Haruki Murakami: 1Q84 (ja mitä siitä ajattelin)

“Miten tiedät onnettomuudesta,  vaikket kuuntele liikennetiedotuksia? Aomame kysyi.
“Ei niihin voi luottaa”, kuljettaja sanoi hieman ontosti. “Puolet niistä on valetta. Tielaitos julkaisee vain omiin tarkoituksiinsa sopivia tiedotteita. Jos haluaa tietää mitä todella tapahtui, kannattaa katsoa omin silmin ja arvioida se.” (s. 14)

“Vielä yksi asia”, kuljettaja sanoi. “Muista, että kaikki ei ole siltä miltä näyttää.” (s.17)

Sain jokin aika sitten luettua Haruki Murakamin yli tuhatsivuisen teoksen 1Q84 loppuun. Sen jälkeen onkin täytynyt miettiä. Kirja herätti ja herättää edelleen paljon ajatuksia, minkä vuoksi en meinaa saada tätä postausta ikinä julkaistua… No, tässä niistä muutama.

Kuten kirjan nimi jo vihjaa, 1Q84 on Murakamin vastine George Orwellin teokselle Vuonna 1984. Se on sanaleikki: japaniksi q-kirjain ja numero 9 luetaan samalla tavalla, kyū. Toisaalta nimi viittaa IQ’hun, eli ÄO’hon. Älykkyysosamäärä 84 ei ole kovin suuri, mutta ainakin sen verran meillä kaikilla pitäisi olla. Nimi kiteyttää myös kirjan teeman:

Q niin kuin question mark. Maailma, johon sisältyy epäilys. (s. 154)

Murakamin maalaamassa fantasiamaisessa maailmassa on kaksi tasoa: suurin osa ihmisistä elää vuodessa 1984 (siis sinä vuonna, johon Orwell sijoitti tarinansa) mutta ne, jotka näkevät taivaalla kaksi kuuta (ts. tietävät jotakin mitä muut ihmiset eivät tiedä) ovat siirtyneet vuoteen 1Q84. Se on Aomamen keksimä nimi, yhtä hyvin se voisi olla kissojen kaupunki, jonne Tengo eksyy. Tai jokin muu. Koodi on joka tapauksessa kaksi kuuta. Ja kun siihen todellisuuteen on kerran joutunut, ei paluuta ole. Ainakaan kokonaan.

Kirjan punaisena lankana toimii Aomamen ja Tengon likipitäen naiivi, mutta sellaisena jopa rohkea rakkaustarina. Tyttö ja poika ovat kohdanneet luokkahuoneessa, pitäneet toisiaan kädestä, koskettaneet toinen toisensa sydäntä. Vaikka elämä on vienyt heidät erilleen, he eivät ole unohtaneet toisiaan. Sattuma, johdatus tai tahto tuo heidät uudestaan yhteen. Toisaalta Murakami kirjoittaa hyvinkin paljon seksistä ja kuvaa hahmojaan piinallisen tarkkaan päästä varpaisiin ja muistaen mainita kunkin vaatekappaleen merkin. Alkuun se puuduttaa, sitten sitä alkaa lukea kritiikkinä meidän ajallemme, jossa ulkonäkö ja seksi on ylikorostunut. 1980-luku puolestaan tarkoitti Japanissa ennennäkemätöntä kuplataloutta, jolloin rahalle ja ulkoisille seikoille annettiin hyvinkin paljon painoarvoa.

Mutta se, mistä 1Q84 varsinaisesti kertoo, on pikkuväki. Se on George Orwellin Isoveljen vastine. Isoveli olisi vuonna 1984 liian selvä nähtäväksi, siksi on syntynyt pikkuväki, joka punoo ilmasta ja kuolleiden hiuksista ilmakoteloita, nostattaa myrskyjä ja aiheuttaa ihmisten katoamisia.

Professori tuijotti käsiään hetken, nosti sitten katseensa ja sanoi: “George Orwell esitteli diktaattori Isoveljen romaanissaan Vuonna 1984, niin kuin varmasti tiedät. Tarina oli tietysti allegoria stalinismista. Sen jälkeen Isoveljestä on tullut yhteiskunnallinen symboli. Se oli Orwellilta suuri oivallus. Mutta nyt kun on oikeasti vuosi 1984, Isoveli on liian tunnettu ja liian ilmeinen. Jos Isoveli ilmestyisi eteemme nyt, häntä voisi osoittaa sormella ja sanoa: ‘Varokaa! Tuo on Isoveli!’ Tässä todellisessa maailmassa Isoveli on käynyt tarpeettomaksi. Sen sijaan kuvaan on astunut tämä niin sanottu pikkuväki. Kiinnostava kielellinen vastakohta, eikö?”
Professori katsoi Tengoa suoraan silmiin hymyn häivä kasvoillaan.
‘Pikkuväkiset ovat näkymättömiä olentoja. Emme pysty sanomaan, ovatko he hyviä vai pahoja tai ovatko he edes lihaa ja verta. Mutta vaikuttaa siltä, että he kaivavat päättäväisesti maata jalkojemme alta.” (s. 320)

Jos Isoveli oli allegoria stalinismista, minkä allegoria pikkuväki on? Siihen Murakami ei anna suoraa vastausta. Se on lukijan itsensä löydettävä.

Toinen tärkeäksi nouseva teema on uskonto ja uskonnolliset kultit. Murakami ei moralisoi eikä tuomitse, mutta pohtii kyllä erityisesti kulttien valtaa ja valtarakenteita. 1Q84:ssa kuvattu Sakigake on selvästi saanut vaikutteita Aum Shinrikyo- eli Korkein Totuus -lahkolta, jota Murakami on tutkinut aikaisemmassa tuotannossaan. Tokion metron sariinihyökkäyksen uhreista ja tekijöistä kertova haastattelukirja Underground on mielenkiintoista luettavaa, suosittelen. Sakigaken sokeutuva, alamaisiltaan piilossa pysyttelevä mutta omaa haaremiaan pitävä kookasrakenteinen johtaja saa kasvot, jotka muistuttavat hyvin paljon Aum Shinrikyon johtajan Shōkō Asaharan kasvoja. Sattumaa tai ei, Asahara perusti Aum Shinrikyota edeltäneen ryhmittymän juurikin vuonna 1984. Kuten Sakigake, myös oikea Aum Shinrikyo veti puoleensa älykkäitä, korkeakoulutettuja ihmisiä, jotka halusivat pois vastenmielisenä kokemastaan nykymaailmasta ja sen sijaan elää yksinkertaisesti ja uskonnolleen omistautuneina. Valitettavasti sekä todellisuudessa että kirjassa lahko lähtee väärään suuntaan. Siitä tulee eristäytynyt, väkivaltainen ja vaarallinen.

1Q84 leikittelee myös metafiktiolla. Se kertoo Ilmakotelo-kirjan kirjoittamisesta, mutta oikeastaan 1Q84 on Ilmakotelo. Kirjassa suurin osa ihmisistä lukee bestselleriksi noussutta Ilmakoteloa nuoren tytön fantasiakertomuksena ja samoin suurin osa lukee bestseller 1Q84:ää fantasiakirjana. Eriskummallisia tapahtumia Murakami toki tuokin lukijan eteen, kuten sukupuoliyhteyden kautta tapahtuvia käytäviä, ajatusten lukemista, dōtan ja mazan, koomassa makaava isän joka käy koputtelemassa ovia NHK:n virkamiespuku päällään ja lopulta neitsytsikiämisen. Ilmakotelon kirjoittanut Fuka-Eri vakuutti kirjan olevan totta, ei fantasiaa. Entä, jos 1Q84:ää lukisikin eräänlaisena tositarinana? Ei tietenkään sellaisenaan, vaan rivien välistä, symbolien ja allegorioiden kautta? On lauseiden mukainen tarina ja sitten on varsinainen kertomus sen takana. Ehkäpä Murakami jopa kehottaa siihen, omalla epäsuoralla tavallaan:

Fuka-Erin maailmassa ei sanottu mitään suoraan. Asiat piti yhdistää vihjeiden ja arvoitusten, aukkojen ja muunnelmien perusteella, niin kuin merirosvokartassa joka näyttää tien aarrekätkölle.

Tai ehkä olen täysin väärässä. Kuten Tengon kuolemaisillaan oleva isä, joka haluaa viedä salaisuutensa (tai oman kokemuksensa, kuinka vaan) mukanaan hautaan, toteaa:

Jos et ymmärrä ilman selitystä, et ymmärrä myöskään selityksen kanssa. (s. 549)

Lopuksi musiikkia. Leoš Janáčekin Sinfonietta toistuu kirjan sivuilla niin usein, että lopulta se on etsittävä netin uumenista ja kuunneltava. Mikä merkitys Sinfonietalla sitten on? En tiedä, mutta väkisinkin tulevat mieleen fasismin ja nationalismin teemat. Samat asiat nostavat päätään niin lännessä kuin Japanissakin tällä hetkellä. Tosin Japanissa fasismista syytetään nimenomaan hallitusta… Meidän oma Sibeliuksemmekin saa näkyvyyttä, kun vastenmielinen etsivä Ushikawa kuuntelee viulukonserttoa kylpyammeessa lilluessaan ja miettiessään asioita.

Fasismiin saattaa viitata myös Tengon tästä maailmasta hiljalleen poistuvalle isälleen ääneen lukema novelli kissakaupungista, joka on kirjoitettu 1930-luvun Saksassa. Asiaa ei sen kummemmin selitetä, mutta kuten isä toteaa omasta elämästään:

“Kun syntyy tyhjiö, se pitää aina täyttää jollakin. Niin kaikki tekevät.” (s. 549)

 

Haruki Murakami
1Q84 (osat 1–3)
Japaninkielinen alkuteos 1Q84 ilmestyi kolmena osana vuosina 2009 ja 2010
Suomentanut englannin kielestä Aleksi Milonoff
Tammi 2013, 1224 s.
Ostettu nettikirjakaupan tarjouksesta

Helmetin 2016 lukuhaasteessa 1Q84:lla voisi piirtää rastin seuraaviin kohtiin: kirjassa rakastutaan, aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja, kirjassa on yli 500 sivua, kirjassa on myrsky, kirjassa joku kuolee.