Kuinka on mahdollista, että niin kauniiden hetkien muistot ovat muuttuneet niin julmiksi? Eivätkö ne todellakaan kelpaa enää muuhun kuin luonteensa vastaisesti piinaamaan sydäntäni? Voi raukkaa! Viime kirjeenne sai sen aivan tolaltaan! Se hakkasi niin raivokkaasti että näytti kuin se olisi yrittänyt puskea ulos rinnastani ja lentää teidän luoksenne!
Olenko jo sanonut, kuinka paljon rakastan pääkaupunkiseudun kirjastolaitosta? Paitsi että luokseni kiikutetaan mikä tahansa teos jonka haluan lukea, olen nauttinut valtavasti haahuillessani kauniin, vanhan lähikirjaston saleissa täysinäisten hyllyjen ääressä tutkaillen ja lueskellen. Tällä kertaa silmiini osui aivan pieni ja ohut kirja, enkä tiennyt lainkaan vetäneeni esiin timantin.
Mariana Alcoforadon 1600-luvulla kirjoittamat rakkauskirjeet ranskalaisupseerille on nimittäin klassikko. Nuori 26-vuotias nunna rakastuu tulenpalavasti viisikymppiseen huikentelevaiseen sotilaaseen ja kirjoittaa tälle rakkauskirjeitä, jossa on kokonainen tunteiden skaala: rakkaudesta, epätoivosta, suuttumuksesta, vihasta, anelemisesta, mustasukkaisuudesta, toivottomuudesta ja ylpeydestä aina luopumiseen asti. Kirjeiden kirjoittaja, niiden kohde ja kääntäjä olivat pitkään salaperäisyyden verhon varjossa, mikä on puolestaan aiheuttanut epäilyjä niiden todenperäisyydestä. Todisteita on kuitenkin runsaasti, ja kuten suomentaja Tarja Härkönen alkusanoissaan toteaa: ”nero on se mies, joka tuntee naisen mielenliikkeet niin kuin Mariana Alcoforado!” Jälkikirjoituksen on puolestaan laatinut Rainer Maria Rilke.
Miten piristävää ja innoittavaa onkaan lukea tällaista tunteiden pauhua 2000-luvun Suomessa, jossa rakkaudenosoitukset ja tunteiden näyttäminen tuntuvat olevan synneistä suurin, jossa ”parisuhdetta täytyy hoitaa” ja puolisoiden seksille järjestää kalenterista tilaa, puhumattakaan roskapussien viemisestä ja imuroinnista petipuuhien elvyttäjänä… Krooh pyyh. Ei, sisar Marianan maailmassa tällaisesta banaalista suhtautumisesta rakkauteen ei ole, ei voisi koskaan olla, kyse. Mariana, joka on nuorena tyttönä joutunut luostariin ajan tapojen mukaisesti, on vimmainen rakkaudessaan – valitettavasti rakkauden kohde ei vain vastaa tähän tunteiden paloon, sievä nunna on ollut vain valloitus muiden joukossa. Mutta mies on säästänyt kirjeet ja nähnyt niiden kirjallisen merkityksen. Ja niin ne ovat säilyneet meidän päiviimme asti, suomeksi ne saatiin vuonna 1995. Kulttuuriteko, jos mikä.
Mutta mitäpä tästä enempää kirjoittamaan. Lukekaa Sisar Marianan rakkauskirjeet, unohtakaa roskapussit ja kalenterit ja rakastakaa täysin rinnoin sitä, jolle olette sydämenne luvanneet!
Tiedän kyllä lääkkeen joka tehoaisi tautiini, ja paranisin ilman muuta, jos vain lakkaisin rakastamasta teitä. Mutta millainen lääke! Ei! Mieluummin kärsin entistä enemmän kuin unohdan teidät! Ja onko se edes vallassani? Ainakaan minun ei tarvitse syyttää itseäni siitä, että olisin hetkenkään toivonut etten rakastaisi teitä. (s. 25)
Niin, ja sattuipa sopivasti: huhtikuussa on kuukauden kielenä portugali, johon tämä osuu täydellisesti.
Mariana Alcoforado: Sisar Marianan rakkauskirjeet
ranskankielinen alkuteos Lettres portugaises traduites en français, saksankielinen alkuteos Die fünf Briefe der Nonne Marianna Alcoforado
suomentanut Tarja Härkönen
Andalusialainen koira, 1995
71 sivua
kirjastosta
Aukeamia 