Kari Hotakainen: Finnhits

Tämä minun piti sanoa sinulle, Sirpa, jo Sorsan hallituskaudella: minä rakastan sinua. En niin kuin ne eteläeurooppalaiset miehet, vikkelästi ja päivittäin, minä rakastan pitkäkestoisesti, joskus tietysti vähän viiveellä. Minussa uinuvat herkät kielet. Äläkä sano nyt, että niin uinuvat.

Kari Hotakainen oli ensimmäinen tuntemani suomalainen, jonka näin sattumalta kadulla kotimaahan palattuani. En siis törmännyt vanhoihin tuttuihin tai koulukavereihin, vaan kirjailijaan.

Olin kirjannut jo aiemmin lukulistaani Hotakaisen Finnhits-mininovellikokoelman, ja tämä satunnainen törmäys sai minut marssimaan kirjastoon.

Finnhits on helppolukuinen kirja. Se koostuu seitsemästäkymmenestäneljästä mininovellista, jotka kuvaavat nopeilla siveltimenvedoilla pieniä tarinoita tavallisten suomalaisten elämästä. Tarinat ovat lakonisia ja kaiketi humoristisia, mutta valitettavasti minuun ei tämän tyyppinen huumori oikein iske. En nauranut ääneen, en edes hymyillyt.

Se on harmi, sillä Hotakaisen mininovelleissa on kyllä aihetta ja asiaa. Mutta jotenkin ne jäävät puolitiehen. Ne eivät naura tarpeeksi nykymaailmallemme (vaikka hedelmävaa’an kuvattomuus olikin oiva huomio, myös minä meinaan menettää hermoni niiden kanssa), eivätkä ne kirkasta Teboilin kahvion asiakkaan tai ladulla lykkivän pariskunnan sielunmaisemaakaan. Lopulta tarinat jäävät, ei nyt aivan kiiltokuvamaisiksi koska näistä puuttuu kiilto, vaan pelkiksi hiukan haljuiksi kuviksi. Sellaisiksi vanhoista mökille unohtuneista lehdistä napatuiksi kuviksi.

Tai ehkä Hotakaisen Suomi on minulle vaan vieras.

Olen aiemmin lukenut kaksi Hotakaista, ensimmäisestä eli Buster Keatonista en välittänyt lainkaan, mutta Juoksuhaudantie oli parempi, kuvasi ihan mielenkiintoisesti suomalaisen miehen kamppailua nyky-yhteiskunnassa.

Kari Hotakainen
Finnhits
WSOY, 2007
104 sivua
Lainattu kirjastosta

HelMet 2016 -lukuhaasteeseen tästä saisi merkinnät kohtiin suomalaisesta miehestä kertova kirja ja kirjassa on alle 150 sivua.