En ole Saima Harmaja -fani, en ole oikeastaan koskaan ollut kiinnostunut Saima Harmajasta. Mielikuvani hänestä on sairas ja romanttinen runotyttö, jonka olen aina kokenut itselleni vieraaksi.
Siitä huolimatta tai juuri sen vuoksi, tietäen myös miten monelle Saima Harmaja on liki palvonnan kohde, kiinnostuin Ritva Ylösen elämäkerrasta Saima Harmaja – sydänten runoilija, ja kuuntelin sen nyt äänikirjana.
Ylösen teos ei ole ihan tavallinen elämäkerta, vaan eräänlainen fanilta faneille tarkoitettu teos. Se sykkii rakkautta Harmajaa kohtaan, mistä kertovat myös lukuisat viittaukset eri ikäisiin ”Saima-faneihin” (ilmaisu on Ylösen oma) ja miten hänen päiväkirjansa ja runonsa ovat tuoneet monelle samastumisen tunteita ja toimineet vertaistukena elämän vaikeina aikoina. Myös Ylöselle itselleen. Hän kertoo palanneensa Saiman teksteihin niinä raskaina aikoina, jolloin hän oli menettänyt ensin esikoispoikansa ja sitten tyttärensä ja tämän perheen, molemmat auto-onnettomuuksissa.
Ehkä tämä juuri oli se piirre, miksi kirja jollakin tapaa puhutteli myös kaltaistani ei-Saima-fania, tai ainakin sai kuuntelemaan loppuun asti. Sillä ei, Harmajan runot tai hänen maailmansa eivät edelleenkään jaksa minua kauheasti kiinnostaa, vaikka toki tunnustan hänet taitavaksi runoilijaksi. Ehkä se on se Saiman ja hänen perheensä perikunnollisuus, joka pitää meidät erillään, vaikka siihen Ylönen tosin koittaa tuoda pientä säröä kertomalla hänen äkkipikaisuudestaan, näsäviisasteluistaan ja erikoislaatuisesta rakkaudestaan Jakeen eli Jaakko Holmaan, joka taisi sittenkin olla päättäväisyyttä olla yhden miehen nainen pikemminkin kuin todellista sydänten suurta rakkautta. Ylösen mielestä Saiman herkän runotytön imago on hänen äitinsä luoma illuusio, mutta ei se minusta nyt ihan kauhean väärä mielikuva sittenkään ole.
Saima-ilmiön lisäksi minua kiinnosti teoksen ajankuvaus. Saima syntyi vuonna 1913 ja kuoli tuberkuloosiin vuonna 1937. Hänen elämäänsä ehti siis mahtua Suomen itsenäistyminen, ensimmäinen maailmansota sekä toisen maailmansodan alkuvaiheet, vaikka ne eivät erityisesti Saiman päiväkirjamerkinnöissä tai runoissa näykään. Edes Euroopan matkoiltaan toisen maailmansodan alkuvuosina hän ei tuntojaan kauheasti kirjoitellut, mitä nyt hiukan innostui kansallissosialismista. Tästä olisi ollut kiinnostavaa kuulla enemmänkin ja/tai siitä, miksi kiinnostus lopahti, oletan että lopahti.
Sen sijaan heikko terveys ja tuberkuloosi kulkee Saiman elämäntarinan rinnalla tiiviisti. Näin korona-aikaan siitäkin lukee uudella kiinnostuksella. Olihan se todella tuohon aikaan vakava tauti, johon kuoli paljon ihmisiä, myös nuoria, toisin kuin koronaan. Siitä huolimatta elämä jatkui tuolloin normaalisti, ei ollut tällaista mielipuolista terveiden eristämistä ja talouden, yhteiskunnan ja kulttuurin alasajoa kuin nyt, vaan keskityttiin parantamaan sairaita.
Se, mikä kiinnitti Saiman sairaalakertomuksissa erityisesti huomioni, oli surkea ruoka, josta myös Saima valitti. Velliä, puuroa, kiisseliä, keittoa, taas velliä ja puuroa. ”Ja vaihteeksi velliä!” kuten hän kyynisesti kirjoitti kirjeessään. Siis todella vähäravinteista ruokaa. Ei tehnyt sairaan Saiman edes mieli syödä, hän kaipasi kunnon pihviä. Mikään ei ole tässä suhteessa muuttunut, kuten jokainen sairaalassa vuodepotilaana ollut tietää: jos Saiman aikaan oli velliä, nyt on teollista ruokaa täynnä lisäaineita, ei mitenkään terveellistä, ravitsevaa tai ruokahalua nostattavaa. Ja kuitenkin on tunnettu tosiasia, että sillä on merkitystä mitä me syömme, aivan erityisesti potilaiden kohdalla. Ei auta, vaikka sairaalan pihalla kasvaisi miten monta mäntyä (joita pidettiin tärkeinä tuberkuloosipotilaille) tai vaikka vieraat toisivat miten ihania kukkia huoneen täyteen, jos keho ei saa tarvitsemiaan vitamiineja ja hivenaineita.
Kaiken kaikkiaan kiinnostava (tosin turhan yksityiskohtainen, pitkä ja paikoin pateettinen) kuuntelukokemus runoilijan lyhyeksi jääneestä elämästä ja hänen runoilijakehityksestään, vaikkei sydän Saimalle sinänsä sykkisikään.
Ritva Ylönen: Saima Harmaja – sydänten runoilija
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2019
298 sivua
Aukeamia 