Avainsana-arkisto: bertolucci

Arrivederci Bertolucci

 

Sateisena marraskuun päivänä tuli tieto italialaisen elokuvaohjaajan Bernardo Bertoluccin kuolemasta. Jäin katsomaan netistä pätkiä hänen elokuvistaan, niistä parhaista, Novecentosta (1900) ja Il conformistasta (Fasisti). Niissä hän oli parhaimmillaan, niissä hän kuvasi kotimaataan ja sen julmaa fasismia.

Eivät hänen myöhemmät elokuvansa enää päässeet samalle tasolle, Oli ties mitä pikkuista Buddhaa ja lolitakompleksia. Viimeinen keisari oli näyttävä, kyllä, näin sen pikkutyttönä elokuvateatterissa, uutenavuotena, yhdessä äitini kanssa. Olihan se järisyttävää, isolta kankaalta katsottuna. Se värikylläisyys ja kaiken, aivan kaiken menettäminen. Asemansa, maansa, itsensä.

Jälkikäteen, kun on nähnyt nuo aiemmin mainitut mestariteokset, näkee tosin eron. Sitä jää miettimään, että kun on saanut sanottavansa sanottua, tehtyä jotakin niin suurta kuin Novecento, ehkä sen jälkeen on vain tyhjyys, jonka yrittää jollakin tapaa täyttää. Sellaisia ne loput elokuvat oikeastaan olivat, tyhjyyden täytettä. Pitäisikin ehkä katsoa koko tuotanto perä perää, nähdä se koko kaari.

Seuraan nykyään ihan mielenkiinnosta missä määrin ja millä tavalla suomalainen media huomioi tällaisten kulttuurihenkilöiden poismenot. Siis muiden kuin amerikkalaisten popstarojen ja hollywoodnäyttelijöiden. Vähäistähän se on.

Bertoluccin kuolemasta kirjoittivat sekä Yle että Hesari. Edellinen ihan asiallisesti, joskin lyhyesti, jälkimmäinen lisäsi myöhemmin uuden, vähän pidemmän jutun. Siinä nuori naistoimittaja käy ylimalkaisesti läpi Bertoluccin uran ja pääsee sitten nykyfeministiseen tyyliin heristämään sormeaan, puhumaan ”epäasiallisista” työskentelytavoista ja jakamaan metoo-linkkejä. Hmm. Tätäkö on nykyään journalismi? Se yksi kohtausko todella on Bertoluccin merkitys ja perintö? [Huomaan sensuroineen itseäni ennen jutun julkaisua: kirjoitin ensin, että Hesari veti maton alta. Sillä juuri niin käsittämättömän ylimielinen, epäasiallinen (!!) ja mistään mitään tietämätön hänen kirjoituksensa oli, yhä muutaman päivän päästä se saa sappeni kiehumaan]

Surullista.

Kehottaisin kyllä tätä kulttuuri(?)toimittajaa katsomaan vaikka sen Novecenton. Elokuva on pitkä, se on totta, mutta voi antaa uusia näkökulmia. Mitä jos heristäisi vaihteeksi sitä nyrkkiä vaikka fasismin nousulle? Tai jos vaikka keskittyisi ihan vaan elokuvaan?