Avainsana-arkisto: Tanska

Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin – Carlin kirja

Sinä sanoit: ”En pelkää kuolemaa. En ole koskaan pelännyt.”
Minä sanoin: ”Minäpä pelkään. Kun kuolen, teidän on poltettava minut, en halua pimeään multaan.”

Minulla meinasi käydä köpelösti tämän kirjan kanssa. Luin sen kirjaston e-kirjana ja olin päässyt varmaan yli puolenvälin, kun yhtäkkiä välistä katosi kymmeniä sivuja. Kun e-kirjassa ei niitä sivunumeroita ole ja kun tämä kirja on hyvin fragmetaarinen, en asiaa ensin huomannut. Ihmettelin vaan, että kylläpä tämä menikin nopeasti ja olipa kirja todella kummallinen ja pinnallinen, teennäinen ja tekotaiteellinenkin, ja ihmettelin, missä se oli se koskettavuus, josta moni kirjabloggari oli maininnut. Että ihan itkeneetkin olivat. Jaa, minkä vuoksi, tuumin, kunnes tulin selanneeksi kirjaa vielä kerran ja totuus selvisi: bugi! Sen takia välistä oli kadonnut kirjan ydin, Carlin kuolema, huumeet, joiden vaikutuksen alla 25-vuotias nuorimies riisuu itsensä alasti ja hyppää ikkunasta murskautuen kirjaimellisesti palasiksi. Samoin puuttuivat kohtaukset sairaalasta, minne perhe ja ystäväpiiri kokoontuu, järkyttyneenä, hyvästelemään rakkaansa. Tapahtumat muuttavat kaikkien hänen  läheistensä elämän, äiti mukaanluettuna. Tai oikeastaan äidin elämän ennen kaikkea.

Sivujen, niiden kertomuksen kannalta oleellisimpien, katoaminen välistä oli oiva oppitunti kirjan dramaturgiasta ja rakenteesta: kun yksi osa puuttuu, muut eivät toimi, ja jos se varsinainen sydän puuttuu, lässähtää kokonaisuus kokonaan ja jäljellä oleva tekstin lukee aivan toisessa valossa. Pelkät kauniit lauseet eivät kosketa, jos kirjailija ei anna itsestään kaikkea, näytä itseään vereslihalla. Näin oli todella käydä, onneksi huomasin viime tingassa mitä oli tapahtunut ja luin puuttuvat sivut. Nyt minäkin itkin, äidin rinnalla.

Mutta miksi sitten kirja tuntui ensin teennäiseltä ja tekotaiteelliselta? Koska kirjoittaja, New Yorkissa jonkinlaista bling-bling-elämää viettävä eronnut ja uudestaan avioitunut tanskalainen runoilija-äiti suree hurmaavan poikansa poismenoa kaipaavin, mutta perin ihailevin ja runollisin sanamuodoin. Kuin Lemminkäisen äiti hän yrittää koota kadonnutta poikaansa kokoon päiväkirjamerkintöjen, pojan kirjoittamien runojen (joista äiti ei ole tiennyt) ja muistiinpanojen sekä sekalaisten muistojen myötä. Äiti on poikaansa kokoon kursiessaan neuvoton, hän ei ole tuntenutkaan lastaan, hän pelkää jo nyt unohtavansa tämän, vaikka toisaalta tietää ettei unohda, poika vain muuttaa muotoaan, asuu magnolian kukissa ja muissa perheenjäsenissä, heidän ilmeissään, olomuodossaan ja muistoissaan. Lopulta karvas totuus tulee ilmi (ja nämä sivut siis bugi ensin kadotti). Poika on ollut huumepäissään, psykoosissa, nappailtuaan sieniä, riisunut itsensä alasti ja hypännyt ikkunasta ja että ei, se ei ole onnettomuus, se ei ole tapaturma, se on omaehtoinen hyppy kuolemaan, joskin huumeiden vaikutuksen alla tapahtunut. Ja se hyppy rikkoo paljon, paljon enemmän kuin pojan oman ruumiin.

Se, mikä minua kiinnosti etenkin ensi alkuun, oli se, miten ihminen jollakin tavalla tietää tulevan kuolemansa, ennenaikaisenkin. Äiti näkee unta, jossa poika kaatuu ja satuttaa itsensä, ja hän herää unestaan ahdistuneena. Poika taas on, kuten äiti päiväkirjamerkinnöistään nyt huomaa, pienestä alkaen puhunut kuolemasta toisella tavalla kuin muut. Ikään kuin luonnollisena tapahtumana, ei pelottavana. Ja: pojan, vanhempiensa avioeron kahtia halkaiseman, menetyksen pelko, joka ilmenee vaikeina hyvästeinä lapsena ja jonkinlaisena haahuiluna elämässä.

Nämä ovat ne asiat, mitkä jäävät mieleeni äidin tuskan lisäksi, tai oikeastaan läheisten tuskan, sillä jokainen reagoi nuorukaisen kuolevan ruumiin vierellä eri tavoin. Äidin elämän pojan kuolema muuttaa. Ura ei enää merkitse mitään (hän sanoo). Seurapiiritapahtumat eivät merkitse mitään (hän oppii sanomaan ei). Tärkeysjärjestys muuttuu kokonaan.

Niin, onneksi huomasin lukea puuttuvat sivut. Luulen, että palaan tähän kirjaan vielä uudestaan, luen sen kerralla läpi kokonaisuutena. Jäi sen verran paljon mietittyttämään sekä teemansa, tyylinsä että sen dramaturgian kaaren vuoksi.

Tästä tulee muuten myös etukäteismerkintä Kuukauden kieli -haasteeseen, jossa on lokakuun kielenä tanska. Enpä olisi arvannut löytäväni siihen näin kiinnostavaa kirjaa ja vieläpä minulle tyystin tuntemattomalta kirjailijalta!

Naja Marie Aidt: Jos kuolema on ottanut sinulta jotakin anna se takaisin – Carlin kirja
tanskankielinen alkuteos Har døden taget  noget fra dig så giv det tilbage – Carls bog, 2017
suomentanut Kristiina Huttunen
S&S, 2018
n. 160 sivua
luettu kirjaston e-kirjana