Eilen illalla kello 20 puhui presidentti Emmanuel Macron jälleen kansalleen turvallisesti televisioruudun välityksellä. Hänellä oli paljon kerrottavaa. Ei, ei hän erostaan ja uusista presidentinvaaleista puhunut, sen sijaa meidän pikku sekopäämme kertoi, että ravintolat ja kahvilat saavat olla auki seuraavasta päivästä lähtien, kouluihin on pakko mennä 22.6. alkaen, vanhainkodeissa saa taas vierailla, töitä on tehtävä velkojen takaisin maksamiseksi, ja: kunnallisvaalit pidetään 28.6. Vaalitpa hyvinkin.
Mutta se, mikä jäi kaikumaan minun korviini, oli sana combat, taistelu, jota tämä herra ylipäällikkö tällä kertaa toisteli, sekä miten Eurooppa Ranskan (Macron) ja Saksan (Merkel, toistaiseksi) johdolla nostetaan mahdiksi Kiinaa ja Yhdysvaltoja vastaan. Ja tämä sai minun niskavillani pystyyn.
Sitten puhe oli yhtäkkiä loppu, heippa vaan, mä tuun taas puhumaan teille telkkarissa heinäkuussa.
Minua kiinnosti jälleen Macronin sanojen lisäksi hänen esiintymisensä. Se on todella erikoista. Olen vuosien varrella seurannut neljän ranskalaispresidentin televisiopuheita: Chiracissa oli vielä jonkinlaista valtiomiesmäisyyttä, vaikka toki mm. Guignoleissa häntä mieluusti pilkattiinkin. Sarkozyn oli mahdoton pitää kierouttaan piilossa, se näkyi täydellisesti jo pelkästä kehonkielestä. Hollande… Hollande oli heikko. Mutta Macron, hän on kuin suoraan koulun teatteriryhmästä, mistä hän toki ponnistaakin opettajattarensa eli nykyisen vaimonsa huomassa: eleet, innostus, itseihailu, paikallaan pysymisen vaikeus, se kaikki vaikuttaa tulevan noista kouluvuosista. Mutta kouluteatterinhan pitäisi olla jo ohi…
Tänä aamuna vilkaisin miten Macronin puhetta oli kommentoitu. Melkoisin sanakääntein: ”surrealistista”, ”hulluus jatkuu”, ”itsetyytyväinen”, ”Macron elää rinnakkaistodellisuudessa” ja ”onko hän ehdokkaana johonkin? mitä vaalikampanjaa hän oikein käy?” Näin siis toiset poliitikot. Samaa sävyä tosin kuului muualtakin: ”Macron onnittelee Macronia”, otsikoi vasemmistolainen sanomalehti Libération. ”Jupiter on kuollut. Narkissos on syntynyt”, kirjoittaa joku Twitterissä, toinen löytää vertailukohtia keisari Neroon…
Entä meillä Suomessa, missä Macronia pidetään jostain käsittämättömästä syystä Euroopan suunnannäyttäjänä? Ylen Annastiina kirjoittaa puheesta, mutta käytännössä hän vain raportoi mitä Macron sanoi. Siinä kaikki. (Hesarillahan ei edes ole Pariisissa kirjeenvaihtajaa, heidän mukaansa Brysseli ja Yhdysvallat riittävät.)
Aukeamia 