”Minä olin töissä toisella paikkakunnalla, ja illalla siinä asunnolla kuulin, kun joku sanoi, että nouse ylös ja lähde kotia. Se tuntui niin kummalliselta, että lähdin. Kotona isä oli sairastunut juuri vakavasti.”
Nappasin keväällä erään pikkumyymälän kirjatelineestä luettavakseni Eero Ojasen Suuren suomalaisen kummituskirjan. Ajatus oli kiehtova: paitsi kummitustarinoita, on Ojanen kerännyt yksiin kansiin erilaisia suomalaisten kokemuksia näkymättömästä maailmasta. Niitä, joista ei enää kauheasti haluta puhua, mutta jotka ovat aika monen elämässä ihan normaalisti läsnä etiäisinä, unina ja joskus ihan selkeinä näkyinäkin.
Ojanen on taustaltaan filosofi ja tietokirjailija, mikä näkyy selkeänä ja asiallisena tyylinä. Pidin siitä kovasti. Ei mässäilyä, ei kauhistelua eikä myöskään lyttäämistä, vaan kertomusten taltiointia sellaisina kuin ne on nähty ja koettu. Toisinaan hän mainitsee asioita, jotka ovat saattaneet olla kuultujen äänien taustalla tai mielikuvituksesta, joka saattaa joskus lähteä laukkaamaan. Mutta ei hän näitä ilmiöitä kiellä, päinvastoin.
Varsinaisten kummitusjuttujen sijaan minua kiinnostivat erilaiset etiäiset, joita ihmiset ovat kokeneet. Niitä on paljon. Mielenkiintoista oli myös huomata, että näitä varoituksia tai kuolemiin liittyvää tietoisuutta on ollut etenkin sotien aikaan – ehkä silloin ihmiset olivat herkempiä, kun kuolema oli koko ajan läsnä. Kaatunut läheinen saattoi tulla kertomaan kuolemastaan ilmestyen ovelle tai uneen, saattoipa joku nähdä valkoisen hahmon lasketuvan haavoittuneen ylle juuri ennen tämän kuolemaa. Mutta oli myös pelastavia varoituksia, kuten seuraavassa:
Eräs mies sai ääneltä käskyn perääntyä tulituksen alta. Hän otti varoituksen vakavasti ja ajatteli kertoa siitä muille, mutta kehotus perääntymiseen olisi ollut kapinaa. Hän päätti lopulta vain lähteä ja hänen pelkkä esimerkkinsä sai muut sillä kertaa mukaan. Hetken päästä paikkaan tuli osuma, joka olisi surmannut heidät kaikki.
Kummitustarinoita löytyy niin kartanoista, teattereista kuin tavallisista kodeistakin. Sen sijaan hautausmaihin liittyvät kummitustarinat ovat kirjan mukaan nykyään vähentyneet. Autiotalot ja -tuvat ovat edelleen kuumottavia paikkoja, joissa kirveet lentelevät ja aaveet kolistelevat mennessään.
Taiteilijoiden sanotaan olevan usein erityisen herkkiä ihmisiä, ja se tuli kyllä mieleen kirjaa lukiessa. Esimerkiksi Lars von Trierin elokuva Breaking the Waves päättyy kohtaukseen, jossa taivaalliset kellot soivat päähenkilö Bessin taivaaseen astumisen hetkellä. Ojasen kirjassa kerrotaan puolestaan seuraava tarina:
[…] koko perhe heräsi kirkonkellojen soittoon kotona, kun perheen isä kuoli matkalla. Tarkistettiin, ettei kirkonkelloja varmasti soitettu silloin.
On myös tarina, jossa kirkonkellojen on jonkin dramaattisen tapahtuman hetkellä kuultu soivan paikassa, johon ne eivät edes voi kuulua.
Haruki Murakamin romaanissa 1Q84 kaksi kuuta symboloivat laajempaa tietoisuutta, kun taas tässä kirjassa ne ovat ennustaneet kuolemaa:
[…] kertoja näki unessaan puolitutun henkilön, joka ei ollut erityisen läheinen, eikä häneen liittynyt kertojan kannalta mitään erityistä. Unessa he kaksi katselivat taivaalle, jossa oli kaksi kuuta ja aurinko. Sitten tuttu sanoi, että se tietää kuolemaa, ja alkoi häipyä pois. Myöhemmin kertoja kuuli, että kyseinen tuttu oli kuollut tapaturmaisesti tuona samana yönä.
Murakamilta löytyy vastaavia juttuja enemmänkin. Esimerkiksi dokumenttikirjassaan Underground Murakami haastattelee Tokion sariini-iskun uhreja, ja mieleen on jäänyt, miten moni uhreista oli jostain syystä juuri tuona aamuna muuttanut tavallisia rutiinejaan ja siksi joutuneet osallisiksi tapahtumiin. Vastaavia, tosin yleensä päinvastaisia eli pelastumisia, on puolestaan näissä suomalaisissa kertomuksissa lukuisia.
Se, mikä meitä ohjailee tai miten se ilmenee, on valtavan mielenkiintoista.
Entäs minä itse sitten? Tunnistan minäkin ilmiön. Kuolemia on lähipiirissäni ollut toistaiseksi vähän, joten oikeastaan setääni lukuunottamatta en ole saanut kuolemaan liittyviä etiäisiä tai kokemuksia. Sen sijaan olen saanut merkkejä suurista muutoksista elämässäni, jotka olen ymmärtänyt etiäisiksi vasta sitten, kun ne todella tapahtuvat. Ja kerran olen saanut öisellä tiellä varoituksen, minkä ansiosta kuski hiljensi juuri ennen kuin hirvi rymisti metsästä tielle.
Eero Ojanen: Suuri suomalainen kummituskirja
Minerva, 2017
240 sivua
oma ostos
Aukeamia 