Avainsana-arkisto: Saramago

José Saramago: Ricardo Reisin viimeinen vuosi

Yleensä aloitan postaukseni sitaatilla, mutta José Saramagon kohdalla se on yllättävän vaikeaa. Ei siksi, ettenkö olisi sujautellut pieniä paperinpaloja sivujen väliin muistiinmerkinnöiksi, runsaastikin, vaan siksi, että Saramago kirjoittaa niin pitkiä ja polveilevia lauseita, etten oikein tiedä mistä kohtaa napsaista poikki, vai kirjoittaako koko sitaatti, joka voisi olla sivunkin pituinen. Tai kaksi.

Ostin Saramagon romaanin Ricardo Reisin viimeinen vuosi nettikirjakaupan alennusmyynnistä oikeastaan vain siksi, että halusin pitkästä aikaa lukea Saramagoa. Tähän teokseen päädyin siksi, että se oli edullisin. En ainakaan muista muuta syytä. Ehkä nimi Ricardo Reis oli kuitenkin painunut mieleeni, ja koin todellisen onnen tunteen, kun lukiessani tajusin päätyneeni Fernando Pessoan pariin, Pessoan, joka sukelsi sieluni syövereihin ollessani parikymppinen opiskelija, joka erikoislaatuisilla runoillaan kertoi minulle, mistä runoudessa oikeastaan on kyse. Ja siellä he olivat kaikki! Fernando Pessoa, Ricardo Reis, Alvaro de Campos, Alberto Caeiro, ihana Lídia ja muut. Sillä Saramagon tarinahan on aivan mainio. Se kertoo Ricardo Reisista, joka on runoilija Fernando Pessoan yksi pseudonyymeistä, ja joka tässä tarinassa saapuu kotimaahansa Portugaliin vietettyään kuusitoista vuotta Brasiliassa, hän saapuu, koska Fernando Pessoa on kuollut, mutta ei kokonaan vielä, sillä tässä tarinassa kuollut häilyy elämän ja kuoleman välillä yhdeksän kuukautta, saman verran kuin minkä hän on viettänyt äitinsä kohdussa, ja niin, ehkä juuri siksi Ricardo Reisin on palattava, sillä hän on osa Fernando Pessoaa ja elää hänen kauttaan. Ricardo Reisin kautta Saramago puolestaan tarkastelee kotimaataan ja fasismin pyörteisiin joutuvaa Eurooppaa; aikakausi kun on 1930-luku Hitlereineen, Francoineen, John D. Rockefellereineen ja Salazareineen. Jos tämä historia on tuttu, saanee kirjastakin enemmän irti, tai ainakin sitä lukee toisella tavalla.  Uutispätkät tekstin lomassa olivat joka tapauksessa mielenkiintoisia, kiehtova tapa sitoa tarina aikakauteensa.

Otin Ricardo Reisin viimeisen vuoden matkaluettavakseni, tai luettavaksi muualla, sellaiselle reissulle, jolla minulla oli paljon töitä, enkä siksi voinut keskittyä pelkästään lukemiseen. Pelkäsin, etten pysyisi Saramagon tahdissa, niissä valtavan pitkissä ajatuksenjuoksuissa, sillä Saramago kirjoittaa pitkälti tajunnanvirtaa, joskin niin että ajatus ei koskaan katkea, se vain luovii päämääräänsä omia polkujaan. Mutta yllättäen tämä ei haitannutkaan lukemistani, päinvastoin, nautin aina päästessäni lukemaan sivun, kaksi, tai kymmenen.

Mitä minä tästä kirjasta muuta kirjoittaisin? Ehken muuta. En tällä kertaa. Vain sitaatin, sittenkin.

[…] Näitä hyviä uutisia John D. Rockefellerille luetaan aamiaisella ja näitä hän tutkii sihteerin poistuttua omilla väsyneillä likinäköisillä silmillään, rauhoittavat artikkelit ilahduttavat häntä, maailmassa vallitsee viimeinkin rauha, sotaa käydään vain silloin kun siitä on jotain hyötyä, osingot ovat taatut, korot vakaat, hänellä ei ole enää paljon elinaikaa, mutta kun lähdön hetki koittaa, hän kuolee niin kuin oikeamielinen ihminen kuolee, siihen saakka The New York Times voi edelleen painaa hänelle päivittäisen erikoisnumeron täydeltä onnea, hän on maailman ainoa ihminen joka voi nauttia yksinomaan hänelle räätälöidystä onnesta, onnesta jota ei voi siirtää toiselle, kaikkien muiden on tyydyttävä siihen mitä jää jäljelle. Lumoutuneena juuri lukemastaan Ricardo Reis laskee portugalilaisen lehden polvilleen ja yrittää kuvitella, kuinka vanha John D. selaa vapisevin, luisevin sormin lehden maagisia sivuja aavistamatta lainkaan, että ne kertovat hänelle valheita, mutta valehtelusta puhutaan jo maailmalla, uutistoimistot sähköttävät siitä mantereelta toiselle, ja salaisuuden paljastuminen kantautuu myös The New York Timesin toimituksen tietoon, mutta siellä on käsketty salata huonot uutiset, huomio, sellaista uutista ei paineta John D:n numeroon, olkoon aisankannattaja viimeinen joka saa tietää asiasta, kuten sanonta kuuluu, ajatella että niin rikas ja mahtava mies antaa tuolla tavoin pettää itseään, ja häntä huiputetaan kaksin verroin, sillä me emme ainoastaan tiedä, että hänen oikeaksi luulemansa tieto on perätön, vaan tiedämme myös sen, että hän ei saa koskaan tietää että me tiedämme. […] (s. 340–341)

Nautinnollista.

 

José Saramago: Ricardo Reisin viimeinen vuosi
portugalinkielinen alkuteos O ano da morte de Ricardo Reis, 1984
suomentanut Sanna Pernu
Tammi, 2012
539 sivua
oma ostos nettikirjakaupasta