Avainsana-arkisto: novellihaaste

Novellihaaste 2:n koonti

Nipvet-blogin Juhan luotsaama Novellihaaste 2 päättyy huomenna sunnuntaina, joten on pienen yhteenvedon aika.

Luettuani nyt muiden kirjabloggaajien koontipostauksia huomaan lähestyneeni aihetta hiukan toisella tavalla, sillä olen etsinyt luettavakseni yksittäisiä novelleja. Osa on ihan perinteisistä novellikokoelmista; en vain ole lukenut koko kokoelmaa, vaan muutamia kustakin. Mutta suurimman osan lukemistani novelleista olen löytänyt netistä. Suomeksi ei tällä tavalla valitettavasti juuri lukemista löydä, englanniksi sitä vastoin runsaasti. Eikä pelkästään englanninkielisiltä alueilta, vaan ympäri maailman, kiitos kääntäjien. Olenpa lukenut suomalaisiakin novelleja englanniksi käännettynä!

Nipvetin novellihaasteessa nousi kaksi asiaa esiin: toisaalta pyydettiin peukutuksia juonen, henkilön, tunnelman, jne. suhteen, eli tällä tavalla nostamaan ylös yksittäisiä novelleja kokoelmien sijaan. Minusta tämä oli mainio idea, sillä juuri sellaisina novelleista eniten pidän, yksittäisinä teksteinä. Olen huono kokonaisten kokoelmien lukija, en osaa ahmia novelleja putkeen – kukin kertomus kun tarvitsee ilmaa ympärilleen, ja jään niitä aina miettimään. Siksi omassakin hyllyssäni on novellikokoelmia, joihin palaan aina silloin tällöin, luen yhden tekstin, ehkä kaksi, ja tyrkkään kirjan takaisin hyllyyn seuraavaa kertaa odottamaan. Haastetta varten yritinkin novelleja alkuun peukuttaa, mutta lopulta se jäi. * + ** + *** eli kolme lisäystä tekstin lopussa.

Toinen juttu oli luetuimman novellikirjailijan etsiminen. Tähän en taida pystyä kantamaan korteani kekoon, lukemani kirjailijat ovat niin sekalainen sakki. No,  yhden novellin luin Lucia Berliniltä ja kaksi Raymond Carverilta, jotka näyttävät olevan tällä hetkellä hyvin suosittuja. Minuun kumpikaan ei tehnyt suurta säväystä, vaikka hyviä novelleja ne teksteinä toki olivatkin. Suomalaisista jäivät mieleen Leena Krohn (yksi luettu novelli) sekä Zinaida Lindén* ja Johanna Sinisalo (kumpaiseltakin kaksi).  Raija Siekkisen novellin Nälkä luin suomeksi ja englanniksi (ja totesin käännöksen menettäneen paljon tunnelmasta ja tyylistä). Veikko Huoviselta kuuntelin kaksi novellia ja totesin hänen todella olevan synnynnäinen tarinoitsija.

Entä ne varsinaiset mielitietyt? Osa novelleista unohtuu pian, osa jää kirkkaana mieleen. Suurimman vaikutuksen tekivät tällä kertaa Claire Castillonin Junarutiineja, Anaïs Ninin The Mouse, Luigi Pirandellon War, Jun’ichirō Tanizakin The Tattooer, Seirai Yūichin novellit Stone ja Insects sekä Behçet Çelikin All the streets of the city.

Kaikkiaan luin/kuuntelin neljäkymmentä novellia. Viime vuonna saldoni jäi vain muutamaan, mutta tämän vuoden puolella innostuin täyttelemään Helmet-haastetta novellein, ja Kuukauden kieli -haasteeseenkiin ryhdyin etsimäään pääosin yksittäisiä novelleja. Lukutahtini on ollut vaihteleva: keväällä ahmin kirjoja, sitten (fyysiset) työt veivät aikani.

Kiitoksia mielenkiintoisesta haasteesta, ehkä sille tulee taas jatkoakin?

*Höpsis, olin täysin unohtanut että luin kokonaan Zinaida Lindénin novellikokoelman Nuorallatanssija – ja jopa postasin siitä. Kuinka monta novellia siinä oli, en muista, mutta lukemieni novellien kokonaismäärä onkin siis enemmän kuin 40, mutta minkä verran, en tiedä… Toisaalta tämä unohdus vain vahvistaa yllä pohtimaani yksittäisten novellien ja kokoelmien suhdetta, siis minun suhdettani lukijana niihin – unohdan kokoelmat ja muistan yksittäin valitsemani novellit. Jännä juttu sinänsä.

** Höpsis 2: Luinhan minä Ryūnosuke Akutagawankin novellikokoelman kokonaan ja kirjoitinkin siitä.

*** Lisäys 2: Peukutuksen sijaan innostuin kyllä kirjoittamaan yksittäisistä novelleista, etenkin vuoden alussa. Omat postaukset kirjoitin Lucia Berlinin, Anaïs Ninin, Doris Lessingin, Claire Castillonin, Luigi Pirandellon, George Sandin, Vladimir Nabokovin ja Uuno Kailaan novelleista. Lisäksi kirjoitin unkarilaisista novelleista erikseen ja Kuukausin kieli -haasteeseen myös. En koe novelleista kirjoittamista sen vaikeampana kuin kokonaisista kirjoistakaan kirjoittamista, sen sijaan olen huomannut novellien jäävän paremmin mieleen tai avautuvan eri tavalla, kun niitä käsittelee myöhemmin mielessään ja kirjoittaa niistä. Tämä oli uutta minulle(kin), ja kiehtova huomata.

Pahoitteluni tästä hiukan hyppelehtivästä postauksesta lisäyksineen, olen kirjoittanut hiukan kiireessä…

 

Vladimir Nabokov: ’That in Aleppo once…’ (novelli)

I married, let me see, about a month after you left France and a few weeks before the gentle Germans roared into Paris. Although I can produce documentary proofs of matrimony, I am positive now that my wife never existed. You may know her name from other source, but that doesn’t matter: it is the name of illusion.

Olen tänä vuonna aloittanut Helmet-haasteeni etsiskellen, tunnustellen ja fiilistellen erilaisia novelleja niin hyllystäni löytyvistä kirjoista kuin netistäkin. Haasteekohta 4, Kirjan Novellin nimessä on jokin paikka tuntui helpolta ja kutkuttavalta aloittaa. Ja siihen sopisi täydellisesti Vladimir Nabokovin novelli vuodelta 1943 ’That in Aleppo once…’, joka löytyy kokoelmasta Nabokov’s Dozen (suomennettu nimellä Nabokovin tusina).

Aleppo. Syyria. Mielenkiintoista, ajattelin, mitähän Nabokov on Syyriasta tuohon maailmanaikaan kirjoittanut, ja ryhdyin lukemaan.

Mutta Syyrian sijaan Nabokov johdattaakin lukijansa Etelä-Ranskaan. Hyvä on, ajattelin, kyllä tämäkin minulle kelpaa, paikat ovat tuttuja: Montpellier, Marseille, Nizza, Pau… Gard, Aude, Drôme, Var, Basse-Pyrénées… ja edelleen Pariisi, New York, San Fransisco. Vasta ihan lopuksi palataan otsikon antamiin lupauksiin.

Nabokov kirjoittaa kaunista ja hienostunutta englantia, kuten sivistyneeltä ja yläluokkaiselta 1900-luvun alun venäläiseltä emigrantilta sopii odottaa. Hän tekee viittauksia kirjailijoihin ja kirjallisuuteen, ujuttaa tekstinsä sekaan vieraita kieliä ja odottaa, että lukija ymmärtää ne selittämättä. Kiehtovaa, kiehtovaa.

Sillä ei Nabokov lukijaansa helpolla päästä, hänen äänensä on keikaroiva ja kujeileva, hän kirjoittaa rivien väliin ja jättää lukijan pääteltäväksi mistä oikein on kyse. Hän kirjoittaa tarinansa kirjeenä toverilleen V:lle, mikä voisi hyvin viitata häneen itseensä. Hän kertoo olleensa naimisissa, mutta morsio on saattanut olla pelkkää kuvitelmaakin. Onnellisesti liitto nimittäin ei ole jatkunut, sillä hän on kadottanut morsmaikkunsa junassa, eikä tämä ole ollut aivan sitä, mitä hän oli odottanut. Mutta sellaista on elämä, se vie eteenpäin.

Tämä oli toinen novelli, jonka luin kokoelmasta. Molemmat piirtävät kuvan venäläisestä, hyvin kosmopoliittisesta ylhäisöstä, joka viettää kesiä Ranskan hienostorantakohteissa, jolla ei ole liiemmin huolia raha-asioiden kanssa ja joka katselee ympärilleen lievä huvittuneisuus kasvoillaan. En voi olla lisäämättä, että vaikka amerikkalainen anti-Venäjä-propaganda on ollut todella voimakasta, ei se koskaan ole täysin mennyt läpi Ranskassa, missä suhteet Venäjään ovat huomattavasti syvemmällä. Mutta takaisin Nabokoviin. Pidän näistä novelleista hyvin paljon. Mutta ne vaativat ilmaa ympärilleen, niitä ei ahmita yksi toisensa jälkeen, niitä pitää makustella.

Ja näin huomaan löytäneeni oman tapani lukea novelleja. Ei kirjaa kerrallaan, vaan sieltä täältä, vaihdellen, etsiskellen. Kyllähän minä sen jo tiesinkin, mutta Nabokov vain vahvisti ajatustani.

Ai niin, ja Nipvetin novellihaasteeseen tämä menee ehdottomasti kategoriaan tapahtumapaikka: miljöö, aikakausi ja miten Nabokov noita niin taidokkaasti kuvaakaan.

Ai niin 2: Helmet-haasteessahan oli myös kohta 14, Kirjan Novellin tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan, johon tämä sopii vielä paremmin.

Oh, she bore it gamely enough – with a kind of dazed cheerfulness. Once, however, quite suddenly she started to sob in a sympathetic railway carriage. ’The dog,’ she said, ’the dog we left. I cannot forget the poor dog.’ The honesty of her grief shocked me, as we never had any dog.

Ryûnosuke Akutagawa: Rashômon and other stories

I remember his mumbling: ”My fate is next.” Then he disappeared from the grove. No, I heard someone crying. Untying the rest of my bonds, I listened carefully, and I noticed it was my own crying. (Long silence.)
– Akutagawa: In A Grove

Vuosia sitten lainaisin kirjastosta japanilaisten tarinoiden kokoelman, joista yksi teki vahvan vaikutuksen. Se oli Ryūnosuke Akutagawan novelli Metsikössä (Yabu no naka, 1922), vaikka muitakin suomennoksia taitaa olla. Se oli siinä, ajattelin tuolloin. Kaikki kirjallisuus on kirjoitettu, kaikki yhdistyy tässä novellissa. Oli vaikea lukea mitään sen jälkeen.

Nyt, vuosia myöhemmin, luin samaisen tarinan uudestaan englanniksi, se aloittaa piskuisen novellikokoelman Rashōmon and Other Stories. Olin ehtinyt lukea In A Grove -novellin englanninnoksen kertaalleen aiemminkin ja katsonut siihen ja toiseen Akutagawan novelliin perustuvan, Akira Kurosawan ohjaaman elokuvan Rashōmon. Enää tarina ei tehnyt aivan yhtä voimakasta vaikutusta kuin ensimmäisellä lukukerralla, mutta merkittävä se edelleen on.

Tarina kertoo raiskauksesta ja murhasta lähellä Kiotoa, joista todistuksensa antavat kaikki siihen jollakin tavalla liittyneet: samurain ruumiin löytänyt puunhakkaaja, murhaajan pidättänyt poliisi, matkalaiset nähnyt buddhistimunkki, raiskatun naisen äiti, murhaaja, raiskattu ja kadonnut nainen sekä, meedion välityksellä, murhattu samurai, joka on myös raiskatun naisen mies. Jokainen kertoo tarinansa oman näkökulmansa mukaan ja omaa itseään suojellen. Totuutta ei ole, sitä ei edes etsitä, sillä totuus on jokaisen oman tarinan mukainen.

The prosperity of the city of Kyōto had been rapicly declining, and he had been dismissed by his master, whom he had served for many years, because of this decline. Thus, confined by the rain, he was at a loss to know where to go. And the weather  had not a little to do with his depressed mood.
– Akutagawa: Rashōmon

Kokoelmassa seuraavana on Kurosawan elokuvalle nimensä ja tapahtumapaikkansa antanut Rashōmon (1915). Itsenäisenä tarinana se on itse asiassa aika hyytävä. Mies, samurain entinen palvelija, pysähtyy Rashōmon-portille ja löytää sen ylisiltä ruumiita, jotka on heitetty sinne mätänemään. Vanha nainen kerää ruumiiden hiuksia saadakseen niistä rahaa peruukkien tekijöiltä.

Muut neljä tarinaa, Yam Gruel, The Martyr, Kesa and Morito ja The Dragon, eivät tee yhtä voimakasta vaikutusta kuin kaksi ensimmäistä, mutta ovat joka tapauksessa kauniisti kirjoitettuja ja kertovat kukin omalla tavallaan menneiden aikojen Japanista. Osa niistä on vanhoja tarinoita, joihin Akutagawa on lisännyt omia näkemyksiään, näin olin ymmärtävinäni.

Ryūnosuke Akutagawa (1892–1927) on yksi Japanin merkittävimmistä kirjailijoista, jonka sanotaan uudistaneen erityisesti japanilaista novellikerrontaa. Akutagawa yritti monta kertaa itsemurhaa ja onnistui vihdoin 35-vuotiaana. Hänen nimeään kantava, kaksi kertaa vuodessa jaettava Akutagawa-palkinto myönnetään uuden ja lupaavan kirjoittajan sanomalehdessä tai aikakauslehdessä julkaistulle novellille.

Nipvet-blogissa käynnissä olevaan novellihaasteeseen osallistun suosittelemalla kohtaan ”näkökulma” novellia In A Grove, joka löytyy suomeksi ainakin nimillä Tiheikössä ja Metsän peitossa. Rashōmon puolestaan sopisi kohtaan ”sävy”.

 

Ryūnosuke Akutagawa: Rashōmon and other stories
Kääntänyt englanniksi Takashi Kojima
Tuttle Publishing,  2003 (29. painos; ilmestyi alunperin vuonna 1952)
102 sivua
Omasta kirjahyllystä

HelMet 2017 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin kirjassa on monta kertojaa, kirjan kansi on mielestäsi kaunis, kirja on inspiroinut muuta taidetta, kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä.

Ne pari novellia (eli novellihaasteen koonti)

Omppu Martinin luotsaama novellihaaste on päättynyt tänään, joten on aika laittaa luetut riviin. Omalla kohdallani niitä ei ole montaa, vain kuusi, ja yhtä aloin lukea eilen.

Moni tuntuu vierastavan novelleja, mikä on ollut minulle yllätys. Minä nimittäin pidän niistä. On mukava lukea pieni tarina vaikkapa junassa tai lentokoneessa – tai kun on juuri lopettanut todella kiehtovan pitkän kirjan eikä halua vielä hypätä seuraavaan maailmaan. Näin minulle kävi juuri eilen: olin saanut luettua Haruki Murakamin kirjan Dance, dance, dance loppuun, enkä ollut vielä valmis seuraavaan pitkään tarinaan, joten aloin lukea Chateaubriandin novellia. No, tällä kertaa kyllä nukahdin kuitenkin kesken.

Mutta pitemmittä puheitta, tässä oma listani:

H.C. Andersen: The Shadow (e-kirjana eli ladattuna ja printattuna, matkalukemisena lentokoneessa)

Marcel Proust: Päivällisvieras ja muita kertomuksia (neljä novellia, lyhyt pikku kirja)

George Orwell: A Hanging (netistä ladattuna ja matkalukemiseksi printattuna, taas lentokoneessa)

François-René de Chateaubriand: René (kuten yllä, mutta yhä kesken. * Nyt on luettu, joten linkkikin löytyy!)

Novelleista ja novellien lukemisesta voisi kirjoittaa paljonkin, mutta jätän sen toiseen kertaan. Muutamia ajatuksia kuitenkin kirjasin ylös helmikuussa  novellihaasteen löydettyäni. On myös ollut todella kiinnostavaa lukea muiden mietteitä novelleista ja niiden lukemisesta, kiitos siis Ompulle erinomaisesta haasteesta!

 

 

George Orwell: A Hanging

Yksittäiset novellit ovat hyvää matkalukemista. Tällä kertaa tiedossa oli parin tunnin lentomatka, jolle printtasin mukaani George Orwellin novellin (tai narratiivisen esseen, joksi sitä myöskin kutsutaan) A Hanging. Alkuperäiskielellä ja yksittäisenä löysin sen netistä, suomennettuna se näyttäisi kuuluvan esseekokoelmaan Kun ammuin norsun ja muita esseitä.

A Hanging on lyhyt novelli, joka kertoo kuolemaan tuomitun miehen hirttämisestä burmalaisessa vankilassa. Tapahtumat ja tunnelmat kuvataan kuin sivusta seuraten, osana tilannetta mutta sihen osallistumatta. Orwell piirtää kuolemaantuomitun tapahtumista etäännytetyt kasvot, hänen viimeisen laulunsa kuin rukouksen, koiran, joka vaistoaa mitä on tapahtumassa sekä teloitukseen osallistuvat sotilaat ja vankilan henkilökunnan, joista kaikki haluavat tapahtuman vain nopeasti suoritetuksi ja pois päiväjärjestyksestä. Yhdessä hetkessä ihminen on elävä ja sitten hän on poissa. Teloituksen jälkeen eloon jääneet pyyhkivät kuoleman – oman tulevan kuolemansa – mielestään syömällä, juomalla ja nauramalla.

Novellin/esseen kritiikki osuu paitsi kuolemantuomioon, myös valkoisen miehen ylimieliseen valtaan Aasian maissa. Valkoinen, vieras mies mies tuomitsee ja hirttää paikallisen miehen, ja kysyä vain voi, millä oikeudella.

Orwellin novellilla osallistun Sannabananan luotsaamaan Kukko kainalossa -lukuhaasteeseen (josta sen löysinkin) sekä Omppu Martinin luotsaamaan novellihaasteeseen.

Helmet 2017 -haasteeseen sen sijaan ei tule merkintää: ei siksi, että kyseessä on ”vain” novelli, vaan siksi, että se ei osu yhteenkään kohtaan!

Novelleja, novelleja

novellit_tulosteet

Nyt saan todella pyörtää sanani haasteisiin osallistumattomuudesta, sillä taas osallistuin yhteen: Omppu Martin on käynnistänyt viime vuoden marraskuussa novellihaasteen, joka kestää toukokuuhun asti. Minähän rakastan novelleja! Joten mukana ollaan.

Luen novelleja paitsi kirjan kansien välistä, myös e-kirjoina. Paitsi että koska ne ovat novelleja, ne on helppo printata ja ottaa piskuinen paperinivaska mukaan vaikka sitten bussiin tai lentokoneeseen. Ei paina mitään ja luettavaa on juuri sopivasti matkan verran. Eikä välttämättä maksakaan mitään: onhan meillä Gutenberg-projektit ja muut.

Kirjaan tähän kaikki tämän blogitaipaleeni aikana lukemani novellit – osan niistä luin tosin jo ennen haastetta, mutta olkoon nekin mukana jos vaikka joku saisi niistä inspiraatiota. Päivitän listaa sitä mukaa kun on tullut jotain luettua. Muutama tullee vielä lisää ennen toukokuuta…

Lukemani novellit 2016–2017

  • Joel Haahtela: kolme novellia kirjailijan omilta sivuilta tulostettuna (ensikosketukseni Haahtelan tuotantoon, mutta enpä innostunut. Ollenkaan.)
  • Haruki Murakami: After the Quake (tämä veti puoleensa: teemana Koben suuri maanjäristys ja miten se vaikuttaa ihmismieleen, vaikka itse tapahtuma olisikin kaukainen)
  • Kari Hotakainen: Finnhits (ihanan lyhyitä minuuttinovelleja, mutta ah, eivät innostaneet nämäkään)

Marraskuusta alkaen, eli ehtivät haasteeseen:

  • H.C. Andersen: The Shadow (tähän novelliin Murakami viittasi kiitospuheessaan saatuaan H.C. Andersenin palkinnon viime vuonna; löytyy e-kirjana)
  • Marcel Proust: Päivällisvieras ja muita kertomuksia (neljä novellia, lyhyt pikku kirja)