Why they came East I don’t know. They had spent a year in France for no particular reason, and then drifted here and there unrestfully wherever people played polo and were rich together. (s. 6)
[…] and champagne was served in glasses bigger than finger-bowls. (s. 31)
Käytyäni katsomassa Woody Allenin uusimman elokuvan Café Society tartuin uudestaan F. Scott Fitzgeraldin romaaniin The Great Gatsby, joka kertoo samaisesta aikakaudesta. Se löytyisi suomennettunakin nimellä Kultahattu, mutta minulla se oli englanninkielisenä hyllyssä.
Edellinen lukuyritys oli jämähtänyt ensimmäiseen lukuun, ja niin meinasi nytkin käydä. Kiitos kenties tämän blogin päätin kuitenkin jatkaa. Ja vaikken erityisesti kirjasta pitänytkään, niin oli se hyvä lukea loppuun. Sillä kertoohan se aikakaudestaan sekä Yhdysvalloista, jota minun on niin vaikea ymmärtää. Eikö kirjallisuus ole olemassa juuri siksi, että pääsisi näkemään muutakin kuin mikä on itseään lähellä?
The Great Gatsby mainitaan usein merkittäväksi amerikkalaiseksi kirjaksi ja jazz-kauden tarkaksi kuvaukseksi. Ja kyllähän se kuvailee. Vaatteita, asusteita, kaikkea ulkokohtaista. Jazz jää tosin sivuosaan, alkoholia (kieltolain aikaan, huom.) täynnä olevien juhlien kustannuksella. En ole Fitzgeraldilta muuta lukenut, mutta vähitellen alkoi tuntua, että ei hän tätä maailmaa ainakaan ihaile. Maailmaa, jossa kaikki mitataan rahassa, missä yhteiskunta jakautuu menestyjiin ja menettäjiin, missä hyvän vaikutuksen tekeminen on kaikki kaikessa ja jos menettää kasvonsa, menettää ystävänsä ja tukijansa.
Tarinan kertojana toimii Nick Carraway, joka seuraa serkkunsa Daisyn, tämän aviomiehen Tom Buchananin ja nuoruudenrakastetun Jay Gatsbyn välistä kolmiodraamaa lähietäisyydeltä. Kuten Woodyn Café Societyssä, myös The Great Gatsbyssä raha voittaa rakkauden, eikä tyhjätaskulla ole mitään tekoa rikkaiden maailmassa. Sinne voi hetkeksi päästä, mutta kortit on jaettu etukäteen.
Lopulta sympaattisin hahmo on Gatsbyn isä herra Gatz, oikeastaan ainoa henkilö kirjassa joka ei teeskentele olevansa jotain muuta kuin mikä on. Toisaalta hänkin haaveilee paremmasta elämästä, poikansa kautta.
Haruki Murakamin on sanottu saaneen inspiraatiota The Great Gatsbystä, mutta ainoa yhtäläisyys jonka itse huomasin, on vaatetuksen piinallisen tarkka kuvailu. Murakami ei vain laita hintalappuja vaatteille, jotka ylipäänsä ovat aika tavallisia.
Kulttuurisesti on myös kiinnostava huomata, miten kirjassa kuvaillaan juomia ja ruokia: Fitzgeraldin hahmot juovat kahvia, teetä, šamppanjaa, drinkkejä, viskiä, mint julep’eja ja lopulta maitoa. He eivät kuitenkaan syö. Aviokriisin kohdatessa Daisy ja Tom istuvat keittiön pöydän ääressä paistettu kana välissään, mutta kumpikaan ei koske siihen (ei kyllä kuulostakaan kauhean houkuttelevalta, ei käy edes ilmi onko kana jo kylmää…), voileivätkin jäävät joltakulta syömättä, eikä Gatsbyn isäkään surussaan koske hänelle tarjottuun ruokaan, vaan juo vain maitoa, joka läikähtää pöydälle.
Myös Suomi vilahtaa tarinassa. Naisella ei ole nimeä, hän on vain palvelija, ”my Finn”, joka puhelee itsekseen suomalaisia viisauksia. Suomeksi varmaan, kun herra Carraway ei niistä sen enempää mainitse. Nimetön suomalainen kertoo omalla tavallaan mikä on meikäläisten arvoasema tuossa nytkin niin kovasti ihannoidussa maassa.
Muistelen nähneeni kirjan elokuvaversion, sen Robert Redfordin tähdittämän, mutta olen nähtävästi unohtanut koko tarinan. Kirjan luettuani en pysty lainkaan kuvittelemaan Redfordia Gatsbyn rooliin; eihän hän mikään playboy ole, vaan aika vakava ja yksiviivainenkin kaveri, joka kuvittelee voivansa ”fix things” ja palata menneeseen aloittaakseen Daisyn kanssa kaiken alusta. Sitä paitsi minusta Gatsbyllä on tumma tukka!
No, lopulta kirja oli ajatuksia herättävä. Viimeisillä sivuilla ajattelin tosin, että kyllä on kylmä kirja. Ja aika surullinen.
Jostain syystä lähes kaikki merkintäni kirjasta koskevat sitä, miten amerikkalaiset tuntuvat arvottavan aivan kaiken rahassa. Tässä muutama esimerkki.
’I was going to wear it tonight, but it was too big in the bust and had to be altered. It was gas blue and lavender beads. Two hundred and sixty-five dollars.’ (s. 29)
His family were enourmously wealthy – even in college his freedom with money was a matter of […]
’Well, they say he’s a nephew or a cousin of Kaiser Wilhelm’s. That’s where all his money comes from.’ (s. 22)
I was sure that they were selling something, bonds or insurance or automobiles. They were at least agonisingly aware of the easy money in the vicinity and convinced that it was theirs for a few words in the right key (s. 28)
’It took me just three years to earn the money that bought it.’ (s. 58)
’She’s got an indiscreet voice’, I remarked. ’It’s full of –’ I hesitated.
’Her voice is full of money’, he said suddenly. (s.76)
F. Scott Fitzgerald
The Great Gatsby
Wordsworth Editions, 1993. Alunperin julkaistu 1925.
115 s.
Kansi: Robert Mathias, kannen kuva Delphin Enjolras’n A Pause for Thought (1957)
Ostettu kirjakaupasta ulkomailta.
HelMet 2016 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin kirjassa rakastutaan, kirja kirjailijalta jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin, sinulle vieraalla kielellä tai murteella kirjoitettu kirja, kirjassa juhlitaan, kirjassa joku kuolee, kirjassa on alle 150 sivua.
J.K. Jäin seuraavana päivänä lukemaan mitä muut ovat kirjasta tuumineet ja sen myötä ajattelin, että saatan hyvinkin tarttua tähän uudestaan suomennettuna. Oli kiinnostavaa lukea kirja alkuperäiskielellä, mutta kuka ties – ja nyt kun suurin ärtymys on ohi – omalla kielellä kiinnittää asioihin toisella tavalla huomiota. Tai sitten ei. Saa nähdä.
Aukeamia 