Avainsana-arkisto: Voltaire

Voltaire: Candide

Kehottakaa huviksenne jokaista matkustajaa kertomaan vaiheitansa. Jos löytyy yksi ainoa, joka ei ole usein kironnut elämäänsä, ei ole monesti otaksunut olevansa onnettomin kaikista ihmisistä, heittäkää minut mereen pää edellä. (s. 45)

voltaire_candide

Luin Voltairen Candiden toiseen otteeseen viime vuoden lopulla, mutten ehtinyt siitä bloggaamaan. Pari sitaattia olin kirjannut ylös, siinä kaikki. Mutta kirja on jäänyt pyörimään mieleeni, ja yllättäen aivan eri asiasta kuin mistä olin alun perin ajatellut kirjoittaa.

Nimittäin kuvaus Eldoradosta, unelmien yhteiskunnasta, jonka ei ole vuorten piilossa ollessaan tarvinnut ”pelätä Euroopan kansojen ryöstöretkistä” ja jossa ei ole ”munkkeja, jotka opettavat, väittelevät, hallitsevat, juonittelevat ja polttavat roviolla ihmisiä jotka eivät ole samaa mieltä kuin he”. Ei, sen sijaan Eldoradossa pukeudutaan hyvin, syödään, juodaan ja keskustellaan henkevästi, kuningasta ei pokkuroida vaan tämä syleilee vieraitaan rakastettavasti kuin vanhaa tuttua ja maalliset rikkaudet ovat kaikkien kansalaisten yhteisessä käytössä: suihkulähteet suihkuttavat puhdasta vettä, ruusuvettä ja likööriä, torien jalokivikiveykset uhoavat mausteneilikan ja kaneelin tuoksua. Parlamenttia, oikeuspalatsia ja vankiloita ei ole, sillä Eldoradossa ei käräjöidä koskaan.

Mutta ihminen on hauras, ja vaikka hän saisi kaiken, ei hän ole tyytyväinen. Candiden rakastettu Kunigunde ei nimittäin ole Eldoradossa, joten siellä ei ole mitään. Candiden palvelija Cacambo on poislähdöstä mielissään, sillä:

[…] ihminen näet haluaa liikkua maailmalla, olla olevinaan jotakin maanmiestensä silmissä ja kerskua siitä, mitä on nähnyt matkoillaan, ja sen vuoksi nämäkin kaksi onnellista päättivät luopua onnestansa ja pyytää Hänen Majesteetiltaan lupaa lähteä pois. (s. 71)

Tyhjin käsin vieraiden ei tarvitse lähteä, ja tämä on se lause, joka on erityisesti jäänyt mieleeni pyörimään:

– En ymmärrä, sanoi [Elodradon kuningas], – miksi te eurooppalaiset olette niin kovin mieltyneet keltaiseen soraamme, mutta ottakaa sitä niin paljon kuin haluatte ja olkoon se onneksenne. (s. 72)

Niinpä! Tuo on se asia, mitä aina ihmettelen. Miksi jokin kivilaatu on nostettu toisten yläpuolelle (vaikka toki kaunis silmiimme onkin), miksi sen vuoksi ollaan valmiita tappamaan ja vuodattamaan verta, miksi ihminen haluaa kerskailla materialla. Voltaire ei tietenkään anna, vaan Candide ja Cacambo menettävät kaiken ja ovat pian taas rutiköyhiä ja joutuvat sen sijaan orjakaleeriin.

Voltairen Candidesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon ja on hykerryttävä kuvitella, miten se – pirullisena, aikaansa kritisoiden ja sille nauraen – on otettu vastaan 1700-luvun Ranskassa. No, sehän tietenkin kiellettiin. Eikä vain Ranksassa, vaan myös Yhdysvalloissa, tuossa sananvapauden ja demokratian mallimaassa. Haha!

Sanotaan toki, että Candide on Voltairen vastaus Gottfried Wilhelm Leibnizin optimismiajattelulle, mutta kyllä se peilaa hienosti myös ranskalaista yhteiskuntaa ja meidänkin aikakauttamme.

Ja ihan lopuksi, miten kaikki sittenkin liittyvät kaikkeen ja kaikella on tarkoitus, miten hullu maailma ikinä olisikaan:

– Kaikki tapahtumat kytkeytyvät yhteen parhaassa kaikista mahdollisista maailmoista. Jos näet teitä ei olisi neiti Kunigundeen kohdistuneen rakkautenne takia ajettu pois kauniista linnastanne ja jos ette olisi silloin saanut kovia potkuja takalistoonne, joe ette olisi joutunut inkvisition tuomittavaksi, jos ette olisi vaeltanut Amerikan halki jalkapatikassa, jos ette olisi antanut paronille kelpo miekaniskua, jos ette olisi menettänyt kaikkia Eldoradon hyvän maan lampaitanne, ette nyt söisi täällä hillottuja sitruunia ja pistasioita.
– Hyvin sanottu, vastasi Candide, – mutta meidän tulee viljellä puutarhaamme. (s. 135)

Voltaire
Candide (Candide, 1759)
Suomentanut ranskan kielestä J.A. Hollo
Tammi, 2001, 5. painos, ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1953
135 sivua
Omasta kirjahyllystä

Helmet 2016 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin 1700-luvulla kirjoitettu kirja, kirjassa rakastutaan, kirjassa on myrsky, jossain päin maailmaa kielletty kirja (Ranska, Yhdysvallat), kirjassa joku kuolee ja kirjassa on alle 150 sivua.