Kaikki kirjoittajan la plume artikkelit

Sarjakuva päivässä pitää huonon tuulen loitolla

Erikoiset ovat lukijain tiet. Olin tänään (ensin oikein hyvällä ja sitten) huonolla tuulella (kohdattuani oikein inhottavan ja arrogantin ihmisen), ja tuota huonoa tuulta hätyytelläkseni lueskelin kirjablogeja, eksyin yhteen, sitten toiseen, sitä kautta itselleni tuntemattomaan kustantajaan ja sen facebook-sivulle ja edelleen Ville Rannan sarjakuvablogiin.

Tokihan Rannan nimi oli tuttu, tyylikin, mutta koskaan mitään pitempää en ole häneltä lukenut. Siis niin kuin albumillista sarjakuvia. Mutta tilanne ei ole niin paha, sillä hänpä kirjoittaa sarjakuvablogia, sekä suomeksi että ranskaksi. Aloitin ranskalaisella versiolla (päivittäiset kieliopinnot tekevät hyvää) ja jatkoin sitten suomalaisen puolelle. Hörähtelin. Hymyilin. Aloin hiljaisesti hekotella. Huono tuuleni alkoi hälvetä ja hymynkare nousi huulilleni. Miten olisi varhainen apero, huikkasin puolisolleni, joka vastasi myöntävästi, ja niin palasin koneeni ääreen viinilasillisen ja lautasen kanssa, jolla oli pari palaa juustoja (Saint-Agur ja Bethmale) ja siivu ilmakuivattua kinkkua. Jatkoin lukemista. Huono tuuleni alkoi vähitellen hälvetä, kiitos Rannan.

Niin. Voi sitä iltapäivän näinkin viettää. Lukea sarjakuvamuotoista ajatuksenarkivirtaa, viinilasi vierellänsä ja huutaa ärtymyksensä tuuleen tai vähintäänkin röhönauruun. Eli kantsuu lukea, kuten meillä suosittelijakirjabloggareilla on tapana sanoa.

P.S. Mä luen yhä, ja on pakko lisätä vielä tämä pätkä, ihan vaan lainauksena:

…me kaikki teemme asiaa, jota 2000-luku ei ymmärrä tarvita. Mutta tarvitsee silti. Kohta kaikki tajuavat, ettei läppäreiden ja kännyköiden tuijottaminen oikeastaan olekaan kovin kiinnostavaa. Sitten ne tulee meidän luokse ja kysyy: ”Vieläkö te teette sarjakuvia?” ”Vieläkö olis levyjä?” Ja me tehdään niitä vielä ja myydään, kun on oltu hitaita ja jääty odottelemaan, kun ei muutakaan puuhaa ollut.

– Huokaus on paras puolustus / Ville Ranta

Sōseki Natsume: Botchan

But never would I be beaten however hard pressed I might be. It is all the fault of my being honest. Yet if honesty could not be the final victor, what else could, I wonder?

Joitakin kirjoja lukee pitkään ja hartaudella. Syy voi olla kirjan pituudessa, pitkäveteisyydessä, kielessä tai siinä, ettei halua tarinan päättyvän.

Sōseki Natsumen* Botchan kuuluu tähän kategoriaan. Kirjalla ei sinänsä ole hirveästi pituutta, se on alle 200-sivuinen, mutta luin sitä yli kuukauden. Miksi? Koska sen englanninkielinen käännös vuodelta 1922 on niin vanhahtava ja koukeroinen, että ilo lukea kääntyi melkein pakkopullaksi. Ehkä siinä paistaa läpi se, että kääntäjä ei käännä omaan äidinkieleensä vaan omasta äidinkielestään. Kieli on varmasti pilkulleen oikeaoppista, mutta sujuvaa se ei valitettavasti ole.

Harmi sinänsä, sillä kyseessä on klassikko, joka kuuluu kaikkien japanilaislasten koululukemistoon. Vähän samaan tapaan kuin meillä luetaan Seitsemää veljestä, Japanissa luetaan Botchania. Tämä olikin se suurin syy, miksi kirjaan tartuin.

Botchan kertoo varakkaasta tokiolaisperheestä lähtöisin olevasta nuorestaherrasta (botchan, englanniksi ”young master”), joka on vanhempiensa hyljeksimä mutta iäkkään lastenhoitajansa Kiyon suuresti rakastama. Luonteeltaan tämä botchan on oikeamielinen ja rehellinen mutta samalla naiivi, kiivas ja hiukan yksinkertainen. Mutta ei niin yksinkertainen, etteikö hän lähtisi vanhempiena kuoleman jälkeen opiskelemaan matematiikkaa ja algebraa, minkä myötä hän päätyy opettajaksi kaukaiselle Shikokun saarelle poikakouluun. Ajankohta on viime vuosisadan vaihde tai varhainen 1900-luku.

Ajankuvana Botchan onkin kiehtovaa. Poikakoulussa botchan joutuu paitsi koulupoikien kiusanteon kohteeksi, myös todistamaan koulun opettajien välisiä hierarkia- ja valtataisteluita. Natsume kuvaa ihmisluonteen piirteitä, niin hyviä kuin huonojakin, suorasukaisen tyylikkäästi ja huumorin värittämänä. Mielenkiintoista on sekin, että koulun opettajat ovat pikkuisen päälle parikymppisiä, vain vähän vanhempia kuin oppilaansa.

Botchan on Natsume Sōsekin varhaisempaa tuotantoa, myöhemmässä on aika erilainen kaiku. Olen aiemmin yrittänyt lukea hänen merkkiteostaan I am a cat (Wagahai wa neko de aru), mutta en pääse siinä eteenpäin, kun taas myöhempää tuotantoa oleva And Then (Sorekara) teki suuren vaikutuksen. Palannen siis Natsumeen vastakin, vaikka tämä Botchan ei lemppareihini noussutkaan. Suomeksi häneltä on ilmestynyt vain yksi teos, Kokoro, joka on minulla vielä lukematta.

Huomasin nyt, että Botchanin tarinasta on innoitusta saanut myös mangaka Jirô Taniguchi, jonka teos Botchan no jidai eli Botchanin aikaan on ilmestynyt ranskaksi. Siihen minä mieluusti tutustuisinkin.

* tai japanilaisittain Natsume Sōsekin, kumpiakin käytetään, sukunimi on siis Natsume; jostain syystä, en tiedä miksi, Natsumesta usein puhutaan myös pelkästään Sōsekina.

Sōseki Natsume: Botchan
japaninkielinen alkuteos Botchan, 1906
kääntänyt englanniksi Umeji Sasaki
Tuttle Publishing, 1968 (tämä painos 2013)
192 sivua
ostettu kirjakaupasta ulkomailta

Helmet-haasteeseen tästä tulee merkintä kohtaan 29. Kirjassa nähdään unia.

L. Onerva: Mies ja nainen

Vanhemmalla naisella on salainen sydämen suru ja hänkin on senvuoksi vakava ja hiljainen. Aivan sattuman kautta on hän saanut holhotikseen tämän nuoren tytön, jota hän ei lainkaan tunne ennestään. Mutta hän muistelee kuulleensa, että Inkerin matkalla paitsi terveydellisiä oli kasvattaviakin tarkoitusperiä: hänellä oli kotimaassaan liian paljon sulhasia…

Aloitin kirjavuoteni lukemalla novelleja, jotka kertovat miesten ja naisten välisistä suhteista. Ajankohta on 1900-luvun alku, ja tapahtumat sijoittuvat paitsi kotimaisiin maisemiin, myös Parisiin, Berliniin, bulevaardeille ja Café Bauerin pöytiin. Kirjailija on L. Onerva, johon olen jo pitkään halunnut tutustua.

Ja minähän vallan ihastuin! Sekä L. Onervan kieleen että hän moderniuteensa. Jos joitakin vanhahtavia sanoja tai ilmaisuja ei oteta lukuun, nämä kertomukset olisivat voineet hyvin olla meidänkin ajastamme. 1900-luvun alun suomalainen on näissä tarinoissa hyvin eurooppalainen, matkustelevainen, monin tavoin nykyaikainen. Eivätkä miesten ja naisten väliset suhteet lopulta niin suuresti muutu – vai muuttuvatko?

Näissä kertomuksissa on nuoria naisia ja heidän vanhempia esiliinojaan ja toisaalta eronneita miehiä ja naisia, jotka etsivät uutta onnea ja pohtivat kakkosliittojen tuomia ongelmia sekä uusperheiden yhteensovittamisia. Ne kertovat rakkaudesta ja pettymyksistä, haaveista ja peloista, etsimisestä, löytämisestä ja menettämisestä. Mutta yhdessä asiassa ne kyllä eroavat nykyisestä: näissä tarinoissa puhutaan rakkaudesta ja ylipäänsä tunteista varsin viehkeästi. Jäinkin miettimään, missä vaiheessa suomalaisesta tuli sellainen mykkä umpipussi, joka ei puhu mutta ehkä pussaa. Missä vaiheessa romanttisesta rakkaudesta ylipäänsä tuli noloa? Miksi meidän pitää nykyään olla niin viileitä ja järkiperäisiä? Suuria tunteita pelkääviä? Oi,  kaunopuheisuus ja sydämen ääni, tulethan vielä takaisin…

Hän tuntee itsekin, että hän on särkenyt jotakin. Mitä? Jotakin korvaamatonta.
Sydämen, kenties kaksikin!
Ja hän huokaa…

Näitä minä mietin, vaikka joku toinen olisi saattanut nostaa esiin aivan eri teemoja, kuten sufragetteja ja naisasiaa. Sitäkin puolta kun löytyy näistä teksteistä roppakaupalla. Toisella tavalla kuin nykyään, mutta kumminkin. Minä en välitä, minua tuo toinen teema puhuttelee paljon enemmän, vaikka Onervan modernista naisesta sinänsä kovasti pidänkin ja omakseni tunnistan.

Kirja itsessään on jaettu kolmeen osaan: ensimmäisessä on tyttöjä, toisessa eronneita ja kolmannessa näytelmänkaltaisia tekstejä. Sen verran hurmaannuin, että latasin jo seuraavan kirjan luettavakseni.

Jos sen tietäisi varmaan… Silloin voisi ehkä yrittää… Mutta jos heillä onkin pitkä elämä edessään ja sitten tulee vieraat lapset, tulee entinen vaimo, tulee täytekuvioita kaikenlaisia ja ristiriitaa, kilpailua omistuksesta, katkeruutta, orpoutta, onnettomuutta jokaiselle…

L. Onerva: Mies ja nainen
alunperin ilmestynyt vuonna 1912
Project Gutenbergin e-kirja, 2017
n. 112 sivua

Helmet-haasteeseen tästä tuleekin ensimmäinen merkintä, kohtaan 42. Kirjailijan nimi viehättää sinua.

Uuden vuoden kirjat -tägi

Unelmien aika -blogissa oli hauska pieni tägi/haaste/miksi-näitä-kutsutaan uuden kirjavuoden aluksi, enkä voinut vastustaa kiusausta vastata kysymyksiin minäkin. Ensi vuonna tähän aikaan katsotaan sitten miten meni!

1. Kuinka monta kirjaa aiot lukea vuonna 2019?

Aion pikemminkin olla / yrittää olla laskematta lukemiani kirjoja ja keskittyä siihen, mitä todella haluan lukea. Määrä ei korvaa laatua. Kaksikymmentä hyvää kirjaa on enemmän kuin viisikymmentä ei-niin-hyvää (huonoista puhumattakaan).

2. Nimeä viisi kirjaa, joita et ehtinyt lukea viime vuonna, mutta jotka aiot lukea tänä vuonna.

Victor Hugo: Kurjat osa II – Jirô Taniguchi: Quartier lointain – Laura Lindstedt: Oneiron – Johannes Mario Simmel: Ei aina kaviaaria – Victor Segalen: Maalauksia

3. Minkä genren kirjoja haluaisit lukea enemmän?

Esseitä, historiaa, runoja.

4. Mitkä ovat kirjoihin liittymättömät tavoitteesi?

Olla ahkerampi + katsoa enemmän elokuvia ja dokkareita.

5. Mikä kirja, joka on ollut sinulla ikuisuuden, sinun pitäisi lukea?

Raamattu.

6. Yksi sana, joka toivottavasti kuvaa vuotta 2019?

Tapahtumarikas.

Helmet-elokuvahaasteeseen

Valkokangas verhon takaa

Olin jo ehtinyt päättää tehdä Helmet-lukuhaasteen elokuvin ja dokkarein, kun uusi Helmet-elokuvahaaste julkistettiin. Ah, mitä tehdä? Pitäytyäkö siinä alkuperäisessä listassa vai hypätä valmiin kyytiin? Leffahaaste myötäilee lukuhaasteen kohtia, mutta etenkin loppupäässä on eroja.

Olkoon. Mennään annetulla. Mielenkiintoisimpia kohtia ovat Ranskan uusi aalto, yleissivistys, tabut, aasialaisen ohjaajan ohjaama elokuva, Cannes, espanjan kieli, yhteistuotannot, mustavalkoisuus ja mykkäelokuvat. Epämielenkiintoisimpia näyttelijöiden ohjaamat elokuvat, joulu (huoh), tähditys, Hollywoodin 50-luku, Oscarit, kauhu ja 80-luvun komediat.

Toiveenani ja tavoitteenani on katsoa tänä vuonna enemmän (kuin viimevuotiset 24, sitä edelliset 25 ja sitä edelliset 10) elokuvia ja dokkareita ja toivottavasti myös löytää itselleni sopiva tapa kirjoittaa niistä. Ensimmäinen leffa on jo katsottu, eli tästä se lähtee!

[Listaa täydentelen erikseen täällä]

Helmet-elokuvahaaste 2019

1. Elokuva pohjaa klassikkoromaaniin
2. Elokuvassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
3. Sellainen elokuva, jollaista et yleensä katso
4. Ohjaajan ainoa elokuva
5. Elokuva on ollut Jussi-ehdokkaana
6. Dokumenttielokuva
7. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat paikkaan, jossa olet käynyt
8. Elokuva, jonka katsominen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Yli 50-vuotiaan suosittelema elokuva
10. Rodullistetun ohjaajan elokuva
11. Elokuva käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Elokuva liittyy Tanskaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenelokuva
14. Elokuvan käsikirjoittajan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Elokuvassa käsitellään jotain tabua
16. Elokuvassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Elokuvassa on kaksoset
18. Aasialaisen ohjaajan elokuva
19. Et pidä elokuvan suomenkielisestä nimestä
20. Elokuva käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Tunnetun näyttelijän ohjaama elokuva
22. Mustavalkoinen elokuva
23. Sokkona hyllystä valittu elokuva
24. Elokuvassa on koira
25. Elokuvassa ollaan yksin
26. Usean ohjaajan episodielokuva
27. Riippumattomana tuotantona tehty indie-elokuva
28. Jossain päin maailmaa kielletty elokuva
29. Lyhytelokuva
30. Kirjaston henkilökunnan suosittelema elokuva
31. Mykkäelokuva
32. 1950-luvun Hollywood-elokuva
33. Supersankarielokuva
34. Yli kolme tuntia kestävä elokuva
35. Ranskan uuden aallon elokuva
36. Elokuvan julisteessa tai julkaisun kannessa on yli viisi henkilöä
37. Elokuva, joka on voittanut Oscar-palkinnon parhaasta elokuvasta
38. Elokuva, jonka IMDb-arvosana on alle 5
39. Kriitikoiden kehuma kauhuelokuva
40. Cannesin elokuvajuhlilla palkittu elokuva
41. Elokuvassa tutkitaan yliluonnollisia ilmiöitä
42. Fantasiamaailmaan sijoittuva elokuva
43. Vuonna 2019 julkaistu elokuva
44. Suosikkinäyttelijäsi tähdittämä elokuva
45. Espanjankielinen elokuva
46. 1980-luvulla tehty komedia
47. Alle 18-vuotiaan suosittelema elokuva
48. Elokuva, jossa ohjaaja näyttelee myös pääosan
49. Kahden tai useamman maan yhteistuotantoelokuva
50. Jouluelokuva

Kuukauden kieli 2018 – koostepostaus

Huh, ehdinpä vielä ennen loppiaista ja joulukauden päättymistä! On siis  Kuukauden kieli 2018 -haastekoonnin aika.

Ideana oli lukea kunkin kuukauden aikana (tai ennen tai jälkeen, vuoden aikana kumminkin) tietyillä kielillä alunperin kirjoitettua kirjallisuutta ja samalla ulottua pois tutulta suomi-ruotsi-englanti-akselilta.

Haasteen myötä kuljimme enimmäkseen Euroopassa, koukkaisimme Etelä-Afrikkaan, teimme retkiä arabiankieliseen maailmaan, loikkasimme Etelä-Amerikkaan ja kurkistimme laajalle levittäytyvään itänaapuriin. Samalla mietimme kielen ulottuvuuksia: kieli kun ei katso kansallisuutta eikä maan rajoja, ei synnyinmaatakaan. Se on väline, joka toisilla vaihtuu asuinpaikan tai tarkoituksen mukaan, mutta uusia ulottuvuuksia se tuo aina mukanaan.

Mukaan lähtivät seuraavat blogit, joiden omiin koostepostauksiin pääsee seuraavien linkkien kautta:

Kirjan pauloissa

Oksan hyllyltä

Eniten minua kiinnostaa tie

ja vielä omani:

Aukeamia

Jos oma koosteesi uupuu listasta, laitathan linkin vaikka tämän postauksen alle, niin lisään sen. Suurkiitokset osallistuneille, on ollut ilo tehdä löydöksiä kanssanne!

Matka ja haaste jatkuu myös tänä vuonna, eli jos innostut osallistumaan vuoden 2019 Kuukauden kieli -haasteeseen, löydät uudet kielet tästä postauksesta. Tervetuloa mukaan!

 

Katse taaksepäin: miten minulla meni kuukauden kielten kanssa 2018?

No niin, on aika katsoa miten omalla kohdallani meni vuoden 2018 Kuukauden kieli -haaste, lopputulos on itsellenikin yllätys.

Luin nimittäin hyvin epätasaisesti: pääosin luin teemakuukauden aikana kyseisellä kielellä kirjoitetun novellin poikineen ja kirjoja sitten muuten, mutta toisina kuukausina luinkin kirjoja ja  muuna aikana novelleja. Välillä olin kotimaan kirjastokirjojen hemmoteltavana, muuten jouduin turvautumaan oman kirjahyllyni, kirjaston e-kirjojen ja internetin tarjoamiin antimiin.

Lempikirjallisuusmaani tulee listauksessa selväksi, eniten olen lukenut ranskaksi ja japaniksi kirjoitettua kirjallisuutta, joskin japanilaisia romaaneja harvinaisen vähän (toinen romaani on yhä kesken). Portugaliksi tuli luettua yllättäen kolme kirjaa eikä yhtään novellia, kun taas afrikaansiksi oli äärimmäisen vaikea löytää edes yhtä käännösnovellia. Pari netistä löytynyttä runoa pelasti minut täydelliseltä katastrofilta. Myös vietnam oli vaikea, löysin yhden ainoan novellin, joskin erittäin hienon sellaisen. Vietnamilaista kirjallisuutta haluaisin lukea enemmänkin, kuulla heidän näkökulmansa mm. kolonialismin vuosiin ja Vietnamin sotaan.

Kirjoitin kunkin kuukauden päätteeksi pienen yhteenvedon lukemastani ja pohdinnoistani (linkit alla kuukausien kohdalla), ja niin ajattelin tehdä uuden haastevuodenkin aikana. Tuleeko uudesta vuodesta tämän selkeämpi, en tiedä, ehkä, ehkä ei, mielenkiintoinen kyllä varmasti. (Mutta nyt minua alkoi kutkuttaa jo ajatus lukea ne tästä listasta uupuvat kokonaiset kirjat, eli arabia, puola, afrikaans ja vietnam… no katsotaan! mieltä ne ovat jääneet kumminkin kaihertamaan…)

Tässä omat lukemiseni, koko yhteenvedon teen seuraavaksi.

Tammikuu: ranska
Claire Castillon: Junarutiineja (novelli)
George Sand: Markiisitar (novelli)
Nathalie Sarraute: Tropismeja (romaani)
Jacques Prévert: Sanoja (runoja)
Alexandre Dumas: Kolme muskettisoturia (romaani)
Yasmina Khadra: Attentaatti (romaani)
Étienne Davodeau: Lulu Anew (sarjakuva)
Étienne Davodeau: The Initiates: A Comic Artist and a Wine Artisan Exchange Jobs (sarjakuva)

Helmikuu: japani
Jun’ichirō Tanizaki: The Tattooer (novelli)
Jun’ichirō Tanizaki: The Thief (novelli)
Ryūnosuke Akutagawa: A Strange Story (novelli)
Kei’ichirō Hirano: The Trapped Boy (novelli)
Yukio Mishima: Eggs (novelli)
Seirai Yūichi: Stone (novelli)
Seirai Yūichi: Insects (novelli)
Jirô Taniguchi: Le journal de mon père (sarjakuva)
Seichō Matsumoto: A Quiet Place (dekkari)

Maaliskuu: puola
Wisława Szymborska: Hetkiä (runoja)
Stanisław Jerzy Lec: Vastakarvaan (aforismeja)
(näitä kahta en tosin kumpaakaan lukenut  kokonaan)
Tadeusz Borowski: Silence (novelli)

Huhtikuu: portugali
Fernando Pessoa: Anarkistipankkiiri (romaani)
Mariana Alcoforado: Sisar Marianan rakkauskirjeet (kirjeromaani)
José Saramago: Ricardo Reisin viimeinen vuosi (romaani)

Toukokuu: turkki
Emrah Serbes: The Terrorist Upstairs (novelli)
Befçet Çelik: All the Streets of the City (novelli)
Nazim Hikmet: Puut kasvavat vielä (runoja)

Kesäkuu: italia
Luigi Pirandello: War (novelli)
Italo Calvino: The Adventure of a Skier (novelli)
Hugo Pratt: Corto Maltese etelämerellä eli Suolaisen meren balladi (sarjakuva)

Heinäkuu: afrikaans
Elisabeth Eybers: kolme runoa

Elokuu: vietnam
Đỗ Bích Thúy: Sage on the Mountain (novelli)

Syyskuu: saksa
Karl-Markus Gauß: The First thing I Saw (novelli)
Alois Hotschnig: Getting dressed, yes, and getting undressed, too (novelli)
Emine Sevgi Özdamar: My Istanbul (novelli)
Heinrich Böll: Katharina Blumin menetetty maine (romaani)

Lokakuu: espanja
Abilio Estévez: The Lagoon (novelli)
Juan Gabriel Vásquez: The Double (novelli)
Juan Pablo Roncone: The Death of a Kangaroo (novelli)
Silvina Ocampo: The Voice (novelli)
Carlos Maria Dominguez: Paperitalo (romaani)

Marraskuu: arabia
Hassan Blasim: The Green Zone Rabbit (novelli)
Adil al-Qassas: A Condition (novelli)
Charles Chahwan: After midnight (novelli)
Malika Moustadraf: Delusion (novelli)

Joulukuu: venäjä
Dmitri Novoselov: Traders (novelli)
Sergey Kuznetsov: Butterfly Skin (novelli)
Daniil Kharms: Blue Notebook no. 2 (novelli)
Svetlana Aleksijetš: Tšernobylista nousee rukous (dokumenttiromaani)