Ozawa: In Japan we talk about ma in Asian music – the importance of those pauses or empty spaces – but it’s there in Western music, too. You get a musician like Glenn Gould, and he’s doing exactly the same thing. (s. 20–21)
Myönnän heti alkuun, etten tiedä klassisesta musiikista juuri mitään. Kuuntelen sitä toki mielelläni, mutta harvoin osaan nimetä kuuleman perusteella säveltäjää tai edes kappaleen nimeä, vaikka melodian tuntisinkin.
Joten kun silmiini osui Haruki Murakamin ja kapellimestari Seiji Ozawan keskustelukirja Absolutely on Music*, ajattelin että tämä voisi toimia kannustimena oppia aiheesta enemmän. Ja toisaalta, Murakamin kirjathan ovat täynnä viitteitä musiikkin, ehkä nekin voisivat nyt avautua uudella tavalla.
Kunnianhimoinen ajatukseni oli kuunnella kappaleet sitä mukaa kun ne nousevat keskustelussa esiin, mutta niitä tulikin yksi toisensa perään ja toisaalta itse keskustelu (Murakami on erinomainen haastattelija ja pitkän ja kansainvälisen uran tehneellä Ozawalla paljon kerrottavaa) vei mennessään, joten siirryin suosiolla musiikin pariin vasta jälkikäteen. Käy se toki näinkin, sillä kuunneltavaa riittää.
Kirja koostuu kaikkiaan kuudesta vuonna 2011 tehdystä haastattelusta sekä lisämerkinnöistä. Pääosin teemat pysyttelevät musiikin, kuten Brahmsin, Beethovenin ja Gustav Mahlerin parissa, mutta mukaan mahtuu myös kiehtovia anekdootteja musiikkimaailmasta sekä Murakamin pohdintoja musiikin merkityksestä kirjallisuudessa.
Ozawa: […] [Maestro Karajan would] say, ”Listen to this instrument right here,” and ”Now listen to this instrument right here,” and ”Now listen to this instrument,” and the sound comes together. (29)
Ikäerostaan (Murakami on syntynyt vuonna 1949 ja Ozawa 1935) näillä kahdella miehellä on paljon yhteistä: he ovat molemmat kotoisin Japanista, joskin Ozawa on syntynyt Mantšukuossa, ja he ovat viettäneet suuren osan elämästään Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Molemmat ovat alallaan menestyneitä – ja ahkeria: he heräävät jo neljältä aamulla ja ryhtyvät töihin, Murakami kirjoittamaan ja Ozawa lukemaan partituureja. Ja molemmat luonnollisesti rakastavat musiikkia.
Keskustelu herrojen kesken onkin toisiaan kunnioittavaa, innostunutta ja asiantuntevaa, ja niin siinä kävi, että tällainen täydellinen maallikokin alkoi katsoa ja kuunnella musiikkia uudella tavalla. Kapellimestarihan on muusikko myös, hänen instrumenttinsa on orkesteri. Kirjaa lukiessani aloinkin kiinnittää huomiota kuuntelemieni kappaleiden esittäjiin aivan uudella tavalla, en vain solisteihin vaan myös kapellimestariin ja orkesteriin itseensä. Niissäkin kun on – luonnollisesti – eroja. Ozawa on lisäksi varsin hurmaava ja samalla särmikäs herrasmies, mikä tulee esiin niin hänen tarinoinnissaan kuin konserttitaltioinneissaan, kuten tässä:
Omaan makuuni keskustelu keskittyi ehkä vähän liiankin paljon Yhdysvaltoihin, siitäkin huolimatta että Ozawa oli siellä pitkään kapellimestarina ja paikka tuttu myös Murakamille. Toisaalta oli mielenkiintoista tajuta, miten valtavan kansainvälinen klassisen musiikin maailma onkaan. Erojakin on, soitantatavassa, yleisössä, mieltymyksissä. Näistä Ozawa kertoilee varsin kiehtovasti, onhan hänellä kokemusta niin Amerikasta, Euroopasta kuin Aasiastakin.
Ja kun klassisesta musiikista kerran oli kyse, odotin koko ajan, nousisiko mukaan suomalaisnimiä. Murakami nosti esiin eestiläisen Paavo Järven ja sitten Sibeliuksen, mutta harmikseni saldo jäi siihen. Ozawan repertuaariin Sibelius ei oikeastaan kuulunut (lukuunottamatta mm. Viktoria Mullovan kanssa esitettyä viulukonserttoa, kuuntele täällä), mutta hänen oppi-isänsä Herbert von Karajan olikin Sibeliuksen suuri ystävä ja käytti tämän sinfonioita myös opetuksessaan.
No, oppi(ni) jatkuu tästä. Kirja toimii hyvänä inspiraationa ja tiedonlähteenä klassisen musiikin maailmaan, nimiä ja kappaleita löytyy runsaasti. Murakami on koonnut omille sivuilleen Spotify-listan kappalaisesta, joista he keskustelevat, minkä lisäksi YouTubesta löytyy lisää. Niin, ja musiikkikaupoista, radiosta, mistä kaikkialta.
Lopuksi mielenkiintoinen pieni huomio: Murakamin kirjoissa ruoalla on iso rooli, ja yleensä se on länsimaista: keitetään pastaa, syödään salaattia ja voileipiä, juodaan olutta ja viskiä. Tässäkin kirjassa ruoka nousee esiin, sillä kun haastattelut tehtiin, oli Ozawa vakavasti sairas ja hänen piti syödä säännöllisesti. Mitäkö he söivät ja joivat? Vihreää teetä, riisikakkuja (oletan että mochiriisikakkuja), onigiri-riisipalloja ja papayaa. Viimeistä lukuun ottamatta siis erittäin japanilaisia herkkuja!
*Kirja löytyy myös Adlibriksen valikoimista, klikkaa tästä kauppaan.
Murakami kirjallisuudesta ja musiikista:
Murakami: No one ever taught me how to write, and I’ve never made a study of writing techniques. So how did I learn to write? From listening to music. And what’s the most important thing in writing? It’s rythm. It has to have an inner rhytmic feel that propels the reader forward. (s. 89)
Ozawa aasialaisen asemasta länsimaisessa musiikkiperinteessä:
Ozawa: […] We Japanese and other Asian people have our own special kind of sorrow. I think it comes from a slightly different place than Jewish sorrow or European sorrow. If you are willing to attempt to understand all of these mentalities, and make informed decisions after you do so, then the music will naturally open up for you. Which is to say that when an Eastener performs music written by a Westener, it can have its own special meaning. I thing it’s well worth the effort.
[…] I want to think that there is plenty of room for us non-Europeans to cut our way inside. Professor Saito had some very helpful things to tell us in that regard. ”[…] when you go to other countries, you will be able to absorb their traditions. But traditions are not always good. There are both good traditions and bad traditions. You’ll have to learn to distinguish between the two, and when you go to those countries, you should absorb their good traditions. If you can do that, you will find there is a role for you as Japanese, as Asians.” (s. 186–187)
Haruki Murakami & Seiji Ozawa: Absolutely on music
alkuperäinen japaninkielinen teos, Ozawa Seiji-san to ongaku ni tsuite, ilmestyi 2011
Vintage International, 2017 (1. englanninkielinen laitos Penguin Random House, 2016)
kääntänyt englanniksi Jay Rubin
293 sivua
Ostettu kirjakaupasta ulkomailta
HelMet 2017 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin käännöskirja, kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta, kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä, jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja, kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen, kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia, kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
ja vuoden 2017 uutuuskirja.
Aukeamia 