George Takei: They Called Us Enemy

In California at that time, the single most popular political position was ’lock up the japs.’ […] The attorney general, Earl Warren, decided to get in front of that issue. He wanted to run for governor… and would do anything to get that office.

Ihan ensimmäiseksi täytyy kiittää kahta kirjabloggaajaa, että ylipäänsä sain kuulla tämän George Takein omaelämäkerrallisen sarjakuva-albumin They Called Us Enemy olemassaolosta – ja toiseksi pääkaupunkiseudun kirjastoverkostoa, josta hakusanalla sen e-kirjana löysin, se nimittäin ei ole sarjakuvien vaan elämäkertojen joukossa.

Olin tietoinen amerikanjapanilaisten eristämisestä internointileireille Yhdysvalloissa toisen maailmansodan aikana, mutta paljon muuta en niistä tiennytkään. Siksi myöhemmin näyttelijänä ja Star Trekin Hikaru Suluna tunnetun amerikanjapanilaisen George Takein lapsuusmuistot tältä ajalta olivat todella mielenkiintoista luettavaa. Tarina on siis Takein, kuvitus niin ikään amerikanjapanilaisen Harmony Beckerin, minkä lisäksi tekijätiimiin kuuluvat Justin Eisinger ja Steven Scott.

George Takei oli viisivuotias, kun Pearl Harborin iskun jälkeen Yhdysvallat julisti Japanille sodan ja samalla kaikki Yhdysvalloissa asuvat japanilaiset vihollisiksi – nekin, jotka olivat maassa syntyneet, kuten George Takein äiti. Hänen isänsä taas oli muuttanut Yhdysvaltoihin teini-ikäisenä, mutta kansalaisuutta hän ei kuitenkaan voinut saada, sillä sitä ei tuolloin myönnetty aasialaisille. Vuonna 1942 presidentti Rooseveltin käskystä kaikki japanilaistaustaiset, siis noin 120 000 ihmistä vauvasta vaariin koottiin internointileireille maan länsiosiin. Perheet menettivät niin kotinsa kuin työnsäkin, vain muutaman matkalaukun sai ottaa mukaan, kun sotilaat tulivat hakemaan.

– Takekuma Norman Takei? – Yes. – Under Executive Order 9066, you are instructed to leave your home immediately.

George Takei kertoo tarinansa lapsen näkökulmasta mutta aikuisen kokemuksella ja taustatiedoilla. Internointihistoria on Yhdysvalloissa yhä tabu, mutta Takein isä kertoi tapahtumista avoimesti, kun poika alkoi niistä nuorukaisena perheillallistenjälkeen  kysellä.

Toki hän muistaa paljon itsekin, kuten tunnelmat, äidin kyyneleet, jännittävät junamatkat, ensimmäiset viikot hevostalliin sijoitettuna, japanilaisen avuliaisuuden ja järjestelmällisyyden leireillä, piikkilanka-aidat jotka pitivät heitä vankeina mutta samalla suojelivat, pahan ruoan, vartijoiden kiusaamisen, joulut, hetkellisen vapauden tunteen kun Takein perhe pääsi jeepillä päiväretkelle leirin ulkopuolelle. Ja ne hyvät ihmiset: miehen, joka toi kirjoja leiriin ja vei sairastuneen koiran lääkäriin sekä lakimiehen, joka työskenteli puolustaakseen internoitujen oikeuksia ja käytännössä pelasti Takein äidin maasta karkotukselta.

Jälkikäteen hän alkoi tietenkin nähdä koko kuvan tapahtumista, politiikan, vanhempiensa vaikeat ratkaisut ja paineet, tapahtumien epäoikeudenmukaisuuden. Hän kieltää olevansa katkera, sillä maa antoi hänelle myös paljon, kuten uran Hollywoodissa, mutta ei hän historiaa unohtanut ole, ja sen hän omalta osaltaan haluaa tässä kertoa.

Täytyy sanoa, että oli monella tapaa silmiä avaava teos, joka toimii hienosti juurikin sarjakuvan muodossa. Harmony Beckerin kuvitustyyli lainaa paljon japanilaisesta gekigasta, vaikka onkin selvästi länsimainen. Tarina jatkuu toki näyttelijäuraan ja Star Trekiin, aina vanhoille päiville saakka, jolloin Takei alkaa tarinaansa kertoa. Esimakua siitä saa tästä videoklipistä, joka on nauhoitettu Kioton Ted Talk -tapahtumassa vuonna 2014:

 

Tässä vielä muutama otos albumista itsestään:

”All imprisoned – driven to outrage by a government’s hysteria… Nearly half of them were kids like us.”
Tieto Hiroshiman ja Nagasakin pommituksista kulkeutuu radion välityksellä leiriin. Monilla, myös Takein perheellä, oli tuhotuissa kaupungeissa läheisiä.

 

Takei alkoi etsiä tietoa tapahtumista opiskelija-aikoinaan.
Rooli Star Trekissä tuntui ihmeeltä. Tässä tulee pieni vihje siitä, mitä se rodullistaminen on Yhdysvalloissa, Takein sanoin: ”Hollywood and television had a long history of unflattering stereotypical depictions of Asian men as buffoons, menials or menaces…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.