Avainsana-arkisto: Helmet-elokuvahaaste 2019

Elokuvahaaste 2019 – lopputulos 41+/50

Viime vuonna Helmet-elokuvahaastetta mainostettiin hienolla elokuvalla Cinema Paradiso, tänä vuonna sen tilalla on se kömpelö oranssi Helmet-hahmo…

Innostuin viime vuonna tekemään Helmet-elokuvahaasteen samaan tapaan kuin lukuhaasteen eli sovittelemalla katsomani leffat sopiviin haastekohtiin. Osaan ei siis tullut mitään, kun taas loppuvaiheessa jotkut kohdat saivat kaksi merkintää. Koska en edennyt lista edellä, jäi (yllätyksekseni!) esimerkiksi kohta 35. Ranskan uuden aallon elokuva täyttämättä, vaikka siihen olisi ollut kyllä omassa dvd-valikoimassani ihan tarpeeksi katsottavaa, kuten Truffaut’a, samoin kuin kohta 46. 1980-luvulla tehty komedia, johon olisi voinut hyvin tulla Woody Allenin tuotantoa. No, myöhemmin sitten.

Kaikkiaan katsoin 42 elokuvaa (ml. pari dokkaria) sekä sikermän lyhytelokuvia, joista listaan merkitsin kaksi. Katsoin elokuvia teatterissa, dvd:ltä, televisiosta, netissä, elokuvatapahtumissa, isolta kankaalta ja pieniltä näytöiltä. Vanhin oli vuodelta 1939 (Marcel Carnén Le Jour se lève), uusimmat tasan 80 vuotta myöhemmin eli 2019. Eniten katsoin yhteistuotantoja (8), minkä jälkeen tulivat Yhdysvallat, Ranska ja Japani kukin 7:llä elokuvalla. Kreikkalaisia ja suomalaisia katsoin kumpaisiakin 3, tanskalaisia 2 ja puolalaisia, eteläkorealaisia, kiinalaisia, saksalaisia, meksikolaisia ja espanjalaisia kutakin yhden.

Joukkoon mahtui monta erinomaista elokuvaa, joitakin keskinkertaisia ja muutama huono. Osan olin nähnyt yhden tai useamman kerran aiemmin, suurimman osan ensimmäistä kertaa.

Tässä katsotut elokuvat haastekohtiin sijoiteltuina, olkaapa hyvät:

1. Elokuva pohjaa klassikkoromaaniinClaude Berri: Manon des sources. Suomeksi Rakkauden lähde; perustuu Marcel Pagnolin kaksiosaiseen romaaniin L’Eau des collines, menköön klassikosta! Ihan mielenkiintoinen elokuva, vaikkei mikään mestariteos. Mutta silti… ne maisemat, se musiikki… ja onhan se tarina oikeastaan aika kaunis kaikessa surullisuudessaan. Elokuvan edellisen osan, Jean de Florette eli suomeksi Katkeruuden lähde katsoin edellisenä vuotena.

2. Elokuvassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettäTheó Angelópoulos: Le pas suspendu de la cigogne. Elokuvassa etsitään kadonnutta poliitikkoa ja aviopuolisoa. Hienovireinen ja ajatuksia herättävä elokuva.

3. Sellainen elokuva, jollaista et yleensä katsoNils Tavernier: L’Incroyable Histoire du facteur Cheval. Nk. biopicit eli elämäkertaelokuvat ovat nykyisiä rahavirtojen kalasteluelokuvia, niin tämä posteljooni Chevalistakin kertova elokuva. Hyvä aihe, keskinkertainen toteutus. Mutta se Ankgor Watista inspiraation saanut monumentti on komea. (Tähän kohtaan menee myös Oliver Stonen Money Never Sleeps, jonka olin unohtanut… Huono jatko-osa Wall Streetille. Ei Oliver Stonekaan aina onnistu…)

4. Ohjaajan ainoa elokuva

5. Elokuva on ollut Jussi-ehdokkaanaMarkku Pölönen: Onnen maa. Pölösen esikoisohjaus, johon ihastuin täysin! Tämä on elokuvaa, todella mainio, jopa avantgardistinen toteutus ja hienot näyttelijätyöt!

6. Dokumenttielokuva – Laurent Bouzereau: Roman Polanski – A Film Memoir. Haastatteludokkari, joka toteutettiin sen jälkeen, kun amerikkalaiset olivat taas yrittäneet saada Polanskin telkien taakse mutta joutuneet nuolemaan näppejään. Polanskia itseäänkin kannattaisi kuunnella, ei vain mediaa.

7. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat paikkaan, jossa olet käynytStanley Kubrick: Full Metal Jacket; Roman Polanski: J’Accuse. Kubrickin elokuva sijoittuu Vietnamiin, Polanskin Ranskaan. Molemmissa olen käynyt ja matkustanut.

8. Elokuva, jonka katsominen kuuluu mielestäsi yleissivistykseenKenji Mizoguchi: Ugetsu – kalpean kuun tarinoita; Roman Polanski: Pianisti. Yksi parhaista kohdista koko haasteessa, yleissivistystä viihteen sijaan. Tähän oli helppo sijoittaa Mizoguchi ja Polanski ja kaksi komeaa, mieleenpainuvaa elokuvaa.

9. Yli 50-vuotiaan suosittelema elokuvaRoman Polanski: The Ghost Writer. Hey, what did you expect? Vakavasti ottaen, The Ghost Writer menisi kyllä edelliseenkin kohtaan. Ehdottomasti yksi mielenkiintoisimpia poliittisia trillereitä viime aikoina. Samaan sarjaan menee Polanskin uusin, J’Accuse.

10. Rodullistetun ohjaajan elokuvaAli Abbasi: Gräns. Rodullistettu-termiä en mielellään käyttäisi, mutta hyvä on, tiedämme kaikki, millaisia lisämääreitä nykyään annetaan ihmisille, joiden sukunimi viittaa arabitaustaan. Ja toisaalta miten Ali Abbasi tällä elokuvallaan näyttää, kuinka väärässä nämä lisämääreet ovat. Ruotsiin sijoittuva omalaatuinen kertomus, joka panee miettimään ihmisyyttä ja sen ilmenemismuotoja. Itse asiassa lukisin kertomuksen mieluummin novellina, johon se pohjautuu. Leffaa tuskin katson toista kertaa, mutta jätti se silti muistijäljen mieleen.

11. Elokuva käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassaShōhei Imamura: La femme insecte. Luojan kiitos Shōhei Imamura teki elokuvansa ennen nykyistä uusmoralismin aikakautta… Itse asiassa elokuva on hyvin feministinen, tosin en tiedä miten neofeministit sen näkisivät. Imamura on naisen puolella, mutta sukeltaa ihmismielen likaiseen ja eläimelliseen puoleen näyttäen sen suoraan ja häpeilemättä. Oppiiko ihminen virheistään vai toistaako hän samaa aina, aina, aina… se on tämän elokuvan pääkysymys.

12. Elokuva liittyy TanskaanGustav Möller: The Guilty. Liki teatterimaisen rajattu elokuva, jossa katsoja-kuulija tekee omat johtopäätöksensä. Mielenkiintoinen ja mieleenpainuva. Uutta tanskalaista.

13. Kotimainen lasten- tai nuortenelokuva

14. Elokuvan käsikirjoittajan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Marcel Carné: Varjojen yö. Käsikirjoittaja Jacques Prévert, p kuten la plume. Mutta miten hieno onkaan elokuva, jonka on kirjoittanut Prévert, ohjannut Carné ja jonka pääroolissa ovat Jean Gabin ja Arletty. Aikana, jolloin runous ja kaunis elokuvaus yhdistyivät ja elokuvalla oli sanottavaakin…

15. Elokuvassa käsitellään jotain tabuaHal Ashby: Tervetuloa, Mr Chance! Tabu tulee esiin elokuvan loppuvaiheessa. Suosittelen katsomaan, ovat ne osanneet ennen Amerikassakin mielenkiintoisia ja ei-kaupallisia elokuvia tehdä. Näitä lisää, kiitos!

16. Elokuvassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamaillaTheo Angelopoulos: Usvainen maisema. Onko tämä maailma todellinen vai epätodellinen? varjoa vai valoa? onko olemassa isää, jota etsiä, maata, josta puhutaan?

Landscape in the Mist from monoursblanc on Vimeo.

17. Elokuvassa on kaksosetJoonas Berghäll: Miesten vuoro. Yksi miehistä puhuu kaksosistaan, joista toinen kuolee. Totta puhuen en pitänyt koko elokuvasta, en voi ymmärtää, miksi tämä on palkittu tai edes, miksi se on tehty. Eivät nämä mitään oikeita keskusteluja olleet, vaan ohjattuja yksinpuheluita tai pikemminkin vuodatuksia, joilla ei ollut saunan kanssa mitään tekemistä. Vain loppukohtaus, kuorolaulu, oli hieno. Valtava pettymys elokuvana.

18. Aasialaisen ohjaajan elokuvaNoh Dong-seok: Golden slumber. Elokuvana tämä ei ollut mitenkään erityisen hyvä, teemaltaan kylläkin. Se kertoo siitä, miten nykymaailmassa kuka tahansa satunnainen ihminen voidaan lavastaa terroristiksi ja miten se tapahtuu. Miten valtavan helposti se tapahtuu. (Elokuva on kuvallisesti niin epämielenkiintoinen ja hollywoodmainen, etten viitsi traileria tähän laittaa, se löytyy kuitenkin täältä.)

19. Et pidä elokuvan suomenkielisestä nimestäMarcel Carné: Synnin jälkeen. Elokuvan ranskankielinen nimi on Thérèse Raquin; eihän suomenkielinen nimi ei varsinaisesti huono ole, kaukana vaan kaukana alkuperäisestä, tosin ymmärrettävistä lausunnallisista syistä. Vaan voisi ne elokuvien nimet edelleen kohdemaan kielelle kääntää eikä käyttää muka-internationaalia englantia!

20. Elokuva käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuriaWerner Herzog: Aguirre – Jumalan viha. Sijoittuu 1560-luvun Peruun. Hyvä nähdä elokuvallisen yleissivistyksen vuoksi, mutta en minä tätä toista kertaa jaksaisi katsoa. Klaus Kinskin rooli oli joka tapauksessa mielenkiintoinen.

21. Tunnetun näyttelijän ohjaama elokuvaWoody Allen: A Rainy Day in New York. Woody Allenin uusin. Elokuvan satiirin kohteena on amerikkalainen nyky-yhteiskunta, sen sairas suhde mediaan, julkkiksiin, rahaan, seksiin ja elokuvamaailman kulisseissa tapahtuvaan molemminpuoliseen mies-naishyväksikäyttöön – ja mitä kävi? media ja elokuvamaailman kulissit iskivät heti takaisin, mikä vain todistaa sen, että Allen tietää mistä puhuu.

22. Mustavalkoinen elokuvaPawel Pawlikovski: Cold war. Mustavalkoinen toteutus toimii hienosti Pawel Pawlikowskin elokuvassa, jonka katsoisi mieluusti toisenkin kerran. Etenkin kuvauksellisesti  hieno.

23. Sokkona hyllystä valittu elokuvaJimmy Leipold: Propaganda. The manufacture of consent. Dokumenttielokuva siitä, miten meidän mieliimme vaikutetaan mm. mainonnalla, uutisilla, tv:llä ja elokuvilla, ja miten pr (public relations) on vain uusi nimi propagandalle. Yhdysvaltoihin pr-propagandan toi tunnetun psykologin eli Freudin sukulaismies Edward Bernays. Tämä dokumenttielokuva pitäisi olla koulussa pakollisena katsottavana, jotta nuoretkin ymmärtäisivät, miten heihin (meihin kaikkiin) vaikutetaan.

24. Elokuvassa on koira – Matteo Garrone: Dogman. Koirasalonkia pitävä nyhverö mies joutuu isomman kiusaamaksi ja sitä kautta hankaluuksiin. Raaka ja silti hieno elokuva, joka tuo mieleen italialaisen neorealismin sijoitettuna nykymaailmaan.

25. Elokuvassa ollaan yksin Michihito Fujii: The Journalist. Teemaltaan harvinaislaatuinen eli tositapahtumiin perustuva poliittinen trilleri Japanista. Elokuvana ei erityisen mieleenpainuva, aiheeltaan kyllä: se kertoo nimittäin siitä, miten mediaa ohjaillaan ylhäältä käsin eli korkeilta poliittisilta palleilta.  Aiheen arkaluontoisuudesta puolestaan kertoo se, että yksikään japanilainen naisnäyttelijä ei uskaltautunut pääosan journalistiksi, joten roolin tekee (ei tosin kovin hyvin) korealainen näyttelijätär. Parhaiten mieleen jää kohtaus, joka kuvaa hallituksen palkkaamia nettitrolleja: niitä on todellakin kaikilla, ei vain venäläisillä, ja ne ovat kärppänä paikalla, kun tarvis on (tämänhän toki huomaa kotifoorumeilla esim. Fukushima- tai Nato-uutisoinnin kohdalla, ne tietynlaiset kommentoijat ovat paikalla sekunnissa). Niin, elokuvassa tosiaan ollaan myös yksin: vaimo jää yksin kun mies ryhtyy kaikessa hiljaisuudessa pilliinviheltäjäksi eli tietovuotajaksi.

26. Usean ohjaajan episodielokuva

27. Riippumattomana tuotantona tehty indie-elokuva Shin’ichirō Ueda: One Cut of the Dead (Kamera o tomeru na!). Enpä muista nauraneeni aikoihin näin makeasti, vaikka zombiet eivät edustakaan lempilajiani! Pienen budjetin elokuva, todella mainio.

28. Jossain päin maailmaa kielletty elokuva – Costa-Gavras: Z – hän elää! Poliittinen trilleri, joka kiellettiin alunperin kotimaassaan Kreikassa.

29. Lyhytelokuva Gabriel Razmadze: Le Mûrier Noir (Black mulberry; Shavi Tuta); Rocco Labbé: Portraits de maîtresses. Näistä kahdesta itse asiassa tuo ensimmäinen, makedonialaiselokuva jäi paremmin mieleen, vaikka toteutukseltaan ranskalainen oli tyylikkäämpi ja napakampi.

30. Kirjaston henkilökunnan suosittelema elokuvaFrancis Ford Coppola: Kummisetä (The Godfather). Eiköhän Kummisedät suositushyllystä löydy? Coppolan Kummisedät kertovat hyvin suoraan ja koruttomasti Yhdysvalloista. Kolmososa ei yllä ykkösen ja kakkosen tasolle, mutta kertoo, mihin amerikkalainen poliittinen eliitti tähtää.

31. MykkäelokuvaMichel Hazanavicius: The Artist. Paluu mustavalkoiseen ja mykkään ilmaisuun! Ja hyvin näyttää, että se toimii edelleen. Ei ehkä maailman filosofisin elokuva, mutta jätti silti positiivisen muistijäljen.

32. 1950-luvun Hollywood-elokuva

33. Supersankarielokuva

34. Yli kolme tuntia kestävä elokuva Akira Kurosawa: Seitsemän samuraita. Eivätkä ne yli kolme tuntia tunnu edes pitkiltä…

35. Ranskan uuden aallon elokuva

36. Elokuvan julisteessa tai julkaisun kannessa on yli viisi henkilöäFeng Xiaogang: Youth (Fānghuá). Kahdeksan henkilöä, itse asiassa. Teknisesti taitava elokuva, joka kuvaa nuorten ihmisten elämää kulttuurivallankumouksen aikana Kiinan armeijan leivissä.

37. Elokuva, joka on voittanut Oscar-palkinnon parhaasta elokuvasta – George Roy Hill: Puhallus. Jos viihteestä puhutaan, niin tällaista se saa mielellään olla! Hienot näyttelijäsuoritukset, hieno tarina, hieno musiikki. On kyllä Oscarinsa ansainnut, ehdottomasti.

38. Elokuva, jonka IMDb-arvosana on alle 5

39. Kriitikoiden kehuma kauhuelokuvaStanley Kubrick: A Clockwork Orange. Tämän lähemmäs kauhuelokuvaa en tällä kertaa päässyt. Kauhua on sen tarkkanäköisyys tulevaisuuden suhteen. Kaikki se, mitä Kubrick kuvaa, on nyt todellisuutta: auktoriteettien katoaminen (koulussa ja kotona), silmitön väkivalta, seksin ylikorostuminen, aivottomat väkivaltarikolliset poliisiunivormussa… Ei ole mukavaa katseltavaa, ei, mutta miten komean elokuvan Kubrick siitä onkaan luonut. Beethovenin 9. sinfoniaa ei voi tämän elokuvan jälkeen enää kuunnella toisin. Mutta kyllä minä nautin myös tästä englannista.

40. Cannesin elokuvajuhlilla palkittu elokuvaPedro Almodóvar: Kärsimys ja kunnia. Eihän tätä olisi voinut olla palkitsematta! Uskomattoman hieno elokuva, joka kertoo Almodóvarin oman elämäntarinan (ainakin osittain). Olen fani.

41. Elokuvassa tutkitaan yliluonnollisia ilmiöitäLuís Buñuel: La vie criminelle d’Archibald de la Cruz (Ensayo de un crimen). Fani olen myös Buñuelin: tässä elokuvassa päähenkilö pystyy tappamaan pelkällä ajatuksen voimalla. Surrealismia parhaimmillaan.

42. Fantasiamaailmaan sijoittuva elokuva Koji Fukada: A Girl Missing. Fantasiamaailmana mielen tuottamaa fantasiaa. Ei kovin hyvä elokuva, vaikka aihe, kateus ja sen seuraukset, onkin kiinnostava. Päänäyttelijän jos olisi voinut ainakin vaihtaa…

43. Vuonna 2019 julkaistu elokuva Hirokazu Kore-eda: La vérité. Kore-edasta yritetään tehdä suurta nimeä, mutta hänen elokuvansa ovat suuruudeltaan aika vaatimattomia. Niin tämäkin japanilais-ranskalainen yhteistyö, jossa on isot näyttelijänimet, mutta muuten ei oikein mitään.

44. Suosikkinäyttelijäsi tähdittämä elokuvaAkira Kurosawa: Elän pelossa. Tuntemattomampi elokuva Kurosawalta, mielenkiintoinen aihe: ydinsodanpelko. Pääosassa aina yhtä muuntautumiskykyinen Toshirō Mifune.


45. Espanjankielinen elokuvaLuís Buñuel: Tristana. Kuten 70-luvun traileri sanoo: Tristana ei ole eroottinen, väkivaltainen eikä romanttinen elokuva, vaan Luis Buñuelin elokuva! (Ja miten ihana onkaan Catherine Deneuve…) Tätä katsoessani minut valtaa halu ryhtyä opiskelemaan espanjaa… Ferrrrnando RRRRey!

46. 1980-luvulla tehty komedia

47. Alle 18-vuotiaan suosittelema elokuvaKlaus Härö: Tuntematon mestari. Oletan että suosittelee, onhan se koko perhee elokuva. Minusta tosin huono, en suosittele, mutta enpä olekaan alle 18.

48. Elokuva, jossa ohjaaja näyttelee myös pääosanWoody Allen: Zelig. Olisiko se niin, että Woody on elokuviensa paras näyttelijä? Ainakin tässä, ehdottomasti.

49. Kahden tai useamman maan yhteistuotantoelokuvaTheó Angelopoulos: La poussiere du temps (The dust of time); Vincent Garenq: Au nom de ma fille (Ranska, Saksa). Tähän kohtaan oli tunkua, lopulta pääsi kaksi. The dust of time on aiheeltaan kiinnostava, elokuvana ei niinkään. Tositapahtumiin perustuva Au nom de ma fille taas oli positiivinen yllätys, kertoo ranskalaisisän pakkomielteeksi muodostuvasta halusta saada tyttärensä raiskaaja ja murhaaja – lääkäri – vastuuseen teoistaan.

50. Jouluelokuva

Tällaisia. Kyllä hyvä elokuva saa sitten innostuneeksi! Siinä yhdistyy kiinnostava tarina, hyvä kuvaus, musiikki, roolisuoritukset ja lopulta se jokin, mitä ohjaaja haluaa teoksellaan sanoa. Oma, muista erottuva tyyli. Siinäpä se. Hyvän elokuvan resepti.

 

Ajatuksia keväällä katsotuista elokuvista, osa 2: Roman Polanskin The Ghost Writer

Ranskan televisio näytti keväällä Roman Polanskin poliittisen trillerin The Ghost Writer, ja vaikka olen nähnyt sen monta kertaa aiemminkin, en malttannut olla taaskin istumatta sohvalle. Kaikki muu sai jäädä.

Sillä jokin tässä elokuvassa kiehtoo. Se äärimmäisen poliittinen, ajankohtainen, terävä, rohkea. Ja heti sen valmistuttua, ennen elokuvateattereihin tulemista, Roman Polanski pidätettiin Sveitsissä amerikkalaisten määräyksestä. Jo tuolloin ajattelin, että syy pidätykseen on elokuvassa, ei tässä ikivanhassa nk. raiskausjutussa mistä media niin intoilee, ja kun elokuvaa tarkkaan katsoo, niin kyllä se sieltä tulee. Polanski on astunut jo kauan sitten hyvin vaikutusvaltaisille varpaille ja tätä tahoa hän joutuu pakenemaan lopun elämänsä.

Mutta se ajankohtaisuus siis. The Ghost Writer kertoo brittipääministerin, joka häkellyttävästi muistuttaa Tony Blairia, muistelmien kirjoittamisprojektista, jossa edellinen haamukirjoittaja on jo kuollut. Uusi kirjoittaja palkataan hommaan, ja vähitellen hänelle alkaa paljastua, miksi hänen edeltäjänsä on kuollut. Ajankohtaisuus elokuvaan tulee brittipääministerin sekaantumisesta Irakin sotaan ja kidutusskandaaleihin sekä Britannian ja Yhdysvaltain perin läheisistä väleistä. Kuvaan tulevat myös tiedustelupalvelut ja se, miten ne ovat ujuttaneet lonkeronsa hyvin, hyvin korkeille paikoille politiikassa.

Sanoisin, että tämä on elokuva, joka jokaisen pitäisi katsoa. Paitsi, että se kertoo ajankohtaisista poliittisista sotarikoksista, se valaisee haamukirjoittamisen todellisuutta. Viime aikoina kirjablogeissakin on hehkutettu erään amerikkalaispresidentin vaimon muistelmia kuin ne olisivat sanasta sanaan totta. Väitän, että totuus voi olla hyvin toisenlainen, ja se, mitä näistä muistelmista luetaan, on romantisoitua pr:ää (ja pr:n luonteeseen palaan myöhemmin). Niin, ja valaisee elokuva myös salamurhia, sitä, miksi ja miten niitä tehdään. Haamukirjoittaja kuolee muuten prikulleen samalla tavalla kuin edellisessä postauksessa mainitsemani kreikkalaisohjaaja Angelopoulos…

Sekin täytyy vielä sanoa, että kun ensimmäisen kerran The Ghost Writerin katsoin (menin heti teatteriin, kun elokuva vihdoin pääsi levitykseen) olin pettynyt – se vaikutti niin kylmältä ja ihan vaan tavanomaiselta trilleriltä. Mutta vähitellen, uusien katsomiskertojen myötä sen merkitys ja merkitykset alkoivat avautua. Tämä on hyvän elokuvan merkki: hyvä elokuva kestää aikaa ja useita katselukertoja, ja joka kerta siitä saa jotakin uutta irti. Toki tarvitaan myös tarkkaa silmää ja keskittymistä, popcornia mutustaessa se ei onnistu.

Helmet-elokuvahaasteeseen tästä tulisi merkintä kohtiin 8. Elokuva, jonka katsominen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen tai 9. Yli 50-vuotiaan suosittelema elokuva, häilyn vielä kumpaan sen laitan.

Costa-Gavras: Z – hän elää!

Kun hyvä elokuva osuu kohdalle, eihän sitä voi jättää väliin. Kävin siis katsomassa Costa-Gavrasin poliittisen trillerin Z – hän elää! Elokuva pohjaa tositapahtumiin: vasemmistolainen ja pasifistinen lääkäri-poliitikko murhataan keskellä väkijoukkoa, eikä paikalla oleva poliisirivistö hievahdakaan. Päinvastoin, se antaa kaiken tapahtua, sillä sillä on määräykset, kuten vähitellen alkaa käydä ilmi: poliitikon murhan takana ovat korkea-arvoiset santarmit ja heidän takanaan äärioikeistolainen poliitikko.

Costa-Gavrasin elokuvan merkitys on poliittisen salamurhan (salaliiton) hierarkian purkaminen. Kuka tilaa, kuka suojelee ketä, kuka tekee likaisen työn ja miten totuutta yritetään peitellä. Ei mitään uutta taivaan alla, kuten ei siinäkään, miten oikeus toimii: likaisen työn tekijät eli ne köyhät työläiset ja pikkurikolliset tuomitaan pitkiin vankeusrangaistuksiin, kun taas korkea-arvoiset poliisiviranomaiset ja poliitikot eivät koskaan joudu tuomiolle, sillä yllättäen todistajat kuolevat yksi toisensa jälkeen: he tekevät itsemurhan, jäävät junan alle, heidät tapetaan epäselvissä olosuhteissa tai joutuvat onnettomuuteen. Ja kas, kun ei ole todistajia, ei ole oikeudenkäyntiäkään. Nuori ja suoraselkäinen tutkintotuomari puolestaan menettää asemansa ja ammattinsa, kun ei kuuntele vanhempia ja viisaampia kollegoitaan, joiden mukaan on parempi jättää koko aihe hyvissä ajoin. Juttuun kun on sekaantunut liian korkea-arvoisia henkilöitä…

Elokuva toimii pitkälti dialogin kautta, joten jos ranskan kieli ei ole hallussa, on paras olla hyvät tekstitykset (toisaalta puhe on hyvin selvää, joten kieliharjoittelustakin menee hyvin). Muuten 60-luvun hailakat värit ja kuvaustyyli miellyttää silmää, musiikki on erinomaista ja rooleihin on löydetty todella mainiot kasvot. Isoimpina niminä Yves Montand murhattuna poliitikkona ja Jean-Louis Trintignan nuorena tutkintotuomarina.

Alla oleva traileri kertoo melkein koko juonen, eli esimakua ainakin saa. Englanninkieliset tekstitykset saa päälle asetuksista.

Helmet-elokuvahaasteeseen tämä menee kohtaan 8. Elokuva, jonka katsominen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen. Elokuva palkittiin mm. Cannesissa ja se sai myös parhaan ulkomaalaisen elokuvan Oscarin. Missä muuten ovat suomalaiset poliittiset trillerit?

Tammikuun elokuvia: Ashby, Berri, Kubrick, Imamura, Kurosawa

Vaikka lukemiseni jäivätkin tammikuussa vähäiseksi, elokuvia ehdin sentään katsoa viisi (+ kimaran lyhytelokuvia). Ja niistä kolme elokuvateatterin hämyssä isolta kankaalta. Eläköön pienet leffateatterit ja erilaiset teemaillat ja festivaalit!

Aloitin Hal Ashbyn mainiolla draamakomedialla Being There (suom. Tervetuloa, Mr. Chance!) vuodelta 1979.  Olin nähnyt sen kerran aiemmin, kymmenisen vuotta sitten, ja mieleen oli jäänyt lähinnä sen tunnelma sekä pääosan esittäjä. Toinen katsomiskerta avasi elokuvan merkityksiä aivan uudella tavalla. Tämä on hyvin itse asiassa hyvin poliittinen elokuva, ja valottaa amerikkalaista yhteiskuntaa ja sen kipupisteitä erinomaisesti. Vaikka voi sen ihan vain lempeänä ja kepeänäkin nähdä, riippuu miten sitä katsoo.

Tervetuloa, Mr Chance kertoo miehestä jota ei oikeastaan ole. Hän, herra Chance (erinomainen Peter Sellers), on asunut vanhan miehen taloudessa niin kauan kuin hän muistaa ja toiminut talon puutarhurina. Hän ei osaa lukea eikä kirjoittaa, eikä liioin valehdella. Toisin sanoen, hän on puhdas sielu. Televisiosta hän kyllä pitää, ja sieltä hän kaiken myös oppii. Kun vanha mies kuolee, herra Chance joutuu jättämään talon ja astuu ulos maailmaan. Sattumien kautta hän päätyy rikkaan, vaikutusvaltaisen ja kuolemansairaan Ben  Randin vieraaksi ja sitä kautta aina itsensä presidentin siteeraamaksi tv-kasvoksi.

Mieleenpainuvan elokuvasta tekee ennen kaikkea sen huumori, joka toimii pitkälti kielen kautta ja etenkin kielikuvien: jokainen ymmärtää Chancen, nyt jo Chancey Gardineriksi muuttuneen, sanat omalla, itselleen sopivalla tavallaan. Huumorin kautta Ashby käsittelee myös amerikkalaisen ongelmia: luokka- ja rotujakoa, kaiken mittaamista rahassa, pakonomaista suhdetta seksiin, kuolemanpelkoa ja lopulta myös sitä, mikä tai ketkä maata todella johtavat. Presidentti on lopulta vain marionetti, todellinen valta on muualla. Elokuva perustuu Jerzy Kosińskin romaaniin, joka varmasti olisikin mielenkiintoista lukea.

—  —  —  —

Aivan toisenlaiseen maailmaan vie Claude Berrin epookkidraama Manon des Sources (suom. Rakkauden lähde) vuodelta 1986  vie 1800-luvun Provenceen ja sen upeisiin, henkeäsalpaavan kauniisiin maisemiin.

Elokuva jatkaa siitä, mihin Jean de Florette (suom. Katkeruuden lähde) jäi: nyt Manon (Emmanuelle Béart) on nuori, kaunis ja vihainen neito, joka hautoo kostoa niille, jotka tukkivat hänen perheensä mailla olevan lähteen ja aiheuttivat siten hänen isänsä kuoleman. Ja kostonsa hän myös saa. Yksinkertainen Ugolin (Daniel Auteuil) rakastuu Manoniin saamatta vastakaikua ja juonen takana olleelle Le Papet’elle (Yves Montand) selviää väärinkäsitys, joka on tuhonnut hänen oman onnensa.

Tavattoman surullinen elokuva loppujen lopuksi. Ei erinomainen, mutta maisemiltaan niin kaunis, ja Yves Montandin roolisuoritusta on nautinnollista seurata.

—  —  —  —

Stanley Kubrickin  Full Metal Jacket vuodelta 1986 kertoo Vietnamin sodasta.

Elokuva jakautuu kahteen osaan. Ensimmäiset 45 minuuttia kuvaavat merijalkaväen koulutusta, toinen osa sotaa Vietnamissa. Näistä elokuvan alkupuoli on kaikessa kammottavuudessaan erinomainen. Se kertoo yhdysvaltalaisen armeijan päämäärästä kouluttaa kylmiä tappajia, mikä  tapahtuu murtamalla heidän yksilöllisyytensä, oikeudenmukaisuudentajunsa ja oman ajattelunsa. Todella kylmäävää. Ja jos tämä ei ole sodan- ja armeijanvastaista, niin en tiedä mikä. Alla kohtaus, yksi parhaista: hidasälyinen ja pulska alokas jää kiinni donitsin piilottamisesta, mistä kouluttava kenraali häntä ja hänen tovereitaan rankaisee. Kameran kulma on täydellinen, se kuvaa vierestä seuraavia tovereita, jotka ovat muuttumassa ajattelevista ja tuntevista ihmisistä sotilaiksi, ja jotka tulevat hekin kostamaan toverilleen. Törkeä simputus murtaa mielen, kohtalokkain seurauksin.

Toinen osa kuvaa Vietnamin sodan mielettömyyttä, nyt sotilaat ovat tositilanteessa. Mutta tämä osa on vaarassa kääntyä sotilaita ihailevaksi: se tuskin on tarkoitus, mutta kun vietnamilaiset ovat huonosti englantia sönköttäviä sivuhenkilöitä, prostituoituja ja tarkka-ampujia ja amerikkalaiset sotilaat toistensa kavereita, jotka selviytyvät räjähdyksistä ja muista kauheuksista, jää se sotimisen kritiikki sittenkin ohuenlaiseksi. On siis palattava takaisin alkuun ja tähän:

—  —  —  —

Neljäs elokuva kertookin sitten sodasta tai oikeastaan sodanjälkeisestä ajasta ihan toisesta näkökulmasta. Ohjaaja on japanilainen Shōhei Imamura ja elokuva La femme insecte (Nippon konchūki, 1963).

Imamura on Ranskassa hyvin suosittu, ehkä siksi, että hän kuvaa ihmisen pimeää ja seksuaalista puolta, mutta tekee sen älykkäästi. Elokuvaa ei tietääkseni ole esitetty Suomessa, ranskasta se kääntyisi hyönteisnaiseksi ja japanista Japanin hyönteistieteellisiksi aikakirjoiksi. Hyönteinen on metafora, joka kuvaa ihmistä, joka ei opi virheistään vaan toistaan ne uudestaan ja uudestaan.

Tapahtumat sijoittuvat Japaniin vuodesta 1918 toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Kertomuksen päähenkilö Tome (erinomainen Sachiko Hidari) syntyy köyhään maalaisyhteisöön yksinkertaisen isän ja muitakin miehiä petiinsä päästäneen äidin tyttäreksi; suhde isään on läheinen, lähes insestinen. Aikuistuttuaan Tome pyrkii pois köyhyydestä ja lähtee Tokioon, missä hänestä pian tulee prostituoitu, ja älykkäänä tyttönä hän syrjäyttää pian bordellin madamen, mutta kokee lopulta itse saman kohtalon. Kaikki toistuu, yhä uudelleen ja uudelleen… Imamuran kertomus kuvaa ihmismielen eläimellistä puolta, ahnetta ja himokasta, sekä köyhää yhteiskuntaa, joka laskee kaiken rahassa, rakkaudenkin.

Mustavalkoinen kuvaus on tyylikästä ja samalla sameaa, pysäytyskuvat toimivat hienosti, niissä näkyy filmin maalauksellinen rakeisuus, jonka nykyteknologia on menettänyt.

—  —  —  —

Viimeisimpänä katsoin, pitkästä aikaa isolta kankaalta, Akira Kurosawan klassikkofilmin Seitsemän samuraita (Shichinin no samurai, 1954). Kriitikot nostavat sen yleensä maailman parhaimpien elokuvien joukkoon ja Kurosawan mestariteokseksi, ja sellainen se toki onkin, vaikkei henkilökohtainen suosikkini olekaan (mm. Punaparta ja Ikiru kolahtavat minuun kovemmin). Mutta ei Seitsemän samurain merkitystä missään nimessä vähätelläkään voi. Joka katsomiskerta avaa sitä uudella tavalla.

Tapahtumat sijoittuvat 1500-luvun Japaniin. Rosvot uhkaavat köyhiä kyläläisiä, he tulisivat ryöstämään sadon heti kun se olisi kerätty, raiskaisivat naiset ja tappaisivat miehet – näin oli tapahtunut ennenkin, joten nyt osa nuoremmista kyläläisistä päättää tehdä asialle jotakin. Kylän vanhin antaa neuvon: palkatkaa samurait kylää puolustamaan. Samurait kuitenkin taistelevat rahasta, joten on löydettävä isännättömiä samuraita, rōnineita, joilla on (nälkä ja) hyvä sydän. Lopulta tällaiset seitsemän miestä löytyy, ja yhdessä kyläläisten kanssa he laativat puolustussuunnitelman rosvojen hyökkäystä varten.

Kurosawa on tarkkasilmäinen ihmishahmojen tulkitsija, hän näyttää heidät niin hyvässä kuin pahassa. Jokainen rooli on esitetty hienosti, mutta valovoimaisin heistä on tietenkin Toshiro Mifune, tässä vielä nuori ja villi, uskomattoman hieno näyttelijä. Kurosawan elokuvien hienous ulottuu myös pienimpiin yksityiskohtiin: köyhien vaatteet ovat vanhoja ja repaleisia, nuoren urhean ja rikkaasta perheestä lähtöisin olevan samurain vaatteet likaantuvat siinä missä muutkin, läikät takamuksessa kertovat siitä, että vaatteita ei vaihdeta joka päivä ja penkki on likainen. Kuvaus, musiikki… kaikki tässä toimii.

Elokuva on pitkä, kolme ja puoli tuntia, välissä on tauko. Mutta miten nopeasti aika kuluukaan, pitkältä tämä elokuva ei tunnu hetkeäkään. Ja kestää tosiaan katsomista, yhä uudestaan ja uudestaan.

—  —  —  —

Helmetin elokuvahaasteessa näillä leffoilla kuitataan kohdat 1. Elokuva pohjaa klassikkoromaaniinClaude Berri: Manon des sources (pohjaa Marcel Pagnolin romaaniin ja elokuvaan), 7. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat paikkaan, jossa olet käynyt – Stanley Kubrick: Full Metal Jacket (olen käynyt Vietnamissa), 11. Elokuva käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa – Shōhei Imamura: La femme insecte (Ranskassa tätä mainostetaan jopa feministisenä elokuvana, joskin nykymetoofeministit olisivat kenties kauhuissaan, en tiedä), 15. Elokuvassa käsitellään jotain tabua – Hal Ashby: Tervetuloa, Mr Chance! (kuka ja mikä taho Yhdysvaltoja todella johtaa) ja34. Yli kolme tuntia kestävä elokuva – Akira Kurosawa: Seitsemän samuraita (3,5 tuntia suurinpiirtein).

Helmet-elokuvahaasteeseen

Valkokangas verhon takaa

Olin jo ehtinyt päättää tehdä Helmet-lukuhaasteen elokuvin ja dokkarein, kun uusi Helmet-elokuvahaaste julkistettiin. Ah, mitä tehdä? Pitäytyäkö siinä alkuperäisessä listassa vai hypätä valmiin kyytiin? Leffahaaste myötäilee lukuhaasteen kohtia, mutta etenkin loppupäässä on eroja.

Olkoon. Mennään annetulla. Mielenkiintoisimpia kohtia ovat Ranskan uusi aalto, yleissivistys, tabut, aasialaisen ohjaajan ohjaama elokuva, Cannes, espanjan kieli, yhteistuotannot, mustavalkoisuus ja mykkäelokuvat. Epämielenkiintoisimpia näyttelijöiden ohjaamat elokuvat, joulu (huoh), tähditys, Hollywoodin 50-luku, Oscarit, kauhu ja 80-luvun komediat.

Toiveenani ja tavoitteenani on katsoa tänä vuonna enemmän (kuin viimevuotiset 24, sitä edelliset 25 ja sitä edelliset 10) elokuvia ja dokkareita ja toivottavasti myös löytää itselleni sopiva tapa kirjoittaa niistä. Ensimmäinen leffa on jo katsottu, eli tästä se lähtee!

[Listaa täydentelen erikseen täällä]

Helmet-elokuvahaaste 2019

1. Elokuva pohjaa klassikkoromaaniin
2. Elokuvassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
3. Sellainen elokuva, jollaista et yleensä katso
4. Ohjaajan ainoa elokuva
5. Elokuva on ollut Jussi-ehdokkaana
6. Dokumenttielokuva
7. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat paikkaan, jossa olet käynyt
8. Elokuva, jonka katsominen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Yli 50-vuotiaan suosittelema elokuva
10. Rodullistetun ohjaajan elokuva
11. Elokuva käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Elokuva liittyy Tanskaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenelokuva
14. Elokuvan käsikirjoittajan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Elokuvassa käsitellään jotain tabua
16. Elokuvassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Elokuvassa on kaksoset
18. Aasialaisen ohjaajan elokuva
19. Et pidä elokuvan suomenkielisestä nimestä
20. Elokuva käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Tunnetun näyttelijän ohjaama elokuva
22. Mustavalkoinen elokuva
23. Sokkona hyllystä valittu elokuva
24. Elokuvassa on koira
25. Elokuvassa ollaan yksin
26. Usean ohjaajan episodielokuva
27. Riippumattomana tuotantona tehty indie-elokuva
28. Jossain päin maailmaa kielletty elokuva
29. Lyhytelokuva
30. Kirjaston henkilökunnan suosittelema elokuva
31. Mykkäelokuva
32. 1950-luvun Hollywood-elokuva
33. Supersankarielokuva
34. Yli kolme tuntia kestävä elokuva
35. Ranskan uuden aallon elokuva
36. Elokuvan julisteessa tai julkaisun kannessa on yli viisi henkilöä
37. Elokuva, joka on voittanut Oscar-palkinnon parhaasta elokuvasta
38. Elokuva, jonka IMDb-arvosana on alle 5
39. Kriitikoiden kehuma kauhuelokuva
40. Cannesin elokuvajuhlilla palkittu elokuva
41. Elokuvassa tutkitaan yliluonnollisia ilmiöitä
42. Fantasiamaailmaan sijoittuva elokuva
43. Vuonna 2019 julkaistu elokuva
44. Suosikkinäyttelijäsi tähdittämä elokuva
45. Espanjankielinen elokuva
46. 1980-luvulla tehty komedia
47. Alle 18-vuotiaan suosittelema elokuva
48. Elokuva, jossa ohjaaja näyttelee myös pääosan
49. Kahden tai useamman maan yhteistuotantoelokuva
50. Jouluelokuva