Aihearkisto: novellit

Ryûnosuke Akutagawa: Rashômon and other stories

I remember his mumbling: ”My fate is next.” Then he disappeared from the grove. No, I heard someone crying. Untying the rest of my bonds, I listened carefully, and I noticed it was my own crying. (Long silence.)
– Akutagawa: In A Grove

Vuosia sitten lainaisin kirjastosta japanilaisten tarinoiden kokoelman, joista yksi teki vahvan vaikutuksen. Se oli Ryūnosuke Akutagawan novelli Metsikössä (Yabu no naka, 1922), vaikka muitakin suomennoksia taitaa olla. Se oli siinä, ajattelin tuolloin. Kaikki kirjallisuus on kirjoitettu, kaikki yhdistyy tässä novellissa. Oli vaikea lukea mitään sen jälkeen.

Nyt, vuosia myöhemmin, luin samaisen tarinan uudestaan englanniksi, se aloittaa piskuisen novellikokoelman Rashōmon and Other Stories. Olin ehtinyt lukea In A Grove -novellin englanninnoksen kertaalleen aiemminkin ja katsonut siihen ja toiseen Akutagawan novelliin perustuvan, Akira Kurosawan ohjaaman elokuvan Rashōmon. Enää tarina ei tehnyt aivan yhtä voimakasta vaikutusta kuin ensimmäisellä lukukerralla, mutta merkittävä se edelleen on.

Tarina kertoo raiskauksesta ja murhasta lähellä Kiotoa, joista todistuksensa antavat kaikki siihen jollakin tavalla liittyneet: samurain ruumiin löytänyt puunhakkaaja, murhaajan pidättänyt poliisi, matkalaiset nähnyt buddhistimunkki, raiskatun naisen äiti, murhaaja, raiskattu ja kadonnut nainen sekä, meedion välityksellä, murhattu samurai, joka on myös raiskatun naisen mies. Jokainen kertoo tarinansa oman näkökulmansa mukaan ja omaa itseään suojellen. Totuutta ei ole, sitä ei edes etsitä, sillä totuus on jokaisen oman tarinan mukainen.

The prosperity of the city of Kyōto had been rapicly declining, and he had been dismissed by his master, whom he had served for many years, because of this decline. Thus, confined by the rain, he was at a loss to know where to go. And the weather  had not a little to do with his depressed mood.
– Akutagawa: Rashōmon

Kokoelmassa seuraavana on Kurosawan elokuvalle nimensä ja tapahtumapaikkansa antanut Rashōmon (1915). Itsenäisenä tarinana se on itse asiassa aika hyytävä. Mies, samurain entinen palvelija, pysähtyy Rashōmon-portille ja löytää sen ylisiltä ruumiita, jotka on heitetty sinne mätänemään. Vanha nainen kerää ruumiiden hiuksia saadakseen niistä rahaa peruukkien tekijöiltä.

Muut neljä tarinaa, Yam Gruel, The Martyr, Kesa and Morito ja The Dragon, eivät tee yhtä voimakasta vaikutusta kuin kaksi ensimmäistä, mutta ovat joka tapauksessa kauniisti kirjoitettuja ja kertovat kukin omalla tavallaan menneiden aikojen Japanista. Osa niistä on vanhoja tarinoita, joihin Akutagawa on lisännyt omia näkemyksiään, näin olin ymmärtävinäni.

Ryūnosuke Akutagawa (1892–1927) on yksi Japanin merkittävimmistä kirjailijoista, jonka sanotaan uudistaneen erityisesti japanilaista novellikerrontaa. Akutagawa yritti monta kertaa itsemurhaa ja onnistui vihdoin 35-vuotiaana. Hänen nimeään kantava, kaksi kertaa vuodessa jaettava Akutagawa-palkinto myönnetään uuden ja lupaavan kirjoittajan sanomalehdessä tai aikakauslehdessä julkaistulle novellille.

Nipvet-blogissa käynnissä olevaan novellihaasteeseen osallistun suosittelemalla kohtaan ”näkökulma” novellia In A Grove, joka löytyy suomeksi ainakin nimillä Tiheikössä ja Metsän peitossa. Rashōmon puolestaan sopisi kohtaan ”sävy”.

 

Ryūnosuke Akutagawa: Rashōmon and other stories
Kääntänyt englanniksi Takashi Kojima
Tuttle Publishing,  2003 (29. painos; ilmestyi alunperin vuonna 1952)
102 sivua
Omasta kirjahyllystä

HelMet 2017 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin kirjassa on monta kertojaa, kirjan kansi on mielestäsi kaunis, kirja on inspiroinut muuta taidetta, kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä.

Ne pari novellia (eli novellihaasteen koonti)

Omppu Martinin luotsaama novellihaaste on päättynyt tänään, joten on aika laittaa luetut riviin. Omalla kohdallani niitä ei ole montaa, vain kuusi, ja yhtä aloin lukea eilen.

Moni tuntuu vierastavan novelleja, mikä on ollut minulle yllätys. Minä nimittäin pidän niistä. On mukava lukea pieni tarina vaikkapa junassa tai lentokoneessa – tai kun on juuri lopettanut todella kiehtovan pitkän kirjan eikä halua vielä hypätä seuraavaan maailmaan. Näin minulle kävi juuri eilen: olin saanut luettua Haruki Murakamin kirjan Dance, dance, dance loppuun, enkä ollut vielä valmis seuraavaan pitkään tarinaan, joten aloin lukea Chateaubriandin novellia. No, tällä kertaa kyllä nukahdin kuitenkin kesken.

Mutta pitemmittä puheitta, tässä oma listani:

H.C. Andersen: The Shadow (e-kirjana eli ladattuna ja printattuna, matkalukemisena lentokoneessa)

Marcel Proust: Päivällisvieras ja muita kertomuksia (neljä novellia, lyhyt pikku kirja)

George Orwell: A Hanging (netistä ladattuna ja matkalukemiseksi printattuna, taas lentokoneessa)

François-René de Chateaubriand: René (kuten yllä, mutta yhä kesken. * Nyt on luettu, joten linkkikin löytyy!)

Novelleista ja novellien lukemisesta voisi kirjoittaa paljonkin, mutta jätän sen toiseen kertaan. Muutamia ajatuksia kuitenkin kirjasin ylös helmikuussa  novellihaasteen löydettyäni. On myös ollut todella kiinnostavaa lukea muiden mietteitä novelleista ja niiden lukemisesta, kiitos siis Ompulle erinomaisesta haasteesta!

 

 

George Orwell: A Hanging

Yksittäiset novellit ovat hyvää matkalukemista. Tällä kertaa tiedossa oli parin tunnin lentomatka, jolle printtasin mukaani George Orwellin novellin (tai narratiivisen esseen, joksi sitä myöskin kutsutaan) A Hanging. Alkuperäiskielellä ja yksittäisenä löysin sen netistä, suomennettuna se näyttäisi kuuluvan esseekokoelmaan Kun ammuin norsun ja muita esseitä.

A Hanging on lyhyt novelli, joka kertoo kuolemaan tuomitun miehen hirttämisestä burmalaisessa vankilassa. Tapahtumat ja tunnelmat kuvataan kuin sivusta seuraten, osana tilannetta mutta sihen osallistumatta. Orwell piirtää kuolemaantuomitun tapahtumista etäännytetyt kasvot, hänen viimeisen laulunsa kuin rukouksen, koiran, joka vaistoaa mitä on tapahtumassa sekä teloitukseen osallistuvat sotilaat ja vankilan henkilökunnan, joista kaikki haluavat tapahtuman vain nopeasti suoritetuksi ja pois päiväjärjestyksestä. Yhdessä hetkessä ihminen on elävä ja sitten hän on poissa. Teloituksen jälkeen eloon jääneet pyyhkivät kuoleman – oman tulevan kuolemansa – mielestään syömällä, juomalla ja nauramalla.

Novellin/esseen kritiikki osuu paitsi kuolemantuomioon, myös valkoisen miehen ylimieliseen valtaan Aasian maissa. Valkoinen, vieras mies mies tuomitsee ja hirttää paikallisen miehen, ja kysyä vain voi, millä oikeudella.

Orwellin novellilla osallistun Sannabananan luotsaamaan Kukko kainalossa -lukuhaasteeseen (josta sen löysinkin) sekä Omppu Martinin luotsaamaan novellihaasteeseen.

Helmet 2017 -haasteeseen sen sijaan ei tule merkintää: ei siksi, että kyseessä on ”vain” novelli, vaan siksi, että se ei osu yhteenkään kohtaan!

Novelleja, novelleja

novellit_tulosteet

Nyt saan todella pyörtää sanani haasteisiin osallistumattomuudesta, sillä taas osallistuin yhteen: Omppu Martin on käynnistänyt viime vuoden marraskuussa novellihaasteen, joka kestää toukokuuhun asti. Minähän rakastan novelleja! Joten mukana ollaan.

Luen novelleja paitsi kirjan kansien välistä, myös e-kirjoina. Paitsi että koska ne ovat novelleja, ne on helppo printata ja ottaa piskuinen paperinivaska mukaan vaikka sitten bussiin tai lentokoneeseen. Ei paina mitään ja luettavaa on juuri sopivasti matkan verran. Eikä välttämättä maksakaan mitään: onhan meillä Gutenberg-projektit ja muut.

Kirjaan tähän kaikki tämän blogitaipaleeni aikana lukemani novellit – osan niistä luin tosin jo ennen haastetta, mutta olkoon nekin mukana jos vaikka joku saisi niistä inspiraatiota. Päivitän listaa sitä mukaa kun on tullut jotain luettua. Muutama tullee vielä lisää ennen toukokuuta…

Lukemani novellit 2016–2017

  • Joel Haahtela: kolme novellia kirjailijan omilta sivuilta tulostettuna (ensikosketukseni Haahtelan tuotantoon, mutta enpä innostunut. Ollenkaan.)
  • Haruki Murakami: After the Quake (tämä veti puoleensa: teemana Koben suuri maanjäristys ja miten se vaikuttaa ihmismieleen, vaikka itse tapahtuma olisikin kaukainen)
  • Kari Hotakainen: Finnhits (ihanan lyhyitä minuuttinovelleja, mutta ah, eivät innostaneet nämäkään)

Marraskuusta alkaen, eli ehtivät haasteeseen:

  • H.C. Andersen: The Shadow (tähän novelliin Murakami viittasi kiitospuheessaan saatuaan H.C. Andersenin palkinnon viime vuonna; löytyy e-kirjana)
  • Marcel Proust: Päivällisvieras ja muita kertomuksia (neljä novellia, lyhyt pikku kirja)

 

 

Marcel Proust: Päivällisvieras ja muita kertomuksia

– Enää ei näy merkkejä mieltymyksestänne musiikkiin, mietiskelyyn, hyväntekeväisyyteen, yksinäisyyteen ja maaseutuun. Menestyminen vie ajatuksenne, nautinto pidättelee. Mutta onnen voi löytää vain tekemällä sitä mitä rakastaa sielunsa sisimmässä. (Violante eli seurapiirielämää, s. 36)

proust_paivallisvieras

Marcel Proustin Päivällisvieras ja muita kertomuksia on kirjan ensimmäiselle sivulle tekemäni merkinnän mukaisesti odottanut vuoroaan vuodesta 1999. En kuolemaksenikaan muista lukeneeni kirjaa, mutta mukana se siis kulkenut. Ja nyt tuli vihdoin sen aika.

Pikkuinen, 107 sivua käsittävä kirja koostuu neljästä novellista: Päivällisvieras, Violante eli seurapiirielämää, Baldassare Silvanden, Silvanian varakreivin kuolema ja Rouva de Breyvesin kaihoisa kuolema. Aivan ensimmäisestä en oikein saanut otetta, ehkä siksikin että olin aika väsynyt, mutta sitten pääsin Proustin kyytiin. Ja miten hän veikään! Eletään 1800-luvun loppua ja ollaan yläluokan hienostopiireissä, jotka molemmat ovat minulle luonnollisesti täysin vieraita maailmoja, ja silti: näin, mitä Proust kuvasi, elin hänen kuvailemiensa hahmojen kanssa.

Aika huikeaa, ottaen myös huomioon että Proust oli vain vähän päälle parikymppinen kirjoittaessaan nämä tarinat.

Välillä koitin päästä vuoteen 1894 ajattelemalla, että isoäitini äiti oli tuolloin kaksivuotias. Aika hauska ajatusleikki. Tuollaiseen maailmaan hän siis syntyi, joskaan ei tuohon maahan eikä tuohon yhteiskuntaluokkaan, mutta omalla tavallaan sain tällä tavalla kiinnitettyä ajan johonkin konkreettiseen. Että ei siitä sittenkään ihan niin kauan ole. Eivätkä ihmiset ole muuttuneet miksikään. Vain puhetapa, vaatetus, teknologia… Ihminen on ja pysyy samana. Hyvänä, pahana, itserakkaana, keimailevana, huikentelevaisena, juoruavana, surullisena, iloisena, ihastuneena, rakastuneena, rakastavana, teatraalisena, laskelmoivana, kiukkuisena, kipuilevana, nuorena, vanhana, kuolevana.

En lähde erittelemään jokaista novellia erikseen, olkoon tämä tällainen muistiinmerkintä tällä kertaa.

Baldassare siirrätytti vuoteensa avonaisten ikkunoiden äärelle. Lähtöä teki laiva, jota merimiehet aallonmurtajalta vetivät aavalle köysistä. Noin viidentoistakesäinen komea laivapoika kumartui laidan yli; hänen luuli joka aallossa tipahtavan veteen, mutta hän seisoi tanakasti vankoilla jaloillaan. Hän veti verkolla kaloja, ja hänen tuulen suolaamien huultensa välissä roikkui savuava piippu. Ja purjetta pullistava tuuli riensi vilvoittamaan Baldassaren poskia ja lennätti paperinpalaa huoneessa. (s. 75, Baldassare Silvanden, Silvanian varakreivin kuolema)

Helmet 2017 -haasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö ja kirja kertoo ajasta jota et ole elänyt.

Marcel Proust
Päivällisvieras ja muita kertomuksia
Ranskankieliset kertomukset ilmestyivät 1896 kokoelmassa Les Plaisirs et les Jours
Suomentanut Annikki Suni
Karisto, 1996
107 sivua
Omasta kirjahyllystä

Kari Hotakainen: Finnhits

Tämä minun piti sanoa sinulle, Sirpa, jo Sorsan hallituskaudella: minä rakastan sinua. En niin kuin ne eteläeurooppalaiset miehet, vikkelästi ja päivittäin, minä rakastan pitkäkestoisesti, joskus tietysti vähän viiveellä. Minussa uinuvat herkät kielet. Äläkä sano nyt, että niin uinuvat.

hotakainen_finnhits Kari Hotakainen oli ensimmäinen tuntemani suomalainen, jonka näin sattumalta kadulla kotimaahan palattuani. En siis törmännyt vanhoihin tuttuihin tai koulukavereihin, vaan kirjailijaan.

Olin kirjannut jo aiemmin lukulistaani Hotakaisen Finnhits-mininovellikokoelman, ja tämä satunnainen törmäys sai minut marssimaan kirjastoon.

Finnhits on helppolukuinen kirja. Se koostuu seitsemästäkymmenestäneljästä mininovellista, jotka kuvaavat nopeilla siveltimenvedoilla pieniä tarinoita tavallisten suomalaisten elämästä. Tarinat ovat lakonisia ja kaiketi humoristisia, mutta valitettavasti minuun ei tämän tyyppinen huumori oikein iske. En nauranut ääneen, en edes hymyillyt.

Se on harmi, sillä Hotakaisen mininovelleissa on kyllä aihetta ja asiaa. Mutta jotenkin ne jäävät puolitiehen. Ne eivät naura tarpeeksi nykymaailmallemme (vaikka hedelmävaa’an kuvattomuus olikin oiva huomio, myös minä meinaan menettää hermoni niiden kanssa), eivätkä ne kirkasta Teboilin kahvion asiakkaan tai ladulla lykkivän pariskunnan sielunmaisemaakaan. Lopulta tarinat jäävät, ei nyt aivan kiiltokuvamaisiksi koska näistä puuttuu kiilto, vaan pelkiksi hiukan haljuiksi kuviksi. Sellaisiksi vanhoista mökille unohtuneista lehdistä napatuiksi kuviksi.

Tai ehkä Hotakaisen Suomi on minulle vaan vieras.

Olen aiemmin lukenut kaksi Hotakaista, ensimmäisestä eli Buster Keatonista en välittänyt lainkaan, mutta Juoksuhaudantie oli parempi, kuvasi ihan mielenkiintoisesti suomalaisen miehen kamppailua nyky-yhteiskunnassa.hotakainen_finnhits002

Kari Hotakainen
Finnhits
WSOY, 2007
104 sivua
Lainattu kirjastosta

HelMet 2016 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin suomalaisesta miehestä kertova kirja ja kirjassa on alle 150 sivua.

Haruki Murakami: After the quake

“Strange and mysterious things, though, aren’t they – earthquakes? We take it for granted that the earth beneath our feet is solid and stationery. (s. 68)

murakami_afterthequake
Olin jostain lukenut / kuullut, että Fitzgeraldin The Great Gatsby (eli Kultahattu) olisi japanilaiselle Haruki Murakamille kuin Raamattu. Joten luettuani Gatsbyn nappasin hyllystäni seuraavaksi Murakamin. Olin lukenut kirjan puoliväliin joskus vuosia sitten, nyt aloitin alusta.

After the quake koostuu kuudesta erillisestä novellista, jotka kietoutuvat tavalla tai toisella Koben maanjäristykseen vuonna 1995. Se oli harvinaisen voimakas järistys, tappoi tuhansia ihmisiä ja jätti kaupungin raunioiksi.

Novellit eivät kuitenkaan sijoitu Koben kaupunkiin vaan kertovat muista satunnaisista ihmisistä, joihin jättijäristys tavalla tai toisella vaikuttaa. Maanjäristys nostaa erilaisia tunteita pintaan: lapsi pelkää uutisia nähtyään maanjäristysmiestä, satutettu nainen toivoo miehen jääneen sortuneen rakennuksen alle, maanjäristyksen tuoma epävarmuus saa empijän empimään entisestään. Ja sitten on Super Sammakko, jonka tehtävänä on estää Tokiota uhkaava suurjäristys.

Omiksi suosikeiksini nousivat novellit Thailand ja Honey Pie. Hienoa, monitasoista kerrontaa.

Tässä muutama nosto:

Yes she thought, he lived in Kobe. I hope he was crushed to death by something big and heavy. Or swallowed up by the liquefied earth. It’s everything I’ve wanted for him all these years. (Thailand, s. 68)

“You said before that you have come here to save Tokyo from destruction?
“That is what I said.”
“What kind of destruction?”
“Earthquake,” Frog said with utmost gravity. (Super-Frog Saves Tokyo, s. 85)

What was left for him to decide? And so he went on wondering. And not deciding. And then the earthquake struck.
[…] TV news filled with images of whole city blocks of collapsed buildings and black clouds of smoke. It looked like the aftermath of an air raid. (Honey Pie, s. 124)

Koben maanjäristys lienee järkyttäneen naapurikaupunki Kiotosta kotoisin olevaa Murakamia, sillä aihe nousee usein esiin hänen tuotannossaan. Näin olen ollut panevinani merkille.

Toinen, mikä nousee usein esiin, on Pohjoismaat. Tällä kertaa yhdessä tarinassa nousi esiin Norja ja Lappi. Tosin taiteellisella vapaudella, sillä tässä Lapissa asuu myös jääkarhuja. No, mieleni teki kyllä tarttua seuraavaksi Hämeenlinnaan sijoittuvaan Värittömän miehen vaelluksiin!

“My Norwegian employer was actually from Lapland,” he said.
[…] I remember asking my employer, ’Then what do polar bears exist for?’ ’Yes exactly,’ he said with a big smile. ’Then what do we exist for, Nimit?’
(s. 79–80)

Entä se yhteys Fitzgeraldiin? Tämä kirja ei ollut ehkä paras vertailukohde, mutta en minä sitä yhtäläisyyttä muutenkaan kauhean hyvin löydä, paitsi nykymaailman ja vaatetuksen yksityiskohtaisesta kuvaamisesta. Ajatus on kuitenkin kiinnostava.

Haruki Murakami
After the quake (Alkuperäinen japaninkielinen teos Kami no kodomo-tachi wa mina odoru, 2000)
Kääntänyt japanista englantiin Jay Rubin
Vintage, 2003
132 sivua
Ostettu ulkomailta.

HelMet 2016 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin sinulle vieraalla kielellä tai murteella kirjoitettu kirja, aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja, kirjassa on alle 150 sivua.