Samaan aikaan, kun Sanna Marinin fasistihallitus puuhaa maahan ulkonaliikkumiskieltoa lockdownin lisäksi ja median puhallellessa tuulta purjeisiin, on hyvä muistaa, että maailma on liekeissä, tai ainakin kadulla. Ihmiset vaativat vapautta ja koronatyrannian lopettamista. Tehdäänpä pieni kierros.
Ensin hypätään Sveitsin Neuchateliin. Ihmiset huutavat vapautta, liberté, ja kantavat kylttejä, joissa lukee ”Vapauteni ei ole myynnissä”, ”Meidän vapautemme saavat meidät elämään, teidän rajoituksenne tappavat meidät”, ”Alas maskit”, ”Teidän tottelevaisuutenne jatkaa tätä painajaista” ja ”Otetaan riski elää”.
Seuraavaksi kurkistetaan Hollantiin ja Amsterdamiin, missä ihmiset kantavat keltaisia sateenvarjoja ja laulavat, ja, huoh, poliisit tulevat tietenkin hajottamaan moisen kokoontumisen. Valtio vastaan kansalaiset, siihenhän ollaan tosiaan menty.
Hypätäänpä vielä Tanskaan, missä mielenosoitukset sen kun jatkuvat, jo seitsemättä viikkoa:
Ja lopuksi Pariisiin, missä mustamaskinen Jupiter-kuningas Emmanuel Macron kävelee kadulla vartiomiestensä ympäröimänä, ja naisääni kuuluu huutavan presidentille ”Me olemme stressaantuneita, ei ole enää mitään, ei ole enää työtä!” ja Macron säksättää hänelle takaisin ja kääntää selkänsä. (On kyllä kumma, ettei tälle öykkärille käy kuinkaan, enkä nyt puhu naisesta…) Ja toisaalta jotkut ääliöt haluavat ottaa selfien tämän pikkumiehen kanssa… Huoh…
Sellainen kierros! Toki on monia muitakin mielenosoituksia ja eri syistä, mutta tähän valitsin viimeaikaisia ja koronarajoituksiin liittyviä.
Click to access 2019-2022_roadmap_en.pdf
TykkääLiked by 1 henkilö