hän on saanut vaikutteita Jirô Taniguchilta(kin), joka on Ranskassa hyvin suosittu. Joten nyt päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, opiskella ranskaa ja tutustua samalla Taniguchiin. Ostin kaksi albumia, ja maksoin niistä hulppeat viisikymppiä, mitä en yleensä koskaan tee. En katunut. Taniguchi on todella kiehtova sarjakuvantekijä. Sekä tarina että kuvat tekivät vaikutuksen, tarina oli surullinen, itkeä pillitin kuin pikkutyttö (taisin olla kesällä aika väsynytkin, on ollut monivaiheinen vuosi takana). Bloggaamaan en ole ehtinyt, mutta palaan aiheeseen varmasti vielä. Ainakin siinä vaiheessa, kun luen sen toisen albumin, joka on paksumpi kuin tämä. Järkäleitä molemmat. Taniguchiltakaan ei ole suomennettu vielä mitään, toivottavasti tämä puute jossain vaiheessa korjataan.

Näiden lisäksi luin kaksi netistä löytämääni suomalaista sarjakuvanovellia Helmet-haastetta varten. Ne olivat ihan kivoja, mutteivät jättäneet sen kummempaa muistijälkeä, joten ei niistä sen enempää.

Eli summa summarum, saldoni oli neljä paksua sarjakuva-albumia + 2 sarjakuvanovellia, eli näillä vaatimattomilla tuloksilla pääsin haasteessa Jaska Jokuseksi (3-5 luettua sarjakuvaa) tai Fingerporiksi (6-8 luettua sarjakuvaa), mutta taidan pitäytyä ihan vaan jaskana.

Kiitän haasteesta ja vastaanotan seuraavankin, jos tälle jatkoa tulee!

Étienne Davodeau: The Initiates: A Comic Artist and a Wine Artisan Exchange Jobs (sarjakuva)

– Here’s something that counts: Feeling the devotion and pleasure felt by the guy who made the wine… Or the book.
– Absolutely.

Joo’o, täytyy myöntää että minusta tuli fani. Ensin Lulu ja sitten The Initiates. Étienne Davodeau johdattelee tarinoitaan käsittämättömän hienolla ja hienostuneella tavalla, siinä on ranskalaista älykästä ja charmikasta piikikkyyttä yhdistettynä inhimillisyyteen ja tiedonhaluun. Jota tukee vielä kaunis kädenjälki, jossa yhdistyy akvarelli ja kynänjälki.

Jos Lulu toi mieleeni elokuvallisuuden ja japanilaisvaikutteet, on The Initiatesissa vastaavasti valokuvauksellisuutta. Tällä kertaa (kustannussyistä?) paletti on mustavalkoinen, mutta kaikkine harmaan sävyineen, ja ruudut pääosin neliskanttisia. Mutta se, miten Davodeau käyttää tuota neliötä, miten hän sijoittaa niihin kuvansa, on kiehtovaa. Se noudattaa hienosti valokuvan kerrontatapoja kuvakulmineen ja leikkauksineen. Enkä tarkoita nyt niitä valokuvia, joissa joku seisoo keskellä ruutua ja katsoo kameraan. Ei, en ollenkaan…

The Initiates on kertomuksenakin aivan toisenlainen kuin fiktiivinen Lulu. Tämä on reportaasi ja dokkari sarjakuvan muodossa. Idea on mainio: sarjakuvapiirtäjä ja viinintekijä tutustuvat toistensa työhön ja maailmaan yhden vuoden aikana. Kumpikaan ei tiedä toisensa maailmasta yhtikäs mitään. Niinpä Davodeau pääsee leikkaamaan viiniköynnöksiä, kääntämään maata ja maistelemaan viinejä sekä vierailemaan eri puolilla maata viinitiloilla ja -kellareissa. Vastaavasti viininviljelijä Richard Leroy pääsee lukemaan sarjakuvia ja vierailemaan sarjakuvafestareilla ja sarjakuvapiirtäjien luona. Ja siinä samalla tällainen samanlainen mistään-mitään-tietämätön lukija pääsee tutustumaan molempiin aiheisiin. Mainiota!

Albumi on pitkä, miltei kolmesataasivuinen, mutta se on jaettu sopivasti lukuihin. Jossain vaiheessa (kun kahden viikon kirjastolainan eräpäivä alkoi lähestyä) tarina tuntui liiankin pitkältä, mutta lopulta oli jopa sääli hyvästellä nämä kaksi toverusta, olisin jatkanut pitempäänkin. Kirjasin ylös sarjakuvia, joita haluan lukea ja opin viininviljelystä. Ja ranskalaisuudesta. Väittelyistä, joissa ei kaivauduta omiin poteroihin vaan otetaan yhteen, perustellaan ja paiskataan lopulta kättä.

–We got vines to prune.
– Yep.

Kiinnostavaa oli sekin, että Leroyn viinit ovat luomua, itse asiassa jopa biodynaamisia, mutta leimoja hän ei kaipaa pullojensa kylkeen. Hän haluaa vain tehdä kaikkein parasta viiniä, ja tämä on kokeilujen tulos. Miksi sitten ei luomuleimaa? Koska hän haluaa ihmisten ostavan viinin siksi, että he pitävät siitä, ei ideologisista syistä. Minusta tämä ajatus oli mielenkiintoinen. Samoin kuin se, että Leroy ei suinkaan tule vanhasta viininviljelijäsuvusta, vaan on alunperin pankkiiri. Näitä uranvaihtojuttuja kuulee Ranskassa paljon. Ja nimenomaan niin päin, että palataan takaisin kulttuurisille juurille.

The Initiates on sarjakuva, josta voisi kirjoittaa paljon. Se kuvaa ihmisiä ja ilmiöitä sekä viini- että sarjakuvapiireissä todella tarkasti. Ehkä se on vähän kiltimpi sarjisväelle, kun taas viinipuolella etenkin amerikkalaiset showmiehet saavat arvoisensa kohtelun. Eivät nämä kaksi kulttuuria oikein kohtaa, vaikka miten yritettäisiin.

Mutta kiehtova matka tämä oli! Opin paljon sarjakuvista sekä viinistä. Jälkimmäiset nimet menivät minulta kyllä ohi, mutta sarjakuvanimiä kirjoitin ylös. On paljon, paljon mielenkiintoista. Ranskahan on aina ollut vahva sarjakuvamaa.

Lainasin tämän kirjastosta e-kirjana, toimii siten erinomaisesti.

Étienne Davodeau: The Initiates: A Comic Artist and a Wine Artisan Exchange Jobs
alkuperäinen ranskankielinen teos Les Ignorants, Résit d’un initiation croisée, 2011
kääntänyt englanniksi Joe Johnson
NBM Comics Lit, 2013
278 sivua

Étienne Davodeau: Lulu Anew (sarjakuva)

So there she was, alone on the beach.
Maybe it’s stupid, but it’s new for her, this solitude, this indepence.

Silmäillessäni Helmetin E-kirjaston englanninkielisten digisarjakuvien (suhteellisen suppeaa) valikoimaa  kiinnittyi huomioni ranskalaisen Étienne Davodeaun (s. 1965) albumiin Lulu Anew (Lulu Femme Nue). Se erottui joukosta rauhallisen kauniilla ulkoasullaan, ja arvelin, että tämä voisi olla minua varten.

Mutta se, mitä en arvannut oli, etten meinannut malttaa lopettaa lukemista ollenkaan. Aloitin illalla ja jatkoin aamulla, en vain voinut pitää siitä näppejäni irti. Yllätyin tästä itsekin.

Pidin hyvin paljon Davodeaun piirustustyylistä, joka yhdistää akvarellia ja kynän jälkeä. Hän vaihtelee ruutujen kokoa ja muotoa, ja niiden sisällä kuvakulmia miltei elokuvalliseen tapaan. Se toimii. Epäilemättä hän on saanut vaikutteita japanilaisesta sarjakuvasta, ei niinkään mangasta vaan realistisemmasta gekigasta. Ja etenkin Jirō Taniguchilta, luulen, hän oli hyvin suosittu Ranskassa, olen joskus silmäillyt hänen tuotantoaan, enkä voinut olla vetämättä yhtäläisyysmerkkejä Davodeaun kanssa. Mutta joka tapauksessa ruuduissa oli paljon japanilaista: etualalla olevia esteitä, katulamppuja, jotka katkoivat pitkulaisen ruudun kolmeen osaan. Kun siihen yhdistää hyvin ranskalaisen maiseman ja tietyt kunnianosoitukset esimerkiksi belgialaiselle sarjakuvalle (Tintti, se oli Tintti, ja Asterix, voin vaikka vannoa…!) , on lopputulos varsin kiehtova.

Minua viehätti myös Davodeaun kuvasto. Hän kuvaa tämän hetken ranskalaista katukuvaa (ja muuttumattomia merimaisemia) sellaisenaan, paikoin hyvin masentavina (missäpä eivät olisi kaupunkien laidalla olevat shoppailualueet masentavia), mutta siitä huolimatta kauniisti kuvattuna, tarkkaan harkitulla väripaletilla.

Oli hauska poimia tuttuja asioita: puiston penkit, betoniset pylväät, arkkitehtuuri… Kaunis ja ruma yhdessä, vierekkäin. Samoin hän kuvaa hienosti, muutamilla kynänvedoilla ranskalaisen kansanluonteen, heidän tyypilliset ilmeensä, asentonsa, tilanteet. Se kaikki sai minut hymyilemään. Tämän albumin voisin hankkia itselleni, muistoksi tästä ajasta.

Mutta se, mikä minua eniten kosketti, oli tarina. Lulu Anew kertoo keski-ikäisestä, päälle nelikymppisestä perheenäidistä, joka on totaalisen väsynyt elämäänsä alkoholistimiehen ja kolmen lapsen äitinä, joka ei yrityksistään huolimatta saa edes töitä. Pieleen menneen työhaastattelun jälkeen hän vain lähtee pois. Hetkeksi pois, kaikesta. Hän ajautuu yhä kauemmas, hän tapaa ihmisiä, jotka saavat hänet taas elämään, jotka kuuntelevat hänen tarinansa, hänen tylsän ja tavallisen tarinansa. Hän on hetken vapaa. Kuin ajopuu. Kunnes on aika palata.

Hieno tarina. Ja hieno toteutus. Taidan etsiä hänen muutkin albuminsa käsiini.

Pieni huomio vielä OverDrivestä, jolla tämän luin. Se toimi mainiosti (pienistä hetkittäisistä bugeista huolimatta) ja alkuperäistä albumia kunnioittaen. Välillä tarkastelin ruutuja hyvinkin läheltä, niin kaunis oli akvarellin sävymaailma, välillä etäännytin takaisin kokonaiseksi aukeamaksi. Järjestelmänä OverDrive toimii paljon paremmin kuin suomalaisen puolen Ellibs, joka on minusta vähän vanhanaikainen ja epäkäytännöllinen (sarjakuvia en ole sillä edes yrittänyt lukea, koska selaimessa lukeminen ei onnistu, ja lataamiseen tarvitsee sovelluksen tai taas jonkun uuden tilin – ei kiitos). Toistaiseksi olen joka tapauksessa todennut sarjakuvien ja runojen sopivan minulle e-kirjoina, muita en ole tähän mennessä jaksanut pitemmälle siinä formaatissa lukea.

J.K. Huomasin nyt, että tästä on tehnyt myös elokuva (Ranska, 2013). Katsoin trailerin ja sen mukaan näytti, että elokuva seuraa kyllä tarinaa, mutta on kadottanut sen sielun. Ei se niin helppoa ole…

Étienne Davodeau: Lulu Anew
ilmestynyt alunperin ranskaksi kahdessa osassa vuosina 2008 ja 2010
kääntänyt englanniksi Joe Johnson
Nantier-Beall-Minoustchine Publishing, 2015
lainattu kirjastosta e-kirjana

Edginton&D’Israeli: H.G. Wells’ War of the worlds (sarjakuva)

The Martians act without morality or mercy, discharging enourmous clouds of black, toxic vapour by means of rockets. It is the beginning of the rout of the civilisation… The massacre of mankind.

Toisin kuin kuvittelin, pääsin aloittamaan Le Monden vuosisadan 100 kirjaa -haastetta pikemmin kuin arvasinkaan. Käydessäni nimittäin kirjalistaa läpi, huomasin että yksi kirjoista, H.G. Wellsin War of the worlds on saatavilla ilmaisena sarjakuvana. Eihän se ei tietenkään ole sama asia kuin koko kirjan lukeminen, mutta ainakin sillä pääsi tarinaan ja haasteeseen sisään.

Ian Edgintonin lyhentämä ja sovittama ja D’Israelin kuvittama e-sarjakuva H.G. Wells’ War of the worlds on ilmestynyt vuonna 2006. Pidin kovasti sen visuaalisesta ilmeestä, johon eittämättä on vaikuttanut japanilaisten sarjakuvien muotokieli – sanon tämän nyt ihan lonkalta, sillä en ole mikään sarjakuva-asiantuntija, mutta olen minä kuitenkin Asterixini ja Tinttini lukenut ja japanilaista sarjakuvaa pintapuolisesti silmäillyt. Tarkoitan vaikutteilla siis ihan jo pelkästään ruutujen muotoa.

Sarjakuva seuraa ilmeisen uskollisesti H.G. Wellsin tarinaa, jossa siis marsilaiset laskeutuvat maanpinnalle, mutta eivät saavu hyväntahtoisesti. Heidän – tai niiden – on määrä alistaa ihmiset orjikseen ja ottaa maapallo valtaansa. Keinona on väkivalta ja aseet. Ihmiset eli tässä kohtaa britit vastaavat tuleen omilla kanuunoillaan ja vaikka saavatkin muutaman marsilaisten tripodeista tuhottua, on se lopulta erilainen bakteerikanta, joka koituu marsilaisten tuhoksi.

Minkä verran Edginton on sitten pistänyt omiaan ja onko hän siirtänyt tarinaa meidän päiviimme, en tiedä. Siellä täällä se joka tapauksessa kuulostaa tutulta, kuten tuossa postauksen alussa olevasta stripistä voi lukea, ja tuntuu hämmästyttävältä, jos H.G. Wells on tulevaisuuden näin tarkkaan kuvitellut jo vuonna 1898 eli reippaasti ennen molempia maailmansotia.

Alkuperäinen tarina ja sen sovitus ovat joka tapauksessa brittiläisiä, ja vaikken tämän entisen maailmanmahdin ihailija olekaan, niin nautin sarjakuvan kielestä. Sekä siitä vanhasta kunnon hienostoenglannista että tavallisen kadunmiehen puheenparrestakin. Amerikanenglannista en sen sijaan ole koskaan pitänyt…

– George, please, don’t be vulgar, you’re quite putting me off my kedgeree.
– Sorry darling, I don’t want any more meals to go waste on my account. (s. 14)

– Look there, it’s a-movin’, unscrewin’, I don’t like it, I’m goin’ ’ome, I am! (s. 19)

–  Pssofff… S’mine! Geddattavit! Smash yeh bluddy fac’in… uph.. (s. 102)

Jos pientä kritiikkiä voi esittää, niin sarjakuvan loppuosa tuntui etenevän vähän turhankin vauhdilla ja tarina tuli töksähtäen päätökseensä.

Samainen tarina on esitetty myös radiokuunnelmana, ja kerrotaan, että Yhdysvalloissa se aiheutti suuren paniikin kun ihmiset luulivat että marsilaiset ovat todella hyökänneet maahan. Jälkikäteen on kyllä toppuuteltu, että väite oli vain mainostemppu, joka tekikin ohjelman tekijästä ja esittäjästä Orson Wellesistä kuuluisan, ja voi olla että asia on näinkin. Ja yhtä lailla voi olla totta se toinenkin puoli, tuossa ihmeellisessä markkinoinnin, liioittelun, suoranaisen valehtelun ja joukkohysterian luvatussa maassa on kaikki mahdollista. Kuunnelma löytyy joka tapauksessa YouTubesta, ja sen voisikin tässä jonakin päivänä vaikka kuunnella.

 

Ian Edginton & D’Israeli: H.G. Wells’ War of the worlds
alkuperäinen kirja ilmestyi vuonna 1898
ilmestynyt sarjakuvana 2006
126 sivua
luettu ilmaisena e-sarjakuvana

HelMet 2017 -lukuhaasteeseen tästä saa merkinnän kohtaan toisen taideteoksen inspiroima kirja.

Kesän saldona kolme Asterixia

Minä olen päättänyt pakottaa heidät sivistykseen. Metsä hävitetään ja tilalle rakennetaan luonnonpuisto.

– Julius Caesar Jumaltenrannan nousussa ja tuhossa

asterixit_kolmeSuomessa vietetty kesä antoi tilaisuuden lukea Asterixeja suomeksi, edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt jo vuosia. Nyt, asuttuani pitkään Ranskassa, luen Asterixinikin hiukan toisesta näkökulmasta ja löydän uusia pikku vitsejä, joihin en aikaisemmin olisi kiinnittänyt huomiota. Ja voi olla että luen näitä tarinoita muutenkin eri näkökulmasta kuin lapsena.

Koska aika on (aina) kortilla, valikoin kolme minulle tällä hetkellä tärkeintä Asterixia: Jumaltenrannan nousu ja tuho, Riidankylväjä ja Asterix olympialaisissa. Kaksi ensimmäistä kuvaa hyvin nyky-yhteiskuntaamme, kun taas olympialaiset valitsin ihan vain Helmet 2016 -haasteen vuoksi – todetakseni tosin että meidän ajastamme doping-skandaaleineen sekin kertoo.

Kiinnitin huomiota myös albumien painojälkeen. Vanhemmat, kaiketi 1970-luvulla painetut Asterixit ovat edelleen hyvälaatuisia, ne on painettu hyvälle paperille ja kunnon musteella. 1980-luvulla paperi on vaihdettu halvempaan ja kiiltävämpään, värit ovat haaleita ja välillä ihan puhkipalaneita. Halvalla ja omaa voittoa tavoitellessa tuotetaan sontaa. Häpeäksi ovat nämä höppäiset albumit Sanomalle.

Jumaltenrannan nousu ja tuho on suosikki-Asterixini. Se teki minuun mielettömän vaikutuksen jo lapsena. Miten huvittava onkaan nykyihminen (roomalaiset), miten se on valmis tuhoamaan luontoa oman etunsa vuoksi, miten hieno toisaalta onkaan Jumaltenranta kerran ollut, miten katoavaista on kauneus ja kunnia, ja kuinka lopulta luonto ottaa jumalaksi pyrkivän ihmisen rakennelmista vallan.

asterixit_jumaltenranta_ote001 asterixit_jumaltenranta_ote002

Riidankylväjä on näitä kiiltävälle ohuelle paperille painettuja läpysköitä, mutta jos sen ei anna haitata, päästään lukemaan tarinaa, joka on kuin tästä päivästä. Yhteisöön eli voittamattomaan gallialaiskylään solutetaan riidankylväjä, joka myrkyttää ilmapiirin puheillaan ja saa asukkaat toisiaan vastaan – keino, jolla harmoninen ja vahva yhteisö saadaan hajotettua sisältä päin ja joka on sitten helppo ottaa haltuun.

Kertomus on kuin suora allegoria nykyajasta, vaikka albumi ilmestyikin vuonna 1970. Juuri näin kertoivat Nokian entiset työntekijät tapahtuneen sen jälkeen kun Microsoftin Stephen Elop tuli taloon, ja mikä johtikin sitten Nokian alasajoon ja myyntiin – Microsoftille. Aihe nousi esiin sen jälkeen kun CIA:n käsioppaan ilmapiirinmyrkytysohjeet vuotivat julkisuuteen (ja jotka on sittemmin autuaasti unohdettu). Ei ole myöskään vaikea nähdä, että  Yhdysvallat toimii juuri tällä tavalla eri puolilla maailmaa. Esiintyy ystävänä oikealla ja vasemmalla ja samalla levittää ilkeitä huhupuheita kummastakin osapuolesta, luo uhkakuvia ja saa siten naapurimaat toistensa kimppuun. Ja esiintyy siinä sivussa sitten vielä pelastajana. Tätä näytelmää seurataan Suomessa parhaillaan aitiopaikalta

Asterixin tarinassa riidankylväjälle käy kuitenkin huonosti, sillä vanhat ystävät löytävät toisensa, toteavat toimineensa hölmösti ja rauha palaa kylään. Riidankylväjälle sitä vastoin käy köpelösti. Ehkäpä maailmallakin on siis toivoa.

asterixit_riidankylvaja_ote001 asterixit_riidankylvaja_ote002

Asterix olympialaisissa -albumin valitsin luettavakseni ihan puhtaasti Helmet 2016 -lukuhaasteen vuoksi, siellä kun oli rastitettavana kohta ”kirja kertoo olympialaisista”. Roomalaiset ovat osallistumassa olympialaisiin ja niin päättää gallialaisetkin tehdä. Mielenkiintoiseksi tarinan tekee taikajuoma, joka tässä onkin dopingin vertauskuva. Ensin Asterix on voittava taikajuomalla, mutta kun käy ilmi että se kuuluu kiellettyjen aineiden listalle, päättävät gallialaiset urheilla ilman. Roomalaisille voitonhimo (ja valmentajille niiden myötä tulevat rikkaudet) nousee kuitenkin niin vastustamattomaksi, että he varastavat taikajuomapadan omaan käyttöönsä. Köpelöstihän siinä käy.

asterixit_olympialaiset_ote002

asterixit_olympialaiset_ote001 En tiedä luenko jo liikaa rivien välistä, mutta lukiessani Asterixeja uudestaan nyt aikuisena, minusta on alkanut tuntua että Goscinny kritisoi Amerikkaa hyvinkin paljon huumorinsa kautta. Lukaisin pikaisesti hänen taustoistaan: Goscinny oli puolanjuutalainen, joka asui Ranskassa, Argentiinassa ja New Yorkissa, ja pakeni yhdysvaltain armeijaan joutumista Pariisiin, missä hänestä tulikin kuuluisa kirjailija ja sarjakuvakäsikirjoittaja. Erikoiselta kuulostaa myös hänen kuolemansa vain 51-vuotiaana, sydänkohtaukseen lääkärin vastaanotolla.

Oli niin tai näin, en voinut olla nauramatta, kun järkälemäinen tyhjäpääurheilija Okeibos pamautteli vastustajaansa höröttäen samalla… Sitä en tosin tiedä, onko Okeibos suomentajan keksimä nimi vai alkuperäinen.asterixit_okeibos

René Goscinny & Alberto Uderzo
Jumaltenrannan nousu ja tuho (ransk. Le domaine des Dieux, 1970)
Riidankylväjä (ransk. La Zizanie, 1971)
Asterix olympialaisissa (Astérix aux Jeux olympiques, 1967)
Lainattu perheenjäsenen kirjahyllystä.

HelMet 2016 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin sarjakuvakirja, kirjassa juhlitaan, olympialaisista kertova kirja, viihteellinen kirja, kirjassa on alle 150 sivua.

Asterix lyö vetoa eli Gallian kierros ranskaksi

Obélix: C’est joli, Tolosa… Et la saucisse, c’est bon ?

Astérix: Un régal, Obélix, un régal !

asterix_tourdegaulle_kartta

Hankin ensimmäisen ranskankielisen Asterixini vuosia sitten opetellakseni kieltä tutulla materiaalilla. No, en ymmärtänyt juuri mitään. Nyt tartuin albumiin uudestaan ja heti ensimmäisellä sivulla purskahdin nauruun: yksi gallialaisten kylää vartioivista varuskunnista on Babaorum, mikä on tietenkin sanaleikki: sehän on baba-au-rhum, yksi lempijälkiruoistani!

Albumin suomenkielinen nimi on Asterix lyö vetoa, mikä kertoo kyllä tarinan idean, mutta ohittaa toisen sanaleikin: Le tour de Gaule kun viittaa tietenkin Ranskan ympäriajoon, le tour de France’en.

Roomalaiset ovat saartaneet gallialaisten kylän, ja näyttääkseen heille että mitkään muurit eivät heitä pitele, lähtevät Asterix ja Obelix Gallian kierrokselle ja tuovat matkastaan todisteena kunkin etapin erikoisherkun. Siinäpä tulevat nekin tutuksi: šamppanja, bouillabaisse, makkarat ja muut.

Olen lukenut albumin lukuisia kertoja suomeksi, joten ranskankielinen versio oli tuttu ja samalla uusi. Se on täynnä sanaleikkejä ja muita pikku anekdootteja, ja luulen, että vähitellen opin lukemaan niitä paremmin. Oli joka tapauksessa hauska tunnistaa paikat uudella tavalla: Lugdunumin (Lyon) sokkelot, Nicaen (Nizza) snobbailijat, Massilian (Marseille) machot, etelän aurinkoon suuntaavien lutecialaisten (pariisilaisten) aiheuttamat kilometrien pituiset karavaanijonot… Kuten Obelix sen sanoi:

Ils sont fous ces lutéciens !

eli hulluja nuo pariisilaiset.

Täytyypä hankkia lisää Asterixeja! Kyllä sen kielen voi näinkin ottaa haltuunsa.

Tässä muutama esimerkki:

asterix_tourdegaulle_alku
Se on se Gallian kierroksen keltainen kartta!
asterix_tourdegaulle_viini
Mainittu pirskahteleva viini on epäilemättä šamppanjaa. Durocortorumin eli Reimsin erikoisuus.
asterix_tourdegaulle_marseille
Lopulta se on Massilian etappi, josta olen aina pitänyt kaikkein eniten!

René Goscinny & Albert Uderzo
Le Tour de Gaule d’Astérix
Alkuperäinen teos ilmestynyt 1965, tämä 12. painos on vuodelta 2011, Hachette.
48 sivua.
Ostettu nettikaupasta.

HelMet 2016 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin sarjakuvakirja, sinulle vieraalla kielellä kirjoitettu kirja, ruuasta kertova kirja, kirjassa juhlitaan, viihteellinen kirja ja kirjassa on alle 150 sivua.

Marjane Satrapi: The Complete Persepolis

– Miss Satrapi, I see from your file that you have lived in Austria… Did you wear the veil there?

– No, I have always thought that if women’s hair posed so many problems, God would certainly have made us bald.

satrapi_persepolis_nainen
Nainen on nainen, kaavun allakin.

Myönnän heti alkuun erehdykseni. Sain Marjane Satrapin sarjakuva-albumin The Complete Persepolis lahjaksi joitakin vuosia sitten, mutta olin tuolloin niin kyllästynyt Ranskassa vellovaan muslimihuivikeskusteluun, että siirsin koko albumin sivuun. Virhe!

Nyt tartuin siihen uudestaan. Migreenin vuoksi en kyennyt katsomaan tietokoneen ruutua lainkaan, eikä kirjan pieni pränttikään tehnyt silmille hyvää. Entä sarjakuva? Sen lukeminen onnistui.

Satrapin Persepolis osoittautui aivan toiseksi kuin olin kuvitellut. Ensinnäkin pidän kovasti sen mustavalkoisesta tyylitellystä ilmeestä. Ja opinpa minä samalla paljon Iranista ja Lähi-idästä, ihan uudesta näkökulmasta.

Tarina on omaelämäkerrallinen kasvukertomus sodan ja uskonnollisten fanaatikoiden hallitsemassa Iranissa ja myös hetken aikaa pakolaisena Euroopassa. Vaikka rajoitettu ja tukahdutettu elämä Iranissa ahdistaa, ei huumeiden, rasistien ja seksiseikkailijoiden Eurooppakaan  näytä kovin ruusuiselta.

Tapahtumia katsotaan ensin lapsen, sitten teinin ja lopulta nuoren aikuisen silmin. Tai oikeastaan: pikkutytön, teinitytön ja nuoren naisen silmin. Oleelliseksi sukupuoli nousee maassa, jossa islamilaisen vallankumouksen myötä naiseuden näyttämisestä tulee ultrauskonnollisille miehille – ja naisillekin – ongelma, ja vastaavasti huulipunasta mielenosoituksellisuuden tunnus.

Kiinnostavaksi Persepolis nousee sen poliittisuuden vuoksi. Satrapi ei säästele ketään: ei itseään, ei rakasta Jumalaansa, ei maanmiehiään eikä eurooppalaisia, ei valtaa väärin käyttäviä kiihkoilijoita, mutta ei myöskään länsimaita, jotka sotkeutuvat toisten asioihin öljynhimossaan, nostamalla valtaan heille sopivia henkilöitä ja rahoittamalla sotivia osapuolia.

Marjane Satrapi on suorasanainen, älykäs ja hyvin tunteellinen kapinallinen, mikä tekee teoksesta herkullisen. Etenkin, kun teoksen läpi kulkee huumorin ja ihmisyyden sävyttämä lämmin pohjavire. Iranista Satrapi joutui lopulta muuttamaan pois ja asuu tätä nykyä Pariisissa. Persepoliksesta on tehty myös elokuva, minkä lisäksi hän on tehnyt muita sarjakuvateoksia ja kuvituksia.

Persepolis löytyy myös suomennettuna, minä luin sen englanniksi.

Marjane Satrapi
The Complete Persepolis
Alkuperäinen, ranskankielinen teos ilmestyi kahtena niteenä vuosina 2000 ja 2001.
Englanninkielinen laitos ilmestyi Pantheon Booksin kustantamana vuonna 2007.
341 sivua.
Omasta hyllystä, saatu lahjana.

HelMet 2016 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin sarjakuvakirja, sinulle vieraalla kielellä kirjoitettu kirja, maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja, kirjassa juhlitaan, jossain päin maailmaa kielletty kirja (Iranissa; lisäksi Chicagossa Yhdysvalloissa kirja poistettiin valtion kouluista vuonna 2013) ja kirjassa joku kuolee.

Tässä muutama näyte:

satrapi_persepolis_historia
Iranin historia pähkinänkuoressa.
satrapi_persepolis_britit
Iranin öljyvaroja havittelevat britit lupaavat Reza Pahlaville ”…And even more. Anything you want in cash!”
satrapi_persepolis_murha
Maastamuuttoa ajattelevan mietteitä maassa, jossa murhataan toisinajattelijoita.
satrapi_persepolis_katse
Vastakkaisen sukupuolen katsomisesta.
satrapi_persepolis_lukemista
”Once again, I arrived at my usual conclusion: one must educate oneself.”