Avainsana-arkisto: Carpelan

Vuoden 2018 hyllynlämmittäjät

Hyllynlämmittäjien listaaminen viime toukokuussa kannatti: kirjasin tuolloin ylös kymmenen kirjaa, jotka olen aikoinaan hankkinut suurella innostuksella, mutta joita en syystä tai toisesta ollutkaan lukenut. Vuoden loppuun mennessä olin kuin olinkin lukenut niistä kuusi ja yksi on puolivälissä. Ja jokainen niistä osoittautui hyväksi!

Koska listan kirjoista on edelleen kolme ja puoli lukematta, kirjaan tälle vuodelle vain seitsemän uutta. Kymmenen yhteensä riittää hyvin. Rästissä olevien (Brillat-Savarinin Maun fysiologia, Tanizakin Childhood years, Wilden Dorian Grayn muotokuva ja Hugon Kurjat I & II) lisäksi koitan tänä vuonna patistaa itseni seuraavien kirjojen pariin:

  1. Victor Segalen: Maalauksia

Ihastuin aikoinaan kirjan kanteen, minkä lisäksi takakansiteksti vei mukanaan. Bretagnesta kotoisin oleva Segalen yhdistää idän ja lännen, taiteen ja kirjallisuuden. Jorge Luis Borgesin mukaan Segalenin tuotannon lukee alle kuukaudessa, mutta ymmärtämiseen menee loppuelämä. Kirja minulle! uskoin ja tein kaupat. Mutta, mutta… lukemiseen ei mennytkään kuukausi, siihen meinaa mennä se loppuelämä. Vai? Pääsisinkö kirjan imuun nyt? Aion yrittää.

2. Rainer Maria Rilke: Hiljainen taiteen sisin

Olin lukenut suurella ihastuksella Rilken teoksen Kirjeitä nuorelle runoilijalle, kun sain lahjaksi hänen kirjansa Hiljainen taiteen sisin. Miten hän, lahjan antaja siis, osasikin arvata? Ja kuitenkin tämä kirja osoittautui edellistä vaikeammaksi, se ei avautunutkaan. Joten – on aika yrittää uudestaan.

3. George Orwell: Burmese Days

Löytö divarista. Kiinnostava, kuten Orwellin teokset aina, mutta jokin hankaa. Ollaan siis brittien hallitsemassa Burmassa, missä takakansitekstin mukaan yhdistyvät englantilaisten teeskentely ja paikallisten korruptio. Eikö jo tämän pitäisi herättää kiinnostus?

4. Vladimir Nabokov: Nabokov’s Dozen

Orwellin lisäksi Nabokov on nimi, jolta voi odottaa kiinnostavaa tekstiä. Nämä ovat novelleja, joista ensimmäisen jo luinkin, sijoittui 1800-luvulle. Präntti on vain toivottoman pientä ja kansi… kammottava. Tämän lukemiseen pitäisi saada lisäpotkua myös novellihaasteeksi muokkaamani Helmet 2018 -lukuhaasteen myötä.

5. Susan Sontag: Against Interpretation and Other Essays

Susan Sontag oli amerikkalainen kirjailija ja esseisti, joka kirjoitti paljon valokuvasta ja elokuvasta. Ajatus siitä, että joku kyseenalaistaa tulkitsemisen, on mielenkiintoinen. Vaan niin se kirja odottaa hyllyssä lukemista.

6. Ernest Hemingway: Kuolema iltapäivällä

Hemingway ei totta vie kuulu lempikirjailijoihin, mutta hän arvosti suuresti härkätaistelua ja tiesi siitä paljon, minkä vuoksi halusin lukea tämän kirjan. Olen puolivälissä. Se on asiantunteva, mutta… No, en ole fani. Hemingwayn, siis. Yritän kuitenkin saada kirjan loppuun.

7. Bo Carpelan: Alkutuuli

Tämän kanssa turhautumisesta olen kirjoittanutkin. Kun postaus kerran nousi vuoden 2017 kymmenen luetuimman joukkoon, ajattelin että no luetaan sitten. Ehkä pääsen jonkun kynnyksen yli ja pääsen yhden lempikirjailijani matkaan mukaan.

Kirja, joka oli jäädä kesken: Bo Carpelanin Alkutuuli

Kirjoitettu 27.2.2016, siirretty 7.4.2016

bo_carpelan_alkutuuliEn olisi halunnut, että tässä käy näin. Enkä olisi ikinä uskonut, että jättäisin Alkutuulen kesken. 78 sivun jälkeen.

Bo Carpelan on yksi lempikirjailijoistani. Muistan, uneksin (1980) teki minuun aikoinaan valtavan vaikutuksen. Että kirjallisuutta voi kirjoittaa näinkin! Lensin Carpelanin mukana uniin ja unikuviin, näin kaiken juuri niin kuin hän oli kuvannut. Yhtä lailla olen rakastanut hänen Helsingin kuvauksiaan. Pidän hänen kielestään – vaikkakin suomennettuna –, tunnistan samat kadut, talot, porttikongit… enkä tunnista kuitenkaan, sillä minähän olen vain ohikulkija.

Olin pyytänyt Alkutuulta joululahjaksi ja sainkin sen muutama vuosi sitten. Aloitin lukemisen, mutta se jäi kesken. En osannut keskittyä, mutta ajattelin, että se johtui vain siitä että elämäni oli tuolloin kiireistä, en osannut keskittyä mihinkään muuhunkaan.

Nyt, luettuani ensin Murakamin 1Q84:n, tartuin Alkutuuleen. Eteneminen kangerteli edelleen. Kieli on kaunista, kyllä, ja Carpelan sekoittaa tätä hetkeä, muistoja ja kuvitelmia sellaiseen trombiin, etten pysy kärryillä. Haluan nauttia, mutta keskittymiseni katkeaa. Huomaan jääväni illalla tietokoneen ääreen pikemminkin kuin kömpiväni sänkyyn kirja kädessäni, tuntia kahta ennen kuin nukahtaisin, vain siksi, että olisi vähän enemmän aikaa lukea.

Mikä sitten mättää? Luvut ovat suht lyhyitä, mutta niiden pitäisi varmaan olla vielä lyhyempiä. Ehkä tarina olisi pitänyt kertoa lyhytproosana? Tai ihan reippaasti runona? Nyt vaimo on lähtenyt New Yorkiin ja mies katoaa antikvariaattiinsa ja lapsuuden muistoihinsa ja minä putoan väkisinkin kärryiltä.

Haluaisin löytää jotakin sanomaakin, mutta se kaikki on vain muistoa ja unia. Ehkä se on hyvä niin, ehkä tartun kirjaan toiste, mutta haluaisin niin kuulla jotakin, joka iskee tähän hetkeen, mikä se sitten onkaan.

Tai olihan siellä:

“Tv pursuaa sellaista viihdetahmaa, että ruutu on pestävä ainakin kerran viikossa, ja todellisia vallanpitäjiä ovat amerikkalaisten sarjojen ostajat; heidän sivistyksestään ei ole tietoa. (s. 54)

Paf!! Suoraan päin pläsiä! Ja niin totta!

Miten Alkutuulen kanssa lopulta käy? Olen selaillut sitä tätä postausta kirjoittaessani. Se on täynnä helmiä. Kuten:

“Jos näkisimme kuin lapset, saisivat nuo talot, portaikot, huoneet ja ihmiset kutistuneine varjoineen oikeat mittasuhteensa. Värit hehkuisivat, yllätykset täyttäisivät päivämme, padotusta kaaviosta virtaisi lämpöä.” (s. 16)

“Elää elämäänsä, mitä muuta tekemistä täällä olisi? Syö se voileipäsi, tajua miten ihmeellinen se on.” (s. 29)

“Muista muistella, se vie sinua eteenpäin. Voi Daniel, sinähän olet vielä lapsi, miten iloiset ja tarkkaavaiset silmät sinulla onkaan! Älä hukkaa niitä, Daniel! Ole utelias! Ole tarkkaavainen! Lupaatko?” (s. 34)

“[…] hän sekoittaa yhteen menneen ja äskeittäisen, ja niinhän aika itsekin tekee, kaikki riippuu kaikesta ja muodostaa mieltä hämmentävän ja ihanan mosaiikin, joka muistuttaa unen logiikkaa, niin, jopa ylittää sen […] (s.55)

Niin. Luvut ovat lyhyitä. Tätä kirjaa ei pidä hotkia, sitä luetaan hiljalleen, vaikka siihen menisi vuosia. Se siis siirtyy vierelleni, tuohon työpapereiden päälle. Siitä minä sitä luen, pikkuhiljaa. Pääluettavaksi nostan jonkun toisen, jota luen niin, etten malta tietokoneellani pysyä.

Bo Carpelan
Alkutuuli
Ruotsinkielinen alkuteos Urwind
Suomentanut käsikirjoituksesta Kyllikki Härkäpää
Otava 1993, 285 s.
Saatu joululahjana

Tästä piti tulla Helmetin lukuhaasteeseen merkintä kohtaan Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi. Vaikka se minun unelmani oli kyllä kirjaston puolella! Saisi siitä myös ruksin kohtiin Kirjassa lähetetään kirjeitä sekä Suomalaisesta miehestä kertova kirja (aika hauska ajatella sitä tästä näkökulmasta, suomalainen mies tuo yleensä ihan erilaisia assosiaatioita!)