Vuosi 2018 alkaa tulla päätökseensä ja on aika katsoa taaksepäin. Tasan vuosi sitten kirjoitin, että vakaana aikomuksenani on tulevana vuonna lukea enemmän ja siten vähentää turhaa netissä roikkumista – sen ajan kun voisi käyttää niin paljon paremminkin hyväksi. Ja näin tosiaan tein. Luin kaikkiaan 43 kirjaa (edellisinä vuosina 25 kumpanakin), ja niiden lisäksi 90 yksittäistä novellia. Lukuinnostukseeni löytyy kolme merkittävää syytä: ensinnäkin kotimaassa vietetty kevättalvi ja paluu kirjaston hyllyjen ääreen – humalluin. Lainasin kirjoja vinot pinot, luin, luin ja luin, osan kokonaan ja osasta osan, olisin voinut viettää kaiket päivät kirjojen parissa. Kyllä, juuri tätä olin kaivannut. Kauan.
Uuden kirjastokortin myötä (edellinen oli kadonnut ja vanhentunutkin, luulen) jatkoin lukuinnostustani kirjaston e-kirjojen parissa ja pääsin samalla e-kirjavastenmielisyyteni yli. Kyllä sitä niinkin lukee, kun kirja vaan vetää. Paperisia kirjoja suosin yhä, mutta joustettava on kun ei ole vaihtoehtoja. Toki olen myös ostanut kirjoja, 13 kaikkiaan ja niistä 11 lukenut, ja käynyt omaa kirjahyllyäni läpi. Kirjasin jopa ylös hyllynlämmittäjäni, mutta yhtään niistä en tänä vuonna saanutkaan luettua loppuun. No, ensi vuonna sitten.
Toinen iso juttu oli novellien lukeminen. Niistä kirjoitinkin jo Helmet-haastepostaukseen, itse lista löytyy täältä. Yksittäisten novellien lukeminen on selvästi ”mun juttuni”, nautin sekä novellien etsimisestä että lukemisesta, hyvin erilaisiin maailmoihin sukeltamisesta.
Ja kolmas oli tietenkin Kuukauden kieli -haaste, jota ikään kuin vahingossa päädyin emännöimään meillä Suomessa. Haastehan on alunperin Ruotsista, mutta ihastuin ideaan ja lähdin tutkiskelemaan kirjallisuutta alkuperäkielen kautta. Enimmäkseen luin novelleja, mutta myös kokonaisia kirjoja. Ilokseni ainakin muutama kirjabloggaaja lähti mukaan haasteeseen.
Mutta sellaisenkin huomion tein, että kun edellisinä vuosina liki kaikki 25 lukemaani kirjaa tai kertomusta oli hyviä, ei näin voi sanoa 43 luetusta kirjasta. Eikä siihen sisälly edes ne, jotka jätin kylmästi kesken. Kesken jättäminen ei tietenkään välttämättä tarkoita että kirja olisi huono, myös lukemisajankohta voi olla huono. Ja toisaalta sellainenkin kirja, josta ei erityisemmin välitä, voi antaa uusia ajatuksia. Näinkin kävi.
Määrä ei kuitenkaan vastaa laatua, mutta joskus on mielenkiintoista lukea sellaistakin, mistä ei varsinaisesti pidä tai jonka valitsee suhteellisen sattumanvaraisesti. Tai oikeastaan kyse ei ollut tällä kertaa sattumanvaraisuudesta. Olen tänä vuonna ollut utelias, olen halunnut (kirjastokorttini myötä erityisesti) tutustua siihen, mitä Suomessa tällä hetkellä kirjoitetaan. Erityisesti luin suomalaisnaisten kirjoittamia kirjoja, joitakin miestenkin, mutta ne jäivät pääosin kesken. Aion jatkaa tätä tutustumista ensi vuonnakin.
Mitkä sitten olivat ne voimakkaimmat tai parhaimmat lukukokemukset? Koitan olla lyhyt.
Nathalie Sarrauten Tropismeja on kirja, jonka lukemisesta nautin erityisen paljon. Sen haluaisin omaan hyllyyni.
Svetlana Aleksijevitšin Tšernobylistä nousee rukous meni ihon alle, ihastuin hänen kirjoitustyyliinsä näinkin kammottavassa aiheessa, tulen ehdottomasti palaamaan häneen vastedeskin.
Pirkko Lindbergin Fukushima ikuisesti oli myös erittäin tärkeä lukukokemus ja nyt harmittaa, etten ostanut kirjaa itselleni, vaikka siitä oli hyvä tarjous.
José Saramagon Ricardo Reisin viimeinen vuosi oli ehkä se merkittävin lukukokemus tänä vuonna, luin sitä pitkään ja aika väsyneenä, mutta se virkisti joka lukuhetkellä kummasti, eivätkä pitkät lauseet häirinneet lainkaan. Tämä on kirja, jota tulen muistamaan lämmöllä, samoin niitä hetkiä joina kirjaa luin. Kerta kaikkiaan mainio teos.
Selja Ahava on kirjailija, johon olen halunnut jo pitkään tutustua, ja hänen teoksensa Ennen kuin mieheni katoaa vastasi kaikkiin odotuksiini. Erinomainen, nimenomaan kirjallisuutena.
Pentti Saarikosken Bretagnen päiväkirja oli mieluista luettavaa, Saarikoski ei vanhene. Pidän myös hänen piikikkyydestään, terävästä kynästään ja hurmaavasta itsekeskeisyydestään – näin lukijana, siis – samoin kuin hänen tarkasta huomiokyvystään.
Yhtä lailla pidin Eeva Kilven Kuolinsiivouksesta, vaikken kirjan nimestä välittänytkään. Hänen merkinnöistään sitäkin enemmän.
Heinrich Böllin Katharina Blumin menetetty maine vuodelta 1974 iskee täysillä sensaatiomediakritiikillään meidän aikaamme, se on saksalaisen pedantisti ja sikäli jopa tylsästikin kirjoitettu, mutta sen älyllinen purevuus korvaa kaikki muut virheet.
Nazim Hikmetin runot iskivät minuun kuin salama, niihin aion palata vastakin. Yhtä lailla nautin Stanislaw Jerzy Lecin kerrassaan erinomaisista, oivaltavista ja pirullisistakin aforismeista, joita luin niin paljon kuin ehdin, ennen kuin jouduin palauttamaan kirjan kirjastoon.
Yasmine Khadran Attentaatti auttoi ymmärtämään Israelin juutalaisten ja palestiinalaisten välillä olevaa hyvin kipeää ja syvää kuilua ja sai ajattelemaan sodan ja vihanpidon mielettömyyttä. Kiehtova lisä asiassa on se, että kirjailija on entinen sotilas, joka käytti vaimonsa nimeä peitenimenä. Hyvänen aika, muslimi 😉
Emmi Itärannan Teemestarin kirja ei tehnyt välttämättä niinkään suurta vaikutusta kirjallisuutena, mutta sitäkin enemmän tarinan takana olevien ajatuskulkujen kautta. Mietin pitäisikö tarttua kirjaan uudestaan, ihan piakkoinkin.
Zinaida Lindéniin tutustuin kolmen kirjan verran, päällimmäisenä mieleen jäi viimeisin, Rakkaus kolmeen appelsiiniin, jonka novellit kutoutuivat mielessäni yhteen, kertovathan ne kaikki tavallaan samasta asiasta, juuriltaan hetkellisesti ja kokonaan irti revityistä ihmisistä, joiden elämään vaikuttaa jokin viime aikaisisista katastrofeista.
Arto Paasilinnan Kultainen nousukausi tekee lyhyen pikahistoriikin sodanjälkeisestä pyrkyrisukupolven rakkaudesta rahaan ja mammonaan, joskin se tekee sen hyvin lämpimästi. Mutta siellä ne ovat siemenet meidän nykyiseen nousukkuuteemme, yhtäläisyysviivat on helppo vetää… Satiiri, se on se, mitä me tarvitsisimme nyt.
Ja lopuksi: Étienne Davodeauta olen kehunut jo niin paljon, että riittää tältä erää, ja erikseen nostan esiin Jirô Taniguchin, johon palaan ensi vuonna sekä bloggaamalla että lukemalla. Molemmat ovat siis sarjakuvantekijöitä.
Entä sitten ensi vuosi? En aio tehdä hirveän suuria lupauksia, ne kun eivät yleensä pidä, mutta aion jatkaa samaan tapaan kuin tänä vuonna eli luen mahdollisimman monipuolisesti ja vähennän netissä roikkumista. Yksittäisten novellien seuraksi aion ottaa mukaan lyhytproosan laveammin, siis esseet, pakinat, pamfletit ja muut. Historia kiinnostaa myös. Kuukauden kieli -haaste saa jatkoa, ja ehkä teen sen Helmetinkin. Näillä eväillä, siis!
Aukeamia 