Keigo Higashino: Journey under the midnight sun

’A dull town. Dusty, dirty, filled with worthless people who squirm like so many insects. But their eyes are sharp, beady. A town where no one lets their guard down, not ever.’ He finished his beer. ’You still want to go there?’
’I do.’

higashino_midnight_sun

Luen aika vähän dekkareita, mutta kun sain käsiini Keigo Higashinon kirjan Journey under the midnight sun, kiinnostuin. Osin ehkä ihan siksikin, että sen myötä saa taas uuden näkökulman tämän päivän japanilaiseen kirjallisuuteen ja yhteiskuntaan.

Dekkariksi Journey under the midnight sun on aika mielenkiintoisesti rakennettu: se ei seuraa tapahtumia kronologisesti saati etsivän tutkimusten mukaisesti, vaikka ne toki tulevatkin esiin. Sen sijaan tarina kulkee edestakaisin menneen ja nykyisen välillä. Se, millaisen lapsuuden me olemme viettäneet vaikuttaa väistämättä aikuisuuteen. Hyvässä ja pahassa. Psykologinen jännäri, siis.

Kiinnostavaa oli myös tapahtumien sijoittaminen lähimenneisyyteen, 1970-luvulta ja 90-luvulle. Siihen mahtuu öljykriisi, Jom Kippur -sota (josta tulinkin nyt lukeneeksi enemmän) sekä Japanin kuplatalous ja sen puhkeaminen. Poliittiset tapahtumat, kaukaisetkin, vaikuttavat väistämättä tavallisen ihmisen elämään, kuten tarinassa nähdään.

Kirjan on kääntänyt englanniksi Alexander O. Smith, jonka kerrotaan saaneen apua Joseph Reederiltä. Japanin kääntäminen englanniksi on käsittääkseni erityisen vaikeaa, ovathan nämä kielet ja kulttuurit (ajattelutapa) niin valtavan erilaiset. Tällaista ainakin Haruki Murakami on joskus sanonut. Vaikken mikään suuri englannin tuntija olekaan, häiritsi käännöksessä esimerkiksi (oletettavasti) Osakan murteen muuttaminen Bronxin slangiksi. Ei oikein toimi. Toisaalta teksti hyppeli hyvin brittiläisestä ilmaisusta (”amongst”) yleisenglantiin. No, tästä harmittelusta piti vain päästä yli ja antaa tarinan viedä.

Ja se tosiaan veti! Kirjassa on reippaat 500 sivua, mutten olisi millään malttanut laskea sitä käsistäni. Loppu oli hiukan hollywoodmainen, mikä latisti tunnelmaa, mutta muuten Higashino johdattelee lukijaa kyllä todella mielenkiintoisesti. Vaikka tarinassa on murhia ja väkivaltaa, on se oikeastaan kuvaus puhtaasta rakkaudesta, jonka likainen maailma turmelee.

Mutta enpä kerrokaan enempää!

Higashinon tuotantoa on käännetty paitsi englanniksi, myös ainakin ranskaksi, epanjaksi, italiaksi ja saksaksi. Suomennokset odottavat vielä kääntäjäänsä, toivottavasti kuitenkin suoraan japanista eikä englannista kuten yleensä.

Vielä yksi pieni huomio: kirjan englanninkielisen laitoksen kansi on minusta kamala. Teki mieli taitella sen päälle japanilaistyylinen suojapaperi, jotta kukaan muu ei näkisi mitä luen. Tai siis, etten itse näkisi kantta. En myöskään innostu angloamerikkalaisesta tavasta ottaa kirjan kansi mainosalustaksi, jossa kerrotaan mitä muuta kirjailijalta on tarjolla, mitä palkintoja voittanut ja mitä joku tusinaylistävä kritiikki on sanonut (niitä löytyy tämänkin kirjan sisäsivuilta oikea litania, kaikki yhdentekeviä ylistyksiä). Tässä kohtaa suomalaiset vetävät pitemmän korren, meillä kansiin panostetaan ja ne ovat usein todella hienoja!

Keigo Higashino
Journey under the midnight sun (alkuperäinen japaninkielinen teos Byakuyako, 1999)
Englanniksi kääntänyt Alexander O. Smith ja Joseph Reeder
Little, Brown 2015, taskukirja: Abacus 2016
539 s.

HelMet 2016 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin sinulle vieraalla kielellä tai murteella kirjoitettu kirja, aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja, viihteellinen kirja, kirjassa joku kuolee, kirjan kansi on mielestäsi ruma, kirja kirjailijalta jonka tuotantoa et ole aiemmin lukenut, kirjassa on yli 500 sivua.