Avainsana-arkisto: novellihaaste

Vladimir Nabokov: ’That in Aleppo once…’ (novelli)

I married, let me see, about a month after you left France and a few weeks before the gentle Germans roared into Paris. Although I can produce documentary proofs of matrimony, I am positive now that my wife never existed. You may know her name from other source, but that doesn’t matter: it is the name of illusion.

Olen tänä vuonna aloittanut Helmet-haasteeni etsiskellen, tunnustellen ja fiilistellen erilaisia novelleja niin hyllystäni löytyvistä kirjoista kuin netistäkin. Haasteekohta 4, Kirjan Novellin nimessä on jokin paikka tuntui helpolta ja kutkuttavalta aloittaa. Ja siihen sopisi täydellisesti Vladimir Nabokovin novelli vuodelta 1943 ’That in Aleppo once…’, joka löytyy kokoelmasta Nabokov’s Dozen (suomennettu nimellä Nabokovin tusina).

Aleppo. Syyria. Mielenkiintoista, ajattelin, mitähän Nabokov on Syyriasta tuohon maailmanaikaan kirjoittanut, ja ryhdyin lukemaan.

Mutta Syyrian sijaan Nabokov johdattaakin lukijansa Etelä-Ranskaan. Hyvä on, ajattelin, kyllä tämäkin minulle kelpaa, paikat ovat tuttuja: Montpellier, Marseille, Nizza, Pau… Gard, Aude, Drôme, Var, Basse-Pyrénées… ja edelleen Pariisi, New York, San Fransisco. Vasta ihan lopuksi palataan otsikon antamiin lupauksiin.

Nabokov kirjoittaa kaunista ja hienostunutta englantia, kuten sivistyneeltä ja yläluokkaiselta 1900-luvun alun venäläiseltä emigrantilta sopii odottaa. Hän tekee viittauksia kirjailijoihin ja kirjallisuuteen, ujuttaa tekstinsä sekaan vieraita kieliä ja odottaa, että lukija ymmärtää ne selittämättä. Kiehtovaa, kiehtovaa.

Sillä ei Nabokov lukijaansa helpolla päästä, hänen äänensä on keikaroiva ja kujeileva, hän kirjoittaa rivien väliin ja jättää lukijan pääteltäväksi mistä oikein on kyse. Hän kirjoittaa tarinansa kirjeenä toverilleen V:lle, mikä voisi hyvin viitata häneen itseensä. Hän kertoo olleensa naimisissa, mutta morsio on saattanut olla pelkkää kuvitelmaakin. Onnellisesti liitto nimittäin ei ole jatkunut, sillä hän on kadottanut morsmaikkunsa junassa, eikä tämä ole ollut aivan sitä, mitä hän oli odottanut. Mutta sellaista on elämä, se vie eteenpäin.

Tämä oli toinen novelli, jonka luin kokoelmasta. Molemmat piirtävät kuvan venäläisestä, hyvin kosmopoliittisesta ylhäisöstä, joka viettää kesiä Ranskan hienostorantakohteissa, jolla ei ole liiemmin huolia raha-asioiden kanssa ja joka katselee ympärilleen lievä huvittuneisuus kasvoillaan. En voi olla lisäämättä, että vaikka amerikkalainen anti-Venäjä-propaganda on ollut todella voimakasta, ei se koskaan ole täysin mennyt läpi Ranskassa, missä suhteet Venäjään ovat huomattavasti syvemmällä. Mutta takaisin Nabokoviin. Pidän näistä novelleista hyvin paljon. Mutta ne vaativat ilmaa ympärilleen, niitä ei ahmita yksi toisensa jälkeen, niitä pitää makustella.

Ja näin huomaan löytäneeni oman tapani lukea novelleja. Ei kirjaa kerrallaan, vaan sieltä täältä, vaihdellen, etsiskellen. Kyllähän minä sen jo tiesinkin, mutta Nabokov vain vahvisti ajatustani.

Ai niin, ja Nipvetin novellihaasteeseen tämä menee ehdottomasti kategoriaan tapahtumapaikka: miljöö, aikakausi ja miten Nabokov noita niin taidokkaasti kuvaakaan.

Ai niin 2: Helmet-haasteessahan oli myös kohta 14, Kirjan Novellin tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan, johon tämä sopii vielä paremmin.

Oh, she bore it gamely enough – with a kind of dazed cheerfulness. Once, however, quite suddenly she started to sob in a sympathetic railway carriage. ’The dog,’ she said, ’the dog we left. I cannot forget the poor dog.’ The honesty of her grief shocked me, as we never had any dog.

Ryûnosuke Akutagawa: Rashômon and other stories

I remember his mumbling: ”My fate is next.” Then he disappeared from the grove. No, I heard someone crying. Untying the rest of my bonds, I listened carefully, and I noticed it was my own crying. (Long silence.)
– Akutagawa: In A Grove

Vuosia sitten lainaisin kirjastosta japanilaisten tarinoiden kokoelman, joista yksi teki vahvan vaikutuksen. Se oli Ryūnosuke Akutagawan novelli Metsikössä (Yabu no naka, 1922), vaikka muitakin suomennoksia taitaa olla. Se oli siinä, ajattelin tuolloin. Kaikki kirjallisuus on kirjoitettu, kaikki yhdistyy tässä novellissa. Oli vaikea lukea mitään sen jälkeen.

Nyt, vuosia myöhemmin, luin samaisen tarinan uudestaan englanniksi, se aloittaa piskuisen novellikokoelman Rashōmon and Other Stories. Olin ehtinyt lukea In A Grove -novellin englanninnoksen kertaalleen aiemminkin ja katsonut siihen ja toiseen Akutagawan novelliin perustuvan, Akira Kurosawan ohjaaman elokuvan Rashōmon. Enää tarina ei tehnyt aivan yhtä voimakasta vaikutusta kuin ensimmäisellä lukukerralla, mutta merkittävä se edelleen on.

Tarina kertoo raiskauksesta ja murhasta lähellä Kiotoa, joista todistuksensa antavat kaikki siihen jollakin tavalla liittyneet: samurain ruumiin löytänyt puunhakkaaja, murhaajan pidättänyt poliisi, matkalaiset nähnyt buddhistimunkki, raiskatun naisen äiti, murhaaja, raiskattu ja kadonnut nainen sekä, meedion välityksellä, murhattu samurai, joka on myös raiskatun naisen mies. Jokainen kertoo tarinansa oman näkökulmansa mukaan ja omaa itseään suojellen. Totuutta ei ole, sitä ei edes etsitä, sillä totuus on jokaisen oman tarinan mukainen.

The prosperity of the city of Kyōto had been rapicly declining, and he had been dismissed by his master, whom he had served for many years, because of this decline. Thus, confined by the rain, he was at a loss to know where to go. And the weather  had not a little to do with his depressed mood.
– Akutagawa: Rashōmon

Kokoelmassa seuraavana on Kurosawan elokuvalle nimensä ja tapahtumapaikkansa antanut Rashōmon (1915). Itsenäisenä tarinana se on itse asiassa aika hyytävä. Mies, samurain entinen palvelija, pysähtyy Rashōmon-portille ja löytää sen ylisiltä ruumiita, jotka on heitetty sinne mätänemään. Vanha nainen kerää ruumiiden hiuksia saadakseen niistä rahaa peruukkien tekijöiltä.

Muut neljä tarinaa, Yam Gruel, The Martyr, Kesa and Morito ja The Dragon, eivät tee yhtä voimakasta vaikutusta kuin kaksi ensimmäistä, mutta ovat joka tapauksessa kauniisti kirjoitettuja ja kertovat kukin omalla tavallaan menneiden aikojen Japanista. Osa niistä on vanhoja tarinoita, joihin Akutagawa on lisännyt omia näkemyksiään, näin olin ymmärtävinäni.

Ryūnosuke Akutagawa (1892–1927) on yksi Japanin merkittävimmistä kirjailijoista, jonka sanotaan uudistaneen erityisesti japanilaista novellikerrontaa. Akutagawa yritti monta kertaa itsemurhaa ja onnistui vihdoin 35-vuotiaana. Hänen nimeään kantava, kaksi kertaa vuodessa jaettava Akutagawa-palkinto myönnetään uuden ja lupaavan kirjoittajan sanomalehdessä tai aikakauslehdessä julkaistulle novellille.

Nipvet-blogissa käynnissä olevaan novellihaasteeseen osallistun suosittelemalla kohtaan ”näkökulma” novellia In A Grove, joka löytyy suomeksi ainakin nimillä Tiheikössä ja Metsän peitossa. Rashōmon puolestaan sopisi kohtaan ”sävy”.

 

Ryūnosuke Akutagawa: Rashōmon and other stories
Kääntänyt englanniksi Takashi Kojima
Tuttle Publishing,  2003 (29. painos; ilmestyi alunperin vuonna 1952)
102 sivua
Omasta kirjahyllystä

HelMet 2017 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin kirjassa on monta kertojaa, kirjan kansi on mielestäsi kaunis, kirja on inspiroinut muuta taidetta, kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä.

Ne pari novellia (eli novellihaasteen koonti)

Omppu Martinin luotsaama novellihaaste on päättynyt tänään, joten on aika laittaa luetut riviin. Omalla kohdallani niitä ei ole montaa, vain kuusi, ja yhtä aloin lukea eilen.

Moni tuntuu vierastavan novelleja, mikä on ollut minulle yllätys. Minä nimittäin pidän niistä. On mukava lukea pieni tarina vaikkapa junassa tai lentokoneessa – tai kun on juuri lopettanut todella kiehtovan pitkän kirjan eikä halua vielä hypätä seuraavaan maailmaan. Näin minulle kävi juuri eilen: olin saanut luettua Haruki Murakamin kirjan Dance, dance, dance loppuun, enkä ollut vielä valmis seuraavaan pitkään tarinaan, joten aloin lukea Chateaubriandin novellia. No, tällä kertaa kyllä nukahdin kuitenkin kesken.

Mutta pitemmittä puheitta, tässä oma listani:

H.C. Andersen: The Shadow (e-kirjana eli ladattuna ja printattuna, matkalukemisena lentokoneessa)

Marcel Proust: Päivällisvieras ja muita kertomuksia (neljä novellia, lyhyt pikku kirja)

George Orwell: A Hanging (netistä ladattuna ja matkalukemiseksi printattuna, taas lentokoneessa)

François-René de Chateaubriand: René (kuten yllä, mutta yhä kesken. * Nyt on luettu, joten linkkikin löytyy!)

Novelleista ja novellien lukemisesta voisi kirjoittaa paljonkin, mutta jätän sen toiseen kertaan. Muutamia ajatuksia kuitenkin kirjasin ylös helmikuussa  novellihaasteen löydettyäni. On myös ollut todella kiinnostavaa lukea muiden mietteitä novelleista ja niiden lukemisesta, kiitos siis Ompulle erinomaisesta haasteesta!

 

 

George Orwell: A Hanging

Yksittäiset novellit ovat hyvää matkalukemista. Tällä kertaa tiedossa oli parin tunnin lentomatka, jolle printtasin mukaani George Orwellin novellin (tai narratiivisen esseen, joksi sitä myöskin kutsutaan) A Hanging. Alkuperäiskielellä ja yksittäisenä löysin sen netistä, suomennettuna se näyttäisi kuuluvan esseekokoelmaan Kun ammuin norsun ja muita esseitä.

A Hanging on lyhyt novelli, joka kertoo kuolemaan tuomitun miehen hirttämisestä burmalaisessa vankilassa. Tapahtumat ja tunnelmat kuvataan kuin sivusta seuraten, osana tilannetta mutta sihen osallistumatta. Orwell piirtää kuolemaantuomitun tapahtumista etäännytetyt kasvot, hänen viimeisen laulunsa kuin rukouksen, koiran, joka vaistoaa mitä on tapahtumassa sekä teloitukseen osallistuvat sotilaat ja vankilan henkilökunnan, joista kaikki haluavat tapahtuman vain nopeasti suoritetuksi ja pois päiväjärjestyksestä. Yhdessä hetkessä ihminen on elävä ja sitten hän on poissa. Teloituksen jälkeen eloon jääneet pyyhkivät kuoleman – oman tulevan kuolemansa – mielestään syömällä, juomalla ja nauramalla.

Novellin/esseen kritiikki osuu paitsi kuolemantuomioon, myös valkoisen miehen ylimieliseen valtaan Aasian maissa. Valkoinen, vieras mies mies tuomitsee ja hirttää paikallisen miehen, ja kysyä vain voi, millä oikeudella.

Orwellin novellilla osallistun Sannabananan luotsaamaan Kukko kainalossa -lukuhaasteeseen (josta sen löysinkin) sekä Omppu Martinin luotsaamaan novellihaasteeseen.

Helmet 2017 -haasteeseen sen sijaan ei tule merkintää: ei siksi, että kyseessä on ”vain” novelli, vaan siksi, että se ei osu yhteenkään kohtaan!

Novelleja, novelleja

novellit_tulosteet

Nyt saan todella pyörtää sanani haasteisiin osallistumattomuudesta, sillä taas osallistuin yhteen: Omppu Martin on käynnistänyt viime vuoden marraskuussa novellihaasteen, joka kestää toukokuuhun asti. Minähän rakastan novelleja! Joten mukana ollaan.

Luen novelleja paitsi kirjan kansien välistä, myös e-kirjoina. Paitsi että koska ne ovat novelleja, ne on helppo printata ja ottaa piskuinen paperinivaska mukaan vaikka sitten bussiin tai lentokoneeseen. Ei paina mitään ja luettavaa on juuri sopivasti matkan verran. Eikä välttämättä maksakaan mitään: onhan meillä Gutenberg-projektit ja muut.

Kirjaan tähän kaikki tämän blogitaipaleeni aikana lukemani novellit – osan niistä luin tosin jo ennen haastetta, mutta olkoon nekin mukana jos vaikka joku saisi niistä inspiraatiota. Päivitän listaa sitä mukaa kun on tullut jotain luettua. Muutama tullee vielä lisää ennen toukokuuta…

Lukemani novellit 2016–2017

  • Joel Haahtela: kolme novellia kirjailijan omilta sivuilta tulostettuna (ensikosketukseni Haahtelan tuotantoon, mutta enpä innostunut. Ollenkaan.)
  • Haruki Murakami: After the Quake (tämä veti puoleensa: teemana Koben suuri maanjäristys ja miten se vaikuttaa ihmismieleen, vaikka itse tapahtuma olisikin kaukainen)
  • Kari Hotakainen: Finnhits (ihanan lyhyitä minuuttinovelleja, mutta ah, eivät innostaneet nämäkään)

Marraskuusta alkaen, eli ehtivät haasteeseen:

  • H.C. Andersen: The Shadow (tähän novelliin Murakami viittasi kiitospuheessaan saatuaan H.C. Andersenin palkinnon viime vuonna; löytyy e-kirjana)
  • Marcel Proust: Päivällisvieras ja muita kertomuksia (neljä novellia, lyhyt pikku kirja)