For Kaname a woman had to be either a goddess or a plaything. Possibly the real reason for his failure with Misako was that she could be neither. Had she not been his wife he might have been able to look on her as a plaything, and the fact that she was his wife made it impossible for him to find her interesting. (s. 80)
Nappasin kirjahyllystäni matkaluettavaksi japanilaisen Jun’ichirō Tanizakin romaanin Some prefer nettles, jonka olin lukenut viitisentoista vuotta sitten, mutta aika lailla jo unohtanut tarinan. Oli siis aika uusinnalle.
Kirjan takakannessa juoni kuvataan seuraavasti: Kaname seeks escape from his vacuous domestic existence in the arms of a beautiful Eurasian, and closes his eyes to the possibility that his wife may take a lover. Kuvaus vie kuitenkin harhaan, sillä tosiasiassa se kaunis euraasialainen (prostituoitu) esiintyy vasta aivan kirjan lopussa, eikä Kaname suinkaan ole sulkemassa silmiään vaimon rakastajalta, vaan päinvastoin kannustaa vaimoaan ulkopuoliseen suhteeseen toiveenaan, että tälle löytyisi kunniallinen paikka yhteiskunnassa heidän avioeronsa jälkeen. Mahtaako takakannen tekstin kirjoittaja olla lainkaan lukenut kirjaa, vai silmäillyt vain?
Tarinan kerrotaan olevan pitkälti omaelämäkerrallinen sikäli, että Tanizaki itse tarjosi omaa vaimoaan ystävälleen, jonka kanssa vaimo menikin naimisiin sen jälkeen, kun Tanizaki oli ottanut hänestä eron. Edelleen kerrotaan, ettei Tanizakilla ollut mitään vaimoaan vastaan, hän vain oli menettänyt kiinnostuksensa tähän, samoin kuin tarinan Kaname.
Mutta millään sillä ei ole oikeastaan merkitystä, vain tarinalla. Kaname on Tokiosta vuoden 1923 suuren maanjäristyksen jälkeen Osakaan muuttanut ylempään keskiluokkaan kuuluva mies (kuten Tanizakikin), jonka suhde naisiin on jokseenkin kieroutunut: hänelle naiset ovat joko leikkikaluja tai madonnia. Koska vaimo ei loksahda kumpaankaan lokeroon, hän on menettänyt kiinnostuksensa tähän. Se ei tarkoita kuitenkaan että eroaminen olisi yksinkertainen asia: heillä on yhteinen lapsi ja yhteinen arki, ja vaimo hoitaa vaimon velvollisuudet hyvin, vain kamarin puolella ei tapahdu mitään. Se, joka tilanteesta kärsii, on itse asiassa vaimo.
Toisenlaisen näkökulman aiheeseen antaa Kanamen appiukko, joka harrastaa perinteistä japanilaista bunraku-nukketeatteria ja jolla on täydellinen – nukkemainen – nuori rakastajatar O-hisa. Appi kouluttaa rakastajattarestaan täydellistä naista pukeutumisineen ja harrastuksineen. Nainen tekee kuten mies toivoo, mutta valittaa tämän selän takana pukujen kiristävän ja soittamisen olevan pitkästyttävää. Kuitenkin tämän näennäisen epäsuhtaisen pariskunnan välillä on side ja tietynlainen harmonia.
Kanamen moderni, länsimaistunut vaimo Misako inhoaa isänsä perinteistä rakastajatarta, joka puolestaan salaa kadehtii Misakoa ja tämän vapautta. Appiukko taas yrittää pelastaa tyttärensä avioliiton johdattelemalla Kanamen bunrakun pariin, joka yllätyksekseen huomaa kiinnostuvansa aiemmin pitkästyttävänä pitämästään nukketeatterista löytäessään nukesta naiseuden täydellistymän.
Paljon siis tasoja yhdessä ja jokseenkin lyhyessä (151 sivua, joista kahdeksan kääntäjän esipuhetta) kirjassa! Lisäksi Tanizakin kieli ja ilmaisu on tavattoman kaunista, joka tulee esiin englanninnoksessakin. Olisipa tämä käännetty suomeksi…
Minua kiinnostaa tietenkin myös se, miten Tanizaki käsittelee maansa länsimaistumista ja länsivaikutteita. Tässä eletään aikaa ennen amerikkalaistumista ja vaikutteet tulevat pikemminkin Euroopasta. Erot idän ja lännen välillä ovat valtavat niin ajattelussa kuin tavoissa, ja vaikka Kanamen ikäpolvea maan avautuminen länteen kiehtookin, appiukko kääntyy takaisin perinteisiin. Tarinassa länsi tulee esiin erityisesti bordellin kautta, jota johtaa viinaan menevä brittinainen. Eroavaisuus tulee paitsi suhteessa seksuaalisuuteen, myös suruun ja sen näyttämiseen.
Kaname had heard that foreign women tend to weep, but this was the first time he had actually seen one of them weeping. Somehow it struck him as intensely sad, just as a foreign song with whose melody he was still not entirely familiar could strike him with the force of its melancholy.
’Where did your brother die?’
’In Canada.’
’How old was he?’
’Forty-eight, forty-nine, fifty – something like that, I think.’
Sananen vielä itse kirjasta esineenä: se on surkea. Pokkarina myytävän kirjan paperi on halpaa, mutta kirjan hinta on suhteellisen korkea (1500 jeniä joskus viisitoista vuotta sitten), minkä lisäksi sivujen ulkoreunojen marginaali on leveämpi kuin sisäreunojen: kun kirja ei edes avaudu kunnolla, on todella tuskallista yrittää lukea sängyssä maaten! Kirosin kirjan valmistajaa monta kertaa yrittäessäni pidellä sitä auki edessäni yhdellä kädellä.
Junichirō Tanizaki
Some prefer nettles (Tade kuu mushi, 1929)
Kääntänyt englanniksi Edward G. Seidensticker
Vintage, 2001. Ensijulkaisu Britanniassa 1956
151 sivua
Omasta kirjahyllystä.
HelMet 2017 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin kirjan nimi on mielestäsi kaunis ja valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella.
Aukeamia 