Avainsana-arkisto: Nabokov

Vladimir Nabokov: ’That in Aleppo once…’ (novelli)

I married, let me see, about a month after you left France and a few weeks before the gentle Germans roared into Paris. Although I can produce documentary proofs of matrimony, I am positive now that my wife never existed. You may know her name from other source, but that doesn’t matter: it is the name of illusion.

Olen tänä vuonna aloittanut Helmet-haasteeni etsiskellen, tunnustellen ja fiilistellen erilaisia novelleja niin hyllystäni löytyvistä kirjoista kuin netistäkin. Haasteekohta 4, Kirjan Novellin nimessä on jokin paikka tuntui helpolta ja kutkuttavalta aloittaa. Ja siihen sopisi täydellisesti Vladimir Nabokovin novelli vuodelta 1943 ’That in Aleppo once…’, joka löytyy kokoelmasta Nabokov’s Dozen (suomennettu nimellä Nabokovin tusina).

Aleppo. Syyria. Mielenkiintoista, ajattelin, mitähän Nabokov on Syyriasta tuohon maailmanaikaan kirjoittanut, ja ryhdyin lukemaan.

Mutta Syyrian sijaan Nabokov johdattaakin lukijansa Etelä-Ranskaan. Hyvä on, ajattelin, kyllä tämäkin minulle kelpaa, paikat ovat tuttuja: Montpellier, Marseille, Nizza, Pau… Gard, Aude, Drôme, Var, Basse-Pyrénées… ja edelleen Pariisi, New York, San Fransisco. Vasta ihan lopuksi palataan otsikon antamiin lupauksiin.

Nabokov kirjoittaa kaunista ja hienostunutta englantia, kuten sivistyneeltä ja yläluokkaiselta 1900-luvun alun venäläiseltä emigrantilta sopii odottaa. Hän tekee viittauksia kirjailijoihin ja kirjallisuuteen, ujuttaa tekstinsä sekaan vieraita kieliä ja odottaa, että lukija ymmärtää ne selittämättä. Kiehtovaa, kiehtovaa.

Sillä ei Nabokov lukijaansa helpolla päästä, hänen äänensä on keikaroiva ja kujeileva, hän kirjoittaa rivien väliin ja jättää lukijan pääteltäväksi mistä oikein on kyse. Hän kirjoittaa tarinansa kirjeenä toverilleen V:lle, mikä voisi hyvin viitata häneen itseensä. Hän kertoo olleensa naimisissa, mutta morsio on saattanut olla pelkkää kuvitelmaakin. Onnellisesti liitto nimittäin ei ole jatkunut, sillä hän on kadottanut morsmaikkunsa junassa, eikä tämä ole ollut aivan sitä, mitä hän oli odottanut. Mutta sellaista on elämä, se vie eteenpäin.

Tämä oli toinen novelli, jonka luin kokoelmasta. Molemmat piirtävät kuvan venäläisestä, hyvin kosmopoliittisesta ylhäisöstä, joka viettää kesiä Ranskan hienostorantakohteissa, jolla ei ole liiemmin huolia raha-asioiden kanssa ja joka katselee ympärilleen lievä huvittuneisuus kasvoillaan. En voi olla lisäämättä, että vaikka amerikkalainen anti-Venäjä-propaganda on ollut todella voimakasta, ei se koskaan ole täysin mennyt läpi Ranskassa, missä suhteet Venäjään ovat huomattavasti syvemmällä. Mutta takaisin Nabokoviin. Pidän näistä novelleista hyvin paljon. Mutta ne vaativat ilmaa ympärilleen, niitä ei ahmita yksi toisensa jälkeen, niitä pitää makustella.

Ja näin huomaan löytäneeni oman tapani lukea novelleja. Ei kirjaa kerrallaan, vaan sieltä täältä, vaihdellen, etsiskellen. Kyllähän minä sen jo tiesinkin, mutta Nabokov vain vahvisti ajatustani.

Ai niin, ja Nipvetin novellihaasteeseen tämä menee ehdottomasti kategoriaan tapahtumapaikka: miljöö, aikakausi ja miten Nabokov noita niin taidokkaasti kuvaakaan.

Ai niin 2: Helmet-haasteessahan oli myös kohta 14, Kirjan Novellin tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan, johon tämä sopii vielä paremmin.

Oh, she bore it gamely enough – with a kind of dazed cheerfulness. Once, however, quite suddenly she started to sob in a sympathetic railway carriage. ’The dog,’ she said, ’the dog we left. I cannot forget the poor dog.’ The honesty of her grief shocked me, as we never had any dog.

Vuoden 2018 hyllynlämmittäjät

Hyllynlämmittäjien listaaminen viime toukokuussa kannatti: kirjasin tuolloin ylös kymmenen kirjaa, jotka olen aikoinaan hankkinut suurella innostuksella, mutta joita en syystä tai toisesta ollutkaan lukenut. Vuoden loppuun mennessä olin kuin olinkin lukenut niistä kuusi ja yksi on puolivälissä. Ja jokainen niistä osoittautui hyväksi!

Koska listan kirjoista on edelleen kolme ja puoli lukematta, kirjaan tälle vuodelle vain seitsemän uutta. Kymmenen yhteensä riittää hyvin. Rästissä olevien (Brillat-Savarinin Maun fysiologia, Tanizakin Childhood years, Wilden Dorian Grayn muotokuva ja Hugon Kurjat I & II) lisäksi koitan tänä vuonna patistaa itseni seuraavien kirjojen pariin:

  1. Victor Segalen: Maalauksia

Ihastuin aikoinaan kirjan kanteen, minkä lisäksi takakansiteksti vei mukanaan. Bretagnesta kotoisin oleva Segalen yhdistää idän ja lännen, taiteen ja kirjallisuuden. Jorge Luis Borgesin mukaan Segalenin tuotannon lukee alle kuukaudessa, mutta ymmärtämiseen menee loppuelämä. Kirja minulle! uskoin ja tein kaupat. Mutta, mutta… lukemiseen ei mennytkään kuukausi, siihen meinaa mennä se loppuelämä. Vai? Pääsisinkö kirjan imuun nyt? Aion yrittää.

2. Rainer Maria Rilke: Hiljainen taiteen sisin

Olin lukenut suurella ihastuksella Rilken teoksen Kirjeitä nuorelle runoilijalle, kun sain lahjaksi hänen kirjansa Hiljainen taiteen sisin. Miten hän, lahjan antaja siis, osasikin arvata? Ja kuitenkin tämä kirja osoittautui edellistä vaikeammaksi, se ei avautunutkaan. Joten – on aika yrittää uudestaan.

3. George Orwell: Burmese Days

Löytö divarista. Kiinnostava, kuten Orwellin teokset aina, mutta jokin hankaa. Ollaan siis brittien hallitsemassa Burmassa, missä takakansitekstin mukaan yhdistyvät englantilaisten teeskentely ja paikallisten korruptio. Eikö jo tämän pitäisi herättää kiinnostus?

4. Vladimir Nabokov: Nabokov’s Dozen

Orwellin lisäksi Nabokov on nimi, jolta voi odottaa kiinnostavaa tekstiä. Nämä ovat novelleja, joista ensimmäisen jo luinkin, sijoittui 1800-luvulle. Präntti on vain toivottoman pientä ja kansi… kammottava. Tämän lukemiseen pitäisi saada lisäpotkua myös novellihaasteeksi muokkaamani Helmet 2018 -lukuhaasteen myötä.

5. Susan Sontag: Against Interpretation and Other Essays

Susan Sontag oli amerikkalainen kirjailija ja esseisti, joka kirjoitti paljon valokuvasta ja elokuvasta. Ajatus siitä, että joku kyseenalaistaa tulkitsemisen, on mielenkiintoinen. Vaan niin se kirja odottaa hyllyssä lukemista.

6. Ernest Hemingway: Kuolema iltapäivällä

Hemingway ei totta vie kuulu lempikirjailijoihin, mutta hän arvosti suuresti härkätaistelua ja tiesi siitä paljon, minkä vuoksi halusin lukea tämän kirjan. Olen puolivälissä. Se on asiantunteva, mutta… No, en ole fani. Hemingwayn, siis. Yritän kuitenkin saada kirjan loppuun.

7. Bo Carpelan: Alkutuuli

Tämän kanssa turhautumisesta olen kirjoittanutkin. Kun postaus kerran nousi vuoden 2017 kymmenen luetuimman joukkoon, ajattelin että no luetaan sitten. Ehkä pääsen jonkun kynnyksen yli ja pääsen yhden lempikirjailijani matkaan mukaan.